• Painajaisten päiväkoti

    Painajaisten päiväkoti

    Painajaisten päiväkoti – me ollaan oltu siellä.

    Joita vuosia sitten kun kuopuksemme oli reilu vuoden ikäinen, aloin tehdä freetoimittajan töitä ”tosissani”, ja lapsille oli haettava päiväkotipaikkaa. Päiväkodiksi valikoitui sama paikka, jossa kaksi vanhempaa poikaamme olivat jo aiemmin olleet hoidossa.

    Ilmapiiri herätti kummastusta

    Asetelma oli alusta alkaen lievästi sanottuna outo. Kävimme normaalisti tutustumassa, ja aloitimme päiväkotitaipaleemme porrastetusti. Esikoinen oli tuolloin jo esikoulussa, mutta reilu vuoden ikäinen Timi ja reilu kolmevuotias Vili ”pääsivät” saman päiväkodin eri osastoille. Heti alussa useampikin hoitajista teki selväksi, että heidät oli hiljattain pakotettu vaihtamaan ryhmästä toiseen – korkeampi taho oli käsittääkseni ollut sitä mieltä, että tälläinen ”kierto” tekee hyvää. Ilmapiiri oli melko ynseä, ja oli helposti nähtävissä ketkä hoitajista eivät olleet halukkaita vaihtoon.

    Kuva itkevästä lapsesta, kädestä revittiin..

    Päiväkotitaivalta kesti muistaakseni noin kuukauden, viitisen viikkoa. Tuon viiden viikon aikana sain lukuisia kertoja kuulla niin hoitajilta kuin päiväkodin johtajaltakin, että nuorempi lapsistani oli hankala. Henkilökunta oivotteli ja voivotteli sitä, miten paljon lapsestani on vaivaa, koska hän olisi halunnut olla paljon sylissä ja oli itkuinen. Sain kuulla että muutkin lapseni voivat huonosti, koska lapseni oli niin hankala. Päiväkodin johtaja sanoi minulle, että lapsi tuntee itsensä hylätyksi koska olen vienyt hänet päiväkotiin. En tiedä mitä päiväkodissa tuon kuukauden aikana olleiden lyhyiden hoitopäivien aikana tapahtui, mutta iloisesta taaperosta tuli itkuinen paniikkipirkko joka pelkäsi kaikkea. Kahden lapsen kokemuksella olin osannutkin odottaa jotain reaktiota päiväkodin aloittamiseen, mutta tämä oli uutta. En vienyt lasta kertaakaan ilman, että olisin saanut kuulla purnausta lapsestani. Ja sitten tuli SE päivä. Olin kyllä koko kuukauden ajan miettinyt muita vaihtoehtoja, pohtinut miten asian kanssa voisi edetä, ja alkanut harkita lasten ottamista pois päiväkodista. Olin haastattelukeikalla kun sain tämän viestin puhelimeeni.

    Kengätöntä lasta revittiin kädestä

    Tämä kuva tuli päiväkodista, pienemmän lapseni ryhmästä. Viestiä siinä ei ollut mukana. Tässä on pieni poikani, joka on selkeästi itkenyt jo pitkään. Poikani, jonka lohduttamiseen hoitaja olisi voinut tämän kuvankin ottamiseen kuluneen ajan käyttää. Hyppäsin autoon ja lähdin päiväkodille, jossa saavuin parahiksi näkemään miten hoitaja repi lastani kädestä sisälle. Lapsella ei ollut kenkiä, hoitaja kiskoi kättä ja tiuski ”meillä kävellään itse”. Lapseni itki niin että haukkoi henkeään.

    Tapahtunutta vähäteltiin

    En tiedä olenko koskaan tuntenut niin puhdasta raivoa? Hoitaja pelästyi silminnähden minut huomatessaan. Muut lapset olivat tulossa myös eteiseen, enkä halunnut pelästyttää heitä tai omaani huudolla, joten kylmän vihan vallitessa otin pojan syliini, tyhjensin hänen lokeronsa hiljaisuuden vallitessa. Kaksi hoitajaa seurasi vierestä toimiani – toinen heistä oli lähettänyt kuvan, toinen repi lastani. Ilmoitin että lapsemme eivät tule enää tähän päiväkotiin. Kotona lähetin kirjallisen palautteen kaikkiin mahdollisiin paikkoihin jotka keksin, kaupungin johtoa myöden. Seuraavana päivänä minut olisi haluttu YKSIN palaveriin päiväkodille. Eteisessä jossa repiminen tapahtui, ei ole valvontakameraa, joten yllättäen sen tapahtuminen kiistettiin kokonaan. Viestistä minulla oli todiste, sitä heidän oli hankalampaa kiistää. Viestin lähettänyt hoitaja (päiväkodin varajohtaja!) kuittasi asian huumorilla. HUUMORILLA. Päiväkodin ja kaupungin johto taas ilmoitti että käytös oli ollut epäsopivaa. Johto koitti hyssytellä ja painaa asiaa villaisella, minulle soperrettiin että äidin tunteet ovat niin herkät. He myös tarjosivat meille paikkaa mistä tahansa muusta yksiköstä.Palaveriin en mennyt. Olisi pitänyt, tiedän. Siinä kohtaa olin kuitenkin niin vereslihalla, että halusin keskittyä hoivaamaan pientä poikaani. Tilanteen normalisoitumiseen meni useita kuukausia, jonka vietin lasten kanssa pääosin kotona.

    Paikat toisen kaupungin päiväkodista

    Puoli vuotta tapahtuneen jälkeen alkoi olla selvää että keskimmäinen pojista kaipasi muutakin virikkeitä kuin perhekerhon, veljen ja äidin. Ajatus ylipäätään mistään kyseisen kaupungin päivähoitomuodosta tökki, en halunnut olla näiden päättäjien ja ihmisten kanssa missään tekemisissä. Asumme tavallaan kahden kaupungin välissä, ja kumpaankin on yhtä pitkä matka. Aloin selvittämään mitä vaatisi, että saisimme käyttää naapurikaupungin päivähoitoa. Olen itse varttunut kyseisessä kaupungissa ja vanhempani asuvat siellä, joten ajatus tuntui sikälikin hyvältä. Sain kuulla että meidän oman kaupunkimme tulisi ostaa lapsille päivähoitopaikat. Soitin samalle päättäjälle, joka kaikkein eniten minua oli hyssytellyt, ja kerroin tilanteesta. Lopputuloksena oli se, että ensin keskimmäinen poika aloitti päivähoidon toivomassamme kaupungissa, ja puolta vuotta myöhemmin kuopus perässä. Nykyään tilanteeseen vaikuttaa jo se että teen omaa työtäni ko kaupungissa, ja kun olen käytännössä yksin lasten kanssa, kaikki tukiverkosto on siellä. Syyt ovat siis syventyneet entisestään.

    Hyvä hoito, onnelliset lapset

    Ilmapiiri kyseisessä päiväkodissa oli alusta alkaen erilainen, uskon erilaisen johtamisen olevan myös vaikuttavan paljon. Nyt pitkän käytännön kokemuksen jälkeen olen edelleen ikionnellinen ja niin ovat lapsetkin. Ainoa mistä omalle kaupungilleni olen kiitollinen, on se että he ostivat paikat lapsillemme. On etuoikeus saada viedä lapsi hoitoon aamuisin ilman että tarvitsee pelätä, että voi tuntea puhdasta varmuutta siitä, että lapsesta huolehditaan hyvin. Nyt keskimmäinen on jo siirtynyt pois päiväkodista esikoulumatkalleen, mutta muistelee edelleen päiväkotia hirveän onnellisena, ja haluaa käydä moikkaamassa hoitajia kun haetaan pikkuveljeä.

    Tiedän hoitajien ja lastentarhaopettajien olevan todella lujilla tällä hetkellä, mutta joukossa on valitettavasti myös alalle täysin sopimattomia. Oletteko törmänneet huonoihin kokemuksiin? Onneksi pääasiassa Suomessa hoito on ammattitaitoista ja erittäin hyvää.

    Jalkapallomaalit - Tilaa tästä!

    Kommentit

    1. Avatar

      Hui! Tää kuulostaa kyllä kauhealle. Meillä esikoinen oli 1v10kk iässä hetken ryhmiksessä ja sieltä on jäänyt mieleen kun itkevä reilun vuoden ikäinen poika vaan tyrkättiin keinuun huutamaan. Toisaalta vapaita käsiä ei ollut ja muut lapset kaipasivat apua, mutta silti tuo pojan suru jäi mieleen.

      1. Avatar

        Joo, ja onhan se totta että syliä ei valitettavasti riitä kokoajan kaikille, niin surullista kuin se onkin. Huono asenne on sitten vielä pahempi juttu.

    2. Avatar

      Itse olen ollut päiväkodissa liki 20 vuotta hommissa. Valitettavasti olet oikeassa, että alalla on täysin sinne sopimattomiakin. Hyvä että veit tuon asian eteenpäin, jotta pelkkä hyssyttely ei mene läpi.

      Oman tytön päiväkotipaikkaa mietin pitkään, lopulta päädyin yksityiseen päiväkotiin ja olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.

      Toivottavasti löydätte hyvän, motivoituneella henkilökunnalla varustetun päiväkodin!

      1. Avatar

        Nykyinen päiväkotimme on siis kaikkea mitä toivoa voi, hoitajat todella tekee työtään täydellä sydämellä. Onneksi päästiin sinne.
        Kiva että teillekin on löytynyt hyvältä tuntuva ja turvallinen päiväkoti❤️

    3. Avatar

      Apua mikä kokemus 🙁 Onneksi sait vaihdettua paikkaa! Sehän on ihan normaalia,että alussa lapsi on itkuinen ja hoitajan työ ja tarkoitus on HOITAA parhaalla mahdollisella tavalla eikä haukkua hankalaksi.

      Meillä Taapero aloittaa maaliskuussa hoitouransa ja on hyvin Äidin tyttö. Tulee varmasti itkeskelemään ja toivon ja vaadin, että saa syliä eikä hankalaksi haukkumista niissä tilanteissa

      1. Avatar

        Haluan uskoa että suurimmaksi osaksi päivähoidossa työskentelee ihania ja ammattitaitoisia ihmisiä – toivottavasti teidän päiväkotitaival alkaisi hyvin ❤️

    4. Avatar

      Tämä on kaikkien äitien painajainen. Tälläisen pelossa pidin esikoista liiankin kauan kotona, ennen kun uskalsin laittaa päiväkotiin.
      Onneksemme paikallinen päiväkoti on ollut juuri sitä mitä toivoinkin. Sinne jäädään aina iloisena ja lähdetään uutta oppineena ja katse kirkkaana.
      Hoitajia on useampi, mutta niin on lapsiakin. Ei voi kun nostaa hattua, kun iltapäivällä menee hakemaan lasta ja hoitajat päivän jälkeenkin jaksavat hymyillä, kertoa lapsen päivästä ja vielä kysyä mitä äidille kuuluu. Ja myötätuntoa riittää, kun joskus joutuu vähän avautumaan tahtoikäisten lasten edesottamuksista!

    5. Avatar

      Aivan järkyttävää. 😕 Ikävä kyllä vaan niin totta useassa paikassa. Oma poikani aloitti päiväkotitaipaleen 3-vuotiaana ja sama tapahtui, iloisesta vesselistä tuli sulkeutunut, öisin painajaisia näkevä poika. Päikkyyn jääminen oli hankalaa ja illat meni itkiessä päivän tapahtumia. Syynä sillä kertaa ryhmän väkivaltaiset isommat pojat. Hoitajat kertoivat aina kaiken menneen hienosti, mutta illalla pojan vaatteita riisuessa kun huomaa ruhjeita, mustelmia ja hampaiden jälkiä pitkin kehoa, tajuaa ettei ehkä mennytkään… Meilläkin sitten eteen tuli päiväkodin vaihto. Luojan kiitos asiat ovat nyt paremmin kuin hyvin. Ymmärrän, että henkilökunnalla on kädet täynnä, mutta kyllä sitä toimintaa aina voi sen verran kohdentaa, että ainakin nämä villeimmät tapaukset olisivat aina valvovan silmän alla eikä lasten kesken eri huoneessa kuin aikuiset…

      1. Avatar

        Surullista 🙁

    6. Avatar

      Järkyttävää!!!! Olisin tehnyt kunnon valitukset asiasta eteenpäin ja muiden vanhempien tietoon, nettiin yms että osaisit seurata lastaan joka siellä paikassa hoidossa.

      1. Avatar

        Olisi pitänytkin ymmärtää tehdä paljon isompi asia aikoinaan. En mä siis mitenkään hiljaisuudessakaan vaan antanut olla, mutta olisi kyllä pitänyt tehdä enemmän.

    7. Avatar

      Esikoinen ollut yhden kerran kaksi päivää varahoidossa lähipäiväkodissa pph:n ollessa sairaana. Oli ensimmäiset ja viimeiset päiväkotipäivät minun lapsilla.
      Toki hyviäkin paikkoja varmaan on, tämä ei ollut, henkilökuntakin jo ainakin pariin otteeseen irtisanoutunut samaan aikaan porukalla mutta sama hullu johtaja vaan pysyy.
      Myöhemmin olin työharjoittelussa kahteen kertaan eri päiväkodissa ja mielipide vahvistui, ei ikinä päiväkotiin lapsia.

      1. Avatar

        Ihanaa jos olette löytäneet luotettavan pph:n! ❤️

    8. Avatar

      Esikoisemme aloitti erään kaupungin pienessä yksikössä minun yllättäen työllistyttyä hänen ollessaan 1v 4kk. Kyseisestä päiväkodista jäi hyvä ja välittävä kuva ja ryhmän tädeistä ammattitaitoinen kuva. Hoidon aikana johto vaihtui ja se aiheutti selvästi kitkaa henkilökunnan toimintatapojen muutoksissa mutta lapsille se ei koskaan näkynyt. Totuin siihen, että lasten kanssa käydään retkillä, leivotaan, askarrellaan jne. Ei tarvitse nukkua, jos ei nukuta ja jos nukuttaa, niin saa nukkua vaikka 2 päiväunet. Pieni ja joustava yksikkö (noin 50 lasta)
      Sitten muutimme töiden perässä pääkaupunkiseudulle. Tässä välissä oli ehtinyt syntyä jo kuopus, joka sitten veljensä kanssa meni 11kk vanhana päiväkotiin. Jouduimme odottamaan päivähoitopaikkaa 4 kk, koska alueella ei ole päiväkoteja. Lapset pääsivät vihdoin samaan päiväkotiin, joka oli 170 lapsen hirviöyksikkö. JOhdettu aivan käsittämättömän huonosti eikä johtaja ollut päivittäistoiminnassa mitenkään mukana. Pienten ryhmä oli ihana ja hoito ammattitaitoista, mutta retkiä tai mitään spesiaalia ei tehty. Perusulkoilut omalla pihalla ja muutoin sisällä. Isommat sen sijaan… Esikoisella vaihtui hoitaja (kaikki!) heti 2 kk jälkeen, koska päättivät siirtää koko ryhmän toisten aikuisten hoidettavaksi. Toisessa ryhmässä ei ollut ketään pätevää (ei sosionomia, ei lastentarhanopettajaa, ei lastenhoitajaa) suurimman osan ajasta ja meno oli sen mukaista. Ei suunniteltua ohjelmaa tai pedagogisia tavotteita. Joinain päivinä saattoi olla 22 lasta 2 aikuistella! Kun kysyin, että milloin teette retkiä, vastaus oli ”no ei me nyt näiden kanssa mihinkään lähdetä”. Saman kokoinen ryhmä kuin ekassa tarhassa ja saman verran aikuisia! Lasten kielenkäyttö oli aivan kammottavaa, esikoisemme kiukkusi ihan hirveästi joka ikisen päivän jälkeen. Mustelmia ja aivotärähdyksiä hoidettiin harva se viikko.
      Huolestuneena seuraan uutisia siitä, kuinka osa kaupungeista panostaa enää vain näihin isoihin hoitoyksiköihin. Toki kyse on henkilökunnan pätevyydestä ja johdon antamasta mallista, mutta olen kovin onnellinen, että poikani ovat nyt pienessä yksityisessä päiväkodissa, jossa retkeillää, pelataan, opastetaan, ohjataan, maalataan, riehutaan ja myös, komennetaan.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart