• Muistoja luomassa – Ystävien leffailta

    Muistoja luomassa – Ystävien leffailta

    Muistoja luomassa – Ystävien leffailta

    Ystävänpäivä, eli Pyhän Valentinuksen päivä lähenee kovaa vauhtia. Itse olen aina tykännyt juhlia kaikkia pieniäkin juttuja, ja Ystävänpäivä lukeutuu mun lemppareihin. Me järjestettiin poikien kanssa jo viime vuonna Ystävänpäivän kunniaksi bileet heille ja heidän ystävilleen. Pohdimme poikien kanssa tosi pitkään, että millaiset juhlat järjestäisimme. Lopulta päädyimme pitämään Ystävien leffaillan, johon he saivat kutsua niin paljon kavereita kuin halusivat.

    Jep, niin paljon kuin halusivat.

    Lapsia oli kaikenkaikkiaan noin kolmekymmentä, ja meillä oli ihan hurjan hauskaa! Valmistimme poikien kanssa kasapäin popcornia ja kannukaupalla mehua, lisäksi meillä oli pientä suolaista ja makeaa tarjottavaa. Olohuoneesta tehtiin leffateatteri, mikä ei nyt käytännössä vaatinut muuta kuin sen että roudasimme koristetyynyt pois ja teimme lisäpaikkoja vielä lattialle. Hyvin mahtuivat kaikki ystävykset sohvalle, leffaksi valikoitui muistaakseni Pentujengi. Juhlat kestivät kaksi tuntia, mikä vaikutti olevan oikein sopiva aika.

    Nappasin kuvan niin alkumetreillä, että kymmenisen lapsosta jäi vielä uupumaan, eivätkä tarjoilutkaan olleet vielä pöydässä. Hauskaa kuitenkin oli!

    Paljon iloa pienellä vaivalla!

    Koska juhlat olivat niin onnistuneet, yllättävän vaivattomat ja tuottivat lapsille hurjasti iloa, päätimme tehdä juhlista jokavuotisen perinteen. Niinpä viime torstaina pojat saivat taas jakaa kutsuja – niin paljon kuin halusivat. Ja paljonko se sitten olikaan?

    Kutsuja lähti matkaan kaikkiaan 38 kappaletta!

    Ihan mieletön määrä, mutta luulen että kaikki sujuu yhtä mukavasti kuin viimeksikin. Ainakin meidän jengi odottaa juhlia kovalla innolla. Mielestäni nämä juhlat eivät multa itseltäni vaadi mahdottomia, eivät ajallisesti eivätkä rahallisesti. Leffan vuokraaminen maksaa muutaman euron, ja tarjoiluihin menee parikymppiä. Ennen juhlia mun ei tarvitse siivota hiki hatussa, ja juhlien jälkeenkin riitti viimeksi kun imuroin sohvan ja olohuoneen. Bileet pystyy siis hyvin pykäämään pystyyn keskellä viikkoa, oman työpäivän jälkeen. Eli ei yhtään paha homma, ja tiedän että lapsille jää tällaisista ihania muistoja – onhan se nyt siistiä, että saa kutsua kaikki ystävät koolle samaan aikaan! Tietenkin moista lapsilaumaa täytyy pitää silmällä, mutta viimeksi ainakin sain itsekin nauttia bileistä kaikessa rauhassa. Tänä vuonna harkitsen laittavani pieniä koristeluja, tai luovani ehkä vähän enemmän leffateatterin tuntua – perjantaina pääsen kertomaan miten meidän bileet sujuivat.

    Juhlitaanko teillä Ystävänpäivää jollain tavalla? Entä vietetäänkö teillä jotain muuta vastaavaa juhlaa (esimerkiksi Halloweenia) isompien bileiden merkeissä?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart