• Onnea on puoliso, jolla pysyy vasara kädessä!

    Yksi asia on varmaa, olen super ylpeä siitä, että mieheni osaa ja viitsi tehdä asioita käsillään. Puhuimme talvirenkaiden vaihdosta erään miestuttavani kanssa ja hän sanoi ettei vaihda talvirenkaita autoonsa, vaan vie ne liikkeeseen vaihdettavaksi. Mitä ilmeisemmin ei siis osaa itse, koska ajeli kesärenkailla aika pitkään ennen kun pääsi liikkeeseen renkaat vaihtamaan. Minä kun olen luullut, että kaikki miehet osaavat vaihtaa autoon talvirenkaat? No eipä ilmeisesti osaakaan?
    Tietysti nykyisessä tasa-arvon yhteiskunnassa me naisetkin voisimme ihan yhtälailla sen taidon opetella ja moni osaakin. On siis tahditonta edes odottaa näitä taitoja vain miehiltä, sillä kaikkienhan ne pitäisi yhtälailla osata.
    Lähtökohtaisesti minulle kuitenkin sopii oikein hyvin se, että Pekka osaa ja viitsii, koska olen itse aivan onneton kädentaidoissa. Eikä kärsivällisyyteni riitä edes huonekalujen kasaamiseen, saati mihinkään sen vaativampaan.
    Pekan osaaminen ja uuden opettelu on mahdollistanut meille sen, että voimme laajentaa taloamme. Meidän tuloillamme kaikki talopakettit ja rakennuttajat ovat heti poissuljettuja vaihtoehtoja. Joko laajennus piti tehdä ensimmäisestä tiilistä asti itse, tai sitten sitä ei voinut tehdä. Pekka on siis opetellut kaiken alusta loppuun ja minusta hän on pärjännyt tosi hienosti. Monesta miehestä tai naisesta ei olisi samaan.
    Pekka on käynyt töissäkin normaalisti koko tämän laajennuksen rakentamisen ajan, eli kaiken vapaa-ajan hän on viettänyt rakennellen. Välillä aamupalapöydässä poikien kanssa istuessamme seinän toiselta puolelta (eli rakennuksilta) kuuluu kiroilua ja pauketta. Ei se ilmeisemmin ole helppoa koko ajan.
    Suuri arvostukseni myös Pekan ystäville, sekä veljelle, jotka ovat käyneet Pekkaa auttelemassa rakennuksilla.

    Talossa on jo ikkunat

    Talo näyttää jo talolta. Seinät ovat pystyssä, ikkunat paikoillaan ja katto päällä. Yläkertaan laitettiin juuri lattialämmitys. Olen aika vähän…(en ollenkaan) ollut rakennuksilla itse, koska minun arkeni menee tätä hulabaloota pyörittäessä, sekä tietysti töitä tehdessä. Äkkiä sitä on muuten tottunut siihen, että pitää ehtiä itse joka paikkaan, eikä toinen aikuinen ole auttamassa. Jos joskus hyvällä tuurilla olen saanut isovanhemmilta pojille kyydin treeneihin, niin onpa se tuntunut luksukselta. Päivät ovat aika hektisiä, eivätkä ne lopu vasta kuin sitten kun menen nukkumaan. Illalla tulee tehtyä nykyään niin paljon töitä, vaikka ei pitäisi.
    Uudet olohuoneen ikkunamme ovat ihanat! Isot ja valoisat. Odotan kuin kuuta nousevaa, että saan istua uuden olohuoneemme sohvalla ja nauttia ikkunasta sisään tulvivasta valosta.
    Toinen asia mitä odotan on oma makuuhuone. Nyt meidän vanhempien sänky on nykyisessä olohuoneessamme ja kaikki yksityisyys on aivan nollissa. Ihanaa saada taas jossain vaiheessa oma huone, jonne voi vaikka välillä sulkeutua lukemaan hyvää kirjaa. Voiko oveen laittaa kyltin ”älä häiritse” omille lapsilleen? 🙂
    Toivon, että uuden olohuoneen myötä poikien lelut ja tavarat alkavat pysymään poissa olohuoneesta. Tällä hetkellä saan pomppia aamulla junalaatikon, legolaatikon ja miekkakasan ylitse vessaan. Jo pelkästään se, että olohuone olisi siisti on minulle suuri edistys edelliseen.
    Pian pitäisi alkaa jonkin verran jo miettimään sisustus juttuja. Voi kun olisin siitä innostuneempi. Olen jotenkin aivan käsittämättömän laiska myös sisustamisessa. Siihen voi omalta osaltaan vaikuttaa myös se, että jos ei oikein ole varaa sisustella hienosti, niin ei sitä silloin tee mieli tehdäkään. Osaisiko joku sisustustrendeistä paremmin tietävä kertoa mikä on nyt tuloillaan? Minun pitää vielä joskus liittää meidän uuden olohuoneen piirrustukset tänne, niin voisitte antaa ideoita mihin ihmeeseen sijoitamme sohvan/sohvat. Kaikki seinät kun on täynnä niitä hienoja ikkunoita.????

    laajennus
    Raskaan työn raataja kahvitauolla.

    rakentaminen
    Lue myös:
    Laajennus alkaa NYT

    Läpsystä vaihto! Kestääkö parisuhde talon laajentamisen?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart