• Ei unohdeta poikia! Jooko?

    Istuimme tänään Sannan kanssa mielenkiintoisessa Kuule mua! -kampanjan avaustapahtumassa, jossa käsiteltiin poikien kuulemista, syrjäytymistä, sukupuolirooleja ja sitä ettei unohdeta poikia. ”Kuule mua” kampanjan järjestää Poikien Puhelin. 

    Poikien Äiteinä aihe koskettaa meitä tietysti ihan suoraan jo omassa arjessamme, mutta myös yhteiskunnallisesti koemme tärkeäksi, kaiken tämän muun hälyn keskellä, antaa oman panoksemme sille, että poikia ei unohdeta. Pojat ovat tärkeitä ja ihan meitä kaikkia pitäisi kiinnostaa myös poikien hyvinvointi.

    Pojat haluavat tulla kuulluksi

    On turha väittää, että pojat eivät haluaisi puhua. Pojat selvästi haluavat, mutta vastaammeko me poikien tarpeeseen?

    Poikien puhelimeen soittaa poikia 5-20 ikävuosien väliltä. Eniten soittavat kuudes- ja seitsemäsluokkalaiset. Viime vuonna Poikien puhelin vastasi 13 000:een puheluun. Puheluita tuli yhteensä 47 000. Chatin kautta vastattiin 1000:een kysymykseen. Poikien puhelimen YouTube-videoita on katseltu viime vuonna 640 000 kertaa ja niiden alle esitettyihin kysymyksiin on vastattu yli 1000 kertaa.

    Pojilla on paljon sydämellään. Seksuaalisuus, kumppanin löytäminen ja ihan vain se, että ”olenko ok tällaisenaan” nousevat poikien suurimmiksi huolenaiheiksi. Muuttuvassa maailmassa pojat ovat hämillään siitä, mitä heiltä odotetaan. Millainen on oikeanlainen poika tai mies?

    Pärjääjät ja putoajat

    Paljon puhutaan valkoisen heteromiehen ylivallasta, henkilökohtaisesti en pidä sen asian ylenpalttisesta korostamisesta, koska mielestäni jokainen valkoinen heteromies pitää ottaa vastaan yksilönä.

    Miten raskas taakka on poikien harteilla kannettavana, jos he heti synnyttyään luulevat, että heidän kuuluisi pärjätä tässä maailmassa helpolla vain siksi, koska ovat valkoisia heteromiehiä. Samalla heidän kynnys puhua ongelmistaan kasvaa ylitsepääsemättömäksi, sillä kyllähän heidän pitäisi pärjätä, ovathan he valkoisia heteromiehiä! Ja puhumattomuus sitten taas… sehän jo tiedetään mihin se johtaa.

    Mitä jos poika ei pärjääkään? Pojat ovat suuressa syrjäytymisvaarassa, jopa 79 000 miestä on ulkona työelämästä parhaassa työiässään, se on hurjan iso luku. Mahdollisuus sinne joutumiseen on pojille suuri. Pojat voidaankin jakaa pärjääjiin ja putoajiin. Yhtälailla kun poika etenee johtajan pallille helposti, hän myös syrjäytyy helposti. Se ei lohduta työelämästä pudonnutta syrjäytynyttä miestä, että jollain toisella miehellä menee oikein hyvin.

    Olisko meidän nyt aika kuunnella myös poikia? Poikien puhelin tekee parhaansa auttaakseen, mutta puheluita tulee enemmän kuin mihin ehditään vastaamaan. Kuule mua! -kampanja on saanut mukaansa yrityksiä keräämään rahaa, jotta Poikien Puhelimen toimintaa voitaisiin laajentaa.

    Se mitä me vanhemmat voimme puolestamme tehdä, on kuunnella. Kuunnella, mitä pojalla on sanottavaa ja miten hän kokee tämän maailman. Ollaan tukena ja ymmärretään. Lapselle on hyvä tarjota useampia yhteisöjä, jotta yhteisöllisyys ei ole yhden palasen varassa. Jos koulussa jää ulkopuolelle, harrastus voi silloin pelastaa. Tai ehkä tärkeään rooliin nousee aktiivinen naapurusto. Olisi kaikenkaikkiaan hyvä, että identiteetti ei rakennu vain yhden osa-alueen varaan.

     Lue myös: Eikö poika saa olla poikamainen?

    pojat
    Ollie ja Oscar, vielä niin pieniä ja viattomia

    Poikien Äitien panos poikien puolesta

    Me Poikien Äidit olemme tarttuneet aiheeseen aktiivisesti omissa kanavissamme. Mun Synttärit YouTube-sarja auttaa yksin jääviä lapsia (niin tyttöjä kuin poikia) järjestämällä heille elämänsä ensimmäiset syntymäpäivät, jonne tulee kavereita vieraiksi. Mun synttärit- sarja on yhden ihanan päivän lisäksi tuonut iloa lapsille pidemmälläkin aikavälillä. Puhelinnumeroita on vaihdettu vanhempien toimesta ja esimerkiksi toisen jakson synttärisankarin Denizin luokkakaverin äiti otti yhteyttä meihin ja halusi antaa yhteystietonsa Denizin äidille, jotta lapset voisivat sopia koulun ulkopuolelle treffit.

    Poikien Äidit haastavat pojat lukemaan. Poikien Äitien facebookissa kiertää poikien lukuhaaste, jossa pojat esittelevät lukemiaan kirjoja. Samalla äidit saavat hyviä vinkkejä, mitä kirjoja tarjota pojille luettavaksi. Poikien lukemista halutaan vauhdittaa löytämällä pojille kiinnostavaa luettavaa. Kuten varmasti moni tietää, tutkimusten mukaan poikien lukutaito on rappeutunut. Jopa 11 % nuorista pojista eivät omaa sellaista taitotasoa, että osaisivat lukea ja kirjoittaa niin hyvin kuin pitäisi peruskoulun lopussa. Nämä pojat eivät tule pärjäämään toisen asteen opinnoissa. Syrjäytymiskierre on silloin jo vakavasti lähdössä liikkeelle.

    Tähän panokseen te kaikki Poikien Äitien yhteisön jäsenet olette osallisena. Kiitos siitä!

    Katso koskettava Mun Synttärit video:

    #kuulemua #munsynttärit #poikienlukuhaaste

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart