• Entäs jos vauva onkin perätilassa?

    Rv35 on kohta ohi ja synnytys käy kokoajan lähemmäksi ja väistämättömämmäksi. Minkä kokoinen Jallu mahtaa olla? Onko hän minkä näköinen? Persoonana mitä? Ennen kaikkea, miten päin hän sieltä aikoo tulla. Julius nökötti kiltisti raivotarjonnassa (eli pää alaspäin, kuten kuuluu) rakenneultrasta saakka. Hän ei turhia pyörinyt. Entäs tämä pikkuveli sitten? Hän on päättänyt ottaa homman rennosti ja viihtyä perätilassa. Rakenneultrasta saakka siellä on ollut siis alimmaisena se pienen pieni pyllerö.

    Jallu on hauskasti pää tuossa oikealla kylkiluiden alla, selkä kaartaa mun oikeata kylkeä alas ja peppu on joko kohdunsuun päällä tai sitten oikean lonkan kohdilla. Se onkin lystiä kuin hän asettaa itsensä lonkkaluun ja kylkiluiden väliin ja suoristelee. Jommalta kummalta meistä meinaa silloin tila loppua. Pienet jalat tarpoo ihan alavatsaa tai -selkää sen minkä kerkeevät.

    Ensi viikolla onkin tulossa ultraa ja tutkimusta ihan urakalla, kun selvitetään a) Jallun todellinen tarjonta b) Jallun kokoa c) napanuoran ja istukan kuntoa ja virtauksia d) mun lantion mittoja suhteessa Jalmanderiin. Tämä kaikkihan suuntaa siihen, että miten ihmeessä tämän ukkelin täältä synnytän ulos? Loputtomiinkaan kun ei voida jäädä odottelemaan josko herra omatoimisesti sen exit-merkin sieltä löytäisi.

    On mistä valita!

    Vaihtoehtojahan riittää. Jallu kääntyy itse ja normaali alatiesynnytys, ulkokäännös, ulkokäännös ja samantien käynnistys ettei jästipää ehdi takaisin lempiasentoonsa, perätilasynnytys eli alatiesynnytys vauvan peppu edellä tai keisarinleikkaus.

    Ainut vaihtoehto joka todella houkuttelee on tuo lapsen omatoiminen kääntyminen ilman kenenkään sekaantumista asiaan. Ulkokäännös kauhistuttaa jo sanana, vielä enemmän kuin naapuri (lääkäri) kertoi ettei ikinä siihen itse suostuisi kun tietää riskit siihen liittyvät riskit. Käynnistystä vastaan olen ollut Juliuksen raskaudesta saakka (toki tässä vaikuttaa paljolti paikkojen kypsyys ja muut tekijät), sillä omassa mielikuvassa synnytyksen kuuluu saada kulkea mahdollisimman luonnollisesti.

    Alatiesynnytys vauva perätilassa. Tiedän että täysin mahdollinen, mutta vaatii synnyttäjältä hyvän motivaation eikä anna tilaa panikoinnille yhtään. Sitä ei voi sitten enää perua. Siihen liittyy omat riskinsä vaikka jatkuvastihan niitäkin syntyy. Ja keisarinleikkaus, noh. Leikkaus on aina leikkaus ja siitä toipuminen ihan eri tarina kuin alatiesynnytyksessä.

    Mä oon kieltäytynyt googlaamasta mitään perätilasynnytyksistä tai ulkokäännöksistä. Luotan lääkärin arvioon ja että me voidaan hyvin keskustella asiasta. Heti ultran jälkeen tapaankin doulani, jolta saan lisää vinkkejä ja mietteitä tulevaan. Eli uskon olevani tämän asian kanssa hyvissä käsissä. Ainoastaan olkapäilläni lepää tehdä se oikea päätös koskien molempia poikiani ja itseäni.

    Miten sä päätöksen tekisit? Tai olet tehnyt jos olet samassa tilanteessa ollut?

    Kommentit

    1. Avatar

      Muistan vieläkin samat pähkäilyt, vaikka siitä on yli 25v aikaa. Diagnostiikka on noista ajoista varmasti vieläkin kehittyneempää, joten luottaisin varmasti asiantuntijoiden suosituksiin – kuten tein sillonkin.
      Vauvaani yritettiin kääntää ulkoisesti kahden gynekologin voimin (toinen alhaalta ja toinen vatsan päältä). Ei onnistunut. Olin silloin aika pieni ja vatsalihakset tiukat.
      Lääkäri rupesi puhumaan alatiesynnytyksen puolesta. Hän sanoit, että jos lapsi on pieni, oikeassa asennossa, synnyttäjän lantio on riittävän kokoinen ja hän pysyy rauhallisena, riski on minimaalinen. ”Suomessa syntyy niin vähän lapsia, että täällä tehdään vain priimaa”. Nuo kolme ensimmäistä ehtoa meillä oli kohdillaan, mutta neljännestä en ensisynnyttäjänä pystynyt sanomaan. En kyllä ylipäätänsä ole dramaattista tyyppiä.
      Minulle luvattiin, että vaikka kesken synnytyksen tulisin toisiin ajatuksiin, pääsisin välittömästi sektioon – yhtä nopeasti kuin hätäsektiokin tehdään..
      Vauva syntyi sitten rv 38, joten kauaa ei tarvinnut rohkeutta keräillä ja alatiesynnytyksellä mentiin. Synnytys kesti aika kauan. Puudutukset olivat kohdillaan. Ponnistusvaiheessa oli tiukka aikataulu. Kaksi gynekologia hoiti hommaa ja lastenlääkäri odotti veiressä. Minut leikattiin aika kunnolla ”auki” ja toinen gynekologeista auttoi lapsen pään ulos (jollain hienonnimisellä otteella). Kaikki meni hienosti! Pieni poikalapseni tuli maailmaan pylly mustelmilla, täydellisessä linkkuasennossa. Harrasti sitten notkeana tyyppinä telinejumppaakin monta vuotta 🙂
      Suosittelen lämpimästi synnyttämään – jos lääkäri suosittelee! Onnea!

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart