• Anteeksi ystäväni

    Anteeksi rakas ystäväni, että olen kadonnut kokonaan elämästäsi.

    Anteeksi ystäväni, että en enää soita sinulle juurikaan. Ja kun soitan, niin taustalla huutavat poikani ja kesken keskustelun lähden jahtaamaan pihalta karannutta koiraamme. Anteeksi, että vastaan puheluihisi liian harvoin, unohdan soittaa takaisin ja välillä en vastaa mitään viesteihisikään. Luen ne kyllä kaikki ja muistan mitä kirjoitit, mutta minulla on koko ajan niin monta rautaa tulessa, että vastaaminen välillä unohtuu.
    Anteeksi ystäväni, että emme ole nähneet aikoihin. En tiedä montaa kivempaa asiaa kuin sinun kanssasi ajan viettämisen, mutta velvollisuudet vievät mennessään. Rakastan jutella kanssasi ja vaihtaa kuulumisia enemmänkin. Tykkään viettää kanssasi iltaa, kertoa kaikki uusimmat käänteet elämässäni ja kuunnella mitä sinulle kuuluu. Tuntuu kuin aika ei olisi kulkenut ollenkaan ja olisimme juuri eilen viimeksi nähneet. Vaikka edellisestä tapaamisestamme olisi mennyt jo kuukausi tai vuosi. Anteeksi, että tapaamme niin harvoin.
    Anteeksi ystäväni, että elämäni pyörii nyt perheeni ympärillä. Kaipaan niitä aikoja, kun pystyimme huolettomasti viettämään aikaa yhdessä ja sopimaan nopeasti uudet treffit seuraavalle päivälle. Kaipaan sitä kun soitimme toisillemme ja sovimme, että lähdetään heti kahville. Kaipaan sitä, että kahvilassa saimme olla rauhassa, kenenkään nenää ei tarvinnut pyyhkiä, kenenkään kaatamaa maitolasia ei tarvinnut siivota lattialta ja ketään ei tarvinnut koko ajan pyytää olemaan edes hetken hiljaa.
    Anteeksi ystäväni, että et meinaa enää tunnistaa minua kadulla. En meinaa tunnistaa enää itseänikään. Näytän väsyneeltä, koska olen väsynyt. Näytän kiireiseltä, koska olen kiireinen. Näytän oudolta, koska olen neljän lapsen äiti. Päiväni ovat täynnä työtä, lasten kuskaamista, pyykkien pesemistä, imuroimista, koiran ulkoiluttamista ja lisää työtä.
    Kaipaan sinua ystäväni. Olet mielessäni jokaisena päivänä. En tavallaan ole koskaan kadonnutkaan sinulta. Kun saan sinulta viestin niin tulen onnelliseksi, kun pyydät minua kylään niin tulen onnelliseksi tai kun ehdotat illanviettoa niin tulen onnelliseksi, vaikka hyvin harvoin myöntävästi pystyn vastaamaan. Odotan sitä aikaa kun poikani kasvavat ja minulla on taas enemmän aikaa sinulle, aikaa meille. Aikaa niin, että voin oikeasti keskittyä ystävyyteemme. Siemailla viiniä kanssasi rannalla, lähteä juoksulenkille illalla tai muistella menneitä ravintolassa. Tiedän, että vaikka emme enää näe juuri koskaan, niin ystävyytemme kantaa ja se saa uudestaan tilaa vielä myöhemmin.

    Sillä rakas ystäväni, sinua todella kaipaan!

    Ystävyys
     
    Lue myös:
    Ruuhkavuodet eivät ole myytti, vaan kamala totuus!

    Valheet jotka kerromme lapsillemme päivittäin

     
     

    Kommentit

    1. Mikään ei ole niin tärkeää kuin ystävät!
      Ruuhkavuosien pyörteissä ei ole aina helppoa olla hyvä ystävä, mutta yrittää sentään pitää.
      Itse istuin tässä eräänä päivänä jalkapallokentän laidalle ystäväni viereen juomaan parvissa mukista kahvia hänen lapsensa pelatessa ottelua. Omani eivät jalkapalloa pelaa, mutta yhteinen hetki löytyi tällä kertaa sieltä, kentän laidalta.
      Joskus se voi löytyä jäähallin katsomosta, joskus lenkkipolulta
      – ystävien luokse kannattaa mennä ja sopia treffejä sinne, minne velvollisuudet meitä arjessa kuljettavat muutenkin.
      Ota vaikka eväskori ja termospullo matkaan ja istu ystäväsi kanssa autossa kahvilla sen aikaa, kun hänen lapsensa harrastaa, pelaa tai käy soittotunneilla.
      Ja vuoroin vieraissa, ei sen tarvitse ruuhkavuosissa niin fiiniäkään olla. Yhteyden säilyttäminen on kuitenkin tärkeää.
      Käytän usein myös näitä harrastuskuskauksien välejä aktiivisesti hyödykseni puhuakseni ystävieni kanssa niitä puhumatta jääneitä puheluita.
      Olen myös ottanut tavaksi lähetellä heille postikortteja (kyllä, sellaisia vanhanaikaisia) ja pikku lahjoja. Naistenlehti ja/tai suklaapatukka kirjekuoreen ja matkaan
      – ei voi kuin onnistua! Eikä tällainen yllättäminen ja muistaminen katso aikaa tai paikkaa, pienen ajatuksen voi pakata matkaan vaikka illan viimeisinä tunteina.
      Tai siellä autossa, jossa tunnen arki-illat asuvani 😉

    2. Ihana teksti! Niin totta!

    3. Tekosyitä löytyyy aina joka lähtöön. Äitimaalaiset ovat aina äitimaalaisia. Sitä samaa ihmistyyppiä, joille parisuhde on rangaistus ja siihen ryhdyttäessä kaikki muu maailmassa unohtuu, ensimmäinenä juurikin ne ystävät. Tarkoitukseni ei ole olla ilkeä, mutta herättää keskustelua kylläkin. Miksi toiset onnistuvat yhdistämään parisuhteen, perhe-elämän ja ystävät. Miksi toiset kirjoittelevat tällaisia blogi-tekstejä??

      1. No en nyt voi puhua kuin omasta puolestani tietenkään, mutta minulla ainakin on aikaa niin rajallisesti, että jos pitää valita lapset tai ystävät niin lapset menevät edelle. Toki lähellä asuvia ystäviä näen useammin ja niitä joilla sama elämäntilanne ja saman ikäisiä lapsia. Sitten pidemmällä asuvat ystävät tai ystävät jotka elävät aika erilaista elämänvaihetta tulee nähtyä paljon harvemmin. Ikäväähän se on, mutta kaikkeen ei vain voi riittää aika. Minäkin teen kahta työtä, harrastan ja haluan myös nähdä joskus puolisoani ja lapsiani. Toki tämä on myös valintakysymys, voisinhan minä olla näkemättä perhettäni ja nähdä ystäviäni päivät pitkät, mutta olen valinnut toisin. Ja aika moni muukin äiti on joutunut tekemään samoin. Minullakin on ystäviä sen verran paljon, että olen jo super iloinen jos ehdin osaa heistä näkemään kerran vuodessa. Näitä lähellä asuvia tulee tietysti nähtyä viikottain.

    4. Tämä oli ensimmäinen blogiteksti jonka täällä luin ja heti osu ja uppos ????
      Viimeiset 12 vuotta, joihin mahtuu 4 lasta, eläimet ja oma yritys iltapainotteisena työnä on verottanut valitettavasti sosiaalisen elämän ja ystäviä ehtii näkemään liian harvoin. Onneksi moni samassa tilanteessa ja facebook pitää edes jollain tasolla kärryillä siitä, mitä muille kuuluu ????
      Mutta aikansa kutakin ja nyt kun nuorin lapsi on jo 3, uskon että aikaa muullekin taas pian riittää ????
      Kiitos vielä tästä blogista, olin 5 vuotta sitten hieman ”ulalla”, kun ensimmäisen pojan sain. Ei juuri mitään kokemuksia poikalapsista kun ei veljiä ollut. Mutta niin ihania ja omanlaisiaan ovat ????

      1. Kiva kun löysit blogin. Minulle kävi vähän samanlailla, vaikka äitiys ei sinäänsä ollut minulle jännää ja pelottavaa, olin paljon hoitanut lapsia ja minulla oli pikkusiskoja ja kummityttöjä, niin pojan äitiys ehkä vähän oli. Olin aina kuvitellut tulevani tyttöjen äidiksi ja ehkä saavani viimeisenä pienen pojan 🙂 Hauska matka tämä on ollut! Päiviääkään en vaihtaisi.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart