• Sairaanhoitaja ei suostunut rokottamaan poikaani

    Sairaanhoitaja ei suostunut rokottamaan poikaani

    Olemme lähdössä kesällä Thaimaahan ja kävimme kuun alussa ottamassa rokotukset pojille ja minulle terveyskeskuksessa (Pekalla on jo). Siinä kävi vaan niin ikävästi, että Ollie ei saanut rokotusta. Miksi ei? Siitä tässä lisää…

    Punnitsin pitkään vaihtoehtoja otammeko Hepatiitti A- ja B- rokotteita lainkaan. Oman huonon tuurini tuntien, tulin siihen tulokseen, että jos haluan lomalla nauttia ilman jatkuvaa jännitystä, on parempi vain ottaa ne rokotukset.

    Meinasimme jäädä ilman rokotuksia kaikki

    Meidän rokotuspäivä oli ihan katastrofi. Ensin odottelin koulusta keskimmäiset pojat kotiin ja sitten haettiin Ollie päiväkodista. Tarkoitus oli, että ensin menemme apteekkiin hakemaan rokotteet, sitten haemme vielä Ossianin koulusta ja suuntaamme terveyskeskukseen. No ei mennyt taas ihan niin kuin Strömsössä. Olin varannut apteekkiin melkein tunnin ylimääräistä aikaa, mutta silti myöhästyttiin meidän ajasta sairaanhoitajalle.

    Lue myös: Lomamatkan kauhunhetket Kroatiassa

    Ensin jonotettiin 20 minuuttia apteekissa, kunnes saatiin kuulla, että ilman yhden pojan kelakorttia ei koko rokotetta saada. No omaa tyhmyyttä toki, mutta sitten ajettiin kotiin hakemaan passia, kun kelakortti oli hukkunut. Uusi jonotus ja tällä kertaa 15 minuutin jonotuksen jälkeen saimme kuulla, että kyseinen rokote oli apteekista loppunut. No niin, ajanvaraukseen oli vielä 15 minuuttia aikaa ja ajoimme kiireesti toiseen apteekkiin.

    Tässä välillä sain onneksi hankittua Ossianille kyydin koululta terveyskeskukseen, koska koululle emme olisi enää mitenkään ehtineet. Toisessa apteekissa jono oli siedettävämpi, mutta kun pääsimme tiskille, siellä huomattiin, että 5-vuotiaalle Ollielle oli kirjoitettu aikuisen resepti. Sitä sitten selviteltiin ja mietittiin ja lopulta apteekissa kirjoitettiin meille uusi resepti. Tässä vaiheessa olimme jo myöhässä meidän alkuperäisestä ajastamme sairaanhoitajalle. Sairaanhoitaja otti meidät kuitenkin vastaan myöhässäkin, onneksi aikaa oli varattu rokotuksille hyvin.

    Koh Samui
    Pian nähdään Koh Samui

    Ollie pisti hanttiin

    Rokotuskammoinen Ollie lisäsi vielä päivän mahtavuutta entisestään. Tiesin, että Ollieta jännittää rokotus paljon. Hän on aikaisemmin esimerkiksi neuvolassa pyörtynyt rokotetta annettaessa. Tällä kertaa Ollie pistikin hanttiin, eikä suostunut rokotettavaksi. Olin ihan valmis pitämään pojasta kiinni, mutta sairaanhoitaja totesikin, että hän ei rokota poikaa. Jaahas? Mitäs sitten tehdään?

    Lue myös: Onko se valeraskaus? 

    Saimme ohjeeksi mennä neuvolaan, jossa henkilökunta on koulutettu lasten rokottamiseen. Vallan erikoista minusta, sillä luulisi, että sairaanhoitajatkin joutuvat piikkikammoisia lapsia joskus rokottamaan. Tämä harmitti Ollien puolesta siksi, koska poika on tosi kova jännittämään ja nyt jännitys vaan jatkui turhaan pidemmälle. Neuvolaan ei tietenkään saanut aikoja heti ja olemme tässä odotelleet Ollien rokotuksen toteutumista jo 2 viikkoa. Nyt tämän viikon keskiviikkona se päivä koittaa ja saas nähdä, mitä tällä kertaa sitten käy…

    Onneksi tässä nyt oli aikaa vielä kohtuu hyvin ennen reissua, joten tämä viivästyminen ei nyt ollut maailman loppu. Harmillista silti, koska nyt se on vielä edessä.

    Onko muilla rokotuskammoisia poikia?

    Kommentit

    1. Avatar

      Heips! itse neuvolassa terveydenhoitaja työskentelevä sanoisin että suurin osa jännittää ja osa juoksee karkuun, potkii ja jopa yrittää purra, joten ovat kyllä nähneet kaikkea😊.
      Tärkeää että vanhempi vaivihkaa tai suoraan ilmaisee lapsen jännityksen ja rokotteen voi vaikka laittaa heti vastaanoton alussa.
      Tärkeää on myös että vanhempi on napakka ja päättää että rokote laitetaan, pitää lapsesta kunnolla kiinni ja tar vittaessa otetaan toinen hoitaja avuksi pitämään kiinni.
      Tsemppiä teille, hyvin se menee kun vanhempi on päättäväinen 😊

      1. Jonna

        Minä olisin ollut valmis pitämään poikaa kiinni, oltaisiin vaan saatu homma pois alta, mutta tässä tapauksessa sairaanhoitaja ei halunnut. Huomenna katsotaan miten menee neuvolassa. Samalla laitetaan 6v rokote, joten tästä tulee aikamoista.

    2. Avatar

      Olipas ammattitaidoton sairaanhoitaja? Se että ei halua tai kokee toimenpiteen itselleen hankalaksi ei poissulje sitä tosiasiaa että se on hänen työ. Olisi hakenut kaverin avuksi. Toivottavasti ette maksaneet laskua?

      1. Jonna

        En tiedä onko lasten sairaanhoitajakäynnit ilmaisia? Toivottavasti.

    3. Avatar

      Hei,

      Melkoista säätämistä 😁😅 mutta sitähän se usein on. Harmi, että sairaanhoitaja ei ole osannut toimia tilanteessa päättäväisesti… Meillä myös 4 poikaa.

      Esikoisella ollut piikkikammo, mutta on päässyt (nyt 13v.) siitä yli, yllätti äidin positiivisesti, oli käynyt omatoimisesti kouluterkalla ottamassa influenssapiikin (hankala infektioastma), vaikka en ollut erikseen pyytänyt !

      Meillä hoitunut piikitykset peloista huolimatta (pelkokausia on 3/4 ollut ja mennyt ohi) siten, että ei olla luovutettu. Just tuo äidin päättäväisyys, hoitajan inhimillisyys ja lopussa pikku palkinto reippaudesta on toiminut hyvänä kannustimena. Aina ollaan puhuttu myös hyttysen pissasta, sitä enempää kun ei oikeasti satu. Jännitys sattuu enemmän, jos jännittää. Palkinto tullut ikäänkuin pelon voittamisesta. Rokotustilanteen voi ottaa myös oppimiskokemuksena ja jutella pelon tunteesta, mikä on täysin hyväksyttävä ja normaali tunne tuossa tilanteessa.

      1. Jonna

        Hyviä vinkkejä. Kiitos. Uskon, että tämäkin poika pääsee kammostaan eroon kun vähän kasvaa. On ollut kaikkien asioiden suhteen vähän hitaasti lämpiävä ja pelkää aika paljonkin asioita. Pikkuhiljaa.

    4. Avatar

      Kyllä se niin vain on, että sairaanhoitajat vähemmän pistelee rokotteita lapsille, joten kokemusta ”hanttiin” pistävistä rokotettavista on myös vähäisempi. Ole tyytyväinen, ettei epävarma sairaanhoitaja yrittänytkään rokottaa, pahimmassa tapauksessa se olisi päättynyt kaakoseen ja entistä suurempaan pelkoon jatkossa. Terveydenhoitajat pistävät rokotepelkoisille rokotteita päivittäin ja ovat tämän vuoksi paras vaihtoehto. Myös vanhemman ohjaaminen tilanteessa todella tärkeä osa. Tsemppiä teille!

      1. Jonna

        Kiitos, kyllä se maaliin saadaan. 🙂

    5. Avatar

      Täällä bingo! Meillä esikoisella ihan järkky piikkikammo ja meilläkin kerran eräs verinäytteen ottaja kehtasi sanoa, että mitä te tänne tulitte, kun poika pelkää niin kovin 😲😮😪😕 no ehkä siksi, että välillä ne näytteet on pakko ottaa, halusi lapsi tai ei. Meillä auttanut se, että tulee mun syliin ja saa laskea itse kymmeneen ja sitten pistetty. Itkee joka kerta ja minä pidän kiinni, mutta selvitty ❤️😘 pakko vielä sanoa, että oma isoveljeni oli kaikista kamalin piikkikammoinen ikinä ja raukka sairastui 6 vuotiaana diabetekseen ja sen jälkeen oli pakko pistää ja paljon 😪❤️ kyllä hänkin siihen siis oppi ❤️

      1. Jonna

        Kävimme tänään neuvolassa ja hienosti meni. Osaava henkilökunta on kultaakin kalliimpaa. Poika jännitti kauheasti ja kotona meinasi pistää jarrut päälle, että ei mene autoon. Ainoa joka saa pistää on kuulemma isi. No isi on nyt töissä, joten muita vaihtoehtoja ei ollut kun lähteä. Ihan valkoisena poika odotti vuoroaan avoimessa neuvolassa, ja sitten kun oli hänen vuoro, niin tuli reippaasti sisälle. Itkuksi pisti kun alettiin rokottamaan, mutta pysyi hienosti paikallaan. Kyllä ylitti itsensä todella.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart