• Ne hauskimmat puuhat äidille tehtäväksi yhdessä poikien kanssa!

    Arki on melko hektistä useamman pojan äitinä ja sellainen pysähtyminen tuppaa minulta, ja varmasti monelta muultakin, usein unohtumaan. Se, että olisi täysin hetkessä mukana ja tekisi jotain kivaa lasten kanssa, ilman keskeytyksiä.

    Mitkä hetket sinä muistat omasta lapsuudestasi parhaiten? Minä muistan ainakin ne hetket jolloin ”aika pysähtyi”. Olimme perheen kanssa matkoilla, vanhemmilla ei ollut stressiä, eikä ollut kiire mihinkään. Muistan ne hetken kun pelasimme perheen kanssa lautapelejä ja hetken kun äiti silitteli minut illalla nukkumaan. Hetket, jolloin kenelläkään ei ollut kiire mihinkään.

    Listasin tähän 8 hauskaa ja ajan pysäyttävää puuhaa äidille ja pojalle yhdessä tehtäväksi. Nämä kaikki voi tehdä toki myös koko perhe yhdessä.

    1. Yöpykää majassa

    Retkelle voi mennä minne vain ja milloin vain. Retkelle voi mennä omalle pihalle, parvekkeelle, lähimetsään tai omaan olohuoneeseen. Siihen ei tarvita kuin maja tai teltta, taskulamppu, makuupussit ja eväät. Ja tietysti äiti ja poika.

    Poikien Villervallan vaatteet Skidi.fi – Kaupallinen yhteistyö

    Kuinka jännää onkaan lukea taskulampun valossa kirjaa ja rupatella pitkään iltaan asti. Meidän pojat rakastavat vanhojen valokuvien katselua, majassa voimme katsella jokaisen vauva-albumit läpi ja nauraa hauskoille kuville yhdessä.

    2. Tehkää taidetta

    Ottakaa iso valkoinen paperi tai kangas (esim vanha lakana) ja tehkää siihen yhdessä taidetta. Voitte tehdä sen pensselein, käsin tai vaikka koko vartalolla. Valitsette materiaaliin sopivat maalit ja alatte yhdessä työhön. Tehkää taidetta yhdessä, antakaa mielikuvituksen lentää ja pitäkää hauskaa.

    Voitte tehdä teoksen, minkä laitatte esiin ja mikä muistuttaa aina siitä hetkestä, kun aika pysähtyi ja piditte hauskaa yhdessä. Tai voitte tehdä teoksen, minkä tarkoitus onkin vain mennä roskikseen. Tekeminen on jo niin hauskaa, että sillä ei ole mitään merkitystä mitä teokselle sen jälkeen tapahtuu.

    3. Leikkikää sotaa

    Se ilme poikien kasvoilla, kun äiti ottaa osaa sotaleikkiin: priceless. Kaivakaa nerf-pyssyt esiin, suojatkaa silmät ja pelatkaa kaupunkisotaa kotona. Jakakaa joukkueet ja piiloutukaa tukikohtiinne, sohvan tai hyllyn taakse . Toinen joukkue yritää valloittaa toisen tukikohdan. Jännitys on käsin kosketeltavissa.

    Tai jos on kesä, niin kantakaa ulos saavillinen vettä ja jakakaa kaikille vesipyssyt. Juoskaa pitkin pihaa, naurakaa ja ilakoikaa ja ampukaa toisianne vedellä.

    4. Retkeilkää metsässä

    Mikään ei pysäytä aikaa paremmin kuin metsässä retkeily, vailla päämäärää. Laittakaa hyvät kävelykengät jalkaan ja lähtekää pitkälle kävelylenkille tai pyörälenkille metsään. Tuoksutelkaa puiden ja pensaiden tuoksuja, laittakaa jokeen kaarnavene, grillatkaa vaahtokarkkeja nuotiolla, tutustukaa luontoon ja toisiinne.

    retkelläOdotan innolla ensi kesää kun Olliekin on jo melkein 5 vuotias. Enää ei tarvitse raahata ketään peräkärryssä tai rinkassa mukana, vaan voimme kaikki samoilla yhdessä ja viettää yhä helpommin aikaa metässä ilman kiirettä mihinkään.

    5. Esiintykää yhdessä

    Joka lauantai putouksen jälkeen me olemme kaivaneet lasten rooliasut esiin ja tehneet omat ”putoushahmomme” poikien kanssa.  Se on ollut ihan parasta. Lapset nauttivat mielettömästi kun vanhemmatkin heittäytyvät esiintymiseen mukaan ja jokainen saa esittää jonkun hassun hauskan hahmon toisille. Haastattelijana toimii joku perheen jäsenistämme.
    Olemme myös tehneet muutaman kerran kotikamerallamme elokuvan. Minä olin ohjaaja käsikirjoittaja sekä kuvaaja, lasten isä ja lapset näyttelijöitä. Niitä elokuvia on naurettu yhdessä monen monta kertaa, kun niitä on yhä uudelleen ja uudelleen katsottu.

    6. Kokatkaa illallinen

    Heittäkää ennakkoluulot kokkaamisesta romukoppaan ja tarttukaa huumorilla, sekä kokeilevalla mielialalla kauhaan sekä kattilaan. Tehkää yhdessä alkuruokia, pääruoka ja jälkiruokia. Hassutelkaa väreillä ja kokeilkaa erikoisia makuja. Tehkää viiden ruokalajin illallinen. Sotkekaa keittiö ja olkaa välittämättä siitä.

    jumpsuit pojille
    Villervallan puvut Skidi.fi  – Kaupallinen yhteistyö

    Jatkakaa istumalla illalliselle ja nauttimalla valmistamanne ruoka rauhassa yhdessä rupatellen. Tarjoilkaa ateria toisillenne tyylillä ja aivan kuin olisitte ihan oikeassa ravintolassa. Arvostelkaa ruuan maku ja koostumus. Maistelkaa, nautiskelkaa ja viihtykää.

    7. Viettäkää byjamailta

    Ostakaa sipsiä, vihanneksia ja muita herkkuja. Tilatkaa ruoka suoraan kotiin. Pukeutukaa yökkäreihin ja lämpöisiin villasukkiin ja sulkekaa verhot. Menkää veljenpetiin makaamaan olohuoneen lattialle ja katsokaa hyvä leffa tai vaikka useampikin. Olkaa tekemättä mitään järkevää!

    Meillä olohuoneen lattialle levitettyjen patjojen päällä nukkumista kutsutaan veljenpediksi. Tottakai, koska meillä täällä asustaa vain veljiä. Veljenpedissä nukkuminen on pojista ihan super hauskaa ja he usein pyytävätkin, että nukkuisimme taas kaikki yhdessä olohuoneen lattialla.

    8. Hassutelkaa vaatteilla

    Pukeutukaa tyllimekkoihin ja laittakaa päällenne koruja. Kokeilkaa palomies- tai poliisiasuja ja ottakaa toisistanne kuvia. Kokeilkaa päällenne kaikkea, mitä ette ole aikaisemmin kokeilleet. Anna poikasi pukea sinut hassusti tai oikein tyylikkääksi, pue sinä puolestasi poikasi. Laittakaa toistenne hiukset menkää kauppaan hassut vaatteet päällä. Poikasi muistaa sen ikuisesti.

    Unohda kaikki ajatuksesi siitä mitä poikasi on ja mitä sinä olet, murtakaa vanhat muurit ja antakaa mennä. Jos sinä olet tyypillisesti farkuissa ja t-paidassa, laita päällesi jotain todella naisellista. Jos poikasi ei yleensä pukeudu siniseen, niin vuoratkaa hänet sinisillä vaatteilla päästä kantapäähän. Katsokaa miltä näyttäisitte ihan erilaisina.

    Kuuntele viimesin Poikien Äitien Supla

    Lue myös:

    Vaihdoin luonnonkosmetiikkaan

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart