Hei olen Jonna ja kärsin valtavasta lentopelosta. Tiedän etten ole ainut, sillä tutkimusten mukaan jopa 30% väestöstä kärsii lentopelosta. Lentopelko pilaa monen ihmisen lomat.
Homma oli jotenkin helpompi kestää kun oli lapseton tai jopa vähän helpompi silloin kun lentää ilman lapsiaan. Kun pelkoon lisää lapset, joista on muutenkin huolissaan jatkuvasti, niin on helvetti irti.
Kotiuduimme eilen perhematkaltamme Espanjasta. Mietin pitkään ja hartaasti, että kirjoitanko tästä aiheesta koskaan, koska olen yrittänyt peittää lentopelkoni lapsiltani. Ossian ja Oliver ovat jo sen ikäisiä, että voivat lueskella näitä tekstejäni netistä ja halusin olla varma siitä haluanko heidän tietävän, että pelkään lentämistä. Mutta totesin sitten, että eiväthän nuo pojat mitään tyhmiä ole, kyllä he sen tajuavat. Ja toisaalta jos emme puhu tästä asiasta koskaan avoimesti, ei sitä voida myöskään koittaa muuttaa. Joten pojat, jos luette tämän, niin kertokaa siitä äidille, jutellaan asiasta sitten lisää yhdessä.
Lentopelko pilaa pahimmillaan matkan
Eräs lentäjä sanoi minulle, että lentopelko olisi opittua? Äitini pelkää lentämistä ja niin myös suurin osa sisaruksistani. Se siis voisi pitää paikkansa, mutta toisaalta miten kaikki sisarukseni eivät sitten pelkää? Enkä minä tiennyt äitini pelosta, ennen kun aloin jo itse pelkäämään (Äitini peitti sen hyvin.). Oma lentopelkoni on myös hyvin erilainen kuin äitini. Hän tietää tasan tarkkaa, että lentäminen on turvallista eikä sinäänsä pelkää mitään onnettomuutta. Hänen pelkonsa liittyy siihen, että ei hallitse tilannetta. Minä taas pelkään ihan puhtaasti onnettomuutta ja kuolemaa. Jollekin se huono tuuri käy, miksi se en olisi minä?
Fyysiset oireet ovat kuitenkin samat. Hikoilu, käsien tärinä, sydämentykytys ja nyt minulla myös uutena lisänä pahoinvointi. (Oksennus meinaa lentää ennen lentoa.) Oireet alkoivat ennen vasta lentokentällä, nyt jo useita viikkoja ennen lentoa. Uni ei tule illalla ja vatsanpohjasta kouraisee kun vain miettiikin lentoja. (Voitte kuvitella millaisia mietteitä.) Kun lensin muutama vuosi sitten kummityttöni kanssa lomalle Maltalle, niin sykkeeni oli lähemmäksi 200 koko lennon. Järkyttävä rasitus sydämelle.
Olimme nyt Espanjassa kaksi viikkoa ja siitä puolet meni pelätessä. Ensimmäinen viikko oli sellaista pientä jännitystä paluulennosta, sitten toinen viikko meni vähän rauhallisemmin. Kunnes koitti edellinen ilta ennen lentopäivää, sitten se taas alkoi. Katselin nukkuvia lapsia ja mietin saanko pitää heitä sylissäni vielä huomenna illalla? Toivoin, että lento peruttaisiin ja voisimme mennä junalla. Yritin ajatella muita juttuja, mutta se oli vaikeaa.
Lentopäivän aamusta en muista paljoakaan. Olin vain kamalan pahalla päällä ja ravasin vessassa. Matkustin takaisin lasten kanssa yksin, joten minun oli pidettävä itseni koossa. Oliver sanoi jännittävänsä lentoa, minä sanoin Oliverille, että se on turhaa. Kehotin miettimään ihanaa Kookos-koiraa jonka hän pian näkee. Se näytti tepsivän. Miten en kuitenkaan itse pystynyt siihen mihin ohjeistin lapseni?
Niin kauan kun lennän, olen voitolla
Olen päättänyt, että niin kauan kun lennän pelostani huolimatta, olen vielä pelkoni herra. Jos lopetan lentämisen on pelko vienyt voiton. Tämän viimeisen paluulennon jälkeen pohdin, että ehkä sekään ei riitä, että lennän. Pitäisi myös pystyä nauttiman lentämisestä ja matkustamisesta täysin. Pelkohan on oikeastaan voitolla myös silloin jos se vie puolet lomani huomiosta. Kun koneemme laskeutui Suomeen, minä pillahdin itkuun. Silloin tajusin kuinka valtava tunnelataus pelolla oli. Kaikki se monen kuukauden jännitys lentämisestä lomalle ja takaisin purkautui sillä hetkellä kun koneen renkaat osuivat kiitorataan. Yritin piilotella kyyneleitäni lapsilta, vaikka ne olivatkin onnen kyneleitä.
Olen nyt päättänyt, että haen pelolleni apua. Olen kuullut positiivisia kokemuksia hypnoosin avulla lentopelosta poispääsyyn. Jos jollakin lukijalla on kokemuksia siitä, niin kuulen mielelläni lisää. Lentopelkokursseja ei enää järjestetä, joten sellainen ei ole mahdollisuus. Yksi vaihtoehto olisi lentää paljon, mutta siihen ei riitä rahat. Uskon nimittäin, että lentopelko vähenisi jos lentäisi paljon paljon enemmän.
Kerro miten sinä käsittelet lentopelkoasi? Tietävätkö lapsesi pelostasi?
PS. Lue uudempi kirjoitukseni siitä kuinka vihdoin pääsin (ainakin toistaiseksi) eroon lentopelosta!
Ihanaa, kun kerroit asiasta. Jotenkin lohduttavaa kuulla, ettei ole yksin. Itse joudun lentämään silloin tällöin työnikin puolesta, ja jotenkin stressaaan sitä vielä enemmän kuin perheen kanssa yhdessä lentämistä. Pojat niin rakastavat kaikkia koneita, että siihen iloon pystyy itsekin vähän upottautumaan. Mutta ajatus siitä, että minä työmatkani takia tippuisin taivaalta ja kuolisin, ja lapset joutuisivat kasvamaan ilman äitiä, on musertava. Tämä pahin pelko ja lähes paniikkikohtauksiksi yltyvät ajatukset ennen lentoa ovat tulleet oikeastaan vasta lasten myötä. Onneksi minulla pahin sterssi häviää jo usein lennon aikana, kun keskittyy tekemään töitä tai jotain muuta, lähteminen on pahinta.
Noikin ajatukset ovat tuttuja, minulla sitä helpottaa jotenkin se, että pojilla on hyvä isä ja tiedän heidän pärjäävän ilman minuakin. Nyt erityisesti kun pojat kasvavat ja pärjäävät koko ajan paremmin ilman äitiä. Lapset mukana koneessa on ahdistavaa, en halua heille tapahtuvan mitään ja se ajatus, että tajuaisin heille kohta tapahtuvan jotain…. kamalaa!
Pelkään lentämistä jonkin verran. Rauhoitun kuitenkin helposti ajattelemalla että joutuminen lento-onnettomuuteen on paljon epätodennäköisempää kuin auto-onnettomuuteen. 🙂
Minä yritin miettiä, että olisinko mielummin avaruudessa raketissa vai tässä lentokoneessa. Niistä vaihtoehdoista lentokone tuntui paremmalta 🙂
Älä missään nimessä lopeta lentämistä! Se, että lentää usein saattaa jopa lieventää pelkoa. Ja jos oikeasti ahdistaa tuo lentäminen, niin olen kuullut legendaa, että hypnoosi toimii.
Itse en pelkää lentää yhtään, mutta suunnitelemamme reissu ensi vuoden alkuun minua jännittää, sillä mukana meillä on silloin reilu puolivuotias vauva. Lähinnä lentopelkoisen tyttöystäväni reagointi tähän jännittää. Toivotaan parasta 🙂
https://faijahommia.fi/
Sitten taas itse tunnen yhden urheilijan, joka joutuu työnsä takia lentämään useita kymmeniä kertoja vuodessa. Hänellä on lentopelko, ja hän kokee asian niin, että mitä useammin lentää, sitä todennäköisemmin onnettomuus kosahtaa omalle kohdalle… Eli aina ei usein lentäminenkään auta.
Mutta todellisuushan on se, että enemmän onnettomuuksia sattuu maanteillä kuin ilmassa, koita miettiä vaikka sitä! Tsemppiä asian suhteen!
Kiitos tsempeistä. Kyllä tuotakin on tullut ajateltua, että lentoja lisäämällä lisää myös mahdollisuuksia…
Mä oon aikuisiällä lentänyt vain kerran meno paluu lennon lapseni kanssa.
Meno matka sujui hyvin, onneksi! Ja pystyin nauttimaan lomastamme, koska en ehkä koskaan enää pysty matkumastamaan lentäen ulkomaille.
Käyn lentoasemalla suhteellisen usein koska lapsuuden perheeni matkustelee ahkeraa. Oman perheen kanssa se ei tällä hetkellä ole taloudellisesti mahdollista, mutta toinen asia on että paluu lento jätti niin kovat arvet, etten halua lentää enää.
Palasimme gazipasasta yöllä koti-Suomeen. Nousimme ukkospilven läpi ja jouduimme turbulenssiin. Vaikka tilanne taisi kestää vain 30min koko lennosta niin loppumatkalla en pystynyt keskittymään kuin pussiin hengitykseen. Onneksi lapseni nukkui. En ole koskaan pelännyt niin lujaa, että jääkö toinen lapseni ilman äitiä ja siskoa joka oli isänsä kanssa kotona. Näen vieläkin aika ajoin painajaisia lennosta kun salaman valo läpäisee lentokoneen ja lentokone romahtaa alaspäin useamman kerran tuntuen vapaa pudotukselta.
Nyt näitä lapsia on kolme ja niin kauan kun se on minusta kiinni voidaan ihailla lentokoneita maan tasalta ja nauttia naapuri maista jonne pääsemme laivalla.
Hurja kertomus. Minä olen miettinyt, että jos joutuisin tuollaiseen tilanteeseen mistä kirjoitat niin voisiko se jopa auttaa lentopelkooni. Siis nähdä se, että lentokone kyllä kestää tuollaisetkin olosuhteet. Sen jälkeen voisin kuvitella, että perus lento ei enää pelottaisi minua niin paljon. Mutta kamala tilanne kyllä, minä olen tuossa kuvaamassasi paniikissa ihan siinä tavallisella ja hyvin sujuvalla lennollakin.
Olen lentänyt pitkälti toistakymmentä kertaa. 40 v tuli tauluun ja sain jostain lentopelon. Kävin pari kertaa lentämässä ja totesin, ettei enää onnistu. Tiedätte oireet. Turbulenssin tullessa alan huutaa.
Tiedän, miten lentokone toimii. Minulla on ollut varjoliitolupakirja ja sillä lentäminen oli hauskaa. Kaverin Cessnan ohjaaminenkin on mukavaa. Tippumista en pelkää, mutta turbulenssia en kestä. Enkä Linnanmäen laitteita, pää hajoaa.
Työpaikkalääkäriltä sain Xanoria. Ohjeeksi, ettei 5 mg annosta saa ylittää. 1,5 h ennen lentoa nappasin 1,5 mg, mikä on aika vähän. Painan 100 kg. Jalat meni hiukan pehmeiksi, mutta ajatus juoksi riittävästi, pystyin täysin huolehtimaan kolmesta lapsestani 8 – 14 v koko matkan ajan.
Lennolla kuuntelin musiikkia silmät kiinni, niskassa oli se puhallettava tyyny ja pää vähän takakenossa. Juttelin välillä myös lasteni kanssa.
Lääkkeen paras vaikutus alkoi haihtua noin 3 tunnin päästä pillerien syömisestä, lento jatkui vielä tunnin. Turbulenssia oli, mutta sillä ei ollut nyt kerrassaan mitään merkitystä. Toivoin jopa kunnon ryskettä, että näkisin, miltä se tuntuisi. Olin täysin rento ja nautin matkustamisesta.
Sanotaan, että lääkkeillä pelko vain siirtyy. Näin oli. Paluulennon lähestyessä syke nousi ja tutut inhottavat oireet palasivat. Nappasin taas 1,5 mg Xanoria ja lensin miellyttävästi lasteni kanssa kotiin.
Ensi kerralla saatan pienentää annosta 1 mg, mutta ilman lääkettä en lähde. 1,5 mg ei millään tavalla torpedoi matkapäivän ohjelmaa, mutta autonrattiin en lähtisi.
Varaan nyt lippuja 10 v hääpäivämatkaa varten, kun lentäminen on täydellisesti lakannut olemasta ongelma. Olen ollut naimisissa yli 15 v, joten tiedossa on heti perään 15 v hääpäivämatka.
Aivan loistavaa!
Kiitos vinkistä. Pitää varmaankin kokeilla tuollaista seuraavaksi. Nyt jo ahdistaa, että pitäisi taas joskus lentää…
Itse pelkään kanssa lentämistä ihan todella paljon! Kerran jopa jätin kotiin videoidun “testamentin” kenelle lapsemme jää jos me molemmat kuollaan lennolla ? ai kamala ? eniten pelkään nousua ja laskua. Pystyn rentoutumaan kun lennämme tasaisesti, mutta pienikin turbulenssi ja paniikkikohtaus alkaa. Minä pelkään juuri eniten sitä näenkö koskaan enää omia lapsiani ❤? ja sitä kuolemaa. En ole myöskään antanut otetta pelolleni vaan aion haastaa itseäni asioihin joita pelkään jatkossakin. 1.4 lennetään taas ?
Minä olen kanssa aikanaan kirjoitellut näitä “jäähyväiskirjeitä”. Ihan hullua. Mutta minkäs sille voi.
Täällä yks jolla oli vuosi sitten pahakin lento pelko, mutta rakastan matkustaa joten päätin lähteä silti ulkomaille. Helppoja lennot ei olleet mutta niistäkin selvittiin, viimeisen vuoden sisään on tullut lennettyä yhteensä 7 lentoa joista viimeisimmän yksin eikä edes pelottanut enää joten siitäkin voi oppia eroon kun vaan päättää ja tekee asian eteen töitä! Tsemppiä
Youtubessa lentäjä, Tapio on the move – nimellä kuvaa lentostoryja, itseä auttoi nuo jo tosi paljon kun sain kuulla faktaa kaikista äänistä, asioista ja toimenpiteistä mitä lennolla ja sitä ennen tehdään. Myöskin kertoo hyvin mitä on vielä tehtävissä missäkin onnettomuustilanteessa. Suosittelen!
Hei kiitos vinkistä. Ehdottomasti katson!
Samanmoisia tunteita täällä. Inho lentoon ja järjetön palo päästä reissuun. Ajatus siitä melko heppoisesta masinasta tuolla about 11km korkeudessa, kyydissä minä ja ne kaikki kolme aarrettani plus mies…. Pienikin töyssy, niin happinaamarit putoaa mielikuvissani ja ihmisten huuto korvissa. Inhoan sitä tärinää… Maantiellä se on ihan ok?. Saatan hokea itselleni, että junassa ollaan. Jos ukkosrintama lähellä, niin vatsa kuralla. Sitten alkaa pelätä pitkää vessajonoa. Ihan kamalaa itsensä kokoamista, vaikka tietää, miten turvallinen tapa matkustaa se on. Neljä tuntia on aika hyvä kesto, eli ei lasten kera ainakaan kaukomaille. Valkkari auttaa myös?…. Lääkkeet itselle vähän pelottava ajatus….
Mekin ollaan yleensä lennetty noita lyhyitä lentoja, niin nyt tämä 10h rykäisy kyllä ahdistaa…
Niin pelkään myös minä. Valitsen aika lyhyitä lentoja, jotta kestän stressitilan. Keskityn lennon ajan miettimään sitä lentokoneen toimintaa, jossa moottorit luovat sen paksun konetta kannattelevan ilmamassan, johon koko lentäminen perustuu.
Miksi murehtia jotain mitä ei ole edes tapahtunut? Okei, oikeesti eihän tuolle mitään voi. Minä en ole koskaan astunut laivaan. Turun satamasta piti kääntyä takaisin, kun jalat löi peruutusvaihteen päälle. Suomenlinnaan olen päässyt ja muihin saariin, mutta ei toivoakaan, että lähtisin isompaa merta ylittämään. En pelkää kuolemaa, koska se nyt on jokatapauksessa joskus tuleva, eikä lähtöpäivää täältä saa itse valita (yleensä). Kuolema on kuitenkin vain osa tätä elämää ja siihen kuuluvaa. Laivaan en silti lähde. En edes yritä. Lentää voin vaikka Atlantinkin yli, ei mitään heikkoa, mutta laivalla, ei.