• Ihanat kamalat hääperinteet?

    Ihanat kamalat hääperinteet?

    Ihanat kamalat hääperinteet –

    Kommandopipoinen mies makuuhuoneessa..?!

    Törmäsin jälleen keskusteluun, jossa ruodittiin suomalaisia polttari- ja hääperinteitä sekä hääleikkejä kammottaviksi, järkyttäviksi ja noloiksi. Minusta nämä ihanat kamalat hääperinteet ovat pääasiassa loistavia. Halusin tulla jakamaan omat kokemukseni aiheesta. Meidän häitä tanssittiin marraskuussa 2013, ja polttareita vietimme muistaakseni lokakuussa. Omat polttarini alkoivat niin, että heräsin todella aikasin lauantaiaamuna pimeässä makuuhuoneessamme siihen, kun vieras miesääni puhui mulle. Nousin istumaan, ja sängynpäässä seisoi vieraan näköinen mies kommandopipo päässä, ja kähisi ”ylös”. Lievän kammiovärinän jälkeen tilanne alkoi piirtymään mun unisiin aivoihini, ja hetkeä myöhemmin istuinkin jo autossa jota tämä mysteerimies ajoi. Joka muuten oli erään parhaan ystäväni mies – siellä pimeässä makuuhuoneessa en kyllä tunnistanut. Polttaripäivä alkoi ihanalla brunssilla, sen jälkeen hyppäsin siltakiikun, join shotteja, keräsin avioliittoneuvoja, söin hyvin, ammuin laseraseilla, pelasin minigolfia, lauloin karaokea…ja vietin aikaa aivan ihanien ystävieni kanssa. Jopa mun oma äiti oli paikalla, ja se oli ihan huippujuttu. Päivä päättyi mun osalta hieman aikaisin, kun sitkeä nuhakuume vei voimat. Omaa polttaripäivää muistelen kuitenkin suurella lämmöllä – koko jengi oli nähnyt aivan mielettömästi vaivaa ja päivä oli tosi onnistunut. Tässäkin mukana nyt ainakin yksi kovin parjattu perinne – avioliittoneuvojen kyseleminen. Ei tuntunut nololta, oli ihanaa! Ja tuo vihkonen on mulla edelleen tallessa, säännöllisesti sen kaapista kaivan ja lueskelen.

    Tältä sillalta hyppäsin siltakiikkuun!

    Entäs sitten ne häät?

    Kahdesta lapsesta ja silloin jo kymmenen vuotta kestäneestä yhteiselosta huolimatta päätimme myös viettää häitä edeltävän yön erillään. Kävimme porukalla koristelemassa juhlapaikan, jonka jälkeen mies suuntasi kotiin ja minä kaasoni luo yöksi. Huonosti nukutun yön jälkeen vuorossa olivat kampaaja, meikkaus, hääpukuun kiemurtelu sekä kuvien ottaminen ja skumpan hörppiminen hotellilla. Rentoutti muuten kummasti tuo viimeisin. Itse vihkiminen alkoi jännittää juuri ennen h-hetkeä – olin aivan varma että taju lähtee. Olen todella kova jännittämään, mutta niin vain oman isän käsipuolessa kipitin alttarille. Vihkiminen oli nopeasti ohi, en edes muista siitä hirveästi. Jännitys kyllä loppui kun pääsin alttarille tulevan miehen viereen. Itse hääjuhlassa kaasot ja bestman olivat hoitaneet kaiken, pitopalvelun kanssa yhteisymmärryksessä. Illallinen, ohjelmat ja kaikki muu lipuivat kuin vettä vain, ja me saimme nauttia. Tästä olen aivan älyttömän kiitollinen, sillä meidän ei tarvinnut huolehtia mistään. 

    Varmaan ainoa vakava kuva hotellilta.

    Parjatut hääperinteet – mutta miksi?

    Sitten päästään niihin eniten parjattuihin asioihin, nimittäin hääleikkeihin. Keskustelupalstat ovat täynnä valitusta siitä, miten kamalia nämä hääleikit ovat. Onko syy siinä, että on vain pakko valittaa koska samoja leikkejä on monissa häissä? Meitä se ei ainakaan haitannut. Miksi sitten kaikissa häissä joissa olen ollut, jengi on oikeasti ollut ihan messissä näissä kaikissa? Niin meidän häissä kuin niissäkin, joissa olen ollut vieraana. Mielestäni meidän vajaa sadasta vieraasta kaikki näyttivät viihtyvän hyvin, niin hyvin että jammasimme melkein aamuun saakka. Makuja on varmasti monia, mutta mun mielestä on ihanaa kun häissä on ohjelmaa, sellaista joihin vieraatkin saavat osallistua halutessaan. Meillä oli sulhasenryöstö, kimpunheitto, sukkanauhanheitto, muutama visailu, karaoke, bändi… Ja salatehtävät! Voi, ne olivat niin hauskat. Osaan kertoa niistä paremmin, koska ne ovat ainoa ohjelma johon laitoin itse näppini peliin. Meillä oli siis paikkakartta, ja tämän mukaan katsoin muistaakseni kuudelle eri ihmiselle ”salatehtävät”, jotka oli piilotettu pienen paperilapun muodossa heidän paikoilleen. Näimme siis melko erikoisen puheen, spontaania kuumaa tanssia ja mitähän vielä. Varmasti häämme olivat ”tusinatavaraa”, mutta mitä sitten? Meille oli pääasiana se että menimme naimisiin, juhlimme suurta päiväämme rakkaiden kanssa ja päivän sisältö oli sellainen, josta pidimme. Mitä sitten, vaikka samaa ohjelmaa on muissakin häissä, ei se meidän onnestamme pois ole!

     

    Tähän päivään mennessä mulle ei ole selvinnyt, että mitä tässä kuvassa tapahtui.

     

    Sulhasenryöstö oli menestys!

    Ainoa negatiivinen muisto omiin häihini liittyen liittyy häiden jälkeiseen päivään, jossa sitten stressi, paine, suru ja tietyt muutokset kahden ihmisen osalta eskaloituivat, väärinkäsityksillä ryyditettynä. Ei sentään mun ja mieheni, mutta läheisen ja rakkaan ihmisen kuitenkin. Nykyään kun tämäkin asia on suureksi ilokseni korjaantunut mitä suurimmissa määrin, tämäkään muisto ei hämärrä sitä hääpäivän luomaa iloa, valoa ja rakkautta.

    Olisi mielenkiintoista kuulla teidänkin muistoja omista juhlistanne, sekä ajatuksia näistä perinteistä? Osuuko vai uppoaako?

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart