On hauskaa olla äiti veljeksille. Vieläpä neljälle veljekselle. Tähän tärkeänä lisänä myös se tosiasia, että veljesten ikäerot ovat meillä pieniä. Minusta tällaisella tiiviillä veljeskatraalla on omanlaisensa energia ja he muodostavat tiimin, johon äidillä ja isällä (tai kenelläkään muullakaan) ei ole asiaa tunkeutua.
On joitain asioita jotka taitavat olla ihan vain veljesten juttuja. Muutkin veljesten äidit (veljekset lähes saman ikäiset) ovat todennäköisesti törmänneet näihin.
Veljesten jutut
1. Paini
Tämä on sellainen asia, johon tottuminen vei minulta aikaa. Koin sen jopa pitkään jotenkin vääräksi. Poikamme eivät paini kavereidensa kanssa, mutta keskenään kyllä. Paini käynnistyy yleinsä tekemisen puutteesta. Painissa ei onneksi satuteta, vaan nauretaan iloisesti. Ja niin kauan kun tuo on hauskaa ja leikkiä, niin painikoot. Minäkin olen sen hauskuuden jo oppinut. Sille on tosin aikansa ja paikkansa.
2. Kisailu
Veljien loputon kisaaminen alkaa jo lapsena. Kuka on nopein, kuka pisin, kenellä on pisin keppi, kuka taitavin piirtäjä ja kenelle äiti antaa huomionsa. Voin vain kuvitella kisailun määrää, kun ikää tulee lisää. Olen kuullut isompien poikien äideiltä juttua, että pojat “taantuvat” pikkupojiksi ollessaan keskenään aikuisina. Hassuttelua ja kisailua on luvassa, kun vain pääsevät porukalla samaan paikkaan.
Lue myös: Veljesrakkaus
3. Mielikuvitusleikit
Veljeksillä on mielettömät mielikuvitusleikit keskenään. Monesti en ole äitinä edes perillä leikin hahmoista tai sisällöstä, mutta kaikki veljekset kyllä ovat. Tuntuu, että leikissä on jopa oma kielensä ja omat käsimerkkinsä, joista aikuinen jää aivan ulkopuolelle. Monet hahmoista ovat itselleni vieraita, sillä en ole ollut lapsena kiinnostunut samoista hahmoista.
4. Yhteiset suunnitelmat
Ainakin meidän pojat suunnittelevat tulevaisuutta yhdessä. He ovat jo jakaneet toisilleen kummin tehtäviä, suunnitelleet maita ja kaupunkeja jonne yhdessä matkustavat, sekä miettineet jäävänsä kaikki asumaan lähekkäin toisiaan. Välillä jopa uhkailleet jäävänsä tänne meille vaimoineen. Ei voi tietää miten tulevaisuus menee, mutta ovathan nuo suunnitelmat super suloisia.
Lue myös: Poikaperheen äitiyden 8 parasta asiaa
5. Toistensa opettaminen
Jos on kisailua, niin on myös opettamista. Isoveljet opettavat ylpeydellä pikkuveljilleen osaamiaan asioita. Näytetään mallia ja opastetaan kädestä pitäen. Ihailevasti katsotaan kuinka pikkuveli oppii jonkun kivan taidon ja erityiseksi sen tekee tietysti se, että on itse saanut toimia esikuvana. Kuperkeikat, kärrynpyörät ja lorut opetetaan pienemmälle. Valitettavasti myös kirosanat, suun soittaminen ja sormimerkit. Sekä suuri innostus peleihin.
Painikasa trampalla Photo: Meeri Nikkilä[
Ps. Älä ota tekstiä liian vakavasti. Näitä lueteltuja asioita voi kohdata tottakai ihan kaikenlaisissa sisarusparvissa 🙂 ja olla kohtaamatta veljesten kohdalla.
Voi tuo painiminen!!!huoh,sanon mä. Meni kyllä mullakin kauan aikaa ennen kuin tajusin,että ne nyt vaan painii nuo meidät pojat 9 ja 8vee. Ja siis on paininut jo mooonta vuotta. Ja kilpaileminen on meilläkin aika uskomatonta,välillä nauretaan kaikki kun mietitään ääneen asti,että kilpaillaanko tässä oikeasti nyt esim. Siitä Kummalla on isompi kurkun pala leivällä!!??
Ha haa 😀 joo kurkkujen kokokin voi olla kilpailun aihe 🙂 Hauska kuulla, että jollain toisellakin on mennyt tottumiseen aikaa. Minulla sitä hidasti myös se, että jotkut tuttuni olivat sitä mieltä, että pojat on “opetettu” painimaan, se ei ole heidän mielestään millään tavalla pojista itsestään lähtöisin. Tajusin sitten, että hyvähän se on huudella, jos ei kasvata neljää poikaa 7 vuoden ikähaarukalla. Vaikka olisi veljestenkin äiti, mutta sattuu olemaan veljeksillä iso ikäero tai kahdesta toinen ihan super rauhallinen, niin se muuttaa jo kovasti koko asetelmaa.
Meillä oli kylässä äiti jolla oli kaks pientä (ja rauhallista) tyttöä,hän siinä aikansa katteli poikien painimista ja kysyi lopulta,että onko tuo ihan normaalia?!itte en ollu edes huomannu mitään???? että kai tuohonkin tottuu!ihana tuo trampoliini kuva♡
Tottuu kummasti. Meillä noi leikkipainit ei edes muutu oikeiksi tappeluiksi missään vaiheessa, vaikka sitä olen pelännyt.
Pakko kommentoida tosta painimisesta. 🙂 Minulla kolme lasta, esikoinen on tyttö ja sitten kaksi poikaa. Nuorin on vasta pieni vauva joten veljesten välisistä jutuista ei vielä pahemmin kokemusta. Painin uskon vahvasti tulevan kuvioihin,kun pienin veli vähän kasvaa. Kaikki muut kohdat voin sanoa löytyvän ainakin meiltä myös siskon ja veljen välillä, mutta painiminen ei kiinnosta siskoa vaikka veli onkin sitkeästi yrittänyt painikaveria siskosta saada. ????
Kummasti olen minäkin äitinä ulkoistanut itseni poikien painimatseista. Välillä isä löytyy niistä mukana kyllä.
Kaikki muu paitsi paini oli semmonen mitä en muista omien siskojeni kanssa tehneen,joten varmasti tyttöjenkin äidit nämä ymmärtää yhtälailla 🙂
Mahdollista kyllä. Se tuolla tekstin lopussa oli mainittukin.
Tutulta kuulostaa ihan kaikki kohdat, meilläkin neljä lasta mutta kumpaakin “merkkiä” löytyy. Nuo yhteiset suunnitelmat on ehkä suloisinta. <3
Meillä parhaat painikamut on tyttö ja poika joilla 6v ikäero, usein möyrivät ja kikattavat kasassa. 🙂 Osa lapsista ei tykkää tuollaisesta fyysisestä leikistä, oman kokemuksen perusteella ei ole sukupuolesta kiinni niinkään. Kaksi vuotta vanhemmasta pojasta meidän toinen painihirmu ei saa kaveria mutta vanhempi tyttö lähtee helpolla tähän mukaan.
Näinhän se menee, että luonteet vaikuttavat toki myös.