Hyvästi taaperomme, nyt alkaa uusi aikakausi

Nyt se sitten tapahtui, tuli päivä, jota olen kauhulla odottanut. On kulunut melkein 11 vuotta niin, että meidän perheessämme on asustanut vauva tai taapero. Se on pitkä aika, mutta ei yhtään liian pitkä. Aika vauvan ja taaperon äitinä on ollut ihan parasta. Nyt se aikakausi on ohitse. Meidän Ollie, pikkuinen ihana pusupoikani, täytti 3 vuotta. Meidän perheessä ei tule koskaan enää olemaan vauvaa tai taaperoa.

Tiedän moniakin, jotka huokaisevat tässä vaiheessa elämäänsä helpotuksesta. En kuulu heihin. Minä olen aina ollut ihan hulluna, erityisesti taaperoihin. Ne ihanat pikkuiset pulleat kätöset, luottavainen katse ja maailman isoimmat halit. On ollut kivaa seurata isompien lapsien kasvua, kun aina on tullut pienempi perästä, joka on vielä ollut siinä NIIN ihanassa iässä.

Entäs sitten nyt? Olen aina tiennyt, että haluan lapsia. Olen toivonut isoa perhettä. Olen odottanut, kuin kuuta nousevaa sitä aikaa, kun lapseni ovat pieniä. Nyt he kasvavat liian nopeasti. En halua menettää tätä aikaa vielä. Onko heidän pakko kasvaa? Toisaalta olen samaan aikaan, myös kovin kiitollinen jokaisesta vuodesta heidän kanssaan, nekään eivät ole mitään itsestään selvyyksiä.

Uudet tuulet puhaltavat

Uusi aikakausi tuo mukanaan tietysti myös uusia juttuja. Kotihoidossa olleet poikamme Oscar ja Ollie, lähtevät nyt eskariin ja osa-aika päivähoitoon. Tämä tarkoittaa tietysti isoa muutosta pojille, mutta myös isoa muutosta meille vanhemmille. Ehkä jatkossa näemme toisiammekin aina välillä. Voimme olla taas mies ja vaimo.

Voi olla, että surustani huolimatta, tämä uusi aikakausi tuleekin olemaan huippu kivaa. Lapset toimivat itsenäisesti ja saan enemmän aikaa itselleni. Ehkä yllätyn positiivisesti, sillä tiedänhän jo nyt, kuinka hauskaa on isompienkin poikien kanssa. Heidän kanssaan on kiva keskustella elämän ihmeellisyyksistä, urheilla, katsella leffoja ja suunnitella perheen yhteisiä matkoja.

Jännityksellä odotan, että millaista on elämä vielä tästä isompien poikien kanssa. Ossianin murrosikä kolkuttelee jo ovella ja muut tulevat vauhdilla perästä. Poikaperheemme kasvaa ehkä tytöillä, kun tyttöystävät astuvat kuvioihin. Minkähänlaisia tyttöjä meille tulee?

Hyvästit

Taidan tirauttaa tänään muutaman haikeuden kyynelen. Katson kaikkien poikien vauvakansiot läpi, hiplaan vauvavaatteita ja muistelen mennyttä 11 vuotta haikeudella, mutta myös kiitollisuudella. Olen selvinnyt tästä ajasta hienosti. Me olemme selvinneet hienosti. Olemme yhä mieheni kanssa yhdessä, kodissamme on rakkautta ja onnellisia lapsia. Mitä muuta sitä voisi edes toivoa? Olemme saaneet niin paljon elämältä. Helposti olisin ottanut vielä muutaman tällaisen vuoden lisää elämääni, mutta tämäkin aika on ollut jo kiitettävän pitkä.

Hyvästi vauvat ja hyvästi taaperot. Hyvästi vaipat, hyvästi piltit, hyvästi tuttipullot ja pinnasängyt. Hyvästi valvotut yöt, hyvästi sormiruokailut, vauvauinnit, taaperomuskarit ja hyvästi väsyneet vanhemmat. Hyvästi söpöt vauvanvaatteet, ensikengät, dublot ja taaperovaljaat. Hyvästi se kutkuttava jännitys siitä, että millainen meidän perheestämme tuleekaan. Meidän perhe on nyt tässä.

Tervetuloa kaikki muu, uusi ja ihana elämäämme!

Lapsi roikkuu kiipeilytelineessä
Ollie, viimeisiä päiviä 2 vuotta. Photo: Meeri Nikkilä

Lue myös: Kuopukseni rakkaani

Miksi pojat ovat niin ihania? 

  1. Jonna-Emilia kertoo:

    Tuo oma harrastus on muuten iso voimavara. Minäkin löysin muutama vuosi sitten itselleni sellaisen harrastuksen, mikä on jotain ihan minun omaani. Harrastuksen parissa unohtuu lapsiperhearki, sillä keskittyminen menee itse tekemiseen ja se on mukavaa vaihtelua. Helpottaa tätä taaperosta luopumisen tuskaakin kummasti.

    • Minna M kertoo:

      Tämä kirjoitus tuli niin oikeaan aikaan. Sanoitit ajatuksia, joita en oikein edes tiennytkään ajattelevani. Sekavan haikeaa. Meidän neljäs ja nuorin lapsi täyttää tällä viikolla kolme.

      • Essi kertoo:

        Tätä samaa olen pohdiskellut (pojat 11,8,3), nyt kun kuopus täytti 3v. Vaipat on historiaa ja kaikki muukin jota tuossa luettelit…outoa…ihan vierasta mutta jotenkin jopa ihanaa. Tänään kun lähdimme kesäreissulle päiväksi risteilemään vain yhden pienen repun kanssa, tuli todellisuus vastaan…ei enää puhdistusliinoja, maitopulloja, vaippoja…

        Vastaa

        Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

        Arkistot