• Nautitko sun lapsen seurasta?

    Nautitko sun lapsen seurasta?

    Nautitko sun lapsen seurasta? Tämä menee aika samaan kategoriaan aiemmin kirjoittamani Milloin äitiydestä tuli paskaa- postauksen kanssa.

    Nautitko sun lapsen seurasta?

    Joka ikinen päivä mua vaivaa sama asia kun katson ympärilleni tai luen aloituksia erilaisista vanhemmille tarkoitetuista someryhmistä – kaupungilla kasvot puhelimissa kiinni kulkevia, lapselleen puolihuolimattomasti puhuvia aikuisia, lapsia monin eri sanankääntein mollaavia postauksia… Mitä ihmettä? Tuntuu että hirveän harva enää nauttii oman lapsen kanssa olemisesta. Onko asia oikeasti näin? Toivon, että ei ole. Kyllä, mäkin olen vannonut mun miehelle että myyn lapset ekalle vastaantulijalle, laskenut minuutteja siihen että saan pojat nukkumaan tai odottanut kavereiden viini-iltaa kuin kuuta nousevaa – jotta saan olla aikuisten seurassa. Mutta itse ainakin nautin lasten kanssa olemisesta. Arki on toisinaan vauhdikasta ja raskastakin, en sano sitä. Silti odotan ihan joka päivä että omat hommat ovat paketissa, ja pääsen kuulemaan miten poikien päivä on mennyt.

    Lapset vain pakollinen sivutuote?

    Lapset tuntuu monien arjessa olevan sellainen elämän sivutuote jolle tarjotaan ehkä kaikki tarpeellinen ja vielä sen päälle – mutta ei siksi että se olisi kivaa, vaan koska niin kuuluu tehdä. Lapsia viedään kesälomareissuille, biitsille tai puistoon, mutta miksi niin harvoin kuulee kenenkään sanovan että sinne mennään koska on niin kivaa tehdä juttuja oman lapsen kanssa? Useammin kuulen miten mukaan pyydetään aikuista seuraa, kun lapset on pakko viedä purkamaan energiaa.  Jotenkin omituista. Omakaan arki ei aina ole helpoimmasta päästä ja välillä tulee oltua pirun pahalla päällä ja äksyiltyä muksuille, mietittyä sitä miten siistiä on kun he kasvaa, samalla omakin elinpiiri laajenee…mutta ovathan he nyt siltin ihan huipputyyppejä, kaikkine puolineen. On niin siistiä tehdä ja kokea heidän kanssaan asioita, katsoa asioita heidän näkökulmistaan ja seurata miten upeita persoonia heistä kasvaa. Haluan tuntea lapseni, keskustella ja pitää hauskaa heidän kanssaan siinä, missä haluan ystävienikin.

    Mitä mieltä olette, oletteko törmänneet vastaavaan? Tuntuuko teistä että on hyväksyttävämpää purnata lapsista, kuin kertoa että he ovat ihan huippumuksuja?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart