• Millaista oli näytellä Tuntemattomassa Sotilaassa? Pojat kertovat kokemuksistaan

    Kun noin puolitoista vuotta sitten sain puhelun jossa poikiani pyydettiin koekuvattavaksi tulevaan Tuntematon Sotilas elokuvaan, en vielä voinut arvatakaan kuinka unohtumattomalle matkalle poikani tulisivat pääsemään. Ja, että minä vielä istuisin poikien isän kanssa Tuntemattoman Sotilaan ensi-illassa ihastelemassa omia poikiamme valkokankaalla.

     

    Roolitus

    En oikein muista mistä kaikki aikanaan lähti. Ossianin ensimmäinen mainoskeikka oli 4 vuotiaana ja se meni niin hyvin, että lisäkeikkoja alkoi satelemaan. Ossian tykkäsi niin kovasti mainosten tekemisestä, että aloin etsimään tilaisuuksia hänelle myös itse. Nyt Ossian on kohta 12 vuotias ja hänen tavoitteenaan onkin tulla näyttelijäksi, joten ala on vienyt pojan jo mennessään. Hyvää palautetta on tullut niin paljon, että äitinä sitä on pakko kannustaa tässä asiassa poikaa.
    Pikkuveljet seurasivat pikkuhiljaa sitten perässä. Oscar suostui kuvattavaksi ensimmäisen kerran vasta 6 vuotiaana, mutta sen jälkeen onkin ollut jo vaikka missä jutuissa mukana. Ollie on toistaiseksi ollut vain muutamassa pienessä mainosroolissa, eikä hän niin kaipaakaan esiintymistä. Jännittää paljon enemmän kuin veljensä, eikä välttämättä lähde näihin juttuihin koskaan mukaan. Jokainen poika saa tietysti valita itse.

    Tuntematon Sotilas 2017

    Poikien urakka Tuntemattomassa Sotilaassa alkoi tutustumalla elokuvan äitiin ja isään. Ohjaaja Aku Louhimies halusi lasten ja aikuisten välille luotettavan ja luonnollisen yhteyden, joten ennen kuvauksia he viettivät yhdessä aikaa. Kuvauspäivät olivat pitkiä ja hattua pitää nostaa pojille sekä muille lapsinäyttelijöille siitä miten hienosti jaksoivat odotella ja tehdä samat otot yhä uudestaan ja uudestaan. Oscarin ja Oliverin kutrit leikattiin ajan hengen mukaisesti ja siinä olikin sitten hetken aikaa kasvattelua takaisin.
    Oscaria ja Oliveria kuvattiin molempia noin 5 päivää. Ossiania yksi. Valmiissa elokuvassa poikia ei paljon näy, mutta sen verran, että jää kiva muisto lapsenlapsille näytettäväksi ja äiti saa olla super ylpeä. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka iso työ tehdään pientäkin otosta varten ja ei voi muuta kun ihmetellä päänäyttelijöiden ja muiden työntekijöiden jaksamista tällaista elokuvaa tehdessä. Päivät ovat pitkiä ja raskaita.
    Pojat eivät itse elokuvaa voi nähdä vielä pitkään aikaan elokuvan ikärajan vuoksi, mutta ajattelimme näyttää heille heidän omat kohtauksensa sitten kun elokuva tulee dvd:ksi. Eilen ensi-illassa jännityksellä odotimme miltä valmis tuotos näyttää ja näkyykö poikia kuinka paljon. Oli hieman erilaista katsoa elokuvaa kun jännitettävänä oli omien poikien esiintyminen. Siitäkin huolimatta pääsin aika nopeasti elokuvan tunnelmaan mukaan, nauroin, itkin ja ihailin. Mietin aluksi miten jaksan katsoa niin pitkän elokuvan, mutta aika meni huomaamatta ja jokaisen minuutin katsoin henkeäni pidätellen.
    Aivan upeasti tehty elokuva, täynnä mahtavia suomalaisia näyttelijöitä. Suosittelen ehdottomasti kaikkia katsomaan Tuntemattoman Sotilaan 2017. Meidän pojat saivat tästä elämänmittaisen upean kokemuksen takataskuunsa!

    Tuntematon sotilas
    Ylpeä äiti ja isä

    Pojat kertovat

    Miltä tuntui päästä mukaan Tuntemattomaan Sotilaaseen?
    Oscar: Kivalta ja jännittävältä. Oli aika jännittävää kun ei ollut varma onnistuuko siinä.
    Oliver: Se oli jännittävää ja kivaa oli päästä mukaan elokuvaan. Se oli ensimmäinen missä ollaan oltu.
    Ossian: Täydellistä, vihdoinkin sain ensikosketuksen elokuvassa esiintymiseen. Tavoitteena on iso rooli myöhemmin elokuvassa. 
    Millaisia oli kuvauspäivät?
    Oscar: Pääsin hevoskärryihin ja etsin Akun piilottamia pääsiäismunia elokuvan tekemisen jälkeen. Sain laulaa kivoja lauluja ja sain muistoksi elokuvaisältä puukoiran.
    Oliver: Kuvauspäivät oli mukavia, sain hyvän ystävän sieltä. Me yritimme tehdä yhdessä omenapuun, hautasimme omenan ja ehkä se joku päivä kasvaa. Päivät oli pitkiä ja jotkut jutut joutui tekeen monta kertaa. Inhottavaa oli juoda maitoa monta lasia yhdessä kohtauksessa, koska en pidä maidosta.
    Ossian: Aluksi jännitti, mutta päivästä tulikin sitten tosi kiva. Kuvasuspäivät on aina tosi mukavia. 
    Miltä tuntui näytellä?
    Oscar: Se oli aika vaikeeta, koska jännitti ja vähän tuli paha olo. Laulaminen oli kaikista kivointa.
    Oliver: Näytteleminen on jännittävää, mutta se tuntui myös helpota.
    Ossian: Tuntui, että teen jotain isoa ja merkittävää, vaikka ei elokuvassa minua paljon näykään. 
    Mitä kaverit ja aikuiset ovat sanoneet kun olet tässä elokuvassa mukana?
    Oscar: En oo kertonut kellekään.
    Oliver: Kaverit eivät ole oikein uskoneet kun olen kertonut, mutta kun olin poissa koulusta kuvauspäivinä niin sitten uskoivat.
    Ossian: Useimmat eivät ole uskoneet. Nyt jo uskovat. 
     
    Elokuvaa ylistettiin ensi-illassa: Helsingin Sanomat
    Elokuvasta pois jätetty kohtaus, jossa Rokan perhe: Helsingin Sanomat
     
    Lue myös: 
    Testaa kuinka terveellisesti lapsesi syö!

    Äiti, miksi kukaan ei ole kaverini?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart