Minä olen syntynyt talvella ja olen jäänyt omassa lapsuudessani aivan autuaan tietämättömäksi tästä ikävästä lieveilmiöstä mistä kesällä syntyneet lapset kärsivät. Vieraskato syntymäpäivillä. Mikään ei ole surullisempaa kuin koko vuoden syntymäpäiviään odottava lapsi ja tyhjät synttärit.
Kesäpojat juhlivat ilman vieraita
Oscarin ja Ollien syntymäpäivät ovat kesällä. Heidän syntymäpäiviään juhlitaan kesällä aina yhdessä, jotta sukulaiset eivät joutuisi ravaamaan meillä yhtenään kesäkuukausina. Siitä ei kuitenkaan ole ollut mitään apua, sillä syntymäpäiville ei tunnu kukaan koskaan pääsevän. Tämä on tietysti lapsien kannalta todella kurjaa. Eiväthän noin pienet vielä ymmärrä, että miksi isoveljien syntymäpäiville tulee paljon väkeä, mutta heidän syntymäpäivilleen ei tule kuin muutama hassu kutsuttu.
Viime kesänä tein niin, että muutamia päiviä ennen juhlia soittelin lähellä asuvia kavereitani perheineen “paikkailemaan” kutsuttuja sukulaisia ja kummeja juhliin. Se toimi hyvin, ystävät saivat kakkua sekä kahvia ja pojat olivat onnellisia. Tänä kesänä en jaksanut, juhlat olivat silloin kun olivat ja sinne tuli ne ketkä tuli. Me sitten yritimme selittää sen pojillemme parhaamme mukaan.
Kaveriton Ollie
Erityisesti minua säälittää pieni Ollie, jolla ei ole edes kaverisynttäreitä. Oscar on sentään saanut viettää juhlia jo omien eskarikavereidensa kanssa ennen kesää. (Vietimme juhlat aikaisemmin, jotta vieraatkin pääsevät paikalle.) Mutta Ollie…voi Ollie. Ollie haluaisi ystäviä juhliinsa, mutta hänellä ei ole sellaisia. Ollie oli vahvasti eri mieltä kanssani, hänen mielestään muunmuassa laulaja Robin on hänen ystävänsä ja Robinkin oli tietysti kutsuttu mukaan juhlimaan. Ei näkynyt… 😉
Joka kesä tekisi mieleni olla pitämättä juhlia enää. En voi tietenkään tehdä sitä pojilleni. Se, että heille ei edes yritettäisi järjestää juhlia, olisi vielä kamalampaa kuin se, että sinne ei tule yrityksistä huolimatta vieraita. Kesällä on tietysti ymmärrettävää, että monella on paljon muitakin juhlia ja menoja, mutta eihän se niiden pienten lasten mieltä mihinkään paranna, että “Maijalla oli festarit” ja “Kalle lähti kalaan.” Sama juttu kaverisynttäreissä, jos ne erehtyy pitämään kesälomalla niin harva kaveri pääsee paikalle.
Lue myös: Hiljainen kiusaaminen
Miten korvata lapselle menetetyt syntymäpäivät? Kuinka monta kuukautta pitää synttäreitä siirtää jotta saa vieraatkin osallistumaan?
Pohdin tässä juuri, että miten juhlia Ollien kanssa syntymäpäivää kunnolla vielä myöhemmin? Menisikö oman perheen kanssa juhlimaan vielä jotenkin sitten varsinaisena syntymäpäivänä? Ollie vaikutti jo järjestettyihin juhliinsa kuitenkin oikein tyytyväiseltä, vaikka vieraita oli vain muutama. Kutsuttujen aikuisten mukana tuli myös kivasti lapsia, joten syntymäpäivä saattoi jopa tuntua kaverisyntymäpäivältä.
Miten teillä on ratkaistu kesälasten syntymäpäivät?
Lue myös:
Toiminnalliset synttärit eivät ole kilpavarustelua
Edulliset ja helpot legosynttärit
Heinäkuun tytöllä on kaverisynttärit aikaisintaan elokuussa koulujen alettua, jolloin luokkakavereita on helppo kutsua ja perheissä arki alkanut. Samoin sukukaissynttäreitä vietetään usein elokuussa yhdessä syyskuun pojan kanssa. Ja infoan juhlapäivän sukulaisille jo tosi aikasin. Ja juhlat pidetään parina päivänä joista vieraat voi valita itselleen sopivan.
Meillä yksi lapsista on syntynyt heinäkuussa. Ikinä ei olla pidetty synttäreitä heinäkuussa juuri siitä syystä, että ihmiset ovat lomilla. Perheen kanssa synttäreitä juhlitaan oikeana päivänä, mutta kaverit ja sukulaiset kutsutaan suosiolla elokuun puolella.
En näe kesäsynttäreissä ongelmaa. Meillä myös juhlitaan kahdet synttärit kerralla ja aina on tupa ollut täynnä väkeä vaikka kaikki eivät ole paikalle päässeetkään. Myös lapsia on ollut paikalla, joten kaveri- ja sukulaissynttärit on juhlittu samalla. Toki meillä on aika helppoa kun lähestulkoon kaikki ollaan samalta paikkakunnalta, muualla asuvat eivät koskaan pääse paikalle. Meillä ei kumpikaan vielä ole edes eskarissa, mutten usko koulun tuovan kovin suuria muutoksia asiaan.
Itse en ole kokenut samaa. Tosin meillä synttärit ajoittuu touko-kesäkuuhun. Nuorimman kaverisynttärit oli juhannusviikolla ja ainoastaan 1kutsuttu ei päässyt.
Sukusynttärit pyritty pitämään toukokuun loppupuolella joten ei varamsti vaikuta niin paljon.
Synttäreitään eivät pojat vertaile koska vieraslistat kuitenkin erilaiset.
Meillä pojan kaverisynttärit pidetään heti loman alussa, jolloin yleensä ainakin lähes kaikki kutsutut pääsevät paikalle. Tänä vuonna tosin juhlista sitten jäikin pois 80% kutsutuista sillä liikkeellä oli sekä mahatautia että sitkeää flunssaa. Onneksi päivänsankari ei tätä kauaa surkutellut, vaikka eihän tuo tietysti juhlien aikaan lapsesta mukevalle tunnukaan.
Minulla on kaksi lasta. Kumpikin on syntynyt heinäkuussa.
Meillä on tapana järjestää lapsille kaverisynttärit joko reilusti etuajassa tai jälkikäteen. Kaverisynttärit on astuneet kuvioihin eskari-ikäisenä.
Nyt 7-vuotiaamme juhli toukokuussa ja esikoinen juhli 9v-synttäreitään marraskuussa (yhdistetyt kaverisynttärit kaverin kanssa, siksi niin myöhään). Sitten kesällä varsinaisena juhlapäivänä juhlimme kotona. Emme edes kuvittele, että kaverit pääsisivät juhlapäivänä juhlimaan. Edes lähimmät sukulaiset eivät aina pääse, koska loma-aika. Tänä vuonna kuopusta juhlittiin mummolassa. Esikoisen juhliin ehkä poikkeuksellisesti pääsee muitakin tällä kertaa. Monina vuosina ollaan yhdistetty lasten synttärit juurikin siitä syystä, että sukulaisten ei tarvitse tulla kahta kertaa meille kylään. Koska loma-aika.
Itse olen syksyn lapsi ja aina tottunut siihen, että synttärit juhlitaan juhlapäivänä. Ainakin toistaiseksi omat lapset ovat löytäneet tämän hohdon, kun saavat juhlia kahteen kertaan 🙂
Joten juhlitaan niiden kanssa joiden kanssa voidaan. Ja tämän ongelman voi tosissaan ymmärtää vain kesällä syntyneiden lasten vanhemmat/kesällä syntyneet itse. Huh.
Haasteena on sitten lisäksi esim. synttäreiden juhliminen/muistaminen päiväkodissa tai koulussa (kun kaikki lomalla silloin kun näillä juhlapäivä) ja toki nykylasten tarkkaan ohjelmoitu arkikin tuo haasteensa, kun juhlia on ihan mahdoton sijoittaa niin ettei kenelläkään olisi harrastusta, turnausta, treenejä ym… Mutta tosiaan: Joten juhlitaan niiden kanssa joiden kanssa voidaan 🙂
Meillä toinen lapsi on syntynyt vuodenvaihteessa joululoma-aikaan. Hänen kohdallaan teimme heti alkuun sen päätöksen, että varsinaiset juhlat niin sukulaisille kuin kavereille vietetään aina keväällä nimipäivän aikaan, varsinaisena synttäripäivänä juhlitaan vain pienimuotoisemmin oman perheen kesken.
Meillä tyttö syntynyt kesäkuun lopussa ja parhaiten onnistuu kun toukokuussa jakaa jo kutsut kesäkuun puolenvälin paikkeilla pidettäviin juhliin.
Poika taas syntynyt joulukuun lopussa ja hänenkin synttärit onnistuu hyvin kun vietetään joulukuun alussa, ennen joulukiireitä tai lomia.
Meillä heinäkuun tyttö viettää sukulaissynttäreitä elokuussa ja kaverisynttäreitä ihan toukokuun lopussa ennen kesälomien alkua. Näin saadaan vieraita paikalle eikä tarvii katsella toisen surullista olotilaa kun kukaan ei tulisi. Oikeana päivänä tehdään aina perheen kanssa sitä mitä tyttö haluaa.
Kaksi lapsista on syntynyt kesällä, yksi juuri joulun alla.
Ensimmäisiä syntymäpäiviä juhlimaan saapui vieraita sankoin joukoin, mutta pikku hiljaa, vuosien karttuessa, alkaa väki kaikota juhlista.
Eniten minua ärsyttää vieraat, jotka “tulevat sitten joku toinen päivä”.
Kyläilyt on periaatteessa ihan ok, mutta juhlatunnelma jää vähän uupumaan, jos ennen ja jälkeen juhlien on pientä kahvittelijaa joka päivälle. Toisaalta myös siivouksesta ja tarjoiluista on kannettava hullta monena päivänä peräkkäin. Eteenki anoppi alkaa olla näissä “kutsujen muokkaamisissa” oikein legenda: milloinkaan ei pääse tulemaan juuri silloin, kun on kutsuttu. Jos ei sitten muuten , niin tunnilla tai parilla siirtää aikaa jompaan kumpaan suuntaan.
Kaverisynttäreitä meilläkin järjestettiin heinäkuussa. Puolet vieraista pääsi paikalle ja olimme heistä todella otettuja.
Joo nuo “tullaan toisena päivänä” tyypit ei ole kivoja. Toki meille voi tulla ja kahvitkin varmasti keitän, mutta sen päätöksen tein, että kakkua saa vain syntymäpäivillä. Ei riitä rahat eikä aika kestitä eri päivinä kaikkia jotka ei juhliin päässeet.
Sellaista se on. Kesällä ihmisillä on paljon erilaisia juhlia, kuten häitä ja rippijuhlia. Jos minulle tulee kutsu ystävän häihin ja ystävän lapsen syntymäpäiville samalla päivälle, niin tottakai menen häihin (jotka ovat ainutkertainen juhla) ja jätän syntymäpäivät väliin (koska syntymäpäivät ovat joka vuosi). Kyllä lapsikin sen ymmärtää.
Voihan vaikkapa juhlia perhepiirissä oikeana syntymäpäivänä ja järjestää juhlat ystäville ja sukulaisille vasta elokuussa, kun koulut ovat alkaneet ja lapsiperheet palanneet arkirytmiin.
Samaa mieltä siitä, että häät ja rippijuhlat menevät edelle jos on samana päivänä. Mutta entä mökkeily tai festarit? Erityisesti jos kyse on läheisestä sukulaisista.
Eiköhän jokainen tee, kuten itselle kokee tärkeimmäksi. Mökilläkin voi olla mahdollisuus käydä vain yhtenä-kahtena viikonloppuna, jos on paljon muita juhlia kesällä jne. Ja vaikka ne omat lapset tietenkin tuntuu tärkeimmältä, niin täytyy muistaa, että ne eivät välttämättä ole maailman tärkeimpiä muille ihmisille. Ihmisillä, läheisilläkin, voi olla muitakin hyvin tärkeitä lapsia, useita, joita täytyy vuoden aikana muistaa. Muistamiseen menee paljon paitsi aikaa myös rahaa.
Se on totta, että vieraalle oma lapsi ei ole välttämättä tärkeä. Mutta siinä vaiheessa kun kutsuu synttäreille vain lasten kummit ja omat lähisukulaiset (isovanhemmat+tädit+sedät) niin voisi kuvitella, että tärkeysjärjestyksessä noustaisiin aika korkealle.
Pitääkö sinne lasten synttäreille tulla isokin porukka?
Muistan omasta lapsuudestani -70 luvulta, että kummisetä ja tätäi tuli käymään ja ne isovanhemmat jotka sattui asumaan lähellä, ei muita sukulaisia.
Teilläkin on 4 lasta niin siinä on 4 viikonloppua jo vuodesta varattu ja jos suvussa on lisää muksuja niin alkaa kalenteri täyttyä.
Suomen kesä on muutenkin niin lyhyt että mieluusti tekisi sitä mitä itse haluaa ilman että se on buukattu lasten synttäreillä.
Mites jos skaalais niiden talvilastenkin synttäreitä hieman alaspäin jos lapset kokevat eriarvoisuutta?
Pidämme kahdelle aina yhteissynttärit, joten kahdet juhlat vuodessa. Tietenkään kenenkään ei PIDÄ tulla, mutta kysymys kuuluukin miksi ei haluta tulla?
Juuri näin. Minäkään en ilkeä velvoittaa sukulaisia istumaan ja hankkimaan lahjoja joka hemmetin vuosi lasteni synttäreillä. Kaikilla on omat menonsa ja kiireensä ja rahaa menee. Lapsillani on kaverisynttärit, ja samana päivänä isovanhemmat käyvät myös syömässä kakkua (minun vanhempani, miehen vanhemmat jo kuolleet ). Kummit antaa lahjan sitten joskus kun jossain näemme. Toisinaan tulevat synttäreille. Lapsia ei haittaa, kaverisynttärit riittävät mainiosti.
Niin mutta jos niitä kaverisynttäreitä ei ole!
Kaverisynttärit voi pitää syksyllä. Ja pari kaveria riittää varmasti lapselle. Ja sisarusten kanssa tehdä joku synttärijuttu. Sukulaisia ei pidä syyllistää.
Ei ketään syyllistetä vaan keskustelua herätettään aiheesta mikä oli minulle ainakin pimennossa ennen kesälapsiani. Eihän sukulainen siitä syyllisty jos itse kokee menonsa muualle tärkeämmäksi. Silloin ei ole syytä syyllistyä kun on tehnyt itselleen oikean ratkaisun. Mutta lapselle se voi silti olla iso juttu, isompi kuin moni vieras ymmärtääkään.
Rippijuhlat ja häät ovat ihmiselle ainutkertaisia tapahtumia, jokaisella on syntymäpäivä joka vuosi. Ei voi verrata, eikä ole reilua vaatia sukulaisia olemaan matkustelematta tai rentoutumatta heinäkuussa siksi, että sinulla on silloin syntynyt lapsi. Juhlia voi vaikka lomien jälkeen.
Lapsi täyttää kerran myös neljä ja viisi. Ei sekään koskaan uudestaan tapahdu. Vaikka olen minäkin sitä mieltä, että jos samoille päiville sattuu niin häät ja rippijuhlat vievät voiton.
Meillä toiseksi vanhin lapsi on ollut kotihoidossa eskariin asti, ja siinä missä isompi piti harrastus- ja jumppakavereille 25 hengen bileet, sai poika 6v synttäreitä viettää kahden kaverin kanssa leffassa kun muita kavereita ei ole tai sitten ei tunneta heidän vanhempia on se vähän “randomia” lykätä puistossa jonkun lapsen käteen kutsu ihan vaan koska lapset leikkivät keskenään usein vaikka me aikuiset ei tunnetakkaan toisiamme edes ulkonäöltä.
Itse olen lasten synttäri-/liikunta-alan yrittäjä, ja kesällä huomaa että siinä missä talvella varataan isoja yli 20 hengen juhlia niin kesällä voi olla paikalla 4+sankari.
Aiemmin keväällä pohdin että olisin kesällä voinut pitää sellaiset synttärit joissa kaikki olisivat olleet sankareita, jos tarjoilut olisivat nyyttärimeiningillä, ja jokainen toisi yhden lahjan ns salaisen ystävän tyylillä sitten saisi vaihtarilahjan.
Mutta innostusta ei tuntunut olevan kun kuka nyt vieraiden kanssa tahtoisi juhlia, vaikka väitän että lapset ovat sopeutuvaisia ongelma oli lähinnä aikuisilla ????
Yhdellä lapsistani on heinäkuun lopussa syntymäpäivä. Silloin juhlitaan pienellä porukalla, oma perhe ja sukulaisita niitä keitä pääsee. Meillä on muutenkin pieni suku, joten synttäreillä ja muissakin tulevissa juhlissa tulee aina olemaan melkeinpä yhden käden sormilla laskettava määrä sukulaisia. Joskus kesämenojen vuoksi juhlitaan kahdesti, eli virallisena syntymäpäivänä leivos tai kakkupala perheen kesken ja sukulaisille kahvitukset paremmin sopivana päivänä +-viikon sisällä.
Kaverisynttäreitä vietetään reilusti syksyn alkamisen jälkeen. Viime vuonna niitä juhlittiin niinkin myöhään kuin loka-marraskuun vaihteessa. Juhlat ovat kuitenkin jääneet erittäin hyvin muistiin, vieraita oli tupa täynnä ja vaikka siihen oikeaan syntymäpäivään on reilu viikko, ei lapsi sille tunnu uhraavan ajatustakaan, vaan katse on tiukasti syksyn kaverisynttäreissä.
Omat synttärini ovat kaksi päivää ennen joulua ja niitäkin on aina vietetty, enkä ole jäänyt joulun jalkoihin. Juhlia voi muulloinkin kuin kalenterin mukaan. On paljon lapsen omista huoltajista kiinni, että millainen kokemus syntymäpäivästä ja juhlimisesta tulee. Voi valita, että heittäytyykö marttyyriksi, vai ratkaiseeko tilanteen. Kesä-heinä-elokuussa, joulukautena joulu-tammikuussa ja vappuna, karkauspäivänä ja helatorstain tienoilla syntyneitä on paljon ja suurin osa selvinnee syntymäpäivistään ilman traumoja.
Meillä molemmat pojat on syntyneet kesällä. Esikoisen kouluun mennessä huomasin saman, että aina joku jäi reissun takia juhlista pois. Lähinnä koulukavereista – pienessä suvussani on aina läheiset tulleet paikalle ja niin teemme itsekin. Vain hyvällä syyllä ollaan puolin ja toisin pois.
Tosin huomasin, että jos kutsu on houkutteleva – jotain erilaista, niin kyllä lapsia paikalle tulee. Ei mitään sikakallista, vaan lähinnä ideointia “vesisotasynttärit, aarrereitti kartan kanssa, majanrakennustalkoot upposi pienempänä…Kerran vuokrattiin muutaman samanikäisen kanssa pieni mökki meren rannalta ja nyyttäriperiaatteella kaikki juhlittiin. muutkin olivat kesälapsia.
No, vuosien varrella olen oppinut, että helpoimmalla pääsee, kun juhlat järjestää juuri ennen koulun lopppua. Silloin on jo lämmintä ja voi olla ulkona, mikä helpottaa siivoilua.
Nyt nuorimmainen on 15 v ja uskokaa tai älkää – meille tulee joka kesä enenmmän juhlijoita mitä on kutsuttu! Meillä nimittäin on kotona pihaan kaivettu uima-allas! Poika järjestää allasbileet, jotka on mielettömän helppo organisoida: kytätään sopivan lämpöinen päivä, kylmälaukku täyteen limsatölkkejä, pöydälle sipsejä, karkkeja, keksejä…Poika virittää lisäksi kajareista kunnon musat ilmoille.
Monena vuonna korostin pojalle ettei kutsuta montaa kaveria, koska silloin menee hulinaksi ja paketti pursuaa liikaa. Olen luvannut, että jos kutsuttuja on vähemmän (2-4), niin silloin tarjottaviin on varaa panostaa vähän enemmän. Aina on kaikki kutsutut – ne parhaat kaverit tulleet! Tämä vuonna oli kaksi kutsumatontakin, jotka sattuivat olemaan sattumalta paikalla. Kylläpä nauttivat!
Ja kun ei monellakaan ole sitä uima-allasta, niin esim. uimahalliin/rannalle/onkireissulle…Kyllä on ikimuistoiset juhlat!
Meillä oli sama homma viime sunnuntaina. 8-vuotiaan synttäreille oli ilmoittanut niin kaverit kuin sukulaiset ja tuttavat että tulevat. Osa kavereista jätti vaan tulematta,sukulaiset ja tuttavat laittoivat pitkin päivää viestejä ettei nyt päästäkään.. siinäpä meillä oli sitten juhlat! Harmittaa pojan puolesta mutta en mä ens kesänä enää mitään järjestä,täytyy yrittää keksiä jotain muuta.. ja sen päätin että laitan vahingon kiertämään ja teen myös muille samalla tavalla,on todella “mukava” varata syötävää n. 35 hlölle joista vaivautui paikalle alle kymmenen..
Minulla on synttärit heinäkuussa ja kolmella sisaruksellani alkuvuodesta. Heille äiti järjesti joka ikinen vuosi kaverisynttärit ja minulle ei kertaakaan “koska kaikki on sillon lomalla”. Oikeasti äiti oli vaan laiska ja epäsosiaalinen eikä halunnut ottaa yhteyttä koulukavereiden vanhempiin. Oltiin usein myös itse sillon kesälomalla jossain päin Suomea jolloin juhlat johon muutama sukulainen olisi tullut jätettiin viettämättä.
Tästä olin jo lapsena niin (ja olen edelleen) katkera etten käynyt luokkakavereiden synttäreillä.
Eli pahinta mitä voi tehdä on jättää järjestämättä juhlia “koska kaikilla on kesäloma”. Ja vaikka äitini niin kuvitteli niin tuoreista mansikoista tehty mansikkakakku ei todellakaan korvaa kavereita ja juhlia.
Joskus on muuten ihan kiva järjestää muitakin juhlia, kuin juuri SYNTYMÄPÄIVÄjuhlia.
Onnistuneita ovat olleet lastenjuhlat, joissa ei ole erikseen juhlittu juuri ketään (ovat olleet esim, kesäjuhlat, halloweenjuhlat, vappujuhlat tms.) ja joihin sisaruksista jokainen on voinut kutsua jonkun mukaan.
Vieraillakin on yksi paine vähemmän, kun ei tarvitse niitä lahjoja ostaa ja miettiä.
Keskenään lapset ovat vähän isompina polkaisseet pystyyn esim. Nyyttäreitä.
Joten lastenjuhlia voi järjestää muulloinkin ja millä hyvänsä teemalla. Suosittelen!
Meilläkin on pidetty tällaiset. Haamubileet lähellä halloweenia. Sinne on aina jokainen poika saanut kutsua yhden kaverinsa mukaan. On ollut kyllä aina tosi hauskaa!!!
Minä olen lapsena kokenut aivan samaa, syntymäpäiväni on hiihtolomaviikolla, joka silloin oli sama viikko aina ja joka puolella Suomea. Kesälomat meillä pidetään pääosin elokuussa, ei ole muksuja. Voidaan olla tulla vieraiksi kutsusta tarpeen mukaan teillekin tai täällä kommentoineille. Lahjakin tuodaan 🙂
Kyllä tässä nyt taitaa olla suurin ongelma äitillä… Olen syntynyt jouluaattona, joten synttäreitä ei saanut järjestettyä mitenkään järkevästi keskelle joululomaa. Ihan normaali minustakin kasvoi, vaikka en ole ainoitakaan kaverisynttäreitä koskaan pitänyt. Eipä meillä koskaan vanhemmatkaan synttäreiden puutetta korostaneet. Lopeta ruikutus ja asian alleviivaminen. 1/3 kakaroista syntyy koulujen kesäloman tai joululoman aikaan. Ei Ollie mikään spesiaaliressukka ole.
Kaverisynttäreistä ei ollutkaan kyse vaan sukulaissynttäreistä. Olen sitä mieltä, että kavereiden perheiden ei tietenkään kuulu arvottaa lapseni synttäreitä kovinkaan korkealle, mutta sukulaisille (ja puhutaan sit todella läheisistä sukulaisista) se olisi aika suotavaa. Mikäli jutun luit, niin siellä mainittiin, että Oscarin kaverisynttärit pidettiin jo pari kuukautta aikaisemmin (juuri siksi, että kavereiden olisi helpompi päästä) ja Ollien kohdalla koko kaverisynttäreitä ei ollut ollenkaan. Eli Ollien synttäreiksi jäi nämä yhdet sukulaissynttärit. Mutta totta sekin, että omasta asenteestakin on paljon kiinni. Viime kesänä vedin herneen syvälle nenään ja tänä kesänä ei enää haitannut kun asennoitui erilailla. Lapsista en mene takuuseen kuinka paljon heitä harmittaa…
Mukavaa varmaan sukulaistesi lukea tätä, kun julkisesti heitä arvostelet.
Eipä nuo ole onneksi mitään nipoja ????
Ei tulisi mieleenkään kutsua sukulaisia lapsen synttäreille! Rippijuhlat ja ylioppilasjuhlat yms riittää. En viitsi tod. vaivata ja maksattaa lahjoja ja bensakuluja! Kaverisynttäreillä mummu käy kakulla ja kunnilta tulee lahja kun joskus jossain näemme…
Meilläkin sukulaiset tarkoittaa minun ja mieheni sisaruksia ja vanhempia. Ei muita. Olisi minusta aika röyhkeää olla kutsumatta omia siskoja, veljiä ja vanhempia lastensa juhliin. En kyllä kehtaisi olla kutsumattakaan.
Oman juhannuslapseni juhlat juhlitaan juuri tuon takia jo toukokuussa. Itse en ainakaan velvottaisi lomakuukausina ketään tekemään yksien synttäreiden takia muutoksia suunnitelmiin tai olemaan paikkakunnalla.