• Vaistojemme varassa

    Nykyään niin hehkutetaan (syystäkin) ekologisuutta ja luonnonmukaista elämää. Kosmetiikassa, ruoissa, jätteiden lajittelussa. Mutta entäs se luonnonmukaisuus ja vaistomaisuus meissä ihmisissä? Koska me alamme rimpuilla länsimaisen yhteiskunnan kaikista naruista irti ja alamme elää enemmän vaistojemme varassa? Yksi hyvä paikka mistä sen voisi aloittaa on äitiys.

    Pieni vauva kun syntyy niin hänhän on täysin eläimellisten vaistojen varassa. Hän on samaa laatua kuin aikakausia sitten luoliin syntyneet vauvat. Häntä ei nyky-yhteiskunta ole vielä muokannut. Medikalisaatio, länsimaalaisuus ja teknologian tuomat mahdollisuudet ovat vauvalle saman tekeviä. Sen sijaan mitä hän tarvitsee on turvaa eli läheisyyttä, ruokaa ja puhtautta. Ne takaavat hänelle eloonjäämisen. Siitähän vastasyntyneellä on kaikissa kysymys; selviänkö, jäänkö eloon.

    Siispä koska me äidit alkaisimme antautua kunnolla noille samoille vaistoille? Synnytys ja äitiys on kuitenkin jotain mitä mikään yhteiskunta ei voi syvällä sisimmässämme muokata. Ne on muovaantunut sinne vuosituhansien saatossa, täysin luonnollisiksi. Niitä muokataan ulkoisten toimien toimesta paljonkin, mutta koska alamme juurikin siitä pyristellä eroon? Koska me alamme olemaan valmiita kohtaamaan ne samat jopa eläimeilliset vaistot, jotka meiltä kyllä löytyy sisältämme?

    Antaudutaan vaistoillemme

    Itse olen tätä Juliuksen syntymän jälkeen paljon käsitellyt päässäni. Koin hirveän vahvana tarpeen pitää pientä lähelläni, kuunnella hänen viestejään ja taata ettei hänen kertaakaan tarvitse pelätä henkensä puolesta. Monet tilanteethan on meille aikuisille selviä ettei tuolle vauvalle mitään käy, mutta ei se pieni sitä tiedä. Hän on aidosti huolissaan ja kokee pelkoa. Ne kaikki jättää tunne-elämään jäljen. Kun antaudumme sille vaistolle suojella tuota vauvaa ja pitää häntä lähellä niin myös vauvan tarpeet täyttyvät ja se kaikki on turvaa ja pohjaa elämälle.

    Asia on noussut itselläni nyt uudestaan esille synnytyksen myötä. Siis silloin kuin vielä suunnittelin tavallista alatiesynnytystä, nythän se paletti on täysin muuttunut. Mutta se ei poista itselläni heräämiä ajatuksia erään valmennuksen kautta. Länsimaalaisuus ja nyky-yhteiskunta vaikuttaa jo meihin raskausaikana, siihen miten valmistaudumme äidiksi ja millainen se matka on. Se on ikään kuin päätetty puolestamme. Sen sijaan syvällä aivoissamme on se äidinvaisto ja luonnollisuus kun saisimme kaiken nykyajan sen edestä vaan pois. Ja koska mielellä on todella suuri vaikutus kehoomme ja olemukseemme niin usein lähtökohdatkaan eivät ole suotuisat vaistojen ryöpylle mielessämme. Ikään kuin torppaamme ne yhteiskunnan sanelemana.

    Miten kiteyttää äitiys?

    Kunnioitus, äitiys, naisena olo, alastomuus, luottamus. Niistä kiteyttäisin äitiyden ensimmäisinä kuukausina, jopa vuosina. Kunnioitus omaa kehoa kohtaan ja sitä mihin kaikkeen se pystyykään. Kunnioitus myös uutta ihmistä kohtaan, hänen tarpeitaan kohtaan. Ei ajateltaisi häntä vaan vauvana vaan omana persoonanaan, jolla on tarpeet, jotka tyydyttämällä parhaasi mukaan vauvantahtiin osoitat hänelle arvostusta. Sukelletaan äitiyteen, ollaan vaistojemme varassa, suojellaan jälkikasvuamme ja vaalitaan heidän haurauttaan. Annetaan heidän olla pieniä. Naisena olo, unohdetaan tasa-arvo hetkeksi, meille on luonto luonut eri tavalla ne vaistot ja vanhempana olon tunnepuolen kuin miehille. Jo siellä luola-ajoilla. Alastomuus, riisutaan yhteiskunta meidän ja vauvan välistä, ollaan itse herkillä ja haavoittuvaisia lapsen viesteille. Luottamus, pystyn tähän, pystyn synnyttämään uuden elämän, kehoni pystyyn. Luottamus lapseen ja hänen taitoihinsa ohjata sinua äitinä. Luottamus teihin tiiminä. Kun te olette samalla aaltopituudella ja kohtaatte toisenne autenttisesti niin vain taivas on rajana.

    Se kaikki on lyhyt aika meidän elämästä, mutta sillä on valtava perusta lapsen elämälle, itsetunnolle ja siinä miten he näkevät maailman. Ja myös se on perustana sille miten me jatkossakin kohtaamme tuon pienen ihmisen. Onko hän ja hänen mielipiteensä vähäpätöisiä vai onko hän kykenevä ja ajatteleva persoona? Toki aina ikänsä tuomissa rajoissa, jolloin vanhemman tehtävä on ohjata elämää ja pitää lapsi turvassa.

    Tämä on aiheena valtavan iso enkä tiedä vielä paljonko haluatte tästä kuulla/keskustella? Joistakin tämä voi tuntua paasaukselta ja se tarkoittaakin usein sitä että ajattelemme asioista eri tavalla. Se onkin hyvä, koska ilman erilaisia näkökulmia ei syntyisi keskustelua.

    Kommentit

    1. Todella arvokkaan asian olet ottanut esille. Myös omalla tavallaan vaativan, sillä se vaatii rohkeutta kulkea omia polkujaan tässä valmiiden vaatimusten kaikki tietävässä yhteiskunnassa. Olet oiva esimerkki rohkean oman tiensä kulkijasta👍

      1. Kiitos paljon! 🙂

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart