Olohuone, sisustus. Kaupallinen yhteistyö: Veke.fi
Meillä on nyt jännät paikat täällä. Pitkä talon laajennusprojekti lähenee sitä pistettä, että pitäisi alkaa miettimään uuteen olohuoneeseen materiaaleja ja kalusteita. Tämän uuden olohuoneen suunnittelu on aika erilaista kuin aikaisempien olohuoneidemme, monestakin syystä.
Ensinnäkin tilaa on mielettömän paljon enemmän kuin koskaan ennen olohuoneessamme. Ennen on pitänyt miettiä, miten saa kaiken tarpeellisen mahtumaan, nyt tarvitsee miettiä, miten saa kaiken tilan täytettyä. Yksi iso ero on myös siinä, että meillä ei asu enää pieniä lapsia, ei vauvoja, eikä taaperoita, se helpottaa suuresti kalusteiden ja materiaalien valinnoissa. Myös yhteistyö Veke.fi nettikaupan kanssa auttoi meitä valitsemaan oikeanlaisia kalusteita juuri meidän perheemme tarpeille.

Olohuone ja sisustus lapsiperheille
Koska minä jouduin miettimään nämä kaikki täydellisen olohuoneen seikat läpi (sain mietintäapua sisustusammattilaisilta), niin ajattelin jakaa nämä tiedot ja ajatukset myös teillekin, jotta saamme kaikki tästä täyden hyödyn yhdessä irti. Olisi kiva kuulla myös teidän ajatuksianne siitä, että millainen olohuone toimii lapsiperheissä parhaiten.
Sohva
Olohuoneen tärkein kaluste on sohva. Usein lähdemme ensimmäisenä miettimään sohvan väriä ja materiaaleja, vaikka voisimme yhtä hyvin miettiä ennen niitä, että mitä haluamme sohvalta? Haemmeko koko perheen yhteisiin leffailtoihin mukavaa laiskanlinnaa, vai enemmänkin tyylikästä katseenvangitsijaa.
Lapsiperheessä sohvan merkitys korostuu, koska sohva on se paikka missä perhe kohtaa usein yhdessä toisensa. Harva perhe lähtee valitsemaan sohvaa pelkän ulkonäön perusteella. Pienten lasten kanssa materiaali on korostetun tärkeä. Nahkasohva on yksi suosituimmista materiaaleista, koska se on helppo puhdistaa. Nahkasohvan tuntuma on kuitenkin joidenkin mielestä liian kylmä. Muistan omassa lapsuudessani, kun perheemme nahkasohva meni aika pian myös rikki saumoista. Riippuu varmasti hyvin paljon kulutuksesta ja nahkasohvan laadusta.
Kangassohvista löytyy hyviä vettähylkiviä vaihtoehtoja. Osa materiaaleista hylkii niin hyvin likaa, että lapsiperheeseen voi huoletta valita vaaleammankin vaihtoehdon. Tavallinen kangassohva on kuitenkin järkevää valita pikkulapsiperheeseen muun kuin valkoisen värisenä. Ja yksi vinkki, minkä opin itse kantapään kautta. ÄLÄ osta sohvaa jossa irtotyynyt, jos talossa on pieniä poikia. (koska tyynysodat)

Lue myös: Näin nopeasti neljä poikaa sotkee olohuoneen. Katso kuvat tunti tunnilta
Pöytä
Sohvan lisäksi sohvapöytä on olohuoneen keskiössä ja sen valinta on myös tärkeä. Pienten lasten kanssa on kätevää, kun olohuoneessa ei ole sohvapöytää lainkaan. Pöydästä tulee helposti pikkuautoalusta tai sen kulmiin lyödään ikävästi pää leikkiessä. Tilaa liikkumiseen jää pienille lapsille enemmän kuin olohuoneen keskellä ei pönötä pöytä. Silloin sohvan viereen voi hankkia sivupöydät ajamaan samaa asiaa.
Meillä on menty tähän asti ilman sohvapöytää. Nyt kun pienin pojistamme (Ollie) täyttää 5 vuotta, niin ajattelimme ottaa ensimmäisen sohvapöytämme. Sen on hyvä olla tilava, jotta lapsiperhe voi asettaa popcornit ja muut herkut siihen leffailtoina. Painavampi pöytä pysyy paremmin paikallaan, mikäli lapset tuppaavat riehumaan olohuoneessa ja tuuppivan kalusteita. Mitään heiveröisintä mallia ei kannata lapsiperheeseen valita.
Jos talossa on vauvoja ja taaperoita, niin kannattaa miettiä myös sitä, että pääseekö pöydän alitse kulkemaan. Lasinen pöytä voi olla vaarallinen, jos lapsi konttaa sen ali ja nousee sen alla seisomaan. Arkkumallinen sohvapöytä on tukeva ja turvallinen myös pienten lapsien kanssa, mutta siinäkin kannattaa ottaa huomioon, että arkkuun ei pääse lapsi vahingossakaan kiipeämään sisälle. Turvallisin vaihtoehto on matala ja tukeva sohvapöytä, mikä on helppo pyyhkäistä puhtaaksi sormenjäljistä. Terävät kulmat voi suojata erillisillä kulmasuojilla.

Matto
Matolla olohuoneen tyyliä voi muuttaa helposti. Niin kauniita kuin nukkamatot ovatkin, niin pikkulapsiperheeseen…EI EI. Nukkamaton sisältä löytyy myöhemmin pahimmassa tapauksessa rusinoita, kiviä, tekonurmea ja kaikkea muuta “kivaa”. Koettu on. Jos karvamatto on erityisen tuuhea, niin paraskaan imuri ei vedä tavaroita sen sisältä ulos. Muutenhan nukkamatto on kovin helppohoitoinen ja pehmeä jalkojen alla, isompien lasten kanssa ihan toimiva vaihtoehto.
Polypropeenimatto toimii lapsiperheessä hyvin, koska se on helppo pitää puhtaana. Pyyhkäisemällä tahrat tuoreeltaan saat pidettyä lian poissa matosta. Olohuoneeseen kannattaa valita sellainen matto, mikä ei luista alta, eikä maton reunat nouse käytössä ylös. Siinä kun on lapsille ikävä kompastumisvaara. Matossa tummempi väri on kätevä, koska lika ei näy yhtä hyvin kuin vaaleassa matossa.
Lue myös: Saataisko jo meidän iskä rakennuksilta takaisin?
Tv-taso
Tv-taso on tärkeä sisustuselementti olohuoneessa. Sitä katsellaan paljon ja se luo olohuoneeseen tunnelmaa. Lasten kanssa tv-tason turvallisuus nousee suureen merkitykseen. Missä kulkee johdot? Missä sijaitsee elektroniikka? Jos lapset ovat pieniä, niin kaapit tv-tasossa ovat asia mitä kannattaa harkita huolella. Taaperot kun tuppaavat availemaan kaappeja ja nostelemaan sieltä sisältöä ulos.
Sama juttu kuin sohvapöydän kanssa, kulmat kannattaa suojata tai valita sellainen malli jossa kulmia on ainakin mahdollisimman vähän tai ne ovat turvallisemmalla korkeudella. Jos pienempi lapsi nojailee televisiotasoon on hyvä valita materiaaliltaan sellainen taso jossa ei sormenjäljet näy niin herkästi.

Tekstiilit
Ihanaa päästä valitsemaan uuteen olohuoneeseen kalusteita ja tekstiilejä. Kaikkea ei voida uutena hankkia, mutta jo se, että saadaan uudet sohvat, sohvapöytä ja matto, tekee paljon uutta tunnelmaa olohuoneeseemme. Kohta päästään esittelemään teille meidän uusi olohuone. Vielä hetki.
Saisinko tietää kuvan valkoisen sohvaryhmän nimeä? Tehdäänkö tätä viélä ja mikä firma?
Tosiaan tuo on saatavilla Veke.fi kautta 🙂