Lapset irti sokerikoukusta – 5 vinkkiä

Kaupallinen yhteistyö Arla

Olen järkyttävän perso makealle ja valitettavasti poikani ovat perineet minulta saman vian. Emme mielestäni herkuttele usein (tai siis lapseni eivät herkuttele), mutta piilosokeria tulee varmasti syötyä liikaa. Sokeri on siitä salakavala, että mitä enemmän sitä nauttii, sitä enemmän sitä tekee myös mieli. Siitä syystä sokerista voi välillä olla hyvä vieroittaa itsensä tai lapsensa. Miten saada lapset irti sokerikoukusta?

Sokeria elimistö kuitenkin tarvitsee ja siksi onkin tärkeintä miettiä MITÄ sokeria elimistö saa ja kuinka paljon. Lisätty valkoinen sokeri ei ole hyvästä. Sitä on tietysti karkissa, pullassa, kekseissä, limussa ja vaikka missä. Sokeria voi olla paljon myös yllättävissä tuotteissa kuten jogurtissa ja mehussa.

Rento asenne ruokaan

Henkilökohtaisesti suosin rentoa asennetta ruokaan. Jos alkaa kovasti tarkkailemaan ja punnitsemaan omiaan tai lastensa syömisiä, voi sillä olla vakavat seuraukset myöhemmin. Lapsen olisi hyvä suhtautua ruokaan rennosti, eikä jännittää sitä syökö jatkuvasti terveellisesti ja oikein. Lapsuuteen kai kuuluukin se, että välillä pitää olla vähän paha olo kun on syönyt väärin. Siitä sitä sitten oppii.

Kaikki pienten lasten vanhemmat tietävät sokerin vaikutuksista lapsiin. Karkkipäivänä meillä kimpoillaan pitkin seiniä ja uni ei oikein illalla tule. Puhumattakaan siitä mitä sokeri tekee lasten hampaille ja elimistölle noin pidemmällä aikavälillä. Tuskin kovinkaan moni vanhempi ihan huvikseen sitä sokeria lapsilleen tarjoaa.

On olemassa onneksi viisi helppoa tapaa saada lapset irti sokerikoukusta

1. Ole itse hyvä esimerkki. Kuten muussakin kasvatuksessa, myös tässä asiassa se miten toimit itse on todella suuressa roolissa. Jos syöt salaa (ja oikeasti lapsi tietää siitä) herkkuja, niin lapsi ei varmasti opi terveellistä suhtautumista herkutteluun. Voitte yhdessä opetella terveellisempiä jälkiruokia ja päättää vaikkapa yhteisen herkkupäivän viikonlopulle.
2. Tiedosta missä tuotteissa on piilosokeria ja valitse paremmin. Lue tuoteselosteita ja opettele tunnistamaan missä elintarvikkeissa on paljon sokeria. Suosi kuitenkin puhdasta, älä syötä lapselle makeutusaineita. Hyvissä tuotteissa on vain hedelmän oma sokeri ja se riittää! Herkkupäivänä sitten mielummin oikeaa sokeria kuin makeutusaineita.
3. Vältä tunneherkuttelua ja sen opettamista lapselle. Herkuttelun ei ole hyvä olla palkinto, eikä myöskään lohdutus. Ruokaan ei ole järkevää liittää tunteita. Ruoka saa olla hyvää ja herkutteluhetki saa tuntua hyvältä, mutta se ei tavitse alleen muita syitä. Näin lapsen on myös aikuisena helpompi hallita herkutteluaan, kun hän ei korvaa sillä mitään tunnetiloja.
4. Täytä lapsen vatsa hyvällä ruualla. Kun on syönyt hyvin ja ravitsevasti, ei herkkuja edes tee niin kovasti mieli. Älä anna lapsen täyttää mahaansa herkuilla, vaan syökää täyttävää ja terveellistä kunnon ruokaa. Makeanhimoon voi syödä marjoja tai hedelmiä. On hyvä syödä täysjyvätuotteita vaalean leivän, valkoisen riisin, pastan ja vehnäjauhon sijasta.
5. Tee kodista herkkuvapaa vyöhyke. Onhan se vaikeaa olla herkuttelematta, jos suklaat houkuttavat koko ajan kaapissa. Herkkuja on helpompi olla syömättä, kun niitä ei ole tarjolla jatkuvasti. Kaikki muistavat omasta lapsuudesta mikä houkutus oli käydä piparipurkilla varkaissa, joten ehkä on parempi ettei piparipurkki ole täynnä pipareita ihan joka päivä.

Lue myös: Rakkaat pehmot esittäytyvät. Kuvat ennen ja nyt

Vaihtoehto sokeroiduille välipaloille

Minun on ollut vaikea aikaisemmin tarttua sokerin vähentämis haasteeseen. Poikani ovat todella nirsoja ja jos mitään erilaista joskus olen kokeillut, niin se on todennäköisesti tuhoon tuomittu yritys. Tämä yhteistyö oli täydellinen alkusysäys meidän lasten vähäisempään sokerin käyttöön.

irti sokerikoukusta

Maistoimme Arlan uusia Luonto+ -viilejä ja ne toimivat meidän pojille loistavana korvikkeena sokerilla makeutetuille viileille ja jogurteille. Niissä on nimenomaan vain hedelmien oma sokeri ja ei kuitenkaan yhtään makeutusaineita. Ensimmäinen maistelu oli hieman varovainen, sillä puuttuihan viilistä se tuttu sokeri. Ollie ei suostunut maistamaan viiliä lainkaan, hän lämpenee aina kaikkeen uuteen hitaasti. Muut pojat maistelivat pikkuhiljaa. Toinen maistelu meni jo paremmin, maku oli  hyvä ja kelpasi nirsoille pojillenikin. He ylpeänä kertoivat, että nyt syövät terveellisemmin tästä lähtien.

Nyt pojat valitsevat itse kaupasta Arlan Luonto+ -viilin, joten tämä oli selvästi hyvä kokeilu. Nopea ja helppo aamupala koululaisille. Luonto+ -viili on lapselle helppo syödä, koska sen koostumus ei ole ihan niin venyvä kuin viilien yleensä. Pakkauskokoko on myös hyvä, ei liian iso, eikä liian pieni. Kaikki kolme makua, mansikka, banaani ja mustikka löysivät tiensä meidän poikien suosikeiksi.

irti sokerikoukusta
Oliverin lempparimaku banaani. Hyvä välipala futistreenien jälkeen.
Oscar innostui Luonto+ -viileistä hurjasti ja vaatii “niitä terveellisiä viilejä” nyt kaupasta. Mustikka ja mansikka ovat Oscarin lemppareita.

Kommentit

  1. 4x äiti

    Meillä syödään enimmäkseen maustamatonta jukurttia tai rahkaa ja siihen lisätään marjoja tai 100% hedelmäsosetta! Tämä oli ilmeisesti jokin mainospuhe tässä lopussa?

    1. Jonna-Emilia

      Juu siis yhteistyössä Arlan kanssa tehty postaus, mutta rehellistä tekstiä tuotteen maistamisesta tottakai.
      Minä ja Ossian ollaan myös tykästytty nyt maustamattomaan jogurttiin, mysliin ja marjoihin. Mahti sekoitus. Maustamattomista viileistä ei oikein tykätä.

  2. Milly

    Nuo mehutiivisteellä makeutetut tuotteet näyttävät olevan nyt muodissa. Poistetaan mehusta kuumentamalla (eli tiivistämällä) lähes kaikki muu paitsi sokeri, lisätään sitä (siis käytännössä pelkkää hedelmäsokeria) vaikka jogurttiin ja mainostetaan ettei tuotteessa ole lisättyä sokeria. Kuluttajien linssiin viilaamista kiertoilmaisulla. Kun katsoo noiden “ilman valkoista sokeria” makeutettujen tuotteiden sokerimääriä, ovat ne usein lähes samoja kuin sokerilla makeutettujen. Eli vaikutus esimerkiksi verensokeriin sama kuin tavallisella sokerillakin makeutetuissa. Toki perheen omia valintoja, että katsooko mehutiivisteestä tulevan sokerin olevan paljon parempaa kuin valkoisesta sokerista. Meidän perheessä suositaan maustamattomia juguja,joita maustetaan itse marjoilla ja hedelmillä ja vaikka 100% hedelmäsoseilla.

    1. Jonna-Emilia

      Hyvä pointti tuokin. Minä olen ollut vain tarkkana sen kanssa ettei ole makeutettu makeutusaineilla. Niitä en halua lapsille syöttää.

  3. Maistoin itse muutama viikko sitten tuota Luonto+ banaaniviiliä (lapset oli mummolassa yökylässä silloin) ja voisin ostaa uudelleenkin. Huomasi, ettei viilissä ollut läheskään niin paljon sokeria kuin esim. Viiliksissä. Meillä syödään maustamatonta jogurttia ja marjoja, joten nämäkin maistuisivat varmasti lapsille. Pitääkin joskus taas ostaa. 🙂

  4. xD

    vitsi toi on pahaa kerroin vaan oman mielipiteeni tästä. En haluu et kaikki tulee sanoo ootsä ees maistanu ja jotain tommosta oon maistanu ja se on pahaa mun mielestä ei pahalla jos joku arlan työntekijä näkee tän OMg mitä mä sepatan!!!!

    1. Jonna-Emilia

      Minusta se oli hyvää. Ei tietenkään niin makeeta kun sokerilla makeutettu, mutta hyvää silti. Esim aspartaamilla makeutettuja tuotteita en pysty syömään yhtään. Maistan sen maun läpi ja saan siitä vielä päänsärynkin kaupanpäälle.

  5. Anni

    Ihminen tarvitsee hiilihydraatteja, mutta ei sokereita, kuten kirjoitat.

    1. Jarssuli

      Ihminen tarvitsee välttämättä vain 0% hiilareita.

  6. December

    Luomukevytviili marjoilla/soseella ja päälle hetken pannussa voinokareessa pyöräytettyä mantelirouhetta, nam! Manteli on muuten moneen hyvä – maistuu makealta, mutta on terveellistä ja pitää vernsokein tasaisena. Jauhona leivontaan (vaikka pannariin), rouheena tai lastuina viilin/jogurtin/marjojen päälle jne 🙂
    Itselläni ja toisella lapsistani verensokeri heittelee herkästi ja kiukuttaa jo 2-3 h kuluttua syömisestä ellei valikoi ruokia huolellisesti.

    1. Jonna-Emilia

      Hei, mistä olet löytänyt luomuviiliä? En ole löytänyt vaikka olen etsinyt. Manteleita on tullu syötyä liian vähän. Niitä pitäisi lisätä meidänkin ruokavalioon enemmän.

  7. Laura

    Pieni huom.Valion PLAY viilis -viilissä on vähemmän sokeria kun näissä arlan luonto sarjan viileissä 100grammaa kohden. Sen pakkauskoko tosin 200g. Ja näin ollen saman määrän sokeria saa molemmista purkeista, toisessa vaan 50g enemmän viiliä (n.12gsokeria per purkki) Kiva silti, että näitä vähempi sokerisiakin on markkinoilla.
    Joku kirjoitti luomuviilista, sitä löytyy kaikista isoista kaupoista, mutta tosiaan maustamattomana.

Vastaa