Kasvispasta reseptit. Mainos: Valio
Olen lapsesta asti ollut ihan hulluna pastaan. Eräs selvännäkijä kertoi minulle aikanaan, että olen ollut edellisen elämäni Italialainen, se varmaan selittää. No mutta vakavasti puhuen, olen vain aina pitänyt pastaruuista todella paljon. Nykyään syön mielelläni paljon muutakin, mutta lapsena ja nuorena olisin voinut elää pelkällä makaroonilla ja ketsupilla.
Valitettavasti kaikki meidän pojat eivät niin välitä pastasta, en siis voi tehdä sitä kovinkaan usein. Ja kun meillä on kuitenkin täällä perheessä kaksi kasvisyöjää (minä ja Oliver) ja muutama oikein lupaava alku, niin hyvä pastaruoka kasvisversiona on aina oma haasteensa. Perheen lihansyöjät kun eivät oikein kelpuuta ihan mitä vain kasvisvaihtoehtoa.
Minulta on monia kertoja kysytty lisää kasvisruokareseptejä blogiini ja ajattelin, että nyt tämän Mifu jauhis yhteistyön ansiosta on hyvä mahdollisuus jakaa muutamia meidän perheen suosimia kasvispastaruokia teille muillekin. Mifu jauhis kun kelpasi perheen lihansyöjillekin paljon paremmin, kuin moni muu lihaton proteiinin lähde tähän asti. JES!
Lue myös: 10-vuotias poikani päätti ryhtyä vegeksi
4 toimivaa kasvispasta reseptiä perheille
Juustoinen uunipasta
Aineet:
Paketti Mifu jauhista
300g pastaa
1 rkl rypsiöljy, 1 iso tai 2 pientä sipulia
150 g juustoa (mozzarella-emmental)
4 dl ruokakermaa
1 tl suolaa
1 tl pizzamaustetta
1/2 tl mustapippuria
Valmista uunipasta näin:
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Paista Mifu jauhis öljyssä tai rasvassa. Kuullota sipuli pannulla. Kaada pasta, Mifu ja kuullotetut sipulit sekä puolet juustoraasteesta voideltuun uunivuokaan. Sekoita ruokakerma ja mausteet. Kaada seos tasaisesti vuokaan. Lisää päälle loppu juustoraaste. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Me teemme tämän ruuan usein omiin pikku vuokiin. Eli jokaisen oma annos omaan pieneen vuokaan. Tämä tarkoittaa tietysti sitä, että jaamme annoksen 6 osaan ja valmistamme muuten samanlailla.
Spagetti ja pastakastike
Aineet:
Mifu paketti
1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl voita
2 tlk (à 400 g) yrttimaustettua tomaattimurskaa
1 ruukku basilikaa
2-5 ruokalusikallista maustettua tuorejuustoa (Valkosipuli)
Fetajuustokuutioita, 0liiveja, valkosipulinkynsiä maun mukaan.
Valmista spagetti ja kastike näin:
Keitä spagetti paketin ohjeen mukaan. Valmista kastike sulattamalla voi kattilassa tai paistinpannulla. Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli sekä Mifu jauhis. Lisää tomaattimurska. Keitä seosta hiljalleen kannen alla n. 15 min. Lisää hienonnettu basilika ja maustettu tuorejuusto (valkosipulin makuinen sopii hyvin). Kuumenna kiehuvaksi. Tarkista maku, lisää tarvittaessa ripaus suolaa. Halutessasi voit lisätä ihan loppuvaiheilla oliiveja ja fetakuutioita kastikkeeseen, lisää makua tuomaan.
Lasagne
Aineet:
9 lasagnelevyä
Mifu jauhis -kastike:
2 pakettia Mifu jauhista
2 sipulia
1 dl porkkanaraastetta
1 nippu pinaattia
1 rkl öljyä
500 g tomaattimurskaa (yrtti)
1 dl vettä
mustapippuria
oreganoa
timjamia
Juustokastike:
4 rkl luomuvoita
1 dl vehnäjauhoja
1 l luomumaitoa
suolaa
mustapippuria
juustoraastetta
pinnalle:
juustoraastetta (emmental ja parmesan)
Valmista lasagne näin
Kuullota sipulit pannulla öljyssä. Lisää Mifu jauhis joukkoon ja ruskista hieman. Lisää tomaattimurska, vesi sekä porkkanaraaste ja pieneksi silputut pinaatit. Mausta kastike. Valmista juustokastike. Sulata voi kasarissa ja lisää jauhot. Sekoita, älä ruskista. Lisää maito pikkuhiljaa koko ajan sekoitellen. Lisää lopuksi mausteet ja juusto. Voitele vuoka. Aloita lasagnen kokoaminen lisäämällä vuoan pohjalle Mifu-kastiketta ja sen päälle lasagnelevyjä. Kaada levyjen päälle Mifu- ja juustokastiketta. Täytä näin kaksi seuraavaa kerrosta. Viimeisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain juustokastiketta ja juustoraastetta. Paista lasagne uunin alatasolla 200 asteessa 30-40 minuuttia ja anna vetäytyä hetken ennen tarjoamista.
Lasagnette ruskeaankastikkeeseen
Aineet:
Paketti Mifu jauhista
400 g pastaa tai pilkottua lasagnelevyä
Juustoraastetta noin 1pussi
Ruskean kastikkeen aineet:
50 g voita
1 Sipuli
3 rkl vehnäjauhoja
1/2 l vettä
0,5 tl suolaa
Ripaus valkopippuria
Pieni loraus soijaa
Ripaus grillimaustetta
Valmista lasagnette näin:
Kuullota sipuli silppu pienessä määräsä voita. Ota syrjään. lisää loppu voi kuumalle pannulle sekä vehnäjauho, ruskista sekoitellen tumman ruskeaksi. Lisää sipulit ja vesi, sekoita hyvin, mausta ja anna kiehua hiljalleen 15-20 min. Paista MiFu kattilassa. Ripottele päälle vehnäjauhot ja kääntele hetki. Mausta. Sekoita. Kaada voideltuun vuokaan ja lisää joukkoon pasta. Jos käytät pastalevyjä, murenna ne käsin pienemmiksi paloiksi. Sekoita ja nosta liedeltä. Paista uunin keskiosassa 175 asteessa n. 35 min. Anna lasagneten vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
Lue myös: Poikien Testiryhmä. Ruokaa ilman lihaa ja pojat eivät huomanneet mitään.
Mitä on Mifu jauhis? Ollie 5v kertoo
“Mä syön kasvisruokaa ja sitten syön liharuokaa. Mä syön molempia, kun mä voin syödä jos haluan. Aina kun äiti tekee ruokaa, niin meillä on kasvisruokaa ja kun isi tekee niin sit syödään lihaa. Sit kun voi valita, niin välillä mä valitsen kasvista ja joskus eläintä.
Kun ei ole lihaa niin sitten tehdään vaikka tämmösestä Mifusta. Ne maistuu ihan samalle, eikä Ossiankaan edes huomannut että ei ollut lihaa. Lasagnette on mun lempiruoka ja me tehdään sitä Mifusta, koska sit ei tarvi syödä ollenkaan eläintä ja äiti ja Oliverkin voi syödä sitä. Se on hyvää ja sitä syö iskäkin”.

MiFu Jauhis
Mifun tuoteperhe on kasvanut, ja jo tutuiksi tulleiden MiFu tuotteiden rinnalle on nyt tuotu MiFu Jauhis. Jauhista voi käyttää jauhelihan tavoin erilaisiin arkiruokiin. Sen voi lisätä ruokaan joko sellaisenaan tai pyöräyttää pannulla muutaman minuutin. MiFu Jauhis on tehty kotimaisesta maidosta ja se sisältää runsaasti maitoproteiinia, kalsiumia ja B12-vitamiinia sekä muita hyviä ravintoaineita.