• Poikien äitiyden suurimmat haasteet

    Pidän tarkoituksella Poikien Äidin blogin pääsääntöisesti positiivisena alustana. Minusta poikien äidit saavat kuulla tarpeeksi muualta kommentteja siitä miten heillä on ”kädet täynnä” ja ”menoa piisaa”. En tarkoituksella halua lisätä tätä mielikuvaa tai mässäillä sillä. Siltikin on ihan hauska todeta myös jotain haastavia tosiasioita mitä pojan äitiys tuo mukanaan, niitäkin mitkä eivät ole niin siirappisen ihania.
    Kyllä, poikien äitiys on tuonut mukanaan myös haasteita. Erityisesti minulle, sillä vaikka olen lapsena ollut poikatyttö, niin ystäväpiirini on koostunut kuitenkin hyvin pitkälle vain tytöistä. Pienet pojat ja kasvavat teinipojat ovat olleet minulle aika vieras juttu. Erityisesti kun heitä on monta ja iältään hyvin läheltä toisiaan. Nyt voin kuitenkin sanoa jo olevani kohta 12 vuoden kokemuksella aika asiantuntija…mitä tulee pieniin poikiin ja heidän yhdessä touhuamiseen. 🙂

    Nämä asiat olen kokenut poikien äitiydessä haastavimmiksi

     

    Fyysisyys

    Tämä on aika iso ero verrattuna perheisiin joissa on vaikkapa monta tyttöä. Ja tietysti iso ero siihen mitä on itse tyttönä kasvaessaan kokenut. Pojilla on pienestä asti keskinäisissä leikeissään mukana painia, miekkailua, tuuppimista, roikkumista ja halailua. Jostain syystä he haluavat olla toistensa iholla jatkuvasti. Minulle tuo tuli tietoon aika varhaisessa vaiheessa kun Ossian ja Oliver aloittivat painit pienemmän heistä ollessa vasta taapero. Aluksi yritin estellä painimista, koska koin sen jotenkin vääräksi. Vähän sellaiseksi, että jos annan poikieni painia niin ajattelen siten miten en tykkää ajateltavan: ”pojat on poikia”.  Huomasin kuitenkin myös isän osallistuvan paineihin ja ymmärsin pikkuhiljaa, että se nyt vain on noiden poikien juttu. Kun pojat istuvat sohvalla, he istuvat isolla sohvalla ihan kylki kyljessä. Ihokontaktissa ollaan koko ajan, hyvässä ja pahassa. Oman osansa riekkumisesta ja halailusta saa myös äiti, joten ei se fyysisyys ole äidinkään näkökulmasta ollenkaan hullumpi juttu.

    Meteli

    Lähteehän sitä ääntä lapsesta kuin lapsesta, se on selvä. Poikien ääntely on kuitenkin omanlaistaan. Sellaista örinää ja pärinää. Moni poika pitää myös omituista ”taustameteliä”, ihan vain ääntelemällä samalla kun vaikkapa piirtää tai istuu pöntöllä. Mikäli rakastaa hiljaisuutta, voi poikien jatkuva meteli aiheuttaa kärsimystä äidille. Minulle tämä on aika pieni haaste, mutta kyllä sekin aikansa otti, että siihen tottui. Nyt hiljaisuus on ainoastaan vain merkki jostain epäilyttävästä mitä pojat tekevät 🙂 . Joten meteli parempi!

    Ymmärrys molemmin päin

    On varmasti naiselle helpompaa kasvattaa tyttöjä siinä mielessä, että voi yhä edelleen jatkaa samaan malliin kuin aikaisemminkin ja pitää aktiivisesti tyttöjen puolia. On helppoa olla itse vahva nainen, pitää komentoa miehille ja ylistää naisten paranevia mahdollisuuksia maailmassa, kun kasvatettavana on lapsi joka ottaa siitä mallia. Vahvan äidin rooli on silloin vain hyvästä. Poikien äiti joutuu (tai pikemminkin saa) miettiä kasvatuksessa ne molemmat puolet. Ei voi esiintyä vain pomottavana vaimona tai puhua tasa-arvosta ainoastaan naisten näkökulmasta. Ellei sitten halua poikansakin valitsevan itselleen tulevaisuudessa pomottavan vaimon ja unohtavan oman asemansa yhteiskunnassa täysin. Vahvalle äidille, tämä on todellinen haaste. Sen tiedän kokemuksesta.

    Poikamaisten piirteiden hyväksyminen

    Tämä on nykyaikana hyvin vaikeaa. Sukupuolisensitiivisyys on nosteessa ja samalla sen kääntöpuolena on tullut ajattelumalli, että ”poikamainen poika” ei ole hyvä asia. Sukupuolisensitiivisyys on mennyt jossain määrin nykyaikana jo ylitse. Hyvänä ajatuksena on alunperin ollut se, että lapsi saa olla mitä itse haluaa ja vanhemmat mahdollistavat sen. Homma on lipsahtanut sen puolelle, että edelleen aikuiset yrittävät kontrolloida millä lapsi leikkii ja mistä lapsi kiinnostuu. Ennen kauhistuttiin jos poika leikki nukella, nyt kauhistutaan jos poika leikkii miekalla. Sukupuolitietoisuus on vaativaa hommaa. Miten mahdollistaa se, että lapsi valitsee todella omat mielenkiinnonkohteensa? Jos äiti ei koe pyssyjä kivoiksi, niin saako poika silti halutessaan leikkiä pyssyleikkejä? Jos ei, niin onko äiti sittenkään sukupuolisensitiivinen? Remuavat ja äänekkäät pojat eivät olleet minunkaan ykkössuosikkeja ennen kun sain omia lapsia. Nyt niihin vilkkaisiin poikiin lähemmin tutustuneena, kaikenlaiset lapset ovat ykkössuosikkejani!

    Hajuihin ja likaan tottuminen

    Jokainen poika ei todellakaan haise, piereskele tai pissaile ympäriinsä. Mutta isossa porukassa joku pojista sen tekee varmasti. Hassuinta on, että hajut eivät haittaa poikia ja jos on poikien äiti, niin niitä pitää oppia samanlailla sietämään. Ellei sitten halua suihkutella raikastinta pitkin asuntoa jatkuvasti. Kuraa, hiekkaa, tekonurmea, vettä….myös niitä pitää oppia sietämään jos kasvatettavana on useita poikia. Ja ne vessat…! Jos joku on saanut lauman poikia kasvatettua ilman näitä turhakkeita, niin ilmoittaudu ihmeessä meille muillekin. 😉

    Kaikkeen ei tiedä vastausta

    Poikien äidin on hyväksyttävä se tosiasia, että aina ei vain voi tietää vastausta. Eteen vielä tulee sekin kysymys mihin ei pysty vastaamaan, koska ei ole itse ollut koskaan poika. Tai voihan sen vastauksen lukea kirjasta, mutta sellainen vastaus tuskin antaa pojalle kovinkaan paljon. Onneksi isä pystyy vastaamaan niihinkin kysymyksiin ja toisaalta poikien äidin on jossain määrin myös opittava itse paljon uutta. Moni niistä asioista joihin ei tiedä vastausta, muuttuu asioiksi joihin jatkossa tietääkin vastauksen. Sitten tietääkin jo aika paljon. 🙂

    Kommenttejen sietäminen

    Kaikki yllämainitut haasteet ovat olleet kuitenkin lastenleikkiä siihen verrattuna miten poikien äitinä on saanut kovettaa itsensä ulkopuolelta tuleville kommenteille. Se on ollut haasteista suurin! Lue: Älä sano näitä asioita monen pojan äidille

    Mitkä asiat ovat olleet sinusta pojan äitiydessä haastavimpia?

    Lue myös:
    Onnea on olla äiti pojalle- 10 syytä
    äiti ja poika
    Somevanhemmat listattuna

     
     

    Kommentit

    1. Kasvavan työkseni lapsia päiväkodissa, enkä isosta otannasta työvuosieni varrelta pysty sanomaan, millä tavalla juuri sukupuoli tekisi lapsista keskenään erilaisia. Yhden yhtä sukupuoleen liittyvää ominaisuutta tai käyttäytymismallia ei tule mieleeni, jotta tytön sitä tai pojat tätä.
      Kotona kasvaa myös ”sekasarja” , jonka luonteiden ja tempperamenttien eron koen olevan kiinni jostain muusta, kuin sukupuolesta. Meillä ei pojat haise – minusta koko väitekohta on ihan kumma!
      Ps. Pissalla meillä käydään vessassa istuen, niin tytöt kukin pojatkin. Että se siitä vessaongelmasta: hyvin osuu.

      1. Se on hieno juttu jos eroja ei teillä näy. Päiväkodissakin taitaa olla sekä tyttöjä, että poikia joten kuvaamanilainen tilanne ei varmaankaan pääse samanlailla syntymään.
        Tämä kirjoitus olikin kertomaa omista haasteistani monen pojan äitinä. En nyt ottanut kantaa päiväkodin haasteisiin tai sekaperheiden haasteisiin. Enkä tietenkään sanoita myöskään muiden poikaperheiden äitejen haasteita.
        Facebookin puolella kuitenkin vaikuttaa siltä, että en ole läheskään ainut poikien äiti joka on kokenut samoja haasteita ????

      2. Ai niin ja tuosta hajusta kirjoitin samaa kuin sinä. Meillä tosin jokainen saa pisssata miten haluaa, enkä edes tiedä missä asennossa jälkikasvuni pissaa ????

    2. Allekirjoitan jokaisen kirjoittamasi asian hajuineen ja äänimaailmoineen. Kokemusta itsellä 19 vuotta poikien (3)äitinä. Kun nuorin täytti 10v. ja vanhin oli siinä vaiheessa 15v. Tuli hiljaisuus taloon, ihmettelin sitä, kuulin omat ajatukset. Kuitenkin siihen oli totuttautuminen, tykkäsin elämästä ja elämisen äänistä. Nyt pienin (tyttö) 2v. On ainut pieni ihminen talossa, ja kyllä äänimaailma on erilaista ja mainitsemasi kontakti paineineen, ei sitä liiemmin ole. Velipojat yrittävät häntä saada karhunpainiin, mutta ei ole innostunut. Väitän, että kasvatus pohjimmiltaan on kaikille ollut samaa, toki oma kokemus ja ikä on tuonut mukanaan ehkäpä enemmän kärsivällisyyttä ja rohkeutta toimia omalla tavalla, ei valtavirran vaatimalla tavalla. Kyllä se on sisäsyntyistä mitkä tarpeet pojilla ja tytöillä on, luotu mikä luotu, eikä turhaan.

    3. Mielenkiintoinen kirjoitus. Kahden pienen pojan äitinä allekirjoitan kaikki huomiot 🙂 Pyssyjä en tosin suostu enkä halua pojilleni ostaa, mutta olen antanut heidän rakentaa niitä itse legoista ja kepeistä. Näköjään pyssyleikit tulevat pojilla luonnostaan, joten annan heidän sitten leikkiä niitä. Käyttävät siinä samalla luovuuttaan 😀

    4. 4 pojan ja yhden tytön äitinä kommentoin vain sen verran, että vaikka miten kuuraat, pyyhit ja peset niin aina tuntuu että vessassa haisee pissa…. 🙂
      Ja mölinät, ärinät ja pärinät….ah, niin tuttua.

    5. Tämä teksti voisi hyvinkin olla vaikka mun omasta kynästä. ???? Meillä poikia on vain kaksi ja leikkikavereina on enimmäkseen tyttöjä, ja kuitenkin huomaan kaikki nämä mainitut piirteet valitettavan hyvin. Iholla ollaan koko ajan ja nujuutetaan veljeä mennentullen. Meteli seuraa mukana kaikkialle ja äidin aivotoiminta on melun keskellä heikoilla. Kärsiikö joku muukin siitä, että asiat jää koko ajan kesken tai hoitamatta, kun meteli häiritsee keskittymistä? Itselleni tämä on kaikista vaikein haaste. Itse nautin hiljaisuudessa puuhaamisesta tai musiikinkuuntelusta, mutta olen joutunut niistä luopumaan kuusi vuotta sitten. Onneksi sentään saan välillä siivota yksin muutaman tunnin ajan, jolloin todellakin kuuntelen jotain hyvää musiikkia. ????
      Kyllä pojissa ja tytöissä on synnynnäisesti eroa, se on selvä. Varmasti myös ammattilainen näkee sen työssään, vaikka nyky-yhteiskunta yrittääkin poistaa kaiken sukupuolijaottelun. Mielestäni on vain tervettä myöntää asiat, joihin emme pysty vaikuttamaan.

      1. Sukupuolitietoinen kasvatus on sitä, että tiedostetaan sukupuolisen synnynnäiset erot (joita on olemassa, halusimme tai emme). Mutta emme vahvista sukuolien välisiä eroja kasvatuksella. Tämä on mielestäni huomattavasti terveempi tapa kasvattaa lapsia kuin sellainen, että äitiä syyllistetään ” poikamaisista pojista” ja pahimmillaan poikaa itseäänkin. Annetaan jokaisen pojan (ja tytön) valita itse se mitä he haluavat olla.

    6. Pyrin sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen, mutta kyllä minustakin synnynnäisiä eroja on keskimäärin olemassa. Tosin ehkä vähemmän kuin yleensä ajatellaan, koska lapsia on vaikea ”suojella” vallitsevalta kulttuurilta, joka valitettavasti vieläkin tarjoaa voimakkaita sukupuolirooleja. Lisäksi jos pojat leikkivät enemmän poikien ja tytöt tyttöjen kanssa, keskimäärin pienet erot korostuvat.
      Itsellä on kiltti, tottelevainen ja herkkä poika sekä reipas, rohkea ja tulinen tyttö. Pojan kasvatuksessa olen kokenut vaikeimpana tuon sinunkin mainitsemasi asian, että miten kasvattaa itsetunnoltaan vahva poika joka ei kuitenkaan kasva pitämään miehisiä etuoikeuksia itsestäänselvinä ja itseään naisia ylempinä.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart