• Viimeisiä viedään!

    Raskauden viime metrit on iskenyt tänne. Tekisi mieli vaan linnottautua ajoittain jopa yksinkin omaan poteroon, paijailla mahaa ja antaa kropan ja mielen valmistautua tulevaan. Siksi kirjoittelukin on ollut hiljaisempaa. Tuntuu, että 70% aivokapasiteetista menee raskauteen ja synnytykseen tällä hetkellä. Mieli asennoituu oikeilla urille ja pää pehmenee tarpeeksi, että on taas valmis siihen koitokseen. Viimeisiä siis viedään!

    Mä en ole ihminen joka suuremmin nauttisi raskaudesta. Olen huono odottamaan, joten yhdeksän kuukauden odotus tuntuu kohtuuttomalta, pieneltä ikuisuudelta. Niin se on vaan taas lusittu ja nyt odotusaika lasketaan enää päivissä, ihan max muutamassa viikossa. Hurjaa ja hurjan ihanaa! Tuntuu ihanalta saada omaa kroppaa takaisin, möhömaha tieltä pois ja nyt loppuraskaudessa vaivanneet liitoskivut unholaan. Tiedän kyllä olevani onnekas olojeni suhteen, kivut on suht vähäisiä, nukun hyvin ja normaali elo sujuu ongelmitta. Mutta eipä se estä odottamasta taas normaalia olotilaa ja mahanseutua.

    Toisaalta tämä loppuraskaus on tosi kutkuttavaa aikaa. Koska tahansa voi alkaa tapahtua. Vedet mennä tai supistukset alkaa. Ja jokainen aamu kuin silmät auki saa niin siihen on suurempi todennäköisyys. Ehkä mahasta myös nauttii nyt muuta raskausaikaa enemmän kun tietää lopun olevan lähellä. Oma maha tuntuu viime yönä pienentyneen, en tiedä olisiko Jalmander laskeutunut vähän lisää?

    Oman synnytyksen tilanne on se, että Jallu on päättänyt hetki sitten kääntyä sittenkin pää alaspäin! Eli saan odottaa ihan normaalia alatiesynnytystä, rentoutua ja antaa kropan hoitaa homma omaan tahtiin. Kaiken arpomisen jälkeen tuntuu ihanalta ja kepeältä tietää mitä tulee tapahtumaan, päästä synnyttämään uudestaan. Kohdata se kipu ja huomata supistus toisen jälkeen selviävänsä siitä. Odotan sitä ihan hirveästi! Juliuksen synnytys oli niin ihana kokemus, että mieli on kyllä täynnä onnea ja iloa kun täällä alkaa vihdoin tapahtua!

    Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on B7A74642-D556-4203-8D45-A7B9C979515E-e1549611141664-768x1024.jpeg

    Voihan vauva!

    Ennen kaikkea mun mielen on vallannu ihan kamala vauvakuume. Hinku päästä siihen hetkeen kun vastasyntynyt, tuore pieni poika on käsivarsilla. Ensi-imetys, katse, tutustuminen. Hei siinä sä oletkin! Saada se kaikista rakkain syliin ja silittää. Tuijottaa yön pimeinä tunteina vauvaa vaikka nukkua pitäisi. Mutta ei malta. Ei malta sulkea silmiä ja menettää hetkeäkään toisen ainutlaatuisuudesta.

    Meidän koti on valmis. Julius on (niin) valmis (kun 3-vuotias voi olla). Mä olen valmis. Meidän perhe on valmis. Valmis vastaanottamaan uuden jäsenen ihan koska tahansa. Nyt on kyse enää Jallun päätöksestä olla valmis. Tässä kohtaa muistan niin selkeästi Juliuksenkin odotuksesta ajatuksen, että on superhienoa saada olla nainen ja kokea tämä kaikki!

    Kommentit

    1. Avatar

      Ihana lukea kun fiilikset aika samoja rv36. Päivä kerrallaan!🤩

      1. Avatar

        Oi tsemppiä sinnekkin! 🙂

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart