• Matkakuumetta

    Mainos: Vitabalans

    Kun olin lapsi, matkustimme perheeni kanssa lähes joka talvi jonnekin lämpöiseen. Ne matkat ovat lapsuuteni muistojen parhaimmistoa. Meidän matkamme kohdistuivat pääasiassa Espanjaan ja Kanariansaarille. Kaikenkaikkiaan Kanarialle tuli matkustettua niin paljon, että se alkoi jo tuntumaan toiselta kodilta.

    Äitini muuttikin myöhemmin isäpuoleni ja kahden pikkusiskoni kanssa Kanarialle asumaan, silloin minä olin jo lentänyt pois pesästä. Heille Kanariasta tuli oikea toinen koti. Nuorimmat tytöt kävivät paikallista koulua ja me muut sisarukset kävimme kylässä sen mitä pystyimme.

    Yksi suosikkikohteistani Barcelona

    Matkakuume periytyy

    Matkakuume on varmasti periytyvää. Vaikka taloudellisista pakotteista johtuen emme nykyään todellakaan matkusta ihan joka vuosi lasten kanssa, niin halua kyllä olisi. Olisi ihanaa tutustua poikien kanssa eri kulttuureihin ja tarjota heille se sama täysin stressivapaa lomaäiti, mikä minustakin oli lapsena se paras äiti.

    Sen lisäksi, että lomailu etelässä on henkisesti ihanaa, on se sitä myös fyysisesti. Erityisesti silloin kuin talvimatkustamisesta on tullut toistuva tapa, pitkä pimeä ja kylmä talvi Suomessa tuntuu lähes mahdottomalta ilman pientä aurinkoterapiaa keskellä talvea. Puhumattakaan D-vitamiinista mitä kehomme talvella huutaa.

    Ja nyt on taas matkakuume… olisi ihanaa lähteä reissuun. Haaveena olisi road trip poikien kanssa junalla Eurooppaan. Haluaisin myös käydä muutamassa uudessa paikassa, kuten Floridassa ja New Yorkissa. Vanha tuttu Barcelona myös houkuttaisi taas.

    Lue myös: Maailman paras road trip

    Kanarian dyynit

    Aurinkoa purkista

    Lomailun ainoa hyvä puoli ei ole pelkkä loma, vaan myös auringosta saatava D-vitamiini. Auringon UVB-säteily saa aikaan ihollamme D-vitamiinin tuotannon ja lomalla jos jossain se toimii. Voitte kuvitella, että talvella ei meillä kotimaassa sitä säteilyä tarpeeksi ole tarjolla. Ravinnostakin saa D-vitamiinia, kuten kalasta ja kananmunankeltuaisesta. Nämä eivät kuitenkaan pelkästään riitä.

    Kesäisen D-vitamiinin varasto loppuu noin 1–2 kuukaudessa, mistä seuraa, että pimeinä talvikuukausina tarvitaan suun kautta saatavaa D-vitamiinilisää. Osa syö D-vitamiinia läpi vuoden, meillä sitä syödään vain talvella. Jos lähdemme etelään, niin pidämme taukoa D-vitamiinin popsimisesta sen kuukauden. Muuten sitä syömme läpi talven.

    Pojilla on oma kippo keittiön pöydällä, mistä osaavat itse käydä nappaamassa tabletin päivässä. Saimme nyt pojille D-max Kids tabletteja käyttöön, jotka on lapsille tarkoitettuja pureskeltavia D-vitamiini -tabletteja. D-max Kids -tuotteessa on luontaista D3-vitamiinia, joka on ihmiselle tehokkaampi kuin D2-muoto. Tätäkään en ennen tiennyt. Nyt tiedän!

    Lue myös: Lomalla poikien kanssa Espanjassa

    pyssyt ja vitamiinit sulassa sovussa.

     

    Lue myös: Miksi lapsi tarvitsee D-vitaamiinilisää? 

    Vielä ei ole meille lomaa tulossa, mutta viimeistään ensi kesänä mennään koko perhe. Varattuna on jo reissu siskoni- ja meidän perheille yhdessä, Kohteena ensimmäistä kertaa ikinä Thaimaa. Minkälaisia kokemuksia muilla on Thaimaasta, lasten kanssa?

    Ja ei kun lomalle tai vähintäänkin D-vitamiinipurkille!

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart