• Hei äiti, tiesitkö että sulla on oikeus kotipalveluun?

    Hei äiti, tiesitkö että sulla on oikeus kotipalveluun?


    Niin – tiesitkö että sulla on oikeus kotipalveluun? Ilman leimautumista, sitoutumista tai velvoitteita.


    Vanhemmallakin on oikeus väsyä, ilman että se tarkoittaisi koko elämän heittämistä ylösalaisin.

    Harva on vieläkään tietoinen, että lapsiperheiden kotipalvelua on määritetty laissa. Siihen on oikeus kaikilla lapsiperheillä. Lapsiluvulla, perhemuodolla, sosiaaliluokalla, työllä tai työttömyydellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Käytännössä tilanne ei välttämättä ole kaikissa kunnissa vielä ideaali. Vaikka kunnat ovat lain velvoittamina pakotetut järjestämään tätä palvelua, kaikkialla sitä ei hoideta asianmukaisesti. Jonot saattavat olla hyvinkin pitkät, ja palvelun toteutustavat vaihtelevat erinomaisesti huonoihin.

    Muutokset ajoivat uupumukseen

    Meidän perheessämme tapahtui alkuvuodesta muutoksia, jonka johdosta ajoin itseni äärirajoille. Olen normaalisti energinen, täynnä iloa ja ideoita. Rakastan järjestää juhlia ja reissuja. Arki itsessään on mielestäni pääasiassa ihanaa. Oman yrityksen mukana tullut vastuu, tietyt ongelmat sekä velvoitteet, mieheni tuore reissutyö sekä lähipiirissä tapahtuneet, meihinkin vaikuttaneet asiat, saivat minut uupumaan. En ollut oma itseni, en jaksanut mitään. Aloitekyky uupui, olen jatkuvasti äreä enkä löytänyt iloa juuri mistään. En jaksanut puhua asiasta enää edes läheisille, koin sen täysin turhaksi. Hakeuduin lääkärin vastaanotolle ja onnekseni sain hoitokontaktin nopeasti. Samalla tuli kuitenkin puheeksi se, että tilanteeni oli lipunut jo melko huonoksi, eikä minulla ollut kotona juurikaan aikaa levätä. Ville oli muualla yli puolet viikosta, tukiverkostomme oli supistunut ja kaikki lapset vielä kesälomalla. Arjen ei todellakaan tulisi olla jatkuvaa selviytymistaistelua, ja tiesin että tarvitsin apua. Lisäksi esikoisemme käytös oli herättänyt huolta jo parin vuoden ajan, ja viimeisen vuoden aikana ongelmat ovat lisääntyneet melko dramaattisesti. Myös se vaikutti omalta osaltaan arjen raskauteen.

    Vanhemman hyvinvointi luonnollisesti vaikuttaa vanhemmuuteen. Haluan tarjota lapsilleni lapsuuden jossa äiti ei ole väsynyt ja äreä alituisesti.

    Ajatus kotipalvelusta hävetti. Mutta miksi?!

    Sitten minulle väläytettiin ajatusta lapsiperheiden kotipalvelusta. Kavahdin sitä. Ensimmäisenä ajatuksiini hiipi jostain syystä lastensuojelu. Ajatus meistä lastensuojelun asiakkaana inhotti. Nyt häpeän tuota ajatusta. Ensinnäkin, lapsiperheiden kotipalvelussa ei lähtökohtaisesti ole kyse lastensuojelullisesta toimenpiteestä.  Toisekseen, mitä sitten vaikka olisikin?! Vaikka itse en koskaan ole lastensuojelun palveluja käyttänyt, tajuan sen nyt olevan taivaanlahja. Onneksi jotain kehitystä tapahtuu omassakin pääkopassa. Vielä kultaisen 90-luvun alkupuolta edeltävänä aikana kotipalvelu oli enemmän sääntö kuin poikkeus, eikä sillä silloinkaan ollut mitään tekemistä lastensuojelun kanssa. Oli ihan normaalia että vanhemmat saivat vauva-aikana tai pikkulapsiarjessa apua. Kodinhoitajia työskenteli monissa kodeissa, eikä sitä häpeilty. Sitten tuli lama, ja kotipalvelu hävisi sen sileän tien. Myöhemmin palvelua käynnistettiin taas hiljalleen, mutta sitä ei ollut saatavilla kaikissa kunnissa, ja se myös vaati lastensuojelun asiakkuuden.

    Ei enää lastensuojelullinen toimenpide

    Vuoden 2015 alussa asiaan tehtiin muutos – kotipalvelu ei vaadi enää lastensuojelun asiakkuutta. Jokainen kunta on myös velvoitettu tarjoamaan tätä palvelua jossain muodossa. Palvelumuodoissa on kuitenkin valitettavasti eroja. Kun toinen kaupunki tarjoaa nopeaa reagointia, sekä mahdollisuuden fyysiseen kotipalveluun, joissain kaupungeissa luistellaan mielestäni hyvinkin harmaalla alueella, ja kotipalvelu tarkoittaa käytännössä puhelinaikaa psykologille. Muutamassa harvassa kunnassa tilanne on niin hyvä, että kun perheeseen syntyy vauva, he saavat automaattisesti kunnalta tarjouksen kotipalvelusta. Mahtavaa, eikös? Mielestäni tuo olisi tavoiteltavaa. Laki selkeästi vaatii vielä parantelua, jotta kotipalvelu toteutuisi tasa-arvoisesti koko maassa. Kotipalvelu vaatii ainakin täällä Raumalla lähetteen, jonka voi tehdä esimerkiksi oma lääkäri tai neuvolan hoitaja. Kaupungin sivuilla kotipalvelusta kerrotaan seuraavasti.

    Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu on kaikille lapsiperheille suunnattua sosiaalipalvelua, joka tukee perheiden omaa selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa.”

    Ensimmäisen kotikäynnin yritin perua. Tuli pakokauhu, pieni paniikki. Koin huonommuutta sekä alemmuuden tunnetta. Kauhukuvissani kotiimme marssi yleviä ihmisiä jotka osoittelisivat vikojani sekä kotimme puutteita, ja veisivät lapseni pois.  Vakuutin ensin itselleni ja sen jälkeen puhelimessa kotipalvelun työntekijälle, että ei me tällaista tarvitakaan. Onneksi työntekijä oli selkeästi alansa ammattilainen, eikä jättänyt asiaa siihen, vaan keskusteli kanssani pitkään. Lopulta päädyin pitämään ajan, ja onneksi niin. Koska tajusin väsymykseni ehkä vasta silloin, kun kotipalvelu oli ensimmäisen kerran käynyt. Helpotus oli valtava, tiesin tehneeni oikean päätöksen.

    Monien mahdollisuuksien palvelu

    Kotipalvelun työntekijät työskentelevät pääasiassa pareittain, ja niin myös meidän tapauksessamme. Kun tämä tehokaksikko sitten saapui meille, pahimmat pelkoni eivät käyneetkään toteen. He eivät arvostelleet kotiamme tai vanhemmuuttamme. He olivat välittömiä, ihania sekä aitoja ihmisiä, jotka todella tekevät työtään täydellä sydämellä. Saimme palvelua kaikkiaan reilu kahden kuukauden ajan, ja siihen mahtui monen monta käyntiä. Käyntien aikana itse joko nukuin, hoidin asioita, tein töitä tai vain juttelin heidän kanssaan. Eivätkä ne olleet mitään terapiaistuntoja, vaan mukavaa rupattelua. Mutta sydän siinä keveni kummasti. Meillä ollessaan he minun toiveideni mukaan joko olivat lastemme kanssa, ulkoilivat, askartelivat, kokkasivat yhdessä tai siivoilivat. Lempihetkiksi heidän kanssaan lapset nimesivät lautapelien pelaamisen. Viimeisellä käynnillä olo oli oikeasti todella haikea. Oma vointini oli kohentunut niin paljon että tiesin, ettemme tulisi tarvitsemaan palvelua pitkään aikaan.

    Tämän jengin vuoksi mitä tahansa.

    Ethän odota avun hakemista liian pitkään

    Nyt kun esikoisemme mahdollista ADHD:ta tutkitaan, sain kuluneella viikolla jälleen puhelun kotipalvelusta.He tarjosivat meille uutta palvelujaksoa, sillä monesti tällainen tilanne ravisuttaa koko perhettä, ja meillä on ennestäänkin pohjalla rankka jakso. Tällä kertaa saatoin kevein sydämin kieltäytyä palvelusta. Nyt en kieltäytynyt siksi että pelkäisin leimautumista – olen avoimesti kertonut kokemuksestamme. Tulen varmasti käyttämään palvelua myöhemminkin, mikäli koen sen tarpeelliseksi. Olen täysissä voimissani ja saatoin ilolla torjua tarjouksen, jolloin joku muu palvelua tarvitseva saa apua meidän sijaamme. Kotipalvelu on todella upea mahdollisuus, johon kannattaa tarttua matalalla kynnyksellä. Itse toivoisin kuntien mainostavan tätä palvelua enemmän, ja luonnollisesti vanhempien myös ottavan apua vastaan. Älä ota koko maailmaa harteillesi ennen kuin toteat olevasi liian väsynyt sekä uupunut jaksamaan arjessa. Minulle painotettiin että omat tuntemukset ovat tärkein mittari – mikäli koet kaipaavasi apua, sinä olet siihen oikeutettu! 

    Hyvä olo näkyy ja tuntuu, vanhemmuudessakin.

    Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ja mielipiteitä kotipalvelusta, miten sinä koet asian?

    xoxo,

    Linda

    Kommentit

    1. Hei, mahtavaa että otit asian puheeksi ja tuot sitä ihmisten tietoisuuteen. Itse kuulin kotipalvelussa syksyllä pariterapeutin kautta. Ilmeisesti syksystä lähtien sitä on saanut täysin ilmaiseksi kahden viikon ajan, jos jompi kumpi vanhemmista tuntee itsensä uupuneeksi. Sen jälkeen voi halutessaan jatkaa palvelusetelillä. Tai näin ainakin Oulussa.

      Meillä on se kahden viikon jakso takana ja tarkoitus jatkaa kerran viikossa palvelusetelillä. Tunnistan hyvin nuo ajatukset häpeästä ja lastensuojelusta, vaikka siitä ei edes ole kyse. Kai se on jotenkin suomalaisuuteen iskostettu ajatus, että itse pitäisi aina pärjätä, vaikka hampaat irvessä. Mutta eihän avun pyytäminen tai vastaanottaminen ole häpeä, päinvastoin.

      1. Miten nopeasti muuten Oulussa sai apua? On niin hienoa kun nämä asiat kehittyy. Ihanaa joulua teidän perheelle 🙂

        1. Ei siitä mennyt kuin pari-kolme viikkoa kun oltiin tavattu kaupungin sosiaaliohjaaja, joka koordinoi näitä. Ainakin meille aivan tarpeeksi ripeästi.

    2. Täällä pääkaupunkiseudulla moisesta voi vain unelmoida… Mihin lakiin tämä on kirjattu?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart