• Viikko vegaanina lasten kanssa

    Kaupallinen yhteistyö: Happy Coco
    Meidän pojat syövät lihaa (toistaiseksi). Olen itse lakto-ovo vegetaristi ja syön lisäksi vastuullisesti kalastettua kalaa. Olen eläinperäisten tuotteiden kohdalla hyvin tarkka siitä, että käytän luomua ja tunnen välillä syyllisyyttä siitä, että olen synnyttänyt maailmaan neljä lihansyöjää lisää. Olen nimenomaan tehotuotantoa vastaan ja siitä syystä en halua syödä lihaa. Riistaa voisin periaatteessa syödä, mutta enpä minä lihaa kaipaa, joten en näe sitä tarpeellisena. Pärjään hyvin ilmankin.
    Teen lapsilleni paljon kasvisruokia ja he syövät kovin vähän kotioloissa lihaa. Kalaa meillä syödään useinkin. Pojistani osa ei edes välitä lihasta, toiset taas tykkäävät kovastikin. Olen miettinyt, että missä vaiheessa lapsille on sopivaa puhua tehotuotannosta ilman, että aiheuttaa heille asiasta mitään traumoja? Olen ottanut asiaa kevyesti esille ostaessani luomutuotteita ja kertonut syitä miksi en itse syö lihaa.

    Vegaanikokeilu lasten kanssa

    Olen pitkään suunnitellut kokeilevani vegaanin elämää viikon. Mahtavinta olisi kokeilla tätä lasten kanssa yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin jonkin verran suunnittelua, eikä siihen oikein ole minulla taitoa ryhtyä tuosta noin vain. Pitää suunitella ja selvitellä mitä vitamiineja ja ravintoaineita saa mistäkin, jotta lapset eivät jää ilman. Tähän ottaisin mieluusti kokeneilta konkareilta apuja?
    Olen aloittanut tämän tulevan kokeilun etsimällä sellaisia vegaaneja tuotteita jotka poikani kelpuuttavat. Se ei ole helppoa. Hyvin harva tuote on tähän asti kelvannut. Härkäpapu on uponnut lihan korvikkeena parhaiten. Kauramaito on toiminut maidon korvikkeena puuroissa ja muroissa. Jogurtteja meillä syödään paljon, mutta sopivan jogurtin löytäminen on ollut haastavampaa.
    Kunnes törmäsin eräässä facebookryhmässä Happy Coco! jogurttiin. Ryhmässä se kehuttiin maasta taivaisiin ja koska jogurttista löytyi kookoksen maku, niin se lisäsi mielenkiintoani roimasti. Rakastan kookosta, kaikissa sen muodoissa.

    Happy Coco!


    Kävimme Ollien kanssa hakemassa Happy Coco jogurtit kaupasta, ne löytyivät kylmähyllystä muiden jogurttejen vierestä. Hauskat värikkäät purkit oli helppo löytää. Ostimme vaniljan sekä mangon maut ja suuntasimme kotiin niitä äkkiä maistelemaan.


    Kotona olikin sopivasti välipala-aika. Odotin innolla Happy Coco jogurtin makua, niin paljon sitä oli kehuttu. Ja KYLLÄ!!!! Ei turhaan. Ensimmäinen oikeasti hyvän makuinen vegaaninen jogurtti mitä minä olen maistanut. Ja JES pojatkin söivät! Jogurttiin sopii loistavasti sekaan marjat, pähkinät ja rusinat.
    Happy Coco tuotteet ovat luomua ja ne on tuotettu Reilunkaupan periaattein ja ne ovat vegaanisia, eivätkä ne sisällä lisä- tai säilöntäaineita. Hyvän maun lisäksi tarjolla on puhdas omatunto <3
    Taas yksi vegaaninen tuote lisää listaani. Pian vaihtoehtoja alkaa olemaan jo niin hyvin, että voimme lähteä kokeilemaan vegaanista viikkoa poikien kanssa. Kun sen aika koittaa, niin lupaan raportoida millaista se oli ja miten se meni. Siihen asti ovat hyvät neuvot ja suositukset tervetulleita. 

    Lue myös:
    Ruuhkavuodet eivät ole myytti, vaan kamala totuus

    5 asiaa jotka vain veljesten äidit ymmärtävät

    Kommentit

    1. Minä olen ollut kasvissyöjä jo yli 20 vuotta, mutta vegaanius on onnistunut vain vuoden verran. Tunnen jatkuvaa syyllisyyttä maitotuotteiden käytöstä, mutta suht paljon treenaavana on tosi vaikea löytää rahkalle ja raejuustolle korvaavia tuotteita. Toivottavasti näiden kehitys jatkuu. Muistatko paljonko tuossa jogurtissa oli proteiinia?

      1. Minä olen ajatellut, että jos hankkii ne maitotuotteet edes eettisesti niin sekin on parempi. Maitoa lähitilalta jossa tietää miten eläimiä pidetään, tai vähintäänkin luomua. Happy Cocossa proteiinia 1,0g/100g

    2. Moikka! Vinkkasin sellaisesta fb ryhmästä kuin Vegaaniruokaa lapsille. Siellä saa hyviä vinkkejä, kysymyksiä ja vertaistukea.

    3. Meillä myös lapsi syö lihaa, itse myös lakto-ovo vege. Meillä käytiin tätä vege keskustelua pojan aloitteesta muutamaan otteeseen; miksi äiti ei enää syö lihaa? Sen sijaan että kertoisi niistä negatiivisista asioista joita lihansyönti maapallolle aiheuttaa, kerroin sen mitä kaikkea hyvää vegeruokavalio antaa meidän maapallolle. Parempi mennä positiivisen kautta, ainakin vielä pienten lasten maailmassa 🙂

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart