• EN kasvata citylapsia!

    EN kasvata citylapsia!

    En kasvata citylapsia. Tulen surulliseksi kun näen ja kuulen ihmisistä ja etenkin kasvavista lapsista, joiden elämä pyörii betonilähiöissä, asematunneleissa ja keskellä suurinta sykettä. Minun silmissäni työmatkat raitiovaunulla läpi kaupungin, kelmeät valomainokset ja pakokaasun katku kurkussa ovat ahdistavia. Tiedän, ettei tämä asia ole näin yksioikoinen, ja moni varmasti suuttuu kun kuvailen asian noin. Mutta näin minä sen kuitenkin näen ja koen. Kaupunki vaikuttaa minusta harmaalta ja tunkkaiselta, maaseutu ja luonto taas näyttäytyvät silmissäni raikkaina ja värikkäinä. Ne kaksi asiaa eivät tietenkään sulje toisiaan pois – maalla asuva voi olla täysin vieraantunut luonnosta ja kaupungissa asuva hyvinkin olla asettunut sen kaikkein tärkeimmän äärelle. 

    Miksi ihminen pelkää luontoa?

    Aika hämmentyneinä olen lukenut keskusteluja joissa ihmiset pelkäävät esimerkiksi kettuja, peuroja, hirviä ja ilveksiä? Luonnossa ei osata liikkua, kompassia ei osata lukea? Kierrättämisestä ei tiedetä mitään, eikä siitä ainakaan välitetä? Ollaan onnellisia kun asutaan ”turvassa” keskellä kaupunkia, kun maalla ja metsässä on kaikkea tuntematonta ja pelottavaa. Minua pelottavat ne keskustat paljon enemmän. Metsässä liikkuessa harvemmin pelottaa, vaikka siellä monenmoista onkin tullut vastaan.

    Kauemmas luonnosta, lähemmäs pahoinvointia?

    Luonnosta vieraantumisen päälle huudetaan kovaan ääneen miten opetuksessa pitäisi lisätä medialaitteiden käyttöä, lasten ruutuajat paukkuvat, mielenterveysongelmat lisääntyvät, lista on loputon… En tiedä, voisiko näillä olla jotain syy-seurausyhteyttä? Uskon ihan rehellisesti, että ihminen joka viettää paljon aikaansa luonnossa, on pirun paljon onnellisempi. Pidän itsekin itsensä kehittämistä tärkeänä, ja on hyvä pitää itseään kartalla kehityksestä. Mutta näitä kahtakin voi toteuttaa elämässään samanaikaisesti, ja niitä voi sopivissa määrin yhdistää. Mielestäni yksi vuosituhannen parhaita juttuja tällä saralla on ollut geokätköily, ihan mahtavaa! Omassa matkassani kulkee taas usein kamera, rakastan erilaisten hetkien taltiointia. 

    Mikä on ihmiselle luonnollista?

    Mutta millä sitten oikeasti on väliä? Mihin kannattaa panostaa? Itse näen nykyisen kehityksen lopputuloksena vain melko järkyttävän dystopian, kauhukuvan tulevaisuuden yhteiskunnan. Sen lisäksi että toivoisin lapsistani kasvavan onnellisia, itseään ja muita kunnioittavia ja yhteiskunnassa vastuullisesti toimivia kansalaisia, haluan heidän ymmärtävän luonnon tärkeyden. Mielestäni ihmiselle ei ole luontaista istua aikaansa vain neljän seinän sisällä ruudun äärellä, viettää viikonloppuiltoja asematunnellissa tai keskellä kaikkein suurimpia pakokaasusaasteita. Olen toki varmaankin turhan herkkä ja sitäkin enemmän täysin maalainen, oikea heinähattu. Alan kuitenkin itse nopeasti voida pahoin, jos joudun viettämään aikaani edes Helsingin keskustan hälinässä, metroissa ja siinä jumalattomassa melusaasteessa. Tuntuu, että se tukkii minut. Verrattuna moniin muihin, omakin vieraantumisasteeni luonnosta saattaa olla aika korkealla. 

    Miksi luontoon menemisestä muistutetaan erikseen?

    Kuitenkin, huomaan jatkuvasti vetäytyväni takaisin sen kaikkein tärkeimmän äärelle.  Työni on pitkälti päätteellä työskentelyä, ja siitä saan itse aivan täyden maksimiannoksen. Pyrin vähentämään tätäkin työskentelemällä mahdollisimman monet työvaiheet pelkän kynän ja paperin varassa. En istu foliohattu päässä kotona miettimässä että mistä laitteista alan luopumaan – uskon että kehitys on tuonut muassaan suunnattoman paljon hyvääkin. Mielestäni se ei kuitenkaan ole asian positiivinen puoli, että ihmiset ovat esimerkiksi siirtyneet elämään elämäänsä ruutujen kautta, pelkäävät luontoa ja tarvitsevat erikseen kehoituksia lähteä metsään. Tuntuu hassulta, että ihmisille pitää erikseen muistuttaa luontoon menemisestä. Eikö sen pitäisi tulla itsestään, eikö ihmisillä ole sisäsyntyistä kaipuuta olla luonnossa? Olen hirveän onnellinen siitä että asumme maaseudulla, ja lapsemme käyvät pientä kyläkoulua jossa arvostus luontoa ja perinteitä kohtaan on huipussaan. Tänään kun katselin grillaustikkuja veisteleviä muksuja, jotka toikkaroivat tekemässä tulta ja touhusivat otsalamput päässä pitkin pimeää metsää, tajusin taas että olen todellakin löytänyt paikkani tässä maailmassa.

    Miten te ajattelette, mitkä ovat tärkeimpiä arvoja joita haluatte lapsille opettaa? Pelottaako luonto teitä?

    xoxo,

    Linda

    Kommentit

    1. Avatar

      Todella harva lapsi ainakaan Helsingissä asuu kaukana lähimetsästä tai puistosta. Ainakin Lauttasaari, Töölö, Vallila, Meilahti, Herttoniemi saati Laajasalo tai Vuosaari on varsinainen vihreitä ja lähellä ulkoilureittejä. Lisäksi kokemukseni mukaan siinä missä kaupunkilaisteinit hengaa asematunnelissa tai kauppakeskuksissa, maalla istuttiin sit huoltsikalla.

      Ajattelen, et lasten kasvatuksessa tärkeintä on hyvinvoivat vanhemmat. Mm. Työt ja tukiverkosto määrittää asuinpaikkaa monella.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart