• 40- ikäkriisi tuli, vaikka en pyytänyt

    Ikäkriisi voi tulla yllättäen, sellaisellekin, joka ei ole sellaista aikaisemmin kärsinyt. En ole vielä neljääkymmentä, mutta läheltä liippaa. Pelottavan läheltä. Tajusin yksi päivä, että minulla taitaa olla jonkin asteinen neljänkympin kriisi. Se tuli hiipien ja huomaamatta, enkä osannut sitä odottaa.

    Kun täytin aikanaan 30, niin ikäkriisistä ei ollut tietoakaan. Luulin, että silloin sen kriisin pitäisi tulla. Mutta ei, olin elämäni vedossa. Perustelin perhettä ja opiskelin kiinnostavaa alaa. Näytin hyvältä ja tuntuikin hyvältä. Parisuhde kukoisti. Ei siinä elämäntilanteessa ollut mitään kriisin aineksia. Itseasiassa nyt kun mietin, niin kolmenkymmentä oli ihan huippu ikä. Paljon parempi kuin kaksikymmentä.

    Mutta nyt, nyt minulla on ikäkriisi

    bikinit keski-ikä
    Melkein 40v

    Ikäkriisi on Luopumisen tuskaa

    Mutta mikä tämä ihme kriisi nyt sitten on? Tässä on paljon sellaista luopumisen tuskaa, mitä ei missään muussa iässä ole. Kuten se, että hedelmällisyys alkaa naisella laskea ja lapsentekoikä on nyt takana. Tottakai sitä voisi tehdä lapsia vielä useita vuosia, mutta tässä se raja alkaa nyt olemaan, että niitä en enää missään nimessä itse halua tehdä.  Ja se on omanlainen kriisinsä. Ei siksi, että haluaisin lisää vauvoja, vaan siksi, että yksi aikakausi on nyt takana…lopullisesti.

    Pekan ja minun talvihäitä juhlitiin samalla kun täytimme 30v.

    Samaa luopumisen tuskaa se on myös sen suhteen, että lapset alkavat olemaan isoja. Ollie on vielä aika pieni, vasta 4,5 vuotias, mutta kaikki pojat ovat sen verran isoja, että pukevat itse, syövät itse, käyvät vessassa itse. Siinä on tietysti paljon hyvääkin, mutta on sinä myös oma luopumisensa. Se, että ei olekaan enää äitinä ihan niin tärkeä ja tarpeellinen kuin ennen. Lapset viettävät aikaa enemmän kavereillaan ja huoneissaan yksin kuin ennen. Pikkuhiljaa napanuora alkaa venyä. Missä on minun pienet pojat?

    Lue myös: Tällaisia ovat pojat horoskoopeittain

    Työkuviot ovatkin sitten oma lukunsa. Vaikka teenkin nyt super kivaa työtä ja juuri tähän elämäntilanteeseeni täydellisesti sopivaa, niin silti sitä väistämättäkin miettii samalla, että entä tulevaisuus? Kun naiselle iskee luku 40 lasiin, niin työnhaku käy hankalammaksi. Huomasin sen jo aikaisemmin, että työhaastatteluun oli hankalampi päästä 38 vuotiaana kuin 28 vuotiaana, vaikka työkokemusta ja koulutusta oli karttunut lisää.

    Ehkä osa syynä oli se, että minulla on niin monta lasta. Se ei varmasti saisi vaikuttaa, mutta yllättävän monessa työpaikassa sitä kysyttiin (vaikka ei saisi). Oletus kai on, että monen lapsen äidillä on paljon sairaspoissaoloja. (Minulla ei niitä ole ollut lasten takia ikinä.) Mutta niin se vain on, että työllistymiseen se varmasti vaikuttaa, kun ikää on neljäkymmentä.

    Lue myös: Bloggaamisesta ammatti yhdessä vuodessa 

    ikäkriisi
    Naururypyt saavat näkyä kun ikää on kohta 40.

     

    Parisuhde päättyy usein neljänkympin kriisiin

    Parisuhdekin elää usein omaa kriisiään neljänkympin kohdalla. Ainakin paljon tuttuja ja ystäviä on eronnut tässä elämänvaiheessa. Meidän parisuhtemme on Pekan kanssa ikään kuin ”hyllyllä” nyt kun Pekan aika on mennyt jo vuoden rakennuksilla ja minä pyöritän tätä perhettä, sekä omia töitäni kovin kaaosmaisessa ympäristössä yksin. Parisuhteemme on odottelemassa parempaa aikaa. En siis voi vierittää meidän tilannettamme neljänkympin kriisin piikkiin, mutta ei se varmasti auta, että iänkin puolesta on isoja muutoksia tulossa. Pekka on leikkimielisesti sanonut, että hänen ei tarvitse vaihtaa nuorempaan, sillä hänellä on moottoripyörä. Hyvä niin! Minäkään en ole vaihtamassa nuorempaan.

    Ulkonäkö muuttuu, kun ikää tulee lisää. Vaatii vahvaa itsetuntoa hyväksyä kaikki muutokset, mitä tässä vaiheessa naiselle tapahtuu ja taistella vastaan sitä ajatusta, että rypyt pitäisi suoristaa ja kropan pitäisi näyttää samalta kuin parikymppisenä. Onneksi voin ylpeänä todeta, että olen tässä ollut vahva ja antanut itseni näyttää ikäiseltäni. En ole lähtenyt (enkä lähde) mihinkään botox-kokeiluihin. Minusta minun ikäisellä saa olla jo naururyppyjä ja vähän erimuotoinen kroppakin kuin nuorella naisella.

    Vaikea vaihe oli myös se, kun tajusi, että ei enää koskaan tule olemaan se henkilö, joka kääntää päät kun astuu huoneeseen. (Paitsi ehkä jonkun mokan vuoksi). Kuulostaa typerältä, mutta se oli aika iso muutos ja se tapahtui hyvin nopeasti. Nyt tuntuu siltä, että kun laittautuu nätiksi, niin silmät painavat tuhat kiloa ja tekisi mieli vain pestä meikit pois. Mitään kovin vartalonmyötäistä ei voi pukea päälleen, koska maha turpoaa aikaisempaa helpommin ja nopeammin. On viisaampaa meikata ja pukeutua hillitysti, jotta ei näytä ennemminkin typerältä kuin upealta.

    Lue myös: 10 typerintä kommenttia monen pojan äidille

    Neljäkymmentä tervetuloa

    Kuten sanoin, en ole vielä neljääkymmentä, joten minulla on tässä hyvää aikaa kriiseillä kriisini ja täyttää 40 hyvillä mielin. En ole vielä päättänyt vietänkö syntymäpäiväni vain ulkomailla, ainakin matka Thaimaaseen on jo varattuna kesälle syntymäpäiväni jälkeen. Toisaalta olisi kiva pitää pienet juhlat Suomessa, sillä onhan 40 iso luku. Kyllä sitä sietää juhliakin.

    Ehkä luku 40 tuo mukanaan paljon iloisia asioita, joita en vielä tiedä. Ehkä se tuo mukanaan huolettomuutta ja elämän helppoutta. Ehkä uusia harrastuksia ja uusia ystäviä. Ehkä lisää matkoja ja aikaa parisuhteelle. Ehkä perheeseemme tulee pojan ensimmäinen tyttöystävä (tai kumppani) ja perheemme kasvaa taas yhdellä. Tässähän voi tapahtua vaikka mitä kiinnostavaa ja jännittävää. Tervetuloa uudet tuulet!

    Onko teillä muilla ollut kolmenkympin, neljänkympin tai ehkä viidenkympin-ikäkriisiä? 

    Kuuntele Poikien Äidit Podcast Suplassa

    Kommentit

    1. Avatar
      Ida

      Ihana kirjoitus <3

    2. Avatar
      Anu

      Mulla ei ollut neljänkympin kriisiä, mutta nyt kun kymmenet vaihtuu seuraavalle tasolle, niin tuntuu tulevan… Ei millään haluais uskoa olevansa jo ihan muutaman kuukauden päästä 50, voi apua, toi kuulostaakin ihan kamalalta😕

    3. Avatar
      Minä vain

      Ehkä sellainen, että omat pojat ovat 4 ja 1,5v valitse 33 täytän. Niin mietin että haluan vielä yhden lapsen jos saan. Mutta mitäs sitten kun se on tehty. Jotenkin haluaisin palata aikaan, kun ei ollut vielä ensimmäinen syntynyt. Se aika lasten kanssa menee niin nopeasti, nyt jo kohdellaan niinkuin konkarina. Haluaisin palata siihen aikaan kun pusuttelin molempia vauvana, ottaa vielä enemmän kuvia ja videoita. Olen ollut 10v samassa työpaikassa ja saanut hyvän maineen työntekijänä ja niin moni tuntee minut. Mietin sitäkin, että kohta olen sitä perushuttua, niinkuin ajattelen itse niistä 10v minua vanhemmista. Kyllä ne siirtymät ovat kriisejä. Mutta niin tärkeitä. Tarkastella omaa elämää,ettei ne käsittelemättömät asiat nouse vanhana esille. Pieni kateus asuu minussakin muita ihmisiä kohtaan, enkä ajattele heitä pahalla, vaan juuri sitä peilaamista oman elämänvaiheen ohi lipumiseen.

      1. Jonna
        Jonna

        Niin vaikka sitten toisaalta sinäkin olet vielä hyvässä iässä, paljon on edessä. Varmasti minullakin. Mutta ehkä tämä kaikki kuuluu elämään, nämä tunteet pitää käydä läpi, että sitten voi taas nauttia uudesta elämästään.

    4. Avatar
      Maikkuli

      Kuullostaa tutulta. Tuohon kun lisää vielä ajatuksen, että 40 korvilla ollaan tilastollisestin elämän keskivaiheilla. Tähän asti on pitänyt pyrkiä saavuttamaan jotain: koulutus, työpaikka, mies, häät, lapset… Eli koko ajan nousua ja asioiden saavuttamista. Mitä edessä? Luopumista kuten sanoit, lapset kasvaa ja kehittyy kun taas omat vanhemmat vanhenee. Ymmärrän omien lasten syntymän kautta ja vanhempien ikäisten ystävien/sukulaisten kuolemisen kautta miten lyhyt elämä on. Ystävien vakavien sairauksien myötä mietin mitä minulle on arvottu? Työ menee tasaisen tappavaa tahtia, ehkä joku lisäkoulutus? Parisuhde, tuo pienlapsen arjen pesun jälkeen on yhtä suorittamista ja järjestelykysymys. Tosi romanttista. Ystävät on nykyään harvassa ja kaukana arjesta. Jotenkin tuntuu että nytkö se alamäki alkoi. Ja kaikki tämä on vienyt viimeisen parin vuoden aikana innostuksen ja luovuuden. MUTTA ymmärrän olla joka päivä kiitollinen kaikesta mitä minulla on. Kaikki on täydellistä muttei valmista. Oppisi vain nauttimaankin asioista. Väsyneenä ja päivän puurtaneena ripustaessa illan viiimeisiä pyykkejä ja ladottaessa tiskikonetta muistan tänäänkin kylväneeni rakkautta ympärilleni. Ja että en haluaisi olla yhtään nuorempi. 😊

      1. Jonna
        Jonna

        Kuulostaa tutulta, ollan samassa veneessä. Juuri ehkä tuo ymmärrys elämän lyhyydestä iskee vasten kasvoja viimeistään tässä iässä. Sitä ollaan tosiaan jo puolivälin yli, miehet jo menneet aikaisemminkin. Olen jopa ekaa kertaa miettinyt, että mitä jos mieheni kuolee ennen minua, miten voin elää ilman häntä, pahimmillaan monia monia vuosia. Odotettavia asioita on vähemmän, se tekee varmaankin kriisistä ahdistavamman. Minäkin olen aikaisemmin aina odottanut jotain, odottanut perhettä, odottanut lisää lapsia, odottanut unelmatyötä, odottanut ja odottanut.Nyt ei ole oikein enää odotettavaa.

    Vastaa