• Onko se valeraskaus?

    Sain ensimmäisen poikani Ossianin ollessani 26 vuotias, sen jälkeen olenkin saanut poikia tasaiseen tahtiin. Nyt kun pienin poikani Ollie on jo 4 vuotias on perheemme valmis. Elämä alkaa olemaan aika helppoa ja ikääkin minulla jo 38 vuotta,  en ole innostunut enää saamaan lisää lapsia.  Iltatähteä en ainakaan halua. Olen aikanaan kyllä haaveillut vieläkin isommasta perheestä ja jos olisin 10 vuotta nuorempi, niin ehkä 2 voisin vielä tehdä. Mutta nyt tällä iällä tämä on oikein hyvä lapsiluku. Kiitollinen olen jokaisesta neljästä pojastani, sillä yksikään lapsi ei ole ollut itsestään selvyys.

    valeraskaus
    Ossianin odotus 2006

    Ikuisesti raskaana

    En tiedä teistä muista äideistä, mutta minulle on omien raskauksieni myötä käynyt niin, että olen ikään kuin ”ikuisesti raskaana”. Olemme kyllä huolehtineet Pekan kanssa asiat niin, että perheenlisäystä ei ole meille tulossa, mutta silti…olen joka kuukausi raskaana. Valeraskaana!
    Joka kuukausi kuukautisteni alkamista kohden VANNON tuntevani potkuja. Eihän siellä tietenkään voisi mikään vielä potkia jos vasta olisi alkuunsa saanut, mutta ehkä edelliset kuukautiset olivatkin valekuukautiset? Aina siellä silti jotain potkii. Joka kuukausi kuukautiseni alkavat minusta myöhässä. Aina sama tilanne, niitä ei kuulu vaikka jo odottelen. Missä ne viipyvät? Joka kuukausi mahani turpoaa isoksi palloksi ennen kuukautisten alkamista, kummallisen isoksi. Olisiko siellä sittenkin alkava raskaus? Joka kuukausi mahaa nipistelee, aivastaessa sattuu mahaan ja selkää jomottaa. Selviä raskausoireita. Ei mitään sellaista, mitä kuukautiset ovat minulle aiemmin aiheuttaneet.
    Joka kuukausi ne kuukautiset sitten alkavat jossain vaiheessa kuitenkin. Joka kerta tunnen outoa pientä sisäistä pettymystä. En oikeaa pettymystä, koska en toivo vauvaa, mutta jotain selittämätöntä sisäistä kaipuuta. Joka kerta se päivä, kun kuukautiset alkavat, on jokseenkin masentava. Olo ei kestä kauaa (onneksi), mutta olo on sen hetken olemassa kuitenkin.
    Onko se biologista, että naisen kuuluu ikään kuin aina vähän toivoa raskautta? Vai onko se omaan mieleeni jäänyt ”jäänne” siitä kun jossain vaiheessa elämäänsä sitä raskautta on toivonut niin kovasti ja kuukautiset ovat olleet kamala pettymys. Jääkö se tunne tahtomatta päälle? Osaako joku vastata tähän?
    Loppuvatko valeraskaudet vaihdevuosiin?

    Mitä jos olisin raskaana?

    Joka kuukausi tämän valeraskauden aikana käyn läpi myös ne mietinnät, että mitäs sitten jos olisinkin raskaana. Apua, se olisi aivan kamalaa. En haluaisi enää olla raskaana ja pullahtaa 25 kiloa isommaksi. En haluaisi hoitaa vauvaa, enkä haluaisi jäädä taas isompien poikien touhuista pois, koska vauva veisi kaiken aikani. Rakastan tätä hetkeä mitä nyt elämme! En haluaisi luopua tästä.
    Neljän pojan tiimi on jotenkin liikuttava. Parillinen luku ja kaikki toistensa parhaita ystäviä. Ei viides lapsi sopisi tähän enää ollenkaan. Ikäeroa nuorimpaankin on tullut jo liikaa. Ja mitä jos viides olisi tyttö? Jäisi reppana ulkopuolelle kaikesta. Sitten kuitenkin, kyllä minä vauvan pitäisin. Olisihan meillä vielä yksi pojan nimi käyttämättäkin 😉 . Vauvalla olisi monta ihanaa huolehtivaa isoveljeä, jotka toivovat meille viikottain uutta pikkusisarusta. Sellaisia ei meille kuitenkaan ole (onneksi) enää tulossa.

    brothers paidat
    Tämä on täydellinen kookoonpano meille 🙂 Hauskoja Brothers-paitoja voit tilata www.poikienaidit.fi/kauppa

     
    Lue myös:
    Neljä helppoa synnytystä

    Sinä pieni keskoseni, olen aina vierelläsi

    Kommentit

    1. Voi ku nuita paitoja olis myös miesten koossa!! Mulla on jo aikuisia poikia, koululaisia ja näillä kaikilla vielä viisi- ja kaksivuotiaat pikkuveljet. Yhteensä 9. Olis aivan ihana ostaa kaikille joululahjaksi nuo paidat ❤❤❤❤❤❤❤❤❤

      1. Järjestyy kyllä! Hinnasta en mene takuuseen, että onko ihan noin vähän, mutta tuskin paljoakaan kalliimpaa! Laita sähköpostia myynti@poikienaidit.fi niin laitetaan tilaukseen 🙂

    2. ”Ja mitä jos viides olisi tyttö? Jäisi reppana ulkopuolelle kaikesta”
      No olipas kommentti! Itse olen lapsikatraan iltatähti ja ainoa tyttö, enkä koe jääneeni mistään ulkopuolelle tai paitsi. Oma elämäni on ihan täydellistä näin, enkä kaipaa mitään muuta. Aikamoista heitellä tuollaisia kommentteja, kun itse kiellät sanovasi poikien äideille sitä ja tätä. Toivottavasti et tarkoita, mitä sanot, sillä jollekin iltatähden äidille tuo voi olla todella ikävästi sanottu, etenkin, jos raskaus ei ole odotettu.

      1. Minulla on oikein rakas iltatähti pikkusisko, iltatähdet ovat kyllä ihania. Mutta minä en toivo sellaista itselleni. Kyllä se niin on, että kun nuo neljä poikaa ovat muutaman vuoden ikäeroilla kaikki, niin ei siihen porukkaan ihan samanlailla paljon pienempi enää pääsisi. Tietysti läheinen olisi ja rakas kaikille, mutta minusta tuo nelikko on niin hauska, että en haluaisi tuohon enää sitä iltatähteä. Saa kai senkin sanoa? Minä sentään sanon reippaasti mitä itse toivon, enkä oleta kaikkien toivovan samaa kuin minä 🙂 Siinähän se poikien äideille kommentoinnin ongelma on ollut. Odotetaan muilta jotain mitä ei oikeasti voida tietää. On eri asia puhua omista tuntemuksistaan kuin siitä mitä luulee kaikkien muidenkin haluavan. Tiedän, että moni muu toivoisi iltatähteä ja se on oikein kiva.

        1. Huvittavaa, kuinka pystyt kiemurtelemaan kaikesta kritiikistä irti ja kääntämään oman toimintasi aina hyväksyttäväksi. Minun mielestäni ongelma on siinä, että kuulija vastaanottaa sanomisen juuri miten haluaa ja tahallaan ymmärtää sanojan sanoman väärin. Tietysti on joitain tilanteita, joissa ei ole ehkä korrektia kommentoida tai ainakin tulisi miettiä, miten sanoo, kuten lapsettomalle parille lastentekokehotusten antaminen.
          Mutta olisi kiva, jos huomaisit sen, että oma toimintasi ei välttämättä ole käsi kädessä sen kanssa, miten kehotat postauksissasi muita toimimaan.

          1. Mielenkiintoinen analyysi ☺ minusta (tämä on vain minun mielipiteeni) sillä on vissi ero kertooko yleisesti esim blogissa mitä itse toivoo/toivomatta jättää (itselleen). Vai meneekö huutelemaan vaikka juuri iltatähden saaneelle äidille, että ”ai kamalaa! Miten sinä kestät tuon?”.
            Jos et huomaa näissä kahdessa tyylissä mitään eroa, niin se on kyllä todella hämmentävää.
            Sitäpaitsi olisin kyllä todella onnellinen ystäväni/tuttavani puolesta joka olisi saanut iltatähden. Ei minun tarvitsisi onnitteluuni sekoittaa ripaustakaan niitä ajatuksia mitä toivon tai en toivo itselleni. Ja näin toivoisin ihmisten toimivan myös silloin kun he kommentoivat monen pojan äidille jotain. Tai monen tytön isälle. Tai yleensäkään kommentoivat.
            Aurinkoa viikonloppuusi.

            1. Entäs, jos sanoo: ”Ai kamala, miten kestät tuon? Minä en kyllä kestäisi!” Oma tuntemus siinäkin, muuttaako asiaa? Sanoisin edelleen, että kuulijan korvassa.

    3. Tunnistan kyllä.
      Perheen lapsiluku on täynnä, kaikki lapset saatettu koulutielle ja elämä hullun kiireistä töiden ja harrastusten kanssa. Kotona vietettyjen vuosien jälkeen on aika keskittyä omaan uraan. Ikääkin on ja tulee aina vaan lisää. Elämä on ihan kivaa näin, pikkulapsivaihetta ei varsinaisesti ole ikävä. Raskaana on haluaisi olla enää koskaan päivääkään.
      Ja niin edelleen.
      Mutta…

      1. Todella outo juttu. Ja ärsyttävääkin, sillä on typerää luulla olevansa raskaana vähän väliä.

    4. Mielenkiintoinen postaus. Itellä kans samansuuntasia ajatuksia. En haluais rikkoa tätä porukkaa mikä on, ja tosiaan on ollut olo jo pitkään et perhe on tässä. Mut tuo haikeus raskaudesta kyllä on, ja valeraskausoireita tulee myös. Kuitenkaan en siihen enää lähtis. En kyllä aborttia tekis jos nyt kolmas tänne jostain syystä olis tulossa mut outoa se ois. Itse pitää kyl myöntää et siin on tällasta ensimmäisen maailman murhetta mukana. Olen juu onnellinen ja kiitollinen lapsistani, niitä ei ees kaikille suoda. Mut mulla on sellainen uteliaan kaihoisa ajatus normiraskaudesta(mikä se ees on). Et kaikki menis normaaliseurannalla ja tulis sellanen normi 3kg vauva alateitse ja sais heti sen rinnalleen, jne. Kummankin raskaudessa/synnytyksessä jommankumman henki on ollut uhattuna ja kaikenmoisia komplikaatioita. Mut ihana lopputulos.

      1. Ymmärrän hyvin tuon tunteen,että saisinpa kokea ”normaalin” synnytyksen. Samoja ajatuksia kävin läpi esikoisen jälkeen.
        Minulle eräs fiksu ihminen sanoi aikanaan ”älä suunnittele niin kovasti vaan anna mennä omalla painollaan”. Se oli hyvä ohje. Minä ainakin liikaa joskus pohdin ”harmittaako sitten myöhemmin…” monestakin asiasta. Se on turhaa. Pitäisi elää hetki kerrallaan.

    5. Samaa mieltä siinä että mistään ei jäisi tyttö paitsi jos syntyisi monen pojan jälkeen, vaikka sitten iltatähtenä! Ei todellakaan, päinvastoin. Ja miten niin jäisi ulkopuolelle? huomaa kyllä että blogin pitäjällä on vain samaa sukupuolta nuo muksut. Tytöt menee tosi hyvin poikien sekaan oli ikäero mikä tahansa! Ja meillä ainakin tyttö on ollut aina enempi poikamainen kuin poika. Ja sisaruksethan ovat aina, siis AINA tosi rakkaita toisilleen ,oli syntymäjärjestys tai sukupuoli mikä tahansa.

      1. Missä vaiheesa olen sanonut, että tyttö jäisi jostain paitsi? Nyt kyllä haluat pistää sanoja toisen suuhun. Se on silti ihan fakta, että jos meillä on tässä neljä isompaa poikaa jotka ovat keskenään parhaat kaverit, niin eihän pieni vauva kasvaessaan tuohon samaan yhtälöön enää samanlailla mene. Kuvitellaan vaikka tilannetta kun iltatähtemme olisi 5 vuotias. Muut pojat olisivat 17, 15v, 13v ja 10v. Kyllä uskallan väittää, että isommat pojat menisivät ihan omia juttujaan. Sitä taas en ole missään vaiheessa sanonut etteikö iltatähti olisi kaikille varmasti rakas. Tottakai olisi. Mutta ei jokatapauksessa tuohon nelikkoon samanlailla enää menisi.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart