Hyvästi äidin pallomaha

Kaupallinen yhteistyö Salus

Luonnostaan hoikkana ja liikunnallisena ihmisenä en ole joutunut koskaan tarkkailemaan syömisiäni, enkä ole myöskään koskaan eläissäni laihduttanut. En edes yhdenkään neljän raskauteni jälkeen, vaikka painoa yhdestä tuli parhaimmillaan 25 kiloa. Kilot vain karisivat itsestään pois. Nyt lähentelen neljääkymppiä ja odotan kauhulla koska minunkin on ryhdyttävä miettimään syömisiäni.

Yksi negatiivinen muutos elimistössäni on kuitenkin jo tapahtunut. Vaikka aamulla olenkin litteävatsainen ja voin hyvin, niin iltaisin mahani on ollut järkyttävän turvonnut. Olen miettinyt erilaisia allergioita ja Oscarin pikkusisarus kyselyiden jälkeen olen tehnyt myös muutamia raskaustestejä, mutta syytä pallomahalleni en ole löytänyt. Rakastan pastaa ja herkkuja, ehkä niiden yletön syöminen saa mahani turpoamaan? Suvussamme esiintyy keliakiaa, mutta sen olen jo poissulkenut tutkimuksilla.

Turvotus kuriin

Minua pyydettiin mukaan testaamaan Saluksen Detox- kehonpuhdistus tuotetta jonka yhtenä lukuisista vaikutuksista on turvotuksen laskeminen. Olin innoissani tietysti lähdössä mukaan testailemaan, sillä mielelläni kokeilin sellaisiakin keinoja joita ei ole tullut itse ajateltua. Detoxin teho perustuu sen yrtteihin jotka vähentävät turvotusta poistamalla nesteitä ja tehostamalla ruoansulatusta. Detox tukee myös elimistön puolustusjärjestelmää sekä ylläpitää normaalia suoliston toimintaa ja bakteeritasapainoa. Se tukee maksan toimintaa ja suojaa maksaa ulkoisilta haitoilta sekä tehostaa verenkiertoa ja vahvistaa kehoa yleisesti. Detoxin luontaisesti sisältämä C-vitamiini suojaa koko kehon soluja hapetusstressiltä.

Tuote sekoitetaan veteen ja juodaan aamuisin tyhjään vatsaan. Minulle jo pelkästään aamun aloittaminen nesteellä oli hyvä uudistus ja vaikuttikin heti positiivisesti aineenvaihduntaan. Vessassa sai juosta jatkuvasti. En yhdistänyt tähän kuuriini mitään muuta muutosta, joten jatkoin herkuttelua samanlailla kuin ennenkin. Silloin kun teki mieli niin söin. Jännänä muutoksena huomasin kuitenkin pian sen, että makeanhimoni hieman laantui. Saattoi mennä useampikin päivä niin, että ei edes tehnyt mieli mitään makeaa ja se on minulle hyvin epätyypillistä.

Kuurini sisälsi kaksi tuotepulloa jotka käytin molemmat peräkkäin. Ensimmäisen pullon puolivälissä aloin huomaamaan mahassani selvää muutosta. Jos vertasin illalla vatsaani siihen mitä se oli ennen kuuria eroa oli jo siinä vaiheessa. Toisen pullon loppupuolella ero oli huomattava. Aamumahani näytti samalta kuin alunperinkin, mutta iltamahan turvotus pieneni huomattavasti.

Alla kuvat iltamahastani klo 22:00. ENNEN kuuria ja kuurin JÄLKEEN.

 Tervetuloa kesä

Jännittävää nähdä, miten mahani turvotus muuttuu kun kuurini päättymisestä on enemmän aikaa. Nyt kuitenkin tässä vaiheessa, kun kuuri on juuri loppunut, on mahani hyvinvoiva ja kevyt. Toivon makean himoni vähentyneen pysyvästi tai ainakin pidemmäksi aikaa. Aina minä tulen makean perään olemaan, mutta jos nyt edes hieman vähemmissä määrin, niin sekin olisi oikein hyvä. Tämä kuuri tuli toteutettua täydelliseen aikaan ennen kesää ja bikinejä. Mikäli turvotus palaa, niin teen uudestaan tämän kuurin toukokuussa, sillä olemme lähdössä kesäkuussa perheen kanssa pidemmälle reissulle Espanjaan ja mielelläni nautin lomasta ilman turvonnutta vatsaa.

Maltalla tasan 2 vuotta sitten

Suuri kiitos tästä yhteistyöstä Salus!

Osallistu Salus tuotepaketin arvontaan (arvo 53€)

Kerro kommenttikentässä miksi juuri sinä tarvitsisit Saluksen Detox tuotteen käyttöösi? Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille tarkoitettuun kenttään.

Tuotepaketti sisältää: Kaksi pulloa Salus Detox – nestemäistä vitamiinivalmistetta

Aikaa osallistua on 18.5.2017 asti

Lue myös: Pojat äitiä vähän väsyttää

  1. Sara kertoo:

    Detox -setti olisi tarpeen juuri turvotuksen hoitoon 🙂 toivon, että auttaisi. Itsekin olen kahden lapsen äiti, masu on aamuisin litteä, mutta illalla näyttää jo ihan raskausmahalta.

    • Kiia kertoo:

      Kroppa tuntuu olevan jotakin tämänkaltaista vailla, tuntuu että aineenvaihduntaa ei olisi laisinkaan! Opiskelijabudjetti meinaa rajata mitä kaikkea voi ostaa joten olisi upeaa voittaa paketti 🙂

      • Annika kertoo:

        Hih. Oon päiväkodissa töissä ja lapset kysy onko mulla vauva mahassa. Muuten oon ihan normi mutta maha pömpöttää. Olis kiva saada tää ”vauva” syntymään tolla aineella 🙂

        • Minna kertoo:

          Hei!Olin taannoin etelänreissussa ja sitä ennen yritin ekakertaa laihduttaa.Söin reilun kuukauden kevyesti ruokapäiväkirjaa pitäen ja vettä juoden.Ihan turhaan,paino ei hievahtanutkaan.Joten reissuun kaikkine pömppömahoineni,jos ikä ei suojelisi niin olisin näyttänyt olevani viimeisilläni;)

          • Minna kertoo:

            Tulisi tarpeeseen – kauhea turvotus aamuin illoin 🙁 Lisäksi iän myötä on aineenvaihdunta hidastunut tooooosi paljon. Makeisia tulee puputettua myös ihan liikaa.

            • Äiti kertoo:

              Joka aamu ja ilta peilistä tuijottaa norsu ainakin omasta mielestä. Mies jaksaa kehua hyvännäköiseksi mutta se ei paranna oloa koska en tunne itseäni sellaiseksi. Kaikki kyselee joko on tulossa uusi vauva mikä painostaa koska jonain päivänä sellaisen haluan. Sitä ennen kuitenkin tehtävä omalle mielelle ja keholle jotain. Detox kuuri kuulostaisi juuri omalle jutulle ja kokeilunarvoiselta. Toivottavasti voitan. Rahat on tiukilla kokoajan, niin varmasti myös muilla mutta niin myös meidän taloudessa jossa hädin tuskin itse saan vuokraa maksettua. Jos saisi kauan sitten kadonneen itsetunnon takaisin ja hymyn tämän äidin huulille kun olisi peilissä jotain muuta kun norsu.

              • Lefa kertoo:

                Mukana ehdottomasti! Pitkällä antibioottikuurilla…. Vatsa sekaisin siitä. Olisi todella mukava kokeilla onko apua…

                • Huolestunut kertoo:

                  Toisin kuin suurin osa täällä, minä antaisin tuotteen tyttärelleni. Hän joutui tutkimuksiin sairaalaan jo lapsena noiden vatsajuttujen takia. Syytä ei löydetty. Nyt aikuisena on turvotusta ja kovaa kipua, johon toivoisin apua mistä tahansa. Olisi mahtava saada kokeilla tätäkin tuotetta miten se vaikuttaisi, jos vaikuttaisi.Ei siis ole pelkkä ulkonäköseikka.

                  • kiipeli kertoo:

                    samojen ongelmien kanssa painittu myös täällä.. olisi kiva päästä kokeilemaan jotain apua.. hermot alkaa mennä ja kesäkin tulollaan 😉
                    Aurinkoista kesää 😉

                    • Maria kertoo:

                      Tuo tulisi kyllä todella tarpeeseen. Olen muuten hoikka, mutta vatsani turpoaa aina päivän mittaan, syönnin jälkeen on kuin pallo. Vaikuttaa itsetuntoonkin, kun muuten olisi sopusuhtainen vartalo, mutta vatsa näyttää kauhealta. Kiva, jos saisi apua myös makeannälän taltuttamiseen, kun tuntuu että aina pitäisi jotakin herkkuja saada.

                      • Hanna kertoo:

                        Tämä kuuloistaa niin mahtavalle kokeilulle!
                        Mulla aineenvaihdunta teki stopin heti ensimmäisen
                        lapsen synnyttyä. Toisen lapsen saaminen vain
                        pahensi tilannetta. Monenlaista olen kokeillut
                        valitettavasti tuloksetta 🙁
                        Olisin kyllä erittäin onnellinen tästä mahdollisuudesta.
                        Toisi aurinkoa risukasaan 🙂

                        • nipa kertoo:

                          ”Miljoonia keinoja ja kuureja” olen kokeillut, mutta mahan paisumus ei ota lähteäkseen… Olen kova syömään kasvisruokia ja lieneekö ”pömppögeenitkin” syynä ainaiseen turvotukseen? Samus Detox-kuuri olisi tietty vielä kiva testata – josko sillä ”irtoais” noin hieno masu?! 😉

                          • Nashmil kertoo:

                            Olisi ihanaa saada mahan turvotus pois ja jatkettua painon pudotusta, riski saada aikuisiän diabetes. 12 kg saatu pois ja vielä pitäisi saada ainakin 15 kg pois. Luulen että kokeilu toimisi motivoivana ja saisin lisää puhtia.

                            • Hannele kertoo:

                              aion testata, vaikken voittaisi. jos makeanhimo hellittää, hyvä on. ja saisi taas ryhtiä ja puhtia liikkumiseen ja muutenkin hieman parempaan elämään, jota olen elänyt liki 8 kk saaden 15 kg painoa pois, selluliittia sulamaan ja kehoani kiinteytymään. Tsempparia vailla!

                              • Jennifer kertoo:

                                Tulis kyllä tarpeeseen. Mulla turpoaa myös maha päivän mittaan syömisistä. Illalla on ku oottais 5:llä kuulla.

                                • Kassuli kertoo:

                                  Kylläpä mielelläni kokeilisin tuotetta! Luonnonlääkinnälliset keinot kiinnostavat aina, ja mieluummin turvautuu niihin. Terveisin iltapallomaha.

                                  • Taijukka kertoo:

                                    Minulla on ikää 55 v. ja tuntuu että vatsani vain turpoaa, vaikka kuinka vahtisi syömisiään ja liikkuisi. Olisi kiva jos löytyisi tuote, joka poistaa tämän vaivan.

                                    • Paulamummi kertoo:

                                      Olen kärsinyt vuosikausia ”sekaisesta”ruuansulatuksesta.Vatsani on aamulla normaalin litteä,mutta jo aamupalan jälkeen se alkaa pullistua.Illalla ei löydy kunnon vaatteitä,kun maha on kuin pallo ja kiristävän tuntuinen.Joudun kumartelemaan ja kyykistelemään usein päivän mittaan.Voitte uskoa,ettei tunnu mukavalta,kun piukka mahani on tiellä!Juon ainakin 2 litraa vettä,olen jättänyt tärkkelyksen,sokerin jne minkä vain uskon vaikeuttavan ruuan sulamista.Ei auta!
                                      Saan myös jatkuvasti kyselyjä mahd.raskaudesta!!Ikäni on 60+!
                                      En mene uimahalliin tai rannalle,kun uimapuku kiristää ja korostaa vatsan pulleutta!
                                      Ehdottomasti mukana kisassa!

                                      • Riina kertoo:

                                        Kolmen lapsen äiti, ja ikää 40+…. Inha pömppis vaikka liikun ja koitan syödä suht terveellisesti. 🙁 Muuten ei ole ylipainoa tms mutta tosiaan iltaa kohti turvottaa ihan hulluna! Oikein housunnappia kiristää!
                                        Olispa ihana päästä kokeilemaan, ja jos se tepsis omalla kohdallakin yhtä hyvin kuin sinulla, niin kylläpä olis mahtavaa aloittaa kesä ja bikinikausi!

                                        • Hanna kertoo:

                                          Juuri samanlaista turvotusta täälläkin. lisäksi uskoisin tuotteen vaikuttavan vireystasoon joka kaipaisi nostetta. kesä tulossa ja kaikki tuo tulisi tarpeeseen. selvää syytä turvotukseen en vielä ole löytänyt.

                                          • Arja kertoo:

                                            On monet juhlat tiedossa. Niin keski- ikäinen haluaisi näyttää nätiltä menossa. Näin voisi nauttia muutaman herkun,eikä mekko kiristä mistään.

                                            • Hanna kertoo:

                                              Olen ollut reilu kaksi kuukautta totaali liikunta kiellossa ja kipujen vuoksi liikunta on vähentynyt jo aiemmin huomattavasti. Nykyinen mahani suorastaan ilettää minua. Kaiholla haaveilen ja muistelen entistä kiinteää ja litteää mahaani. Vielä joskus!! Liikkumattomuus ja lääkkeet aiheuttavat ummetusta ja mahani onkin kuin raskaana ollessa. Olen saanutkin paljon kysyviä katseita kuin myös ihan suoria kysymyksiä mahastani asiakkailta, näytän kuulemma ihan siltä kuin olisin raskaana..
                                              Kuuri tulisi siis todella tarpeeseen ja hyvään saumaan, olen saanut luvan alkaa pikku hiljaa liikkumaan, mitään lihaskuntoa en pysty tekemään vielä. Silti haaveilen littanasta masusta.. Kaksi lätkä hullua poikaani odottaa milloin lähtään salille treenaan, oishan se hienoo jos äitinkin krippa vähän kiinteytyis.
                                              Olisin niin onnellinen jos tämän voittaisin!! 🙂 🙂 🙂

                                              • Eija kertoo:

                                                Ajan joka päivä 100 km:n työmatkaa. Autossa istuminen näkyy ja tuntuu myös vatsassa. Olen kokeillut muutamia detox-tuotteita, mutta Salus Detox Bio on minulle vielä outo tuote. Minua kiinnostaisi kokeilla, päihittääkö se muut aikaisemmin kokeilemani valmisteet!

                                                -Eija-

                                                • Nimetön kertoo:

                                                  järkyttävä turvotus vatsassa pitkin päivää vaikka mitä tekisin, löysät t-paidatkaan ei enään peitä vatsaani ja näytän kuin olisin raskaana.. kaikki vinkit ja neuvot hyödynnetään ja haluaisin kokeilla myös detox-kuuria ongelmaani!

                                                  • Sari kertoo:

                                                    Useinmiten tuntuu että kaikki mitä syö, niin turvottaa. Vaikka kuinka yrittää tarkistella syömisiä ja tiputtaa turvotusta aiheuttavat ruoka-aineet pois niin silti päivän päättyessä maha on kuin rantapallo. Toki olen lihonut kun muutama vuosi sitten lopetin tupakoinnin, mutta lihomiseen voi vaikuttaa kovalla työllä. Tähän jatkuvaan turpoiluun ei!

                                                    • Nimetön kertoo:

                                                      Kilpirauhasen vajaatoiminnan takia kärsin jatkuvasta turvotuksesta. Liikunta ei ole auttanut pitämään turvotusta kokonaan pois, illalla vatsa turpoaa palloksi ja useat aamut herään jo valmiiksi turvonneen vatsan kanssa. Myös opiskelijabudjetin takia kaikki maksulliset apupaketit turvotukseen ovat kaukana käsistäni.

                                                      • Sara kertoo:

                                                        Heti aamiaisen jälkeen vatsani turpoaa ja näyttää koko päivän siltä, kuin olisin raskaana. Ruokavaliomuutoksilla ei ole tullut toivottua vaikutusta, joten ehdottomasti tahtoisin kokeilla detox-kuuria!

                                                        • Jneu kertoo:

                                                          Sama ongelma. Ihan sama miten katsoo syömisiä, niin illalla turvottaa ja on vaikea olla. Joskus kokeilin detox-ruokavaliota, mutta sekään ei parantanut turvotusta :/

                                                          • Maria kertoo:

                                                            Olisi niin kiva päästä tuosta turvotusriivauksesta. Olen vihdoin saanut itseni (vatsani) sen kokoiseksi kuin sen aina haaveilin, mutta turvotus ja vatsan toiminta pääsevät kuitenkin usein pilaamaan hyvän mielen treenauksesta ja tuloksista. Eli täällä edelleen podetaan huonoa itsetuntoa turvotusmasun takia. Keliakia on suljettu pois, jäljelle jäänyt epäilys yliherkkyydestä viljalle.

                                                            • Hanttuli kertoo:

                                                              Ajattelin ensin että joku on kirjoittanut minun mahastani 😀 ihan on samat oireet. Tosin tällä hetkellä maha ei ole aamuisinkaan litteä, mutta siihen suuntaan ollaan menossa. Kolme isoa vauvaa (ei onneksi yhtä aikaa…) ja erkauma, napatyräleikkaus takana. Kyllä tekisi hyvää pieni kuuri tähän saumaan!

                                                              • Mari kertoo:

                                                                Voi että, tätä täytyy päästä kokeilemaan!!! Kesähäät ihan pian ovella ja olo kiireinen, stressaantunut ja ihan hirveä pallomaha! Tuntuu, että ihan mitä vain syön, se turvottaa. APUA! En halua, että häävieraat luulevat, että vauva tulossa..Auttaisikohan tää myös kamaliin silmäpusseihin?!

                                                                • Minttu kertoo:

                                                                  Vatsalihasten erkaantuma, turvotus ja makeanhimo saavat minut näyttämään muumimammalta etenkin iltaisin, vaikka olen oikeasti enemmän pikkumyy! Pienten lasten äitinä en ehdi huolehtia itsestäni. Olisi kiva kokeilla kuuria ja saada helpotusta ongelmaan.

                                                                  • Satu kertoo:

                                                                    Olen yhden lapsen äiti,olen kärsinyt jo pitkään turvonneesta mahasta iltaisin,tulisi todella tarpeen tämä tuote 🙂

                                                                    • Niina kertoo:

                                                                      Stressivatsa, migreeni, raskaat reenit, päiväkotityö, ruokavalio ja sen noudattamattomuus..
                                                                      Tällä hetkellä ku on menkat ja migreeni päällä. Olo on ku vesi-ilmapallolla. Iltapalaa söin liikaa ja aamulla kello soi viien aikaan.
                                                                      Oon ihan puhki ja mieli maassa.
                                                                      Silti koitan kaivaa iloa ja aurinkoisuutta huomiseen päiväkodin vappubileisiin.
                                                                      Ropan puhdistaminen varmaan toisi myös mieli rauhaa.

                                                                      • Pirkko kertoo:

                                                                        Olen vuosia tuskaillut pallomahani kanssa. En ymmärrä miten normaalipainoisella voi olla sellainen tai mistä johtuu. Paljon isompi kuin kuvassa oleva 🙁
                                                                        Olisi ihana päästä siitä eroon, huoh.

                                                                        • Iina kertoo:

                                                                          Minäkin neljän pojan äiti, pitkä ja hoikka mutta pallomaha ja pinkeys vaivanneet jo pari vuotta. Olisi kiva voittaa tämä paketti, ja testata auttaisiko todella minuakin. Jos en voita taidan kuitenkin ostaa ja kokeilla. Kun ei enää tiedä mitä uskaltaa syödä…

                                                                          • Anja kertoo:

                                                                            Täällä myös turvottaa .Samus detoxia haluaisin koittaa ja myös pienen kevätsiivouksen sisuskaluille suorittaa .

                                                                            • Hannnnna kertoo:

                                                                              Olisi varmasti mahtava tuote laihduttamisen / terveellisten elämän tapojen tueksi. Pienten lasten äitinä ei kuntoiluun ja itsestä huolehtimiseen ole oikein aikaisemmin ollut aikaa.

                                                                              • Unelma onnesta kertoo:

                                                                                Tulisi tarpeeseen. Oma hyvinvointi on lapsen sairauden vuoksi hieman vähemmällä huomiolla. Joka päivä ei jaksa lähteä ulos lenkille. Joka aamu on niin väsynyt että tekisi mieli vain nukkua. Juoda ei muista. Peilistä tuijottaa haamu. Jos kerrankin voisi olla tyytyväinen omaan ulkonäköön, näyttää hyvältä. Jos tällä saisi turvotuksen katoamaan olisi se kuin potku pyllylle ruveta laihduttamaan loput pois. Varaa omasta kukkarosta ei ole repiä rahaa muuten kyseiseen tuotteeseen kun hädin tuskin laskut maksettua saa.

                                                                                • Minka kertoo:

                                                                                  Samasta syystä kuin sinä ja moni muu: haluan pallomahan pois! Vinkki: kromi auttaa makeanhimoon. Itsellä on auttanut myös ”hiilarihimoon” pastat ym.

                                                                                  • äitee kertoo:

                                                                                    Josko helpottaisi vatsavaivoja? Juon kyllä todella paljon vettä ja muita nesteijä päivässä.
                                                                                    T. Seitsemän lapsen äiti

                                                                                    • Aino kertoo:

                                                                                      Tällaista oliski kiva testata 🙂 turvotus kun on diettiaikaa lukuunottamatta aina läsnä. Leipä varsinkin pahentaa :/

                                                                                      • Marja kertoo:

                                                                                        Heissan, täällä pallomahansa ja oikkuilevan ruuansulatuksensa kanssa kamppaileva äityliini kokeilisi mieluusti tuota Detox-kuuria. Keliakia on suljettu pois, mutta gluteeniherkkyyttä on epäilyssä. Ruokavalio on tällä hetkellä gluteeniton ja maidoton ja tulee hieman kalliimmaksi kuin tavallinen (mikä on haitta kun olen työtön tällä hetkellä). Mikään ”laihdutus” ei tunnu tepsivän pallukkaani ja mietin jo hädissäni, onko siellä niin paljon sisäelinrasvaa kudoksissa, että johtuisko siitä. Vaan ei sekään ole syy. Voin sitten kommentoida detoxifikaationi onnistumista, jos onni osuu kohadalleni arvonnassa.

                                                                                          1. Jonna-Emilia kertoo:

                                                                                            Minulla muuten on todettu lapsena viljalle yliherkkyyttä. Olen niin perso pastalle, että en ole pystynyt viljoja jättämään ruokavaliostani pois. Tietysti voisi ostaa gluteenitonta, mutta kun kasvisruokavalio ja luomun suosiminen tekee jo kauppareissuista aika kallista, niin en viitsisi vielä lähteä huvikseni tuolle gluteenittomalle ruokavaliolle.

                                                                                          2. Mira kertoo:

                                                                                            Mielelläni testaisin toimisiko minullekkin olen perso makean perään ja lisäksi turvotusta löytyy sen verran iltaisin että mieskin on parikertaa epäillyt että raskaana olisin ja mikäs sen ahistavampaa kuin ruveta selittelemään että on vain turvotusta mies kun ei yleensä ole edes kipeänä nii ei voi ymmärtää jos toiset on vähän väliä kipeänä tai muuta ”epänormaalia” esim tämä turvotus :/

                                                                                            • Feikki kertoo:

                                                                                              Näyttää todella tehokkaalta kuurilta. Hieman hämmentaa, että tuossa kuurin jälkeisessä kuvassa näyttää olevan myös osa aiemmista luomista lähtenyt pois. Olisko ihan noin tehokas?

                                                                                                1. Jonna-Emilia kertoo:

                                                                                                  No ei kyllä tasan ole feikki. Ihan on minun maha molemmissa. Samat luomethan siinä näkyy (piti käydä ihan katsomassa). Toinen kuva on vain lähempää joten ylin luomi ei mahdu kuvaan. Mielenkiinnosta kysyisin, että miksi ihmeessä joku feikkaisi mahansa palloksi? Meinaateko, että on niin kuin kiva olla pallomaha? 🙂

                                                                                                2. Soe kertoo:

                                                                                                  Itsekin olen aikamoinen herkuttelija ja suklaata tulee syötyä lähes päivittäin. Parin viime vuoden aikana ennen niin litteä vatsani on jatkuvasti kaikkea muuta kuin litteä. Enää maha ei ole litteä edes aamuisin.

                                                                                                  • Sari kertoo:

                                                                                                    Heips!
                                                                                                    Itselläni on ärtynyt paksusuolivaivaa, 2- tyypin diabetes.. turvotusta koko ajan. Olisi mukava saada helpotusta vaivoihini!

                                                                                                    • ulppis kertoo:

                                                                                                      turvotusta talven jäljiltä. lisäksi käytössä kipulääkkeitä, jotka kerää nestettä kehoon. kaikki luonnollinen apu kiinnostaa.

                                                                                                      • nippe kertoo:

                                                                                                        Taistelen tuon vaivan kanssa 23/7 eli melkein koko ajan. Herätessä hyvä, mutta pian aamupalan jälkeen huono. Sairastan gastropareesia eli eräänlainen ruuan imeytymishäiriö. Tämän tapainen troppi voisi laittaa vauhtia jollain tasolla vaikka ei koko sairautta poista. Juuri pahin on tuo pallomaha efekti. Olen hoikka mutta mahan kohdalla housut pitää olla 4 numeroa isommat tai housun kaulus pitää olla navanalla ja se on kauhee näky.

                                                                                                        • Anne kertoo:

                                                                                                          Juu kyllö !!! TARVITSEN PALLOMAHAN POISTAJAA !!!En ole äiti, muuten vain herkkusuu ja illalla kärsin turvonneesta vatsasta vaikka olisin liikknnut!

                                                                                                          • Tuula kertoo:

                                                                                                            Kolmen lapsena äitinä ja vielä istumatyötä tekevänä kyllä iltapäivällä huomaa olevansa kuin jälleen raskaana, vatsa on ihan turvonnut, housut täytyy välillä avata. Liikun kyllä töiden jälkeen lähinnä koiran kanssa ja teen joogaa. Todella kokeilemisen arvoinen tuote, olen innolla mukana 🙂

                                                                                                            • Veronica kertoo:

                                                                                                              Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa kaikkea ei niin kivaa. Olen turvoksissa iltaisin ja yöllä joutuukin sitten juoksemaan vessassa. Tästä saattaisi olla apua

                                                                                                              • Rantapallon niellyt. kertoo:

                                                                                                                Olen iltaisin kuin minkäkin rantapallon niellyt. Ärsyttää kun olisi kiva käyttää jotain vartalonmyötäistäkin päällä, mutta maha näyttää siltä että odottaisin nelosia 🙁 Ja kun olen pahoin kiusattu koulussa sekä työpaikalla, itsevarmuun on enemmän kuin pohjalla 🙁
                                                                                                                Jos tämä auttaisi siihen että kehtaisin jälleen pukeutua niin kuin haluan…

                                                                                                                • Erika kertoo:

                                                                                                                  Koska vatsa on kuin maapallo: täynnä ilmaa kokoajan. Vaatteet näyttää rumilta päällä. Monenlaista kokeillut, mutta mikään ei auta.

                                                                                                                  • Pauliina kertoo:

                                                                                                                    Täällä samanlainen ruumiinrakenne kuin kirjoittajalla & rakkaus ruokaan. Kuvat kuin omasta elämästä. Ruokien lisäksi elimistö reagoi pahasti ulkoilman pöhinöille. Viime kesän jouduin olemaan paljolti karanteenissa sisällä.
                                                                                                                    Koko talven koittanut saada suolistoa & detox-pathwaysseja kuntoon. Kun vatsa ollut normaali (ei turbomalli), olen kestänyt kaikkea muutakin paremmin.
                                                                                                                    Toivon, että tänä kesänä olisin vähemmän sisävankina!

                                                                                                                    • MARJA-LIISA kertoo:

                                                                                                                      Talveen on liittynyt surua ja menetyksiä, en ole jaksanut juurikaan huolehtia itsestäni. Sallimalla herkut ja leivän puputuksen olen hoitanut uupunutta mieltäni, mutta toki tiedän, että näin ei voi jatkaa… Tämäkin voisi tsempata parempaan.

                                                                                                                      • Hanne H kertoo:

                                                                                                                        Väsymys potenssiin 10 ja siitä johtuva makeanhimo. Olo on kun rantautuneella valaalla. Pienempi poitsu tekee hampaita ja esikoinen näkee painajaisia tutista vieroittamisen lisäksi. Apu olis tarpeen..

                                                                                                                        • Possuliini kertoo:

                                                                                                                          Koska näyttää ihan rehellisesti sanoen siltä, kuin olisin nielaissut kokonaisen rantapallon :/ Työni on stressaavaa ja kiireen takia, en ehdi syödä ”hyvin”. Tulee syötyä aivan liikaa hiilareita ja kaikkea massatuotettua mössöä.

                                                                                                                          • Emilia kertoo:

                                                                                                                            Mulla on koko vartalossa, varsikin mahassa ylimääräräistä turvotusta, ruokavalio on tarkka ja terveellinen, niin uskon että tämä auttaisi poistamaan ylimääräisen turvotuksen 🙂

                                                                                                                            • Tanja kertoo:

                                                                                                                              Kärsin kovasti vatsan turvotuksesta, nipistelystä ja kipuilusta. Vatsa on välillä niinkuin olisin koripallon nielaissut!Nyt ohjelmassa vähän tutkailla ruokavaliota ja liikunnan lisääminen että tämä loppuisi, ehdottomasti aion tätä myös kokeilla mahdollisimman pian!Jätkätki kotona kuittailee ja taapero silittelee äitin massua onnessaan xD

                                                                                                                              • Pia kertoo:

                                                                                                                                Ihanaa, että pääsit vatsan turvotuksesta eroon! Minulla sama ongelma kuin sinullakin oli: aamuvatsa on litteä, mutta iltavatsa on varsinainen pömppö, eikä mikään ole tuntunut auttavan asiaa. Olenkin jo ajatellut, etten mahda turvotukselle mitään. Voi, kun olisi ihana koettaa tätä detoxia ja toivottavasti päästä viimein turhasta turvotuksesta eroon!

                                                                                                                                • Konna kertoo:

                                                                                                                                  No höpöhöpö. Miksi jotkut luulee, et tällä lähtee liikakilot?! No ei lähde, vain pömpötys, mikä on lähinnä hoikkien iltaongelma. Selvästi kaikki ei nyt tajunnut mikä tässä on kyseessä.

                                                                                                                                  • A. Vettenranta kertoo:

                                                                                                                                    Vatsan turvotus on ollut vuosikausia ongelma tarkasta ruokavaliosta huolimatta. Olisi mahtava löytää apu.

                                                                                                                                    • Milla kertoo:

                                                                                                                                      Epäs ole kuullutkaan tämmöisestä tuotteesta. Mielenkiintoni herätetty. Iltaisin mahani on todella turvonnut ja ilmavaivat aiheuttaa kovaa kipua. Olisi mahtavaa saada kokeilla.

                                                                                                                                      • Anu kertoo:

                                                                                                                                        Kun lapset ovat 4 ja 2 vee…niin olisi kiva ettei turhaan herätä työpaikalla uusia vauvajuoruja 😉 Mukana siis arvonnassa!

                                                                                                                                        • Sana kertoo:

                                                                                                                                          Kiireellisen elämäntilanne ruuhkavuosien keskellä todellakin näkyy kropassa, illalla nukkumaan mennessä kun pötkältää mahan viereen köllöttämään niin todellakin tuntuu että olisi viimesillään raskaana vaikka olo johtuu vain turvonneessa pöhövatsasta.

                                                                                                                                          • Ellulellu kertoo:

                                                                                                                                            Paljon olen kuulkut detox kuureista mutta en ole koskaan kokeillut. Sama turvotus itsellänikin on iltaisin ja sen myötä paha olla ihan vain siksi kun turvottaa, voisi luulla että olisin raskaana(aina illasta). Aina ei kerkee vikkelän pojan kanssa syömäänkään terveellisesti vaan pitää olla pää kolmantena jalkana olla menossa kun poika keksii taas jotain mitä ei olisi pitänyt. Pitää jossain vaiheessa kokeilla miten auttaa omalla kohdalla 🙂

                                                                                                                                            • Riikka kertoo:

                                                                                                                                              Mulla ei ole yksikään raskauskilo karossut pois, vaan kaikki pitää taistella pois. 3 lapsen jälkeen olen tarkkaillut syömisiä ja liikkunut jatkuvasti kunnes olen taas tullut raskaaksi ja kiloja on jäänyt joka kerta. Nyt on enää ekat raskauskilot jäljellä eli ennen lapsia -painoon muutama kilo matkaa. Kolmen pojan puoli vuotta kestäneen flunssa, korvatulehdus, mahatauti, oksennustauti, silmätulehdus, korvatulehdus, angiina -setin jälkee alkaa olla voimat vähissä ja paino junnaa paikoillaan. Väsymys on siis sillä tasolla että silmät ei pysy auki ilman kahvia. Tällä saisin painon taas lähtemään laskusuuntaan ja samalla oman kropan vastustuskyvyn takaisin.

                                                                                                                                              • Kirsi kertoo:

                                                                                                                                                Ensimmäisen lapsen jälkeen (pian 9v) olen kärsinyt turvotuksesta päivittäin. Ruokavalioni on gluteeniton ja maidoton ja lihaskunto on hyvä. Työskentelen kuntosalilla – alalla, jossa työni takia minulla pitää olla päivittäin suht ihonmyötäiset vaatteet ja olen aikamoisesti asiakkaiden silmätikkuna. Monesti on raskausuteluita tullut ja kun tuo vatsa on se pahin paikka kropassani, osuvat kyselyt aina arkaan paikkaan 🙁
                                                                                                                                                Vaatekaapissa on paljon paitoja, joita käytän sitten kun ei turvota. No siellä ne edelleen ovat 🙁
                                                                                                                                                Joten kyllä, tulisi tarpeeseen!

                                                                                                                                                • Rinttu kertoo:

                                                                                                                                                  Todellakin kelpais! Todella rankat 1,5 vuotta elämässä takana niin olishan tuo mukava saada vähän itsetunnon kohotusta 🙂

                                                                                                                                                  • HeidiVee kertoo:

                                                                                                                                                    Detox-kuurista olen kuullut ja mietiskellyt sen kokeilemista; ihan terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Tuskailen tämän oman turvotuksen kanssa päivittäin ja elämä hyvinkin kiireistä tällä hetkellä (opiskelu, työssäoppiminen leipomossa, 3- ja 1-vuotiaat pojat jne) niin meinaa se oma aika rajoittua sinne iltaan milloin kovasti tuo sohva ja herkut vievät voiton. 🙁

                                                                                                                                                    • Manna kertoo:

                                                                                                                                                      Juttu olisi voinut olla itse kirjoittamani.. Iltaisin maha niin turvonnut, eli tätä kuuria olisi kiva päästä koittamaan.

                                                                                                                                                      • Hanna Salmi kertoo:

                                                                                                                                                        Kaksi lasta, seitsemän vuotta äitinä = seitsemän vuotta turvotusta ja aika ajoin todella tukalaa oloa. Kaipaan kevyttä oloa!

                                                                                                                                                        • Laura kertoo:

                                                                                                                                                          Nuorin pojista jo neljä ja vieläkin on sellainen maha et näytän ties monellakin kuulla raskaana olevalta kesää kohti kiinnostais ja kuulostais hyvälle. Pulloa jo eilen kaupassa katselin

                                                                                                                                                          • Laura kertoo:

                                                                                                                                                            Mä oon nelkeen yhtä hoikka kun sä, mutta jäätävä turvotus mahassa aina ku oon syöny mitä tahansa! Varsinkin hamppari aterian, leivän tms syömisen jälkeen. Kuuri tulisi todella tarpeeseen etten näyttäisi syönnin jälkeen raskaana olevalta 😀

                                                                                                                                                            • Sanna Nordlund kertoo:

                                                                                                                                                              Todella haluaisin testata kun 6kk pihan äitinä itsetunto aika nolla kun kiloja jäänyt ja illalla vieläkin turvonneenpi ettei edes kehtaa ulos lähteä 🙁 kaikki konstit kokeiltu ja dieettejä mutta ei vaan toimi. Jospa tästä löytyisi apu 🙂

                                                                                                                                                              • Elina kertoo:

                                                                                                                                                                Tuo iltaturvotus on tuttua täälläkin…johtunee osittain jostain ihme hiilarihimosta iltaisin. Olisi upeaa päästä kokeilemaan toimisiko tämä tuote minullakin yhtäläinen, koska oon niin huono luopumaan mistään ”herkuista”

                                                                                                                                                                • Anna kertoo:

                                                                                                                                                                  Hmm…no jos tähän pötsiin toimis niin sitten pitää olla hyvä aine!
                                                                                                                                                                  Jotenkin vaan kiireessä ei tajua tarpeeksi pitää huolta itsestään ja itseäni tuossa eniten houkuttaa makean nälän väheneminen…

                                                                                                                                                                  • Anniliini kertoo:

                                                                                                                                                                    Turvotuksen poisto kosmeettisessa mielessä olis ihan mukava lisä, mutta erityisen kiinostunut olisin kokeilemaan terveydellisistä syistä. Pitäisi saada suolisto rauhoittumaan, jotta olo kohenisi ja sitä kautta mieli virkistyisi. Raskausdiabeteksesta kolmesti viiden vuoden sisällä kärsineenä olisi mahtavaa päästä edes hetkeksi eroon jatkuvasta makeanhimosta. Jospa nyt uskaltaisin tästä rohkaistuneena testaamaan, kun aina nämä ja muut vastaavat on jääneet kaupanhyllyyn ajatuksella ”jos ei autakaan ja menee vaan rahat hukkaan”…

                                                                                                                                                                    • Taikku kertoo:

                                                                                                                                                                      Ehdottomasti mukana! Olin hoikka ennen esikoisen saantia. Nyt pallo maha tilalla 🙁 olemme lähdössä miun elämän ensimmäiselle ulkomaan aurinkomatkalle. Olisi ihan huippua saada tämä pois.

                                                                                                                                                                      • Outi kertoo:

                                                                                                                                                                        Tänne tulis tarpeeseen kun maha pömpöttää ja makeanhimo on valtava. Tällä sais kuntokuurin aloitettua. Olo kohenisi ym.

                                                                                                                                                                        • Ninnu kertoo:

                                                                                                                                                                          Vatsa näyttää iltaisin valtavalta turvotuksen vuoksi. Välillä ei näy varpaitakaan… Ateriakokojen pienentäminen ja herkkujen vähentäminen eivät ole vähentäneet turvotusta lainkaan.

                                                                                                                                                                          • Heidi kertoo:

                                                                                                                                                                            Oi, tuota olisi kiva saada kokeilla! Itsekin olen luonnostaan hoikka, raskauskilot karisivat ennätysvauhtia ja ikinä en ole laihduttanut tai ollut dieetillä. Nyt kuitenkin olen itsekin huomannut iltaturvotusta ja olisi kiva saada se pömpötys katoamaan. Myös makean nälkää olisi kiva saada hillittyä, sillä olen hirmu perso makealle.

                                                                                                                                                                            • Ullis kertoo:

                                                                                                                                                                              Pojan (tammikuussa -17) syntymän jälkeen on vielä muutama niin itsepintaisen tiukassa oleva kilo jäljellä että haluaisin kokeilla tätä painonhallinnan apuna. Lisäksi minuakin on pitkään jo vaivannut iltaa kohti lisääntyvä vatsan turvotus.

                                                                                                                                                                              • Tiina kertoo:

                                                                                                                                                                                Samaa ongelmaa täällä! Eli vaikka olenkin hoikka ollut aina niin nyt iän myötä nimenomaan iltaisin turvottaa herkästi vatsaa ja vatsan seutu korostuu huolella. Olen kokeillut joitakin detox-kuureja, joiden jälkeen olen aina saanut elämäni hirveimmät flunssat, en tiedä alentuuko vastustuskyky vai onko ollut puhdasta sattumaa, mutta mielelläni taas kokeilisin mikä olisi tällä kertaa tulos! Keväällä on aina semmoinen olo, että haluaa puhdistaa kehoa ja mieltä. ☺

                                                                                                                                                                                • Elina kertoo:

                                                                                                                                                                                  Tulisipa hyvään saumaan tämä! Olen pidemmän aikaa kärsinyt turvotuksesta löytämättä siihen selkeää syytä ja olen valmis kokeilemaan uusiakin juttuja.

                                                                                                                                                                                  • Johanna kertoo:

                                                                                                                                                                                    Opettelen pois raskaus-ja imetysvaiheesta jääneestä jatkuvasta napostelusta ja herkuttelusta. Kovasti kaipaisin tukea makeanhimoon! Olo on etenkin iltaisin ikävän turvonnut ja mieli ja keho tuntuvat raskailta vaikka ylipainoa ei paljon ole. Tätä valmistetta mielelläni kokeilisin! Nimim. 3 pienen pojan äiti

                                                                                                                                                                                    • Pallomaha kertoo:

                                                                                                                                                                                      Tämä kyllä on testattava, jatkuva iltapömppö on ikävä riesa, johon en helpotusta ole löytänyt vielä ruokavaliomuutoksellakaan.

                                                                                                                                                                                      • Paula kertoo:

                                                                                                                                                                                        On turvottanut enemmän tai vähemmän koko elämän 🙂 mielelläni siis testasin saisiko tästä tuotteesta avun!

                                                                                                                                                                                        • Nimetön kertoo:

                                                                                                                                                                                          Viisi lasta. Hirmuiset ongelmat turvotuksen kanssa. Ruokavalio auttoi osittain,mutta silti edelleen turvotus on häiritsevää! Olisi kyllä jännä kokeilla, kynnys ostaa tuotteita on aika korkea :/

                                                                                                                                                                                          • Sari kertoo:

                                                                                                                                                                                            Minulla esiintyy samanlaista turvotusta, aamulla vatsa pieni ja illallq aivan jäätävän kokoinen. Toki nykyään tilanteeseen ja turvotukseen vaikuttavat käyttämäni kovat kipulääkkeet, joten olisi todella mielenkiintoista päästä testaamaan, toimisiko tuote minulle. Lisäksi siitä olisi minulle edes hieman iloa, koska elämäni tällä hetkellä kivun ympärillä ja liikunnan puute näkyy ja tuntuu vartalossani. Liikuntakielto vaikuttaa siihen, että nelkän seinän sisällä oleskelu kaipaa välillä edes pieniä piristyksiä, että jaksaa.

                                                                                                                                                                                            • Sari kertoo:

                                                                                                                                                                                              Itselläni esiintyy myös todella vahvasti tuo vatsan turvotu. Nyt on vielä huonommassa kunnossa runsaiden kipulääkkeiden ansiosta, niin olisi todella mielenkiintoista päästä testaamaan, auttaisiko tuote mitenkään. Lisäksi saisi jotai positiivista tähän arkeen, kun on liikuntakiellossa ja elämä lähes täysin tällä hetkellä neljän seinän sisällä olemista

                                                                                                                                                                                              • Päivi kertoo:

                                                                                                                                                                                                Vatsan turvotus riesana, eikä kilpirauhasen vajaatoiminta sitä ainakaan lievennä. Ruokavaliosta pois hiiva, sokeri sekä vehnä ja ruis, silti turvotus vaivaa. Olisin enemmän kuin onnellinen jos saisin helpotusta vaivaan. Monisairairaana ihmisenä kun ei jaksaisi enää miettiä muitakaan ruoka-aineita mitä jättää pois. Kahvi enää ainoana ”paheena”

                                                                                                                                                                                                • Paula kertoo:

                                                                                                                                                                                                  Kahden pienen lapsen äitinä sitä jää itsestä huolehtiminen välillä taka-alalle. Puhdistuskuuri tulis kyllä taka-alalle. Imetystä tässä lopetellaan, joten olishan tuo kiva palkinto!

                                                                                                                                                                                                  • Niina kertoo:

                                                                                                                                                                                                    No nyt iski kiinnostus! Samaa vaivaa kuin sinulla, illalla maha pöpöt tää, vaikka aamulla siitä ei olisi tietoakaan. Olispa kiva jos arpaonni suosisi! 🙂

                                                                                                                                                                                                    • Suvi S. kertoo:

                                                                                                                                                                                                      aina olen ollut pömppiksen omaava nainen, nyt kahden lapsen jälkeen se on kaksinkertaistunut… x-/
                                                                                                                                                                                                      Olisipa kiva päästä kokeilemaan toimisiko myös minulle!

                                                                                                                                                                                                      • Mervi kertoo:

                                                                                                                                                                                                        Mulla on mahtava pömppis tiukasta ruokavaliosta huolimatta. Tää tuote on vielä testaamatta suoliston kunnon parantamiseksi ja aineenvaihdunnan käyntiin saamiseksi. Tän merkin rautamehu on kyllä tuttua, vatsaystävällistä ja tehokasta. Ja namia.

                                                                                                                                                                                                        • Mia kertoo:

                                                                                                                                                                                                          Neljän pojan jälkeen vatta pömpöttänyt ja turvottanut aina. Tullu joku kysymäänkin milloin minulla ois laskettu aika :/ ja kuvista katsellessani kauhistun kun oikeesti näyttäs että ootan 🙁 paljon varmasti ruokavaliosta kiinnikkin ja ärtyneestän suolesta.. :/ oiwpavaa ihana saaha tuo ”vauvamaha” poies 😀

                                                                                                                                                                                                          • Marianne kertoo:

                                                                                                                                                                                                            Poikani 5 v hihkui riemuissaan saavansa uuden pikkuveljen ja halasi pallovatsaani. Ja siellä ei todellakaan ole vauvaa tulossa. Nuorin on puolivuotias. Otti kyllä koville tuo kommentti.

                                                                                                                                                                                                            • Katri kertoo:

                                                                                                                                                                                                              Tää ois kiva kokeilla,todella mielenkiintoinrn tuote,kolmen lapsen jälkeen tuota löysää pömppöä on jääny.Hidas suoli siihen lisättyä tekee sen että joskus tuntuu että ois ilmapallon hotkassa

                                                                                                                                                                                                              • Anne Hyttinen kertoo:

                                                                                                                                                                                                                Olen nyt laihduttanut 16 kg toisen lapsen syntymän jälkeen ja minulla on samoja oireita kuin sinullakin. Pidän leivästä ja pastasta, siinä syy turvonneeseen vatsaani iltaisin. Tätä olisi ihana kokeilla.

                                                                                                                                                                                                                • Ninni S kertoo:

                                                                                                                                                                                                                  Peilistä katsoo raskaana oleva nainen, rv.ehkä noin 20. Tiedän että se olen minä enkä ole raskaana. Maha vaan on erimieltä. T. Kolmen pojan äiti (7 ja 3v.ja 10kk)

                                                                                                                                                                                                                  • KaijaSalla kertoo:

                                                                                                                                                                                                                    Ai tälläistäkin salusilla on?! Tuotteen kokeilu voisi toimia osana tavoitteena olevaa ryhtiliikettä. Tulisi edes jotakin yritettyä vaikka erkaumakurssi ei toteutuisikaan. Joka tapauksessa pitääpä pistää tämä korvan taakse ja koettaa muistaa katsella josko tuotetta löytyisi lähikapungin kaupoista.

                                                                                                                                                                                                                    • Sanna kertoo:

                                                                                                                                                                                                                      Kahden pienen poikalapsen äitinä ja viimeisten vuosien aikana joka yönä heränneenä olisi mahtava saada vähän lisäenergiaa ja apua ruuansulatukseen.

                                                                                                                                                                                                                      • jasminella82 kertoo:

                                                                                                                                                                                                                        Kolme raskautta ja suolistosairaus… Eilen esikoinen kysyi syntyyköhän meidän vauva ennen hänen heinäkuussa pidettäviä rippijuhlia 😀

                                                                                                                                                                                                                        • Tinde kertoo:

                                                                                                                                                                                                                          Viimeks eilen illalla kauhistelin turvonnutta mahaa! Tää olis niin mun juttu! Kolme lasta on, mutta maha näyttää välillä siltä kuin neljäs olisi tuloillaan. 40-v ohitettu, kroppa rupsahtaa. 🙁

                                                                                                                                                                                                                          • Salla Kivelä kertoo:

                                                                                                                                                                                                                            Saako imetyksen aikana käyttää tuotetta? Jos saa niin osallistun arvontaan! Sama ongelma täällä, vatsa on ihan ok aamulla mutta illalla kuin rantapallo. Viisi lasta löytyy ja viimeisimmästä raskaudesta vatsalihakset erkaantuivat. Kävelen viikon aikana yli 20km tuplarattaita työntäen. Paino on ihan normaali ja vanhat vaatteet mahtuu päälle, mutta se vatsan pömpötys:( ja jos tuote auttaisi vielä makeanhimoon niin se olisi enemmän kuin loistava. Vaikka arpaonni ei suosi mukavaa kesän odotusta kaikille saman asiansa kanssa painiville!

                                                                                                                                                                                                                            • Jonna Hiltunen kertoo:

                                                                                                                                                                                                                              Itse olen haaveillut kyseisestä kuurista.. olen itsekkin kova makean perään, mutta suolisto sairauden takia joudun myös seuraamaan paljon syömisiäni ja kuvasi turvotus on erittäin pieni verrattuna omaani… Itse nöytän turvotuksen kanssa toisella kolmanneksella raskaana olevalta… Ja kun saan jostain ylimääräistä niin ostan tämän kuurin jo siksi että vertaistukiryhmäläiseni ovat saaneet tästä helpotusta oloonsa 🙂

                                                                                                                                                                                                                              • Mari H-N kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                Olen kärsinyt turvonneesta vatsasta melkein koko ikäni. Poikieni mukana tulleet kilot tulivat ja menivät, mutta turvotus on ja pysyy. Aamulla olo hyvä ja hoikka, illalla kurja ja turvonnut. Sen vuoksi joudun katsomaan syömisiäni todella tarkkaan. Tämä tuote kuulostaa ihmeaineelta.

                                                                                                                                                                                                                                • Ulla kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                  Sampja vinkeitä täälläkin enkä vielä ole löytänyt turvotusta aiheuttavaa ruoka-ainetta, keliakiat, laktoosi-intoleranssit ym testattu..nestettä kerääntyy helposti kehoon myös hormonaalisten muutosten myötä ja silloin on myös rantapallo-olo 🙁 lisäksi altistuin talven aikana eräässä työpisteessä homeelle, jonka takia sairastelin useamman kuukauden säännöllisen epäsäännöllisesti..joten kyllä tässä elimistö olisi puhdistusta ja freesausta vailla!

                                                                                                                                                                                                                                  • Teija kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                    Kuuri sopisi minulle kuin nenä päähän. Olen aina ollut tunne syöjä. Kaikkiin mahdollisiin tunteisiin, stressiin eritoten. 40v synttärit kolistelevat ensivuonna ja sokeri maistuu aina vaan paremmalle. Kuuri antaisi minulle kicl startin makeanhimon hallintaan. Lisäksi kilpparin vajaatoiminta hidastaa kropan toimintaa entisestään. Tää olis ihan lottovoitto.

                                                                                                                                                                                                                                    • Piia kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                      Todellakin tarviisin tollasen kokeilun. Takana vuosi essure helvettiä ja keho ollu koetuksella. Viisi lasta synnyttänyt ja nyt kohdunpoiston myötä en ole päässyt edes vielä kunnolla liikkumaan. Hetkellä on paljon stressaavia tekijöitä ja masennus diagnoosi saatu, olis hyvä päästä parempaan elämän laatuun kiinni, ja tää vaikuttaisi hyvältä ponnahdukselta.

                                                                                                                                                                                                                                      • Anne kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                        Minulle on nyt viime vuosina ruvennut painoa kertymään. Nyt lääkäri jo mainitsikin ylipainosta. Olo on vain kovin väsynyt jatkuvasti, koska sairastan myös tulehduksellista suolistosairautta. Turvotus on läsnä joka päivä. Olisi mukava kokeilla olisiko tuosta apua, ja saisiko siitä itselleen myös ponnahduslaudan painonpudotukseen.

                                                                                                                                                                                                                                        • Ida kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                          Itselläni on sama homma että iltaa kohden maha turpoaa. Vaikka mitä olen kokeillut niin ei ole oikein auttanut ongelmaan. Äidiltäni perinyt 😀 olisi kiva kokeilla tätä jos tämä sitten auttaisi. Ei aina tarvisi olla pallomaha 😀

                                                                                                                                                                                                                                          • Reetta kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                            Kuulostaapa hyvältä. Minäkin nyt toisen pojan jälkeen kärsin vastaavasta. Tietysti oma ruokavalio pitäisi myös tarkistaa mutta tämä olisi loisto lisä siihen.

                                                                                                                                                                                                                                            • Sini kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                              Reissutyötä tekevänä ei pysty aina valitsemaan vatsaystävällisiä ruokia, usein on noutopöydät kyllästetty pastalla, salaattipöydät pavuilla. Kotona ei ole aikaa hifistellä ruuanlaitolla, kun kaiken vapaa-aikani hakuan viettää kolmen lapsukaisen kanssa puuhaten. Äidin oma hyvinvointi jää tosissaan liian vähälle huomiolle.

                                                                                                                                                                                                                                              • Iie kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                Olisipa mielenkiintoista kokeilla! Aamuisin minullakin on ihan litteä vatsa mutta illalla housut puristaa pahasti vaikka olisi syönyt terveellisesti koko päivän. Allergioita tai muita ei ole joten syy on vähän hämärän peitossa 😀 Ei haittaisi jos aamu-look säilyisi iltaan saakka!

                                                                                                                                                                                                                                                • Virve kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                  Kuulostaa NIIN tutulta! Aamulla on hyvä olo, mutta iltaa kohden kaikki syöty on turvotuksena vatsan kohdalla. Pienten lasten äitinä ei ole tällä hetkellä aikaa eikä voimavaroja suurempiin treenisuorituksiin. Tätä haluaisin kokeilla!

                                                                                                                                                                                                                                                  • Taru kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                    Olen aloittanut liikunnan muutama kuukausi sitten, mutta en näe minkäänlaista muutosta vatsan seudulla. Toki tähän vaikuttaa juuri tuo makean himo. Lapsiperheen arki, opinnot ja liikunta vie nyt niin ison osan ajasta, etten jaksa miettiä mitä syön ja milloin syön. Ja vararengas se ei vaan katoa mihinkään. Siksi uskonkin, että hyötyisin tästä kuurista.

                                                                                                                                                                                                                                                    • Mira kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                      Todellakin tarvitsin lisäkeinoja vatsaturvotuksen vähentämiseen. Toisen lapsen jälkeen minulle tuli vatsalihasten erkauma, jota olen yrittänyt saada fysioterapian avulla palautumaan. Tämä tuntuu kuitenkin olevan ikuisuus projekti, koska vatsa turpoaa päivän päätteeksi, mikä estää erkauman takaisin paluuta. Tästä voisi siis olla apua suuremmassa ongelmassa.

                                                                                                                                                                                                                                                      • Lumi kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                        Tunnistan todella illalla turvottavan vatsan. Vatsa on iltaisin sellainen pallo, että joskus olen miettinyt, että vastaako koko jo raskausajan vatsaa. Kahden pienen pojan äidin väsymys myös altistaa makeanhimolle, joten jos sekin tällä vähän korjaantuisi, niin olisipa mahtavaa.

                                                                                                                                                                                                                                                        • Karoliina kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                          Kärsin herkästi turvotuksesta ja pitää katsoa aika tarkkaan mitä suuhunsa laittaa. Tää olisi loistava apu juurikin ennen kesää ja hyvä lisä sille perinteiselle ”kesäkuntoon kuntokuurille!”

                                                                                                                                                                                                                                                          • Anne Tarhonen kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                            Mielellään kokeilisin tuota tuotetta. Oon jo monta vuotta kärsinyt iltaisin mahakivuista ja kovasta turvotuksesta.

                                                                                                                                                                                                                                                            • Heli kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                              4lapsen jälkeen turvotus todellakin näkyy ensimmäisenä vatsanseudulla ja iltaisin näytän myös kuin olisin raskaana. Kesäksi olisi mahtavaa saada ylimääräinen turvotus pois.

                                                                                                                                                                                                                                                              • Eeva kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                Sama tilanne, iltasin maha niinku ois jo pitkällä raskaana vaikka aamulla vatsa litteä. Nyt tosin odotan toista poikaa, kiloja kertyny ihan hirveästi lyhyessä ajassa ja pelkään että tässäkin raskaudessa tulee 20kg täyteen. Synnytän kesällä, joten olisi kiva boostata aineenvaihduntaa heti alkuun mikäli tämä on turvallinen tuote käyttää imetyksen aikana. Jos ei niin sitten menee kesän 2018 bikinikunnon tavoitteluun 😉

                                                                                                                                                                                                                                                                • Sini Partanen kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                  Olisipa kiva kokeilla toimisiko minullakin . Poika 7kk ja syötyä tulee mitä milloinkin kerkiää ja iltaisin aina maha ihan pallona. Alkaa turvotus häiritsemään jo mutta väsyneenä ei oikein ole jaksanut tehdä asialle mitään. Aineenvaihduntaan tarvittaisiin vauhditusta ja mikä parasta jos tosiaan makean himoon auttaa niin kuulostaa hyvälle. Messissä ollaan

                                                                                                                                                                                                                                                                  • Marja kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                    Tarpeeseen kyllä tulisi! Itsekin tarvitsen buustia ja makeanhimon väheneminen tälle karkkihiirelle olis niin huippu plussa. Epäilevänä kuitenki tämmöset jää ostamatta kokeilumielessä, joten jos arpaonni suosisi, olisi se enemmän kuin hyvä 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                    • 2 lasta ja pömppis kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                      Tasan sama ongelma ja efekti, iltapömppis nimeltään, ja en pidä siitä sitten yhtään. Joka ilta käyn itseni kanssa saman keskustelun; ”Apua, olen lihonut! Ei, enpäs olekaan, vaan turvonnut.” Detoxista voisi löytyä apu, sillä liikunta ja veden juonti eivät ainkaan auta mitään.

                                                                                                                                                                                                                                                                      Itseni kohdalla on tosin epäileminen, että myös hormooneilla ja endometrioosilla on osansa, mutta voisihan se toimia siitä huolimatta. 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                      • Nea kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                        Osallistun arvontaan 🙂
                                                                                                                                                                                                                                                                        Painelen myös pömppömahan kanssa. Esikoisen jälkeen ei ollut tätä ongelmaa mutta nyt toiseni täyttää jo kaksi ja edelleen mahaa turvottaa! Varsinkin iltaisin. Siksi on myös vaikea pukeutua mihinkään juhliin. Aluksi vaate istuu hyvin mutta illalla ei voi katsoa peiliin kun se turvotus pullistelee pahasti.

                                                                                                                                                                                                                                                                        • Riikka Haapea kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                          Toisen raskauden jäljiltä ja imetyksen epäonnistuttua aineenvaihduntani on aivan jumissa ja turvotusta löytyy vaikka muille jakaa. Kaipaisin pientä apua aineenvaihdunnan buustaamiseen jotta olo ja mieliala kohenisi 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                          • Sanna kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                            Samanlaista vaivaa on minullakin pienen pojan äitinä – raskauskilot on kyllä karistettu, mutta aamuvatsa ja iltavatsa ovat kuin eri vaiheista raskausaikaa – aamuvatsa ennen raskautta ja iltavatsa toiselta raskauskolmannekselta… Toki vielä on kuntoutettavaa vatsalihaksissa, mutta kyllä tuolla turvotuksellakin on selvästi merkitystä. Siihen kaipailisin apukeinoja, kun kotiäidin arjessa ei ole pitkäjänteisyyttä ihmeellisille diettikokeiluille.

                                                                                                                                                                                                                                                                            • Niina kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                              Teen iltavuoroa ja voi vaan kuvitella mitä meidän aamut on pojan ja koiran kanssa.
                                                                                                                                                                                                                                                                              Koiran ruokinta ja lenkitys, ruoan laitto, vaatteet, meikit, hiukset ja päiväkotiin.
                                                                                                                                                                                                                                                                              Olen tarjoilija, joten minun täytyy olla ulkonäöllisesti siisti. Minulla on töissä kahta eri kokoa paidat ja tarjoilijan liivi, koska illalla mahani turpoaa. Joudun vaihtamaan kesken päivän vaatteet jotta vaatteet eivät näyttäisi repeävän päälleni eikä myöskään liian isoilta, mikä tuo heti suttuisemman ulkonäön.
                                                                                                                                                                                                                                                                              Ja housut?! Voi turvotus. Ostan työhousut itse koska joudun ostamaan vyötäröltä 15cm isommat mitä oikeasti tarvitsisin. Käytän vyötä iltapäivästä jottei housut putoa ja vyö pois illemmalla jottei kiristä. Tämä on kamalaa ravaamista ja stressiä.
                                                                                                                                                                                                                                                                              Kävisin aamulla pitemmälläkin lenkillä, mutten halua herättää poikaa kesken unien, koska hän pääsee nukkumaan illalla vasta yhendentoista aikaan ja tarvitsee riittävät yöunet, muute päivä on kamala, hän ei nuku enää päiväunia.
                                                                                                                                                                                                                                                                              Haluaisin tilata korsetin, mutta hetki täytyy vielä odottaa että talous tasaantuu pitkän työttömyyden jälkeen.
                                                                                                                                                                                                                                                                              Tämä olisi oiva tilaisuus kokeilla elämää ilman kahta erilaista vaatekokoa ja housu ostoksia ilman mittanauhaa!

                                                                                                                                                                                                                                                                              • Maria kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                Epäilevä kuureja kohtaa, mutta just samoista oireista kärsivänä kokeilen mielelläni, jotta ei tarvis illaksi olla eri housuja kuin aamulla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                • Elli kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                  Itsekin kärsin samasta ongelmasta, kuin sinä. Luonnostani olen hoikka mutta päivän mittaan aina pömppövatsa kehittyy.

                                                                                                                                                                                                                                                                                  • Niina Luomapuro kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                    Urheilen kyllä, joka aamu koiran kanssa lenkillä mutta siihen jää, valitettavasti ei ole aikaa. Sitten lapsen kanssa pihalla jonkin verran ennenkö työni alkaa iltapäivällä. Työni on iltavuoroa, olen tarjoilija. Olisi todella kiva tunne kun menet töihin ja voit pistää ja pitää ne samat vaatteet koko illan, eikä tarvitsisi kesken vuoron käydä vaihtamassa isompaa vaatetta koska illalla mahani turpoaa tajuttoman paljon. Olisi myös kiva ostaa juuri sopivat työhousut ja unohtaa mittanauha kotiin, eikä ostaa aina työhousuiksi housuja mihin on leskettava viisitoista senttiä lisää ylimääräistä, koska illalla mahani turpoaa. Työkaverini ovat kans huomanneet saman ja ihmettelevät kuinka voi olla mahdollista että turpoan niin hirveästi.
                                                                                                                                                                                                                                                                                    Haluaisin vain näyttää hyvältä ja pitää ne vaatteet mitkä laitan päälleni ja haluaisin mennä housu ostoksille ilman mittanauhaa!
                                                                                                                                                                                                                                                                                    Mietin jo korsetinkin ostoa, mutta täytyy vielä odottaa että talous tasaantuu, pitkän työttömyys jakson jälkeen se ottaa aikansa. Tämä olisi hieno mahdollisuus kokeilla elämää ilman kahta erilaista vaatekokoa: aamu ja ilta.

                                                                                                                                                                                                                                                                                    • Äiti88 kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                      Kuopuksen jälkeen myös minulle ilmestyi tuollainen pallomaha. Aamulla melko litteä, iltaa kohden pullistuu.

                                                                                                                                                                                                                                                                                      Todellakin haluaisin siitä eroon, kun ihmiset onnittelee raskaudesta 😡

                                                                                                                                                                                                                                                                                      • Laura kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                        Tämä tulisi todella tarpeeseen, sillä puolen vuoden sairastelun jälkeen kroppa on sekaisin, mm. järkky turvotus on osa pakettia. Hyvinvoinnin tukeminen detox-kuurilla tulisi täydelliseen aikaan!

                                                                                                                                                                                                                                                                                        • Mirja kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                          Mukana arvonnassa. Tulisi kyllä todella tarpeeseen! Vatsani pömpöttää varsinkin iltaisin turvotuksen takia aivan kamalasti ja näyttää niin kuin olisin raskaana vaikka en ole.

                                                                                                                                                                                                                                                                                          • Anne kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                            Tämä toisi tarvittavan lisätönäyksen kohti terveempiä linjoja! Voisin yhdistää kuuriin muutenkin terveellisempää ruokavaliota, jotta saisin sykäyksen kohti vartaloa ennen raskautta. Vauva pian 3kk, eikä kilot liiku alas itsestään valitettavasti.
                                                                                                                                                                                                                                                                                            Kiitos mukavasta ja monipuolisesta blogista!

                                                                                                                                                                                                                                                                                            • Katja kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                              Niin tuttua! Iltaisin on kunnon pallomaha 🙂 lisäksi olisi kiva saada vauhtia aineenvaihduntaan, päivät tietokoneen ääressä, pitkä työmatka ja lapsiperheen arki ovat rajoittaneet liikkumista ja sitä kautta myös aineenvaihduntaa. Tällä sais varmaan monella tapaa paremman olon.

                                                                                                                                                                                                                                                                                              • Anita kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                Mulla on ihan vastaava tilanne kuin kirjoittajalla. Aamuisin vatsa on kivan litteä(ei kuitenkaan fitnesskuntoinen). Mut päivän edetessä maha vaan pyöristyy ku ilmapallo ja illalla saadaan miehen kans vertailla kumman vatsa on pulleempi. En mitenkään erityisesti edes napostele mitään herkkuja yms. Enkä tosiaankaan tiedä mistä tää turvotus tule.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                • Pipsa kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Oman hyvinvoinnin ja itsetunnon kohotukseen! Kun on itsellä hyvä olla niin jaksaa pojan perässäkin paremmin mennä 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                                                  • Anna K kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Päivän pakollisen paaston eli mahataudin jälkeen olisi todellakin paikka viimein aloittaa kilojen karistaminen ja järkevä syöminen, ja kuuri voisi sopia siihen mainiosti. Kiloja oli liikaa jo ennen kahta ihanaa poikaa, valitettavasti vaan raskauksista jäi niitä lisää. Kuormittava työ, opiskelu ja paljon aikaa vienyt vapaaehtoistyö ovat vieneet voimat aivan tyystin, enkä ole jaksanut huolehtia itsestäni. Nyt voisi kuitenkin olla aika!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                    • Jenna kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Todellakin tulisi tarpeeseen! Istumatyötä tekevänä pienen pojan yksinhuoltajana myönnän, ettei ensinnäkään sitä omaa aikaa (ja siten mahdollisuutta) ja toisekseen energiaa, ole juurikaan kuntoilutouhuihin ja itsestä huolehtimiseen. Kesäkin tulossa!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                      • Aippa kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Sama juttu täällä: muu kroppa on ihan ok mutta vatsa pömpöttää ja nyt raskauden jälkeen tuntuu vaikealta saada tuota aluetta kuntoon. Pieni apu olisikin siis enemmän kuin tervetullut! Sinänsä ihan lohduttavaa huomata etten ole vaivan kanssa yksin vaan samasta vaivasta näkyvät kärsivän muutkin…

                                                                                                                                                                                                                                                                                                        • Eliisa kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Minulla vatsa alkoi oireilla kuvatun kaltaisesti jo ennen lapsia. Koska vatsa ei kipuillut, luulin sen olevan normaalia… Kolmen pojan jälkeen vaiva on voimistunut ja yksi lapsista on äitinsä kaltainen vatsallaan kaikkeen reagoiva. Tätä haluan testata, sillä Salusin muut tuotteet on jo hyviksi todettu ja luotan heidän tuotteisiin.
                                                                                                                                                                                                                                                                                                          P.S. Uskomatonta,miten solakka olet edelleen!! Wau! Edes aamulla, en pääse enää noihin mittoihin.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                            1. Jonna-Emilia kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Aamulla mahani on kyllä kiitettävän pieni, jopa lommolla. Mutta ei sitä voi koko päivää syömättäkään olla, joten heti aamupalan jälkeen turvottaminen alkaa. Inhottavaa. Vielä ei ole onneksi turvotus palannut vaikka kuurin loppumisestakin on aikaa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                            2. Heini kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Jalkaleikkauksen jälkeen en ole pystynyt käymään esim kävelyllä tms. joten vatsa turvoksissa kaikesta syömisestä. Tulisi siis erittäin tarpeeseen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                              • Karoliina kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen kokeillut fodmap-dieettiä ja se kyllä vähensi turvotusta. Valitettavasti minulla ei ollut aikaa ja energiaa jatkaa työlästä dieettiä, joten pömppömaha tuli takaisin, vaikka ”pahimpia” ruokia vielä vältänkin 🙁 Olen käynyt työhaastatteluissa ja aina saa miettiä mitä laittaisin päälle ettei luulla muuta… Tulisi siis tarpeeseen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                • Avanie kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  33v yhden pojan äiti.. Työ sellaista et turvottaa ja keho kerää nestettä kroppaan urakalla.. Olis ihana saada buusti kropalle kohti parempaa kroppaa ilman tätä nestepöhöä..

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  • Tanja kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Arvonnassa mukana! Minulla pian 2v poika ja raskauden jälkeen vatsan turvotus on jotenkin korostunut. Kiloja ei ole raskauksista jäänyt, mutta ”pallo maha” sen sijaan on. Häitämme juhlitaan heinäkuun alussa, joten olisi hieno päästä eroon turvotuksesta ennen sitä!:)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    • Alma Sutela kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Olisi ihana päästä kokeilemaan kyseistä tuotetta sillä vaikka treenaan paljon niin vatsapömpöstäni en tunnu pääsevän eroon. Aamulla kun herään on vatsa litteä mutta päivä mittaan pömppö vaan kasvaa ja illalla se onkin jo kuin pieni jalkapallo… Kesällä olisi ihana odotettu lomareissu Italiaan tulossa ja olisi mahtava saada pömppöä pienemmäksi ennen reissua. Minulla on 6-vuotiaat kolmospojat joten raskaus vaikutti kroppaani aika paljon….

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      • Anu kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Kuulostaapa loistotuotteelta! Tätä haluaisin ehdottomasti kokeilla. Tästä voisi olla apua herkästi närkästyvälle vatsalleni ja tietysti siihen iltaisin ilmenevään ”raskaus”vatsaan!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        • Tea kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Neljän lapsen äiti,jolla juurikin se turvonnut mahapallo 😉 Mielenvirkistyksen perässä jos vaikka sen pallomahan saisi pois 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          • Laura kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Koska paidat ei mahdu päälle pelkän turvotuksen takia, ja haluan lopettaa ”läskipaitojen” ostamisen 😀 Turpoan kun katsonkin leipää, joten siksi! 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            • Tarja Grönholm kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Vatsa lähes 10 vuotta ollut järkyttävässä kunnossa eikä oikein kestä mitään syömistä turpoamatta. Kivut on välillä kovat. Nyt joutunut vähentämään liikuntaakin vatsavaivojen vuoksi. Ruokavalion muutoksella hetkittäistä helpotusta, mutta ei pysyvää. Ikää 50 v.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              • Anne kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen ollut myös hoikka koko ikäni ja raskaudetkaan ei ole jääneet mahaa kasvattamaan. Lomareissulla kun vanhat kesämekot alkoi puristamaan mahan kohdalta havaitsin tuon kumman turvotuksen iltaa kohden. Laihduttaminen ei houkuta kun paino on ollut aina vähän turhankin alakantissa. Olisi ihana kokeilla jos turvotus helpottaisi detoxin avulla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                • JIG kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  6 lasta ja vatsa ei vain katoa vaikka tekisi mitä. Tosin ei tuota aikaakaan ihan hirveästi jää. Jos tällä saisi turvotuksen pois ja siitä sitten pysyvämpään normaalitilaan. Aina olen hoikka ollut ja raskauskilot jääneet laitokselle, mutta ei kuopuksen kohdalla.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  • Erika kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Olen kärsinyt turvotuksesta melkein koko aikuisiän, pahiten raskauden jälkeen. Poika on pian 8kk ja mahani näyttää iltaisin ja joskus päivisinkin siltä, kun parin kuukauden päästä syntyisi pikkusisko. Housut ei mahdu jalkaan ja paidat näyttävät napapaidalta. Eli voittaisin mielelläni tämän arvonnan 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    • Maarit kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Vuosi sitten synnytetyt kaksoset ovat jättäneet jälkensä ja elämä on melkoista hulinaa nykyään joten itsestä huolehtiminen on vähän jäänyt

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      • Minna kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Tulisi todella tarpeeseen, reissua pukkaa ja kevyellä laihiksellakin ollaan. Tämä viimeistelisi kaiken täydellisesti.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        • Terhi kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja refluksitauti, jotka ovat molemmat turvotusta aiheuttavia sairauksia. *huoh* Olisi IHANAA löytää helpotusta tähän kiusalliseen vaivaan 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          • Kati kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Vaatteita löytyy kaapista useampaa kokoa siltä varalta, että oikein masua turvottaa, nyt pääsiäisen herkuttelujen jälkeen varsinkin pömpöttää. Kiireinen kahden pojan yh mielellään tutustuisi tähän tuotteeseen näin kesän lähestyessä!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            • Saija kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              2,5vuotta sitten tehty hätäsektio johti kivuliaisiin komplikaatioihin ja sairaalassa makaamiseen kanyyli kädessä miltei kuukaudeksi. Sektiohaava sekä lukuisat raskausarvet ovat aina mukana ja olen jo sinut niiden kanssa mutta vatsan turvotus täytyisi saada tasoittumaan. Synnytyksen jälkeen vatsa on turvotellut todella herkästi liikkumisesta ja terveellisestä ruokavaliosta huolimatta. Saisinko tästä apua ongelmaani?

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              • Oona kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Tarvitsisin tätä kuuria, koska en saa vatsani turvotusta kuriin. Iltaisin vatsani varsinkin alavatsani näyttää siltä että olisin raskaana ja yks päivä tein varuilta raskaustestin (-), turvotuksen takia kun puolisokin kyseli voisiko olla raskaus kyseessä. Syön terveellisesti, mutta en ole löytänyt syytä turvotukseen ja mikä siihen auttaisi minulla. Joten ylimääräistä extra apua kaipaisin hyvin paljon.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                • Hanna kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Minulla myös ollut suoliston kanssa ongelmia jo vuosia, joka aiheuttaa myös turvotusta, joskus jopa jo aamupäivällä. Työskentelen liikunta-alalla ja autan myös muita saman ongelman kanssa painiskelevia melkeinpä päivittäin. Olisi mahtavaa koittaa tuotetta ensin itse, jos tästä löytyisi apu 🙂 Voisin sitten suositella tätä myös omille asiakkailleni!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  • Päivi kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Tyttö just taputteli mun mahaa ja totesi että iso maha – siellä on varmaan vauvoja… =D Joten tarpeeseen tulisi. Eikä oikein ehdi/jaksa omia syömisiä seurata niin hyvin kun pitäisi.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    • VeeraMaria kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Turvotuksen kanssa olen kamppaillut jo pitkään ja olisi mukavaa kokeilla tuotteita turvotuksen poistamiseksi.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      • Annastiina kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Olen kahden pienen pojan äiti ja tuskailen turvotuksen,väsymyksen ja kilojeni kanssa.Nyt olisi upea tilaisuus kokeilla mahtavaa tuotetta joka toivottavasti auttaa matkalla parempaa kuntoa ja hyvinvointia!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        • Marika V. kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Syksyllä tiedossa Rodoksen reissu niin olisihan se ihana aloittaa nyt keväällä alkusysäys terveellisemmälle elämälle ja rantakunnolle tällä! Kahden alle 4 v lapsen kanssa kun aikaa ei aina riitä kuntosalille ja jumpille:)

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          • Eeva kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Kun samat housut sujahtavat päälle aamulla, mutta puristavat lantiosta illalla, taitaa turvotus olla minullakin pääsyyllinen tukalaan oloon..:P Olen myös osallistumassa mieheni kanssa hienoille illallisille toukokuussa ja tuolloin olisin kiitollinen kaikista mahdollisista avuista, jotta iltapuvun istuminen ei olisi turvotuksesta kinni. 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            • Peejii kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Itselläni 31v 1 lapsen äitinä on jonkin verran aikaa pitää itsestäni huolta, syön terveellisesti, olen hoikka ja kuntoilen 4 krt viikossa.. Mutta se pallomaha! Kurjaa kun turvottaa kun aamuisin on tosiaan bikinikunnossa ja iltapäivisin minulta kysellään olenko raskaana. Turvotuksen syytä etsinyt jo useamman vuoden. Jätin leivät ja välillä Maitotuotteet kun pois mutta mikään ei tunnu tehoavan.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              • dacapo kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Kun töissä kysellään milloin olen jäämässä taas äiytiyslomalle ja ukko kommentoi että ”ompa sulla turvonnu maha”, niin olisi ehkä aika tehdä jotain…

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                • Petra kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  Olen kokeillut kaikkea mahdollista tuloksetta turvotus on ja pysyy eika hievahda joten tällainen tuote olisi enemmän kuin tervetullut tänne suuntaan

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  • Virpi kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    Yh äidin arki on aika kiirettä ja ruokailut itellä retuperällä. Olemme lähdössä ulkomaille ja olisi todella kiva olla häpeemättä pömppömahaa rannalla ollessa.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    • Kata kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      Olen myös luonnostaan hoikka, mutta sama ilmiö mulla! Muutin ruokavaliotakin vatsaystävällisempään, koska turvotus oli järkyttävä jo iltapäivällä. Ruokavalio auttoi hieman, mutta suolisto jollain tapaa ehkä vähän laiskistui tms. ja olisi kyllä kiva kokeilla, että olisiko tästä kuurista apua sekä turvotukseen että suolistoon. Jos olisi, niin ottaisin mielellään vakituiseksi avuksi aina tarvittaessa. Se pallomaha on todella ikävän tuntuinen 🙁

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                      • Snowhite kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        Mullemullemulle! Kärsin refluksitaudista, joka jopa lääkityksen kanssa aiheuttaa ihan hillitöntä turvotusta. Aina ruokailun jälkeen näyttää maha siltä ku oisin raskaana… Lisäksi oon makeanperso, olen kyllä makean mättämistä koittanu vähentää, joten jos siihenki tulis apu tästä nii ois ihan huippu!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                        • oona kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          Mulla on kilpirauhaisen vajaatoiminta ja se turvottaa etenkin nilkkoja huonoina aikoina. Haluisin kokeilla olisiko kuurista apua. terkuin kahden pojan äiti

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                          • Anni kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            Olen muuten hoikka, mutta vatsa on aina ollut mun ongelma-alue. Nyt raskauden jälkeen varsinkin oon kärsinyt entistä enemmän pömppövatsasta. Ois ihan mahtavaa kokeilla tätä kuuria ja saada siitä apua, jotta kehtaisi ensi kesänäkin nauttia auringosta bikineissä 🙂

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                            • oona kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              Mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta ja se tuo turvotusta etenkin nilkkoihin. Haluisin kokeilla onko tällä vaikutusta. Terkuin kahden pojan äiti

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                              • Emmi Kaukelin kertoo:

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Haluaisin kokeilla Samus Detoxia koska yhtä lailla itse harmittelen turpoavaa vatsaa, aamulla litteä, iltapäivällä kuin jalkapallo. Vatsavaivat pysyivät äitiyslomalla joten kuten kurissa mutta istumatyöhön palattuani ongelma on täällä taas.
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Olen todella tarkka syömisestäni mutta silti välillä tuntuu että pelkkä ajatus ruoasta saa vatsan turpoamaan.
                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Tämä tuote tulisi minulle enemmän kuin tarpeeseen!

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Vastaa

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                Arkistot