Missä sitä lasten alkoholia on?
Kai teillä muillakin lyö joskus tyhjää. Itselleen on ihan kivaa osata nauraa, mutta kyllä joskus vähän itkettääkin… Joitain vuosia sitten olin suorittamassa ruokaostoksia ruuhkaisessa Prismassa. Ostoslistallani oli enää yksi tuote kunnes tiesin pääseväni vapauteen kaupasta, ja en löytänyt etsimääni tuotetta. En sitten millään. Lopulta hinasin kärryni nuorehkon hyllyjä täyttävän työntekijän luokse, ja tiedustelin häneltä että “missä sitä lasten alkoholia on?”. Työntekijä mutisi jotain “siis anteeksi mitä”-tyylistä hämmentynyttä, ja mä toistin kysymyksen. Jatkoin vielä, että aikaisemmin sitä on ollut tossa hyllyssä mutta enää ei ole. Että sivujen mukaan teillä sitä lasten alkoholia pitäisi olla, mutta en vaan löydä. Alkoi siinä ihan vituttaa, koska myyjä oli sen oloinen ettei tajunnut mistään mitään. Toistin kysymyksen monta kertaa sellaisella “ihan oikeasti nyt, kerää ittes”-äänensävyllä, ja siinä tuijottelimme työntekijän kanssa toisiamme. Lopulta hän suunnilleen tavutti silmät suurina “SIIS, LAS-TEN AL-KO-HO-LI-A?” Siinä kohtaa mullakin kolahti, vitutus vaihtui sellaiseen miellyttävään tuskanhikeen joka valui pitkin selkärankaa, koska tätä meidän keskustelua oli seurannut yksi sun toinen. “Niin siis joo tai niinku sellasta kuohujuomaa…Pikkumyyn..kuohujuomaa” mutisin samalla kun yksi ääni mun päässä nauroi, yksi huusi että ei hiton idiootti ja kolmas käski paeta. Siinä sitten keräsin kulman takaa löytyvästä hyllystä parit Pikkumyypullot sekä hajalle levinneen egoni, ja luikin pois.
Mikäs kauppa se olikaan?
Mulla riittäisi näitä juttuja valitettavasti pilvin pimein, mutta kerron nyt vielä toisen. Tämän myötä ehkä ymmärrätte, että taipumus noloiluun tuleekin mahdollisesti geeneistä, sillä tässä jutussa pääosassa oli mun ihana äitini. Äiti oli ostanut kotikaupunkinsa Hongkong-myymälästä tuotteen, jonka totesi kotona rikkinäiseksi. Hän palasi kauppaan vain huomatakseen, ettei kyseisiä tuotteita ollut enää ainoatakaan. Palvelualtis myyjä lupasi että he voisivat tilata vastaavan naapurikaupungin myymälästä, mutta koska äidillä oli asian kanssa hieman kiire, he sopivat että äitini ajaa vaihtamaan tuotteen itse. Hän hurautti sitten viereiseen kaupunkiin jossa kävi myymälän läpi, löytämättä tuotetta. Lopulta hän meni tuote kädessään asiakaspalvelijan luo, ja kysyi että mistä välistä kyseisiä tuotteita löytyi. Vastauksena hän sai kuulla, ettei kyseistä tuotetta löydy heiltä. No, siinä alkoi sitten mun äitiäni vähän harmittamaan. Kärkkäästi hän tiedusteli, että “onko oikeasti niin, että näitä ei ole?” Myyjä vain pahoitteli edelleen, että ei kyllä ole. Muutama muukin asiakas kassalla kuunteli sananvaihtoa. Kireästi äitini toteaa, että “on kyllä aika älytöntä että kun nimenomaan tuon toisen kaupungin Hongkong-myymälästä soittivat tänne teidän myymäläänne, että saan tänne tulla vaihtamaan tämän tuotteen!” Tiedättekö mitä asiakaspalvelija vastasi seuraavasti, semisti hämmentyneenä?
“Mutta rouva hyvä, tämä on Jysk! Ei Hongkong.”
Tämän jälkeen rakas äitini soitti mulle sellasta itkunauruvolinaa, eikä halunnut enää edes ajaa sinne Hongkongiin, joka oli muuten täysin toisella puolella kaupunkia, en tajua miten hän onnistui ne sekottamaan.
