• ”Hyi, mikä ruipelo!” Kehopositiivisuus ei ole helppoa laihallekaan

    ”Hyi, mikä ruipelo!” Kehopositiivisuus ei ole helppoa laihallekaan

    Kehopositiivisuus on ollut nosteessa viime vuosina. Kehopositiivisuus tarkoittaa sitä, että kaikenlaiset kehot ovat kauniita, ja että omaan kehoon pitäisi suhtautua hyväksyvästi. Kehopositiivisuudessa on keskitytty kuitenkin pääasiassa siihen, että lihavakin voi olla kaunis. Laihoista ei ole paljoakaan puhuttu. Miksi ei?

    Minä olen pääsääntöisesti kehopositiivisuuden (itsensä rakastamisen) puolella, MUTTA siinä vaiheessa jos lihavuus tai laihuus on niissä mitoissa, että siitä on terveydellistä haittaa kantajalleen, niin ei muuta kuin positiivisuus romukoppaan ja terveyttä tavoittelemaan! Kenenkään ei kuuluisi vaarantaa terveyttään tahallaan mistään syystä. Se ei ole kaunista, että ihminen kohtelee vartaloaan kuin roskakoria. Ihmisen pitäisi itse herätä kohtelemaan vartaloaan paremmin.

    Muita ihmisiä, heidän koostaan huolimatta ei tule arvostella tai osoitella. (Tämä lisäyksenä, jotta tekstiäni ei ymmärretä väärin).

    Laihaa saa haukkua

    Jo pienenä ruipelona tyttönä huomasin, että laihoja ihmisiä saa arvostella paljon avoimemmin kuin lihavia. Kukaan ei sano lihavalle päin naamaa ”hyi, oletpa lihava!”, mutta laihalle niin sanotaan helposti. Laiha on lauta, laiha on vaatehenkari ja laihassa ei ole ole mitään mistä ottaa kiinni. ”Hyi yök, oletpa laiha.”

    Lue myös: 5 loistavaa syytä liikkua. Yksikään niistä ei ole peilikuva

    Osa meistä on luonnostaan laihoja. Tykkään kyllä enemmän sanasta hoikka, joten käytetään tässä sitä. Me hoikat emme ole välttämättä jättäneet pullaa kahvilassa ottamatta tai muutenkaan erityisesti tehneet mitään hoikkuutemme eteen. Toiset vain ovat hoikkia, halusivat tai eivät.

    kehopositiivisuus

    Minua hoikkuus ei haitannut lapsena, mutta olihan sitä ärsyttävää aina selitellä, että miten on niin hoikka ja kevyt. Jos ei ottanut toista annosta ruokaa ruokalassa, ihmeteltiin, että miksi en syö enemmän, vaikka pitäisi. Sitten taas jos söi hyvin, niin pahimmillaan joutui syömishäiriö epäilyjen kohteeksi. Nuorena koulussa epäiltiin, että sairastan bulimiaa, koska söin aina paljon jälkiruokaa ja menin suoraan ruokailun jälkeen vessaan. No suora putki, minkäs sille voi?

    Asenne omaan vartaloon muuttuu, kun ikää tulee lisää

    Kehopositiivisuuden sanoma on hyvä. Sen voi laajentaa koskemaan ihan kokonaan meidän asennettamme itseämme kohtaan. Suinkaan kaikki eivät ole samanlailla kauniita, mutta omalla tavallaan kyllä. Tärkeää on olla sinut itsensä kanssa. Homma lähtee korvien välistä. Kun pienestä asti saa rakennettua itselleen vahvan itsetunnon, ei sitä hetkauta mikään enää myöhemmin. Tässä me äidit olemme omien lastemme kohdalla isossa asemassa. Ja vanhemmat ylipäätään.

    Lue myös: 10 tapaa auttaa lasta rakentamaan hyvä itsetunto

    Nyt olen viimeisiä päiviä 39-vuotias, eli ihan kohta 40 vuotta. Olen ulkonäöltäni muuttunut paljonkin matkan varrella. Rintani ovat pienentyneet, kasvoissani on ryppyjä, hiuksissani harmaita ja silmien alla silmäpussit. Näiden muutosten kanssa olen sinut. Minusta on hienompaa olla tyylikkään 40-vuotiaan näköinen, kuin epätoivoisesti yrittää näyttää yhä 20 vuotiaalta.

    kehonpositiivisuus

    Minulla on aina ollut hyvä itsetunto ja omaan ulkonäkööni olen ollut tyytyväinen koko elämäni. Nyt kun tapahtuu isoja muutoksia, vaatii niiden hyväksyminen toki pientä käsittelyä. Olen kuitenkin tosi ylpeä itsestäni, että en ole lähtenyt leikkelemään tai muuten korjailemaan itseäni matkan varrella. Olen ylpeä iän tuomista muutoksista ja aion olla loppuun asti.

    Enää en ole niin hoikka, kun olin nuorena. Kukaan ei siis enää nykyään huomauttele laihuudestani, mikä on tietysti tosi kiva. Välttelen minäkin kommentoimasta nuorempien ihmisten vartaloista. Jokainen olkoot oman kokoisensa. Kunhan kohtelee kehoaan sen ansaitsemalla tavalla!

    Kommentit

    1. Avatar

      Olet kyllä todella kaunis. Ei uskoisi, että olet neljän lapsen äiti.

      1. Jonna

        Kiitos. Geenit on ollut apuna synnytyksistä palautumisille.

    2. Avatar

      Pystyn samaistumaan tähän kirjoitukseen täysin, paitsi täytän sen 40 v. vuoden päästä.

      1. Jonna

        Minä 14 päivän päästä.

    3. Avatar

      Anteeksi, että romutan käsityksesi, mutta lihaville todellakin sanotaan SUORAAN päin naamaa ”Hyi, mikä läski!”, ”Kyllä olet lihava!”. Kesällä oikein hidastetaan autoakin vain että saadaan huutaa ikkunasta kuinka vastenmielinen toinen on, että koskaan ei voisi tuollaista ajatella panevansa kun oikein oksettaa. Joten jätetään tämä vastakkainasettelua luova ”hajoita ja hallitse” retoriikka ja todetaan, että ollaan kaiken kokoiset ja näköiset samalla puolella yhteistä ”vihollista”, ihmisten kapeakatseisuutta vastaan.

      1. Jonna

        Niin, ehkä minä en tosiaan ole ollut vain kuulemassa näitä letkautuksia. Ihan kamalaa jokatapauksessa kaikenlainen toisten haukkuminen ja syrjiminen ulkonäön perusteella.

    4. Avatar

      kiitos kirjoituksesta ja siitä, että nostit myös meidän hoikkien elämää esiin! laihoja haukutaan myös ja välillä tuntuu, että uskottavuus kärsii kun ei oo ns. äidillisen pehmeän näköinen. myös monet vaatteet on kaupoissa liian isoja meille pienikokoisille.

      1. Jonna

        Usein hoikkuuteen luonnostaan liityvät pienet rinnat saavat myös arvostelua osakseen. Pienirintainen ei muka ole naisellinen, vaikka itse tiedän montakin pienirintsiasta naista, jotka ovat hyvin naisellisia.

    5. Avatar

      Jännä että koet että lihavia ei saa haukkua. Minua on haukuttu enemmän tai vähemmän kouluikäisestä asti painostani. Olin aina kaikkia pidempi ja tosi hoikka, kunnes puberteetin kynnyksellä aloin pyöristyä. Olin yläasteiässä vain pyöreähkö, mutta pitkä ja varattomammasta perheestä, joten minulla ei ollut merkkivaatteita ja pelejä ja vehkeitä ja siksi monien silmätikku. ”Läski” oli helppo haukkumasana ja hyvä syy jättää ulkopuolelle. Sitä heitettiin päin naamaa ja kuiskuteltiin selän takana. Muistanpa kerran kun palasin kouluun sairastelun jälkeen ja koulukaveri tuli kertomaan että eräs kiusaaja oli tokaissut ”se on niin läski, ettei jaksa kantaa mahaansa kouluun”, kun opettaja oli pohtinut missä olen. Opettaja ei puuttunut asiaan. Aikuisiällä minulle on kahdesti huudettu autosta ”hyi vittu mikä läski” ja ”läski juoksee”, kun seisoin bussipysäkillä laittautuneena menossa tapaamaan ystäviäni ja kun olin hölkkälenkillä. Viimeisin tapaus oli kun olin komean aviomieheni kanssa ystäväni synttäreiden jälkeen yöllä hesburgerissa. ”Taas läski ämmä, normaalipainoisen miehen kanssa” tokaisi itse hiukan onnettoman näköinen känninainen. Kysyin että mitä hän sanoi, ja totesi ettei mitään minulle. Lopulta hän kovaan ääneen sanoi ”Miltä tuntuu olla noin lihava?”. Minulla kohosi kyyneleet silmiin ja kysyin miltä hänestä tuntuu olla ilkeä ihminen? Kutsuin vartijat paikalle ja nainen hiukan häpeilevän miehensä kanssa poistui paikalta. Ympärillä olevat ihmiset ja mieheni lohduttivat, mutta vielä 2 vuotta tapahtuman jälkeen se vetää mielen maahan. Olin itse sinä iltana tanssinut monta tuntia putkeen ja nauranut vedet silmissä ja maha kippurassa ja hesburgeriinkin tulimme mieheni kanssa hymyssä suin, miehen käsin ympärilläni ja juttelimme iloisesti. Tämä nainen taas mökötti öaskuhumalaisen näköisenä yhtä paljon mököttävän miesseuralaisensa kanssa. Olen melko vakuuttunut ettei hänellä itsellään mennyt kovin vahvasti ja hän koki tarpeelliseksi siirtää ahdistuksenaa minuun.

      Tarinan pointti on seuraava. Huomauttelijoilla on aina joku ongelma itsellään. Se ei johdu huomautteluiden kohteesta, oli sitten lyhyt, laiha, pitkä tai lihava tai mitä lie.

      Toinen pointti on se, että se on ihan vain loppuun kulutettu perätön heitto, että vallalla olisi käsitys ettei lihavia saa haukkua. Omakohtaisten ja muiden ihmisten kokemusten lisäksi näen päivittäin somessa kommentteja joissa käytetään sanaa ”läski”. Ei ole oikein haukkua tai kuittailla hoikkuudesta, mutta ei myöskään lihavuudesta. Kyllä jokainen oman vartalonsa koon tietää huomauttamattakin. Kukaan toinen ei voi tietää toisen vartalon tarinaa ja mitä se on kokenut.

      Kehopositiivisuus kuuluu kaikille. Jopa ”liian” laihoille ja ”liian” lihaville. Kehopositiivisuus minulle tarkoittaa juurikin sitä että arvostaa omaa kroppaansa sellaisena kuin se on ja antaa muiden elää elämäänsä, eikä häirikiöi toisia kaduilla, töissä tai koulussa. Se ei tarkoita sitä että ei haluaisi muuttaa omaa kehoaan. Minäkin haluan laihtua ja yritän joka päivä tehdä valintoja parempaan suuntaan, mutta niitä valintoja on todella vaikea tehdä jos vihaa kroppaansa. Kun taas rakastaa sitä, haluaa myös näyttää sen.

      Kiva ettei sinulle enää kuittailla vartalostasi. Toivon että olen joskus samassa tilanteessa, koostani huolimatta.

      1. Jonna

        Tosi kurja kuulla, että olet kokenut tuollaista. Kenenkään ei pitäisi joutua arvostelun kohteeksi mistään ulkonäköön liittyvästä piirteestään. On tärkeää tykätä itsestään ja hienoa, että olet onnistunut siinä. Varmasti pääset tavoiteeseesi, uskon sen. Tsemppiä.

    6. Avatar

      Moikka Jonna! Saanen korjata, että kehopositiivisuuden tavoite ei suinkaan ole se, että ”kaikki kehot nähtäisiin kauniina”. Sehän on mahdottomuus. Sen sijaan kehopositiivisuudella pyritään siihen, että jokaisella olisi mahdollisuus elää rauhassa kehossaan, oli keho millainen hyvänsä. Kehorauha onkin ehkä parempi termi – sitä ei ainakaan kannata heittää romukoppaan oli terveystilanne mikä tahansa, itseasiassa juuri silloin sitä tarvitaan eniten. On vaikeaa tehdä positiivisia muutoksia, kun vihaa itseään. Toisekseen täytyy sanoa, että lihavat vasta kuulevatkin kommentteja olemuksestaan! Voin henkilökohtaisella kokemuksella kertoa kuulleni useita kertoja läskittelyä ja esimerkiksi juurikin lenkillä ollessani, eikö olekin hämmentävää? Lisäksi hoikkuus tai laihuus on ollut hyvin pitkään vallitseva kauneusihanne, joten siinäkään mielessä ei voi asettaa samalle viivalle lihavuudesta ja laihuudesta huomauttelemiset. Tosin tähän kehorauhalla pyritäänkin: kenenkään ulkonäköä ei ole lupa arvostella/kommentoida negatiiviseen sävyyn. Lopuksi haluaisin sanoa, että hienoa kun asiasta keskustellaan. Silti ajoittain harmittaa, että asia usein ymmärretään väärin. Ehkä sanalla ”positiivisuus” on hieman harhaanjohtava kaiku, nimittäin tässä yhteydessä tuo positiivisuus ei tarkoita sitä, että omaa kehoa on pakko rakastaa vaikka hampaat irvessä, eikä ainakaan missään nimessä laihduttaa vaikka esimerkiksi terveys sitä vaatisi. Kyse on enemmänkin siitä, että ei aktiivisesti vihaa itseään. Myös myönteinen suhtautuminen itseensä motivoi pitämään itsestään parempaa huolta, ja sitä myötä luo itselleen positiivisen kierteen, johon ei kuulu vaikkapa lohtusyöminen vaan terveempi tapa käsitellä tunteitaan. Aiheesta on todella paljon hyvää tietoa ja moni vaikuttaja tekee relevanttia kehopositiivista sisältöä, johon kannattaa tutustua jos on aiheesta enempi kiinnostunut 🙂 Tästä tuli nyt tälläinen pitkä kommentti, mutta toivottavasti saat kiinni mun ajatuksesta.

      1. Jonna

        Kiitos kattavasta kommentista. En tosiaan ole kovin perehtynyt kehopositiivisuuden syvimpään olemukseen, uskaltauduin silti kirjoittamaan siitä sen tiedon perusteella, minkä olen mediasta lukemien artikkeleiden myötä ymmärtänyt. Ehkä en ole ymmärtänyt kaikkea täysin oikein, sillä ajattelin sen nimenomaan liittyvän siihen miten me näemme itsemme. Mutta siitä olen samaa mieltä, että ketään ei saa arvostella koon tai yleensäkään ulkonäön perusteella. En kuitenkaan liikunta-alan ammattilaisena kykene löytämään positiivisuutta siitä, jos ihminen on ajanut itsensä lähelle kuolemaa (esimerkiksi anoreksia.) Silloin terveys ajaa ohitse kaiken ja esim oman kehonsa rakastaminen pitää silloin korvata paranemisella. Tai rakastaa sitä niin paljon, että haluaa sen taas terveeksi.

    7. Avatar

      Totta, siitä yhteydestä mitään positiivista en itsekään löydä, mutta myös kehopositiivisuus terminä onkin ehkä hieman vajavainen. Se antaa ymmärtää että vakavasta tilanteesta, kuten anoreksia tai sairaalloinen ylipaino pitäisi löytää jotakin positiivista ja ikäänkuin hyväksyä tilanne sellaisenaan. Sehän ei ole suinkaan näin, mutta sen voi helposti ymmärtää väärin ja usein monet jostakin syystä haluavat tahallaan ymmärtää väärin, esimerkiksi niin että kehopositiivisuus kannustaa lihavuuteen tai ihannoi ylipainoa. Usein ajatellaan myös, että ei voi olla kehopositiivinen, jos esimerkiksi laihduttaa.

      Näin se ei tietenkään ole ja itse käytänkin ennemmin termiä kehorauha, sama asia mutta mielestäni tulee aivan eri mielikuva. Tietenkin me ihmiset myös tulkitsemme asioita eri tavalla. Kuitenkin jos ajattelee esimerkiksi syömishäiriötä sairastavaa ihmistä, niin myötätuntoinen asenne omaa kehoa kohtaan voi olla aika ratkaisevaa.

      Itse mielenterveysalalla työskentelevänä olen huomannut että tälle liikkeelle on todella tilausta, ihmiset voivat huonosti ja surullisen monen itsetunto on murskana sen vuoksi, ettei ole koskaan kelvannut sellaisena kuin on. Moni on kehopositiivisuuden ”löytämisen” myötä uskaltautunut esimerkiksi uimarannalle ensimmäistä kertaa vuosiin tai aloittelijana jonkun liikuntaharrastuksen pariin tai ihan vaan kokenut voivansa henkisesti paljon paremmin, kun itsensä solvaaminen ja häpeäminen on hellittänyt. Siksi itsekin niin ammatin puolesta kuin äitinä haluan olla tässä asiassa aktiivinen, koska niin mielelläni näkisin etenkin lapset ja nuoret elämässä aktiivista elämää eri näköisinä ja kokoisina, pelkäämättä että ei kelpaa tai joutuu syrjinnän kohteeksi.

      1. Jonna

        Tosi tärkeitä pointteja! (korjailin hieman tuota edellistä vastaustani, koska se oli niin sekavasti kirjoitettu.) Kehorauha on ehkä helpompi sana, tai sillä sanalla minäkin olisin ehkä ymmmärtänyt sanoman heti oikein. No yhtä kaikki, samaa mieltä tässä ollaan, että itseään rakastamalla ja nimenomaan tuolla myötätunnolla itseään kohtaan päästään jo pitkälle.
        Olen myös huomioinut, että me ihmiset tuppaamme usein kuvittelemaan tuijotuksia ja kommentteja, silloinkin kun niitä ei oikeastaan ole meitä kohtaan edes tehty. Jos itsetunto on heikko ja kuva itsestään on jo lähtökohtaisesti huono, on oletusarvo ihmisten kommenteista ja katseista se, että ”tuo nyt tuijottaa minua kuitenkin siksi kun olen niin ruman laiha”. Ja kommenteista etsitään merkityksiä, joita niissä ei ole sanojan puolelta oikeastaan ollutkaan. Tähänkin varmasti auttaisi se oman kehon rakastaminen, silloin ei olisi niin todennäköistä ymmärtää toisia väärin.
        Omille pojille olen yrittänyt opettaa, että kenenkään ulkonäköä ei arvostella ja maailmaan mahtuu kaiken näköistä ja kokoista ihmistä. Ei toinen toistaan parempia. Toivon, että nämä opetukset menevät perille.

    8. Avatar

      Vähän erikoinen kirjoitus. Olen kyllä aivan samaa mieltä, että kenenkään ulkonäköä ei saa arvostella negatiivisesti ja loukkaavasti. On vaan vaikea ottaa kovin vakavasti kirjoitustasi, koska nyky-yhteiskunnassamme ihannoidaan ja arvostetaan hoikkuutta ja laihuutta. Kaikki missit, mallit ja edustusvaimot ovat todella hoikkia ja osa hyvin laihojakin. Kukapa ei haluaisi olla mallivartaloinen. Itse ainakin koen ja uskoisin, että moni muukin kokisi imartelevaksi, jos/kun joku huomauttaa, että hei ootpas sä ihanan hoikka tai että ootko sä taas laihtunu entisestään. Koska laihuus on tavoiteltavaa. Kaikkialla mainostetaan dieettejä, laihduttamista ja hulluja kehorääkkejä, joilla unelman hoikka vartalo pyritään saavuttamaan. Itse olen normaalipainoinen ja sopusuhtainen nuori nainen. En siis laiha enkä ylipainoinen. Ns. paremmissa piireissä olen silti kuullut kommentteja, joilla vihjaillaan että mun olisi syytä laihduttaa ja vähän katsoa mitä suuhuni pistän, vaikka itseasiassa treenaan säännöllisesti ja syön hyvin terveellisesti ja kasvispainotteisesti. Tuntuu aika kieroutuneelta, että jotkut pitää mua ylipainoisena. Aivan kuin kaikki, jotka eivät ole todella hoikkia, olisivat ylipainoisia?! Miksi ei vaan saisi olla ihan normaalipainoinen ja tyytyväinen tähän kroppaan?

      1. Jonna

        En nyt ihan ymmärtänyt mitä hait takaa kirjoituksessasi? Tämähän oli minun koemukseni hoikkana elämisestä ja on jollain tavalla aika loukkavaa, jos epäilet, että se ei voisi pitää paikkaansa. Juuri tämä on se syy miksi tästä piti kirjoittaa, koska et varmasti ole ainut joka luulee, että hoikka on automaattisesti iloinen hoikkuudestaan, eikä saa koskaan kuulla siitä mitään negatiivista. Juuri tästä syystä tätäkin asiaa pitää tuoda valoon.
        Tietysti aina on niitä ihmisiä, jotka kokevat asiakseen kommentoida toisten ulkonäöistä. Oli se sitten laihuutta, hörökorvaisuutta, lihavuutta ja lyhytkasvuisuutta. Paras olisi kun kukaan ei kommentoisi toisen ulkoisiin piirteisiin negatiivisesti. Ehdottomasti on hyvä, että kaikki jotka terveen kropan kanssa elävät, ovat kroppansa koosta huolimatta tyytyväisiä kroppaansa. Eri asia tietysti jos kropan laihuus tai lihavuus on vaaraksi kantajalleen, silloin puhutaan jo ihan eri jutuista.

    9. Avatar

      On ihan pakko kommentoida tähän tekstiin, koska koen itse aika erilailla. Olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että kenenkään ulkonäköä ei saisi arvostella loukkaavasti ja negatiivisesti. Mutta nyky-yhteiskunnassa laihuus nähdään tavoiteltavana. Hoikkuutta ja laihuutta ihannoidaan ja arvostetaan. Itse ainakin (ja uskoisin, että aika moni muukin) kokee imartelevaksi sen, kun joku sanoo, että ootpas sä hoikkanen tai ootko sä taas laihtunut. Kaikkialla mainostetaan dieettejä ja laihduttamista erilaisin konstein. Se on siis myös iso bisnes. 😀 Kaikki mallit, missit ja edustusvaimot ovat todella hoikkia (ja pitkiä). Kukapa ei haluaisi olla mallivartaloinen? 🙂 Itse olen normaalipainoinen ja sopusuhtainen nuori nainen. Paremmissa piireissä olen silti saanut kuulla, että pitäisiköhän mun vähän katsoa mitä suuhuni pistän ja rivien välistä myös, että pitäisikö mun laihduttaa. Vaikka syön hyvin terveellisesti ja harrastan säännöllisesti liikuntaa. Olen itse tyytyväinen omaan kroppaani ja koitan olla välittämättä moisista kommenteista, mutta ihmetyttäähän se vähän. Tuntuu, että kaikkia jotka eivät ole super hoikkia, pidetään automaattisesti jotenkin ylipainoisina. Miksi ei vaan voisi olla normaalipainoinen ja tyytyväinen tähän? Itselleni juuri tämä normaalipainoinen on tavoiteltava ja hyvä tila, koska koen itseni terveeksi ja sopivan kokoiseksi, vaikka ainahan voisi vähän ”laihduttaa”. 😉 Salilla/jumpissa vaan en ole yhtään laihtunut, vaan päinvastoin vaikuttaa, että olen saanut lisää massaa ja eritoten reisiin. 😀

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart