• En tiedä mitä kaipaan, mutta jotain kyllä

    Tiedättehän sen tunteen karkkihyllyllä? Jotain tekee mieli, olette raahautunet sinne kauppaan asti hakemaan ”sitä jotain”, mutta silti ette pysty päättämään, mitä se joku olisi. Todella ärsyttävää.

    Minulla on sama olo, mutta ei karkkihyllyn edessä, vaan yleensäkin elämässä. Onko teillä muilla äideillä koskaan sellainen levoton olo, että kaipaisitte jotain, mutta ette tiedä mitä se on? Yleensä tämän vastaavan olotilan syyllinen on minun kohdallani matka, ja kun varaan matkan niin heti helpottaa. Nyt kuitenkaan ensi vuonna häämöttävä reissu ei näytä antavan tähän olotilaan yhtään helpotusta. Edelleen tuntuu, että jotain nyt kaipaan.

    Onko tämä arjen pyörittäminen vaan niin puuduttavaa, että tässä ikään kuin hukkuu kaiken tämän alle ja ei oikein enää itsekään tiedä mikä helpottaisi. Minä saan onneksi pitää ensi viikolla vähän syyslomaa poikien kanssa ja Sanna siirtyy puikkoihin Poikien Äitien somen puolella, mutta ei se syyslomakaan nyt anna mitään erityisiä tunteita minulle. Mitä minä nyt oikein haluan?

    Kesää kaipaan ainakin, jo nyt

    Tasainen elämä ei sovi minulle

    Ehkä ongelma on siinä, että mitään jännää ei tapahdu. Kaikki jännitys elämästä on kadoksissa. Tässä sitä ollaan, tehdään töitä, kuskataan lapsia harrastuksiin, annetaan hyvän yön pusu miehelle ja aamulla sama setti uudestaan. Vähemmästäkin tylsistyy. Vaikka samaan aikaan tietää, että tämä on sitä elämän ihaninta aikaa! Ja onkin, oikeasti.

    Tietysti voisin, koska vain ottaa pienen irtioton ja lähteä ystävien tai Pekan kanssa johonkin, mutta en jaksa. Olen niin poikki koko ajan, kaikki energia menee siihen, että selviän yhdestä tavallisesta päivästä ja minä en edes lähde useinkaan fyysisesti mihinkään töihin (satunnaisia palavereita ja tapahtumia lukuunottamatta). Poikien kanssa olisi hauska tehdä vaikka mitä, mutta tällä porukalla kun lähtee kylpylään, laivalle tai vaikka mökille niin siihen uppoaa pieni omaisuus. Ei mitenkään mahdollista tällä hetkellä.

    Jostain syystä tykkään säpinästä. En tarkoita mitään sen kummempaa kuin vaikka sitä, että ollaan lähdössä johonkin, tai suunnitellaan jotain uutta elämäämme tai järjestetään vaikka vain juhlat. Silloin tuntuu, että on elossa. Tällainen tasainen arki on aivan ihanaa, mutta samaan aikaan huomaan koko ajan kaipaavani jotain. Onkohan se ihan normaalia? Kuuluuko se ikään, että tulee sellainen outo kaipuu johonkin? Vai olenko yksin näiden outojen ajatusteni kanssa?

    Lue myös: 40-kriisi tuli vaikka en pyytänyt

    illallinen
    Ehkä kaipaan ystävien kanssa vietettyä aikaa?

    Ehkä opiskelemaan…

    Mikä ”se joku” on sitten teillä muilla äideillä ollut, jos se syy on selvinnyt? Minä en ole vaihtamassa nuorempaan, sitä en kaipaa. Enkä tarvitse omaa harrastustakaan, sillä minulla on se jo. Vauvoja en ole enää tekemässä, ikää on siihen hommaan minun makuuni liikaa. Talommekin on kutakuinkin jo valmis, vaikka sitä en minä tehnytkään, mutta oli se yhdenlainen elämänvaihe sekin.

    Opiskelemaan haluaisin lähteä, mutta en keksi mistä revin sen ylimääräisen ajan siihen? Haluaisin lähteä opiskelemaan kulttuurituottajaksi, mutta opiskelun olisi tapahduttava tässä työn ohella. Kuten arvata saattaa, nuoren yrityksen pyörittäminen on kuitenkin melko aikaavievää ja sitä ylimääräistä aikaa muuhun ei oikein ole nyt tarjolla. Poikien Äideille menee kivasti, joten yrityksen toimintaa pitäisi kehittää ja työstää nyt samalla.

    Pitäisikö kuitenkin nähdä ystäviä enemmän. Vaikka onkin väsynyt, eikä meinaa ehtiä ja jaksaa, niin siitä voisi saada taas uutta virtaa.

    On se vaikeaa.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart