• Älä kasvata kiusaajaa!

    Törmäsin Brother Christmasin julkaisuun koulukiusatusta pojasta, josta on valitettavasti jo aika jättänyt. Ja niitä kommentteja lukiessa nousi itselleni taas nämä samat ajatukset esiin. Olen aiheesta kirjoittanut kerran jo aiemminkin, mutta hei. Kertaushan on opintojen äiti. Kasvatatko sinä itse kiusaajaa? 

    Paljon ihmiset näissä asioissa keskittyvät huutelemaan mitä koulut tekevät asialle? Miten he ei saa lapsia kuriin? Kuinka moni näistä tulee ajatelleeksi että ei se kiusaaminen koulusta ole lähtöisin? Ei se kiusaaminen ole koulun syy vaan sen lähtökohdat on jossain paljon syvemmällä. Ja sen syvemmän alueen kaivelu se varmasti sattuu meitä aikuisia. Mutta se on se keino miten kiusaajista tulee ei kiusaajia. 

    Huono itsetunto on kotoota lähtöisin

    Koulu voi ainoastaan sammutella tulipaloja ja yrittää räpiköidä niiden keskellä. Tulipalojen syttymissyy on kotona. Jokaisen lapsen kotona. Kiusaajalla on lähtökohtaisesti heikko itsetunto. Sehän voi taas johtua miljoonasta asiasta, mutta kun huudellaan että hyvä itsetunto on lähtöisin kotikasvatuksesta niin niin on kuulkaa myös se huono. 

    Ensimmäinen asia mitä meidän vanhempien pitäisi tehdä on katsoa totuutta silmiin joka tilanteessa. Myös meidän rakas pieni murmeli voi olla se kiusaaja. Niin pahalta kuin se tuntuukin. Ilman sen myöntämistä asiat eivät etene. Ja sitä kautta päästään siihen, että mikä on mennyt kärjistetysti pieleen että oma rakas on sellainen? Yksikään lapsi ei ole paha syntyjään, olosuhteet muokkaa lasta ja lapsen mieltä ja hän toimii omalla tavallaan jonka kokee oikeaksi. 

    Kuva googlesta. 

    Turhaa ei sanota, että muutos minkä haluat nähdä lapsessasi niin tee se itsessäsi. Se pätee myös tähän. Jos lapsestaan haluaa myötätuntoisen, kaikkien kaverin, vahvan selkärangan omaavan yksilön niin itsekkin pitää olla sitä esimerkkinä. Erottaa omalla käytöksellään, ja nimenomaan käytöksellä, oikea ja väärä. Tämä on sitä perustyötä mitä tehdään kotona, sitä mihin koulut eivät vain enää voi vaikuttaa siinä mittakaavassa, että kiusaaminen loppuisi. 

    Ei siis suljeta silmiä totuudelta. Ei taputeta kiusaajaa vaan päähän. Vaan ollaan me niitä aikuisia. Seisotaan selkä suorana ja katsotaan peiliin, että hei myös mun lapsi voi olla se kiusaaja. Sen jälkeen voidaan todeta, että miten tähän tilanteeseen on päästy ja ennen kaikkea mitä meidän pitää kotona tehdä toisin, että asiat loppuvat eikä yksikään toinen lapsi kärsi sen oman lapsen takia. Lopetataan se ahh niin helppo polku kaikessa eli toisten syyttely. Tässä tapauksessa koulujen. Kyllä heidänKIN pitää toimia, mutta se palo kytee siellä kaiken alla niin kauan ennen kuin me vanhemmat toimitaan toisten ja omien lastemme tähden. 

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart

    Ostoskori