• Mihin sä uskot?

    Mihin sä uskot?

    Mihin sä uskot?

    Oma usko on asia, joka on mietityttänyt mua vuosi vuodelta enemmän. Mut on kasvatettu kristinuskoon, enkä kokenut sitä nuorempana mitenkään ahdistavaksi. Oman henkisen kasvun myötä en kuitenkaan ole kokenut sitä enää myöskään omakseni. Vuosien 2017 ja 2018 ajan asia on ollut mielessäni lähes päivittäin, vähintäänkin monta kertaa viikossa. Hiljaa tunnustelemalla tajusin menneen syksyn aikana löytäneeni jotain johon tunnen kuuluvani, joka tuntuu jo olevan minussa. Koko uskonto ja filosofia, sen periaatteet, opetukset ja perinteet tuntuvat omalta. Buddhalaisuus. Asian sisäistäminen ja synnyinuskonnosta eroaminen olivat kuitenkin valtavan pitkä projekti. Harkitsevaisuus ja pohdiskelu jo itsessäänkin ovat olleet tervetulleita muutoksia, joten suunta oli sinälläänkin oikea. Seuraava matka on paljon pidempi, mutta olen siitä hirveän onnellinen.

    Kohti parempaa

    Uskon uudelleen syntymiseen, uskon henkiolentoihin, uskon erilaisiin tasoihin. Buddhalaisuudessa yksi tietty auktoriteetti ei määrittele kaikkea oikeaa ja väärää, vaan ihmisen on tehtävä itse töitä enemmänkin. Buddhalaisuudessa totuus, kaiken elävän kunnioittaminen ja tietynlainen ”anna hyvän kiertää”-filosofia on hyvin keskeistä. Ideana on välttää kaikkea pahaa aina negatiivisista ajatuksista lähtien, ja puhdistaa mielensä, suunnata kohti nirvanaa. Myös meditointi on keskeinen osa buddhismin arkea, ja mulle se on ollut sitä jo pitkään. Haluan sanoa kaiken hyvän mitä koen ja ajattelen, haluan päästää irti negatiivisuudesta, katkeruudesta ja vihasta. Buddhismissa on paljon asioita joita en vielä käsitä, enkä ehkä tule koskaan käsittämäänkään, mutta sekin on täysin hyväksyttävää.

    Annetaan uskorauha!

    Asian käsittämisen mukana tuli lämmin fiilis, sellainen kuin olisin tullut kotiin. Olen tässäkin asiassa täysin keskeneräinen, mutta nyt tiedän mihin suuntaan kasvan. Haluan kunnioittaa kaikkien uskoa – tai uskottomuutta (?), siihen saakka kunnes se ei satuta ketään. Toivon uskorauhaa jokaiselle, joka ei oman uskontonsa verhoamana satuta toista elävää olentoa henkisesti, tai fyysisesti. Uskon tulevan vuoden olevan itselleni suuren henkisen kasvun vuosi. Negatiivisuuden ja kyynisyyden taakka on minusta raskas kantaa, en halua roikottaa mukanani näitä ajattelumalleja. En halua valehdella. Olen toiminut elämäni aikana väärin ja vilpillisesti monissakin asioissa, puhunut paljon pahaa ja ajatellut ikävästi sitäkin enemmän.

    Uskonnosta ei tabua eikä tuputusta

    Mikään uskonto tai filosofia ei tietenkään pelasta ihmistä itseltään, mutta uskon että omalla matkallani buddhalaisuus on oikea oppi ja matkatoveri. Omat lapseni kuuluvat kirkkoon, ja käyvät koulussa uskonnon tunneilla. En huomaa asian ahdistavan heitä, ja mielestäni tilanne saa pysyä tällaisena kunnes he itse haluavat muutosta. Toivoisin että aihe olisi sellainen, josta voisin heidän kanssaan jatkossakin puhua avoimesti. En halua uskonnosta tabua, enkä halua että sitä pitää häpeillä millään tavalla. En halua myöskään alkaa tuputtamaan omaa filosofiaani tai uskontoani, saati alkaa parjaamaan muiden. Tottakai koen oman ajatukseni oikeaksi – tähänhän minä uskon ja saan tästä hyvän olon, mutta kokemuksestakin tiedän miten pahalta tuntuu, jos joku yrittää väkisin tuputtaa omia ajatuksiaan ja elämäntapojaan.

    Uskonto on puheenaiheena monin paikoin vaarallinen, mutta kuitenkin kiehtoo minua. Olisi hienoa kuulla mihin te uskotte, miten se näkyy arjessanne ja miten opastatte omia lapsianne?

    Kommentit

    1. Avatar

      Ihana teksti! Kunnioitan itse myös jokaisen omaa uskon valintaa ja toivon, että rauhaa kannustettaisiin levittämään enemmän. Itse olen kasvanut islamin ja kristinuskon välillä. Koulut kävin katolilaisten nunnien opettamana. Tällä hetkellä en koe kuuluvani yhteen tiettyyn uskontoon, vaan olen hindun ja muslimin hybridi. Haha, kuullostaa aikamoiselta sekamelskalta 😀

    2. Avatar

      Kunnioitan jokaisen oikeutta uskoa, mihin tahtoo, mutta itse uskon Jeesukseen. Kasvoin kristilliseen uskoon, kun uskova äitini vei mua pyhäkouluun ja kuuntelin hengellistä musiikkia jo lapsesta asti. Omakohtaisen suhteen Jeesukseen löysin kuitenkin 16-vuotiaana Kansanlähetyksen nuortentapahtumassa. Jeesus kantoi mua hetken ja päivän kerrallaan, kun olin nuorena niin masentunut, etten ois halunnut elää. Jeesus johdatti mun elämään ihanan aviomiehen ja sain hänen kanssaan kolme maailman ihaninta (joo, ja raivostuttavinta 😉 ) lasta. Mä rukoilin johdatusta, kun avioliitto tuli päätökseen, ja sain rauhan siitä, että Hän kulkee mun kanssa edelleen, eikä mun tarvitse jäädä suhteeseen, jossa toinen ei tahdo viettää mun kanssa yhtään aikaa eikä korjata asioita – siihen kun tarvitaan kaksi. Jeesukselta mä saan voimaa päivän kerrallaan, kun pyöritän yksin kolmen lapsen arkea. Ja Jeesukselta mä saan rauhan – silloinkin, kun tuntuu, että kaikki asiat ympärillä on liian vaikeita jaksaa. Hän hyväksyy mut sellaisena kuin olen ja antaa anteeksi kaikki mun sanat ja teot, joilla vahingoitan itseäni ja läheisiäni. Sillä Hän on jo sovittanut ne. Kristinusko on siitä armollinen usko, että mä itse en voi ansaita pelastusta, se on tehty mulle valmiiksi – rakkaudesta. Anteeksi, jos paasasin – yritin kirjoittaa mieluummin elävästi mun uskostani kuin perinteisesti saarnaten. Siunausta elämääsi!

    3. Avatar

      Mä oon ite tapakristillisestä perheestä. Teininä elämänjano meni monien vuosien koulukiusaamisten yms vuoksi ja hain sitä mm alkoholista, josta en sitä tietenkään saanut. Jätin alkohomin mutta sydämessä oli suuri kolo kaipasin rakkautta mitä en ollut löytänyt vielä. Muutin opiskelemaan muualle ja tutustuin kristilliseen poikaan. Hän vei mua nuorteniltoihin, josta olen syvästi kiitollinen. Tulin uskoon muutama kk opintojen aloituksesta. Jeesus tuli todelliseksi mulle. Mun sydän täyttyi ilosta ja sain sen mitä pitkään olin kaivannut rakkauden <3

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart