• Kuka minä olen?

    Kuka minä olen?

    Blogin avauksen tuoksinassa jäi kokonaan kirjoittamatta esittelybloggaus –en siis ole oikeastaan kertonut kuka olen, tai millainen jengi tämä meidän perhe on.

    Eli, kuka minä olen?  

    Olen…bloggaaja!

    Olen siis Ihmemaan Mutsi-blogin kirjoittaja, 29-vuotias Linda. Päätyöni tiimoilta pääsin juttusille Jonnan kanssa, josta aukeni onnekseni tie tänne Poikien Äidit-saitille. Blogini ei ole aiheiltaan kovinkaan kapea, ja täällä tulette näkemään kasvisruokakokkausta, ruodintaa yhteiskunnan uusista tuulista, ihmissuhdehattaraa sekä paljon paljon hippeilyä pitkin luontoa. Kannanottoja poikien oikeuksista myös luvassa.

    Olen…vaimo.

    Klisee mutta menköön – mun mies, Ville, on puuttuva puolikkaani.  Olimme vain 14-ja 15-vuotiaita alkaessamme seurustelemaan, vietimme juuri 15. vuosipäivämme. Vuoden 2018 alussa hän vaihtoi työpaikkaa, jonka vuoksi hän asuu toisessa kaupungissa sunnuntaista torstaihin. Reissumiehen vaimo ei ollut ehkä osa jota itselleni kaavailin, mutta still going strong! Kävimme vuosipäivän kunniaksi otattamassa aviotatuoinnit sormiimme. ”How you doin`?”– on tietenkin Frendit-sarjan Joeyn laini. Olemme sarjan suuria faneja, jopa häätanssimme oli Frendien tunnari slovarina.

    Olen…äiti!

    Romi on tulta ja tappuraa oleva esikoisemme, uskomattoman tietoviisas jaherkkä miehen alku. Romin kanssa elämme juuri hieman vaikeitaaikoja. Odotamme ADHD-testien etenemistä.

    Kuusivuotias Vili on musikaalinen herra, jonka seuraelämä tulee eittämättä olemaan vilkas myös aikuisena. Vili huomaa ihmisissä aina kaiken hyvän, eikä hiukkaakaan epäröi kertoa näitä kohteliaisuuksia – oli se sitten kauniit hiukset tai ihana lauluääni.

    Punapäinen, kolmevuotias Timi on ”viimeinen vauvamme” -lapsilukumme on siis täynnä. Timiä kutsutaan päiväkodissa aurinkopojaksi –tämä pieni kun valaisee tullessaan koko huoneen.

    Olen…värikäs sisustaja.

    Tai oikeastaan en sisusta, vaan hankin kotiin värejä ja esineitä joista saan hyviä viboja. Hipahtava maalaismökkimme on täynnä värejä, suosimme paljon kierrätettyjä tuotteita. Vannon aina että kun saan tämän valmiiksi, en aloita mitään uutta. Projektien väliin saattaa mahtua aina pari viikkoa.

    Olen….toimittaja.

    Aiheet ovat toisinaan melko ahdistavia…

    Olen työskennellyt nyt kolmen vuoden ajan freelancetoimittajana, ja yhtään huikentelematta voin sanoa, että tämä on maailman paras työ. Harmi, että minun piti odottaa 26-vuotiaaksi saakka ennen kuin tajusin sen, sillä olen rakastanut kirjoittamista viisivuotiaasta. Pääsääntöisesti työskentelen Alibille, Hymylle ja Iltalehdelle.

    Olen…pyörällä päästäni.

    Ainakin hyvin usein. En koskaan haaveillut olevani monen pojan äiti, enkä nähnyt itseäni sellaisena. En suuremmin ehkä haaveillut myöskään tytöstä, halusin vain olla äiti, mutta ensimmäisen poikalupauksen myötä tajusin, että olin olettanut automaattisesti vauvan olevan tyttö. Pettynyt en silti ole ollut, kun sama toistui kahdessa seuraavassakin odotuksessa. Toisinaan, tai melko useinkin, törmään kuitenkin asioihin joita en tyttönä ja naisena ole koskaan tullut juuri ajatelleeksi. Välillä oma minuuteni ja naiseuteni on tuntunut hautautuvan haisevien sisäpelitossujen, sählymailojen sekä pikkulegojen loputtomaan suohon, ja olen joutunut pohtimaan itsekin, että kuka oikein olen

    Matkani äidiksi poikien ihmeelliseen maahan ei kuitenkaan ole ollut mutkaton, vaan ainakin minulle tämä on jatkuvaa oppimista. Ja onneksi on, sillä mulla on matkassani maailman parhaat opettajat.  

    Toivottavasti saamme pitää teidätkin mukana matkassamme 🙂 

    xoxo, Linda

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart