You are currently viewing Road Trip lasten kanssa, vinkkejä helppoon matkantekoon

Road Trip lasten kanssa, vinkkejä helppoon matkantekoon

Miten olisi road trip lasten kanssa? Se kannattaa ja me kerromme miten!

Tähän artikkeliin on koottu vinkit lasten kanssa tehtävään road trippiin.

Automatkat:

Pitkät automatkat saattavat olla haaste. Erityiseesti päänvaivaa voi aiheuttaa istumajärjestykset autossa. Tietyistä sisaruksista tietää, että pitkällä ajomatkalla tulee herkästi tappelu, jos istuvat vierekkäin. Ajomatkat kannattaa ajoittaa pienten lasten päiväuni aikaan, tällöin myös pienemmät jaksavat istua paikallaan pidemmänkin matkan.

Muutamia hyväksi todettuja kikkoja pitkille ajomatkoille ovat esimerkiksi leikki, kuinka monta autoa. Valitaan jokin väri, esim. keltainen. Sitten jokainen arvaa, että kuinka monta keltaista autoa tulee vastaan matkan aikana. Voittaja on se, jonka arvaus osuu lähimmäksi. Tällä tavoin lasten keskittyminen pysyy vastaantulevissa autoissa.

Hyvä kikka saada lapset keskittymään johonkin, on myös antaa heille paperinen kartta. Lapsista on hauska seurata kartasta, missä mennään. Puhelimia ei aina tarvita.

Majoitus:

Niin kiva kun olisikin majoittua lasten kanssa telttaan, niin se ei välttämättä toimi. Syitä voi olla monia, mutta esimerkiksi unissakävelevät lapset ovat este telttayöpymisille.

Pienen budjetin reissuilla hotelleista kannattaa kysellä perhehuoneita, johon saa parhaimmillaan mahtumaan vaikka 2 aikuista ja 6 lasta. Jotkut hotellit antavat myös majoittua tavalliseen huoneeseen isolla porukalla, jos ottaa lattialle junnupatjoja lisäksi. Hotellia valitessa kannattaa huomioida, että hotellista löytyy saunatilat, leikkipaikka ja luksuksena uima-allas.

Tekemistä:

Road tripillä on tietysti kiva tehdä jotain muutakin, kuin istua autossa ja nukkua. Kesäreissulla ei välttämättä mitään ohjattua toimintaa tarvitse, uimarannat ja leikkipuistot riittävät. Silti on myös mukavaa järjestää lapsille jotain ainutlaatuista ja uutta.

Lisätkää reissuun konsertti, laivamatka ja kiertelyä nähtävyyksissä. Kesällä toimii myös huvipuistot ja vesipuistot.

Matkan suunnittelu:

Kaikista paras neuvomme on: ÄLÄ SUUNNITTELE LIIKAA. Hauskinta on mennä vähän fiiliksen mukaan. Lapsillekin tekee hyvää, elää hetki niin, että ei ole täyttä varmuutta, mitä tänään tai huomenna tapahtuu.

Katsokaa ensin mikä sää ulkona on ja tehkää suunnitelmat vasta sitten. Majoituspaikkoja löytyy aina myös lyhyellä varoitusajalla ja samalla tulee nähtyä yllättäviä paikkoja, kun ei pääse aina sinne, minne on alunperin ajatellut menevänsä.

Tavaraakaan ei tarvitse raahata hulluna mukana.  Jos nyt käy niin, että t-paidat loppuvat kesken, niin muutamalla eurolla voi käydä ostamassapesuainetta, jotta voi pestä paidat. Sukkien ja shortsien ei tarvitse sointua toisiinsa, eikä lapsille tule edes kylmä kesällä, jos pysyvät vain liikkeessä. Mihin sitä järkyttävän suurta tavarapaljoutta oikein tarvitaan?

Rohkeasti vain tien päälle!

-Poikien Äidit toimitus-

Kommentit

  1. Nimetön

    Toivottavasti Turun seudulla liikkuessani testasitte myös Kupittaan puiston? Ihan parasta “ilmaista kivaa” ikinä!

    1. Jonna-Emilia

      Piti mennä, sitä oli kovasti kehuttu, mutta aika loppui kesken. Kävimme Turun linnassa ja siellä oli ritareita ja vaikka mitä kiinnostavaa pojille, niin vähän venähti.

  2. Mia juvonen

    Meitä lähtisi! Mieheni ja minä ja 2 poikaa???? iät 8 ja 11. Kiit
    os kivasta kirjotuksesta!!T.Mia Juvonen

  3. Heta Poikela

    Kesä parhaimmillaan missään en ole käynyt.Nyt merimaisema rauhoittavia.Hde

  4. Anne

    Mä veisin ystäväpariskunnan,joiden kanssa ollaan perheellä mökkeilty,retkeilty ja telttailtu ympäri Suomea. Nyt lapset ovat maailmalla ja lapsenlapsia odotellessa on mukava viettää aikaa nelistään.

  5. johanna

    Lähtisin omien lasteni 9v, 3v, 1,5v ja 0,5v kanssa ja mukaan otettaisiin mummi tai hyvä ystävä lasten kanssa! 🙂 olisi näin suuren perheen ja pienten tulojen kanssa kivaa järjestää lapsille yllärilomareissu! 🙂

  6. SATU

    Perheen kanssa menisin.

  7. Sanna

    Lähtisimme poikien kanssa, jotka ovat nyt 2v. ja 7vko. 3vk päästä suuntaammekin Turkuun ja siitä Muumimaailmaan. Tämäpä olisi yksi kiva vaihtiehto yöpyä ????

  8. Sanna

    Lähtisin pman perheen, mies ja pojat 2v. ja 7vko. 3vk päästä ollaankin menossa Turkuun ja Muumimaailmaan. Tämäpä olisi yksi vaihtoehto yöpyä 🙂

  9. Eeva P.

    Kuulostaa hauskalta ja just meidän tyyppiseltä lomalta. Itse lähtisin vastaavalle lomalle miehen ja kahden poikani kanssa, jotka ovat iältään 6 ja 5. Jos taas ensi kesää ajattelee, ottaisin mukaan ystävän ja hänen tyttärensä, mies kun on koko kesän sitten työharjoittelussa.

  10. Heini Matikainen

    Lähtisin mieheni ja kolmen poikamne, 9,8 ja 5v. kanssa nauttimaan meren rauhasta. Pojat ovat kalamiehiä ja kovia uimareita, joten loma olisi mieluinen ja rentouttava kaikille.

  11. Suvi L

    Ihanalta näyttää! Matkaan lähtisi meidän perhe eli minä, aviomies ja lapsukaiset vm. -13 ja -15!

  12. Meiltä lähtisi vanhempien lisäksi kolme innokasta kalastajaa sekä uimaria. Iät: 9,8 ja 5v. Loma olisi rentouttava kokemus kaikille. Merellä on rauhoittava vaikutus.

  13. Lähtisimme reissuun koko perheen voimin. Mukana olisi mieheni lisäksi kolme innokasta kalamiestä sekä uimaria 9,8 ja 5v. Meren äärellä rentoutuu jokainen.

  14. Maija

    Kiva kirjoitus! Menisin poikieni kanssa (8 ja 2 v.).

  15. Elina

    Me saatettais mennä mun 6-vuotiaan poikani kanssa ihan kahdestaan. Olisi ihanaa.

  16. Marika Vierimaa

    Kolmen poikani ja ukkokullan kanssa! Lomareissu tältä kesältä on vielä tekemättä ????

  17. Anniina

    Ollaan kaksi kertaa käyty 2kk pituisella road tripillä Turkkiin ja takaisin eri reittejä käyttäen. Ekalla kerralla poika oli 7-9kk vanha ja toisella kerralla siinä 1,5-vuotias. Molemmat reissut menivät tosi hyvin. Tänä vuonna ei lähdetty mihinkään, kun toinen poikamme on vasta 4kk vanha. Mökille menisin kolmen kultamieheni kanssa (pojat ja mies). Puhuttiinkin mökkeilystä, mutta emme kuitenkaan saaneet aikaiseksi tänä kesänä.

  18. Sirpa Veijalainen

    Meillä on 2+3 ydinperhe. Viimeisten 25 vuoden aikana perheemme on kasvanut jo kahdella miniäkokelaalla. Koskaan meillä ei ollut varaa tehdä suunniteltua länsi-suomen reissua. Miniäehdokkaat ovat partiolaisia, joten eiköhän myö tää super-team + 2 koiraa saatas sopimaan noin hienoihin maisemiin!

  19. Pirjo Juslin

    Olisi kiva voittaa yö Sollidenissä. Kiva paikka, ollaan oltu monesti teillä uimassa ja syömässä muttei koskaan yötä. Yöuinnillakin ollaan oltu Turusta asti. Vesi on ollut puhdasta, joten teille on kannattanut ajaa. Ruoka ja kahviherkut ovat olleet maittavia. Musiikki tapahtumissakin ollaan oltu ja hauskaa on ollut. Meitä olisi pojan perhe ja isovanhemmat jotka haluaisivat tulla teillä majoittumaan yöksi. Saataisiin laatuaikaa lapsenlapsen 4 vuotta kanssa.

  20. annika

    Menisin kahden poikani kanssa. Varaa ei ole kesällä kun ruokaan

  21. Elina

    Ehdottomasti perheeni kanssa. Lapset varmasti nauttimista reissusta, ja myös me vanhemmat ????

  22. Johanna

    1,5v.,4v.,Ja tuleva koululainen pääsisivät kanssani lomailemaan, kun iskä painaa pitää päivää!
    T.Jossu☺

  23. Katja

    Perheen kanssa. Paikka on ihana. Ollaan yövytty tuolla joskus. Ja uudestaan olisi kiva päästä.

  24. Anna

    Tietysti perheeni kanssa, jossa kaksi teinipoikaa. Meillä ei ole omaa mökkiä, joten tällainen reissu olisi tosi kiva 🙂

  25. Katarina

    Mun ihana perhen kanssa :-). Mies ja kaikki neljä lasta

  26. Nimetön

    Pitikö kommentoida tähän?
    Lähtisin perheeni kanssa jos sattuisin voittamaan <3

    1. Jonna-Emilia

      Tämä on vähän huono, etenkin nimettömänä. Facebookn puolella oli tarkoitus osallistua, mutta otan mukaan tännekin vastanneet toki, jos on vastannut omalla sähköpostillaan. (sitä sinulla ei näy).

  27. Maarit Ruokolainen

    Ihanan näköinen paikka! Lähtisin reissuun perheeni kanssa. Olisi hienoa lähteä lomareissuun ensi kesänä kun nyt kesällä ei tullut käytyä missään.

Vastaa