• ”Meille ei saa tulla lasten kavereita”

    ”Meille ei saa tulla lasten kavereita”

    ”Meille ei saa tulla lasten kavereita”

    Tällaisia kommentteja bongasin eräästä todella pitkästä keskusteluketjusta, äitien keskusteluryhmästä. Järkytyin. Kyseisen ketjun aloituksessa kysyttiin, että miten usein lasten kaverit ovat tervetulleita, millaisilla rajoituksilla, tarjotaanko ruokaa… Todella, todella moni oli vastannut että heille ei saa tulla lasten kavereita. Ollenkaan. Pari perustelua syöpyi mieleeni.

    ”Lasten kavereita käy muutamasti vuodessa, tämä on minunkin kotini enkä halua tänne vieraita lapsia.”

    ”Harvoin annan tulla, yöksi en koskaan. En jaksa kuunnella muiden lapsia.”

    ”En anna tulla juuri koskaan, en vain jaksa. Saavat kutsua sitten aikuisina omaan kotiinsa niin paljon kuin haluavat.

    Alkoi suututtaa. Onkohan kuitenkin niin, että se on myös lasten koti?  Palasin muistoissani omaan lapsuuteeni. Mietin, miten paljon köyhempi se olisi ollut, jos ystäväni eivät olisi saaneet tulla meille. Ja kun ajattelen, että kieltäisin sen omilta lapsiltani… Ystävät ja oikeus kutsua heitä myös kylään, ovat meillä lasten perusoikeus. Asioista sovitaan kyllä, koska asuuhan täällä toki meitä muitakin. On olemassa säännöt, rajat ja hetket joina ollaan oman perheen kesken. Mutta että kieltäisin? En koe, että mulla olisi edes oikeutta tehdä niin, enkä ymmärrä miten kenelläkään muullakaan on. Mistä kaikesta pojat jäisivät paitsi? Mistä kaikesta jäisin itsekin paitsi? Ja miten voisimme tutustua poikien ystäviin, jos he eivät saisi tulla meille? Musta on ihan huippua tuntea poikien kaverit, ja he tuntevat meidät. Haluan uskoa tämän luovan perustaa myös horisontissa siintävälle murrosiälle. Uskon monien ystävien säilyvän sinne sekä ylikin, ja teini-iässä on erityisen tärkeää  tuntea lasten ystävät.

    Pari mustelmaista kesämiestä ja yksi neiti kesäheinä.

    Nämä hetket luovat muistoja

    Ruokailuun liittyen ymmärrän kustannuskysymyksen. Kaikilla ei ole varaa tarjota ruokaa, tai edes välipalaa vieraille lapsille. Se on kurjaa, mutta eihän se kenenkään muun velvollisuus olekaan. Silloin on mielestäni aivan sopivaa ruokailuhetkellä sanoa sille kaverille, että menee lastenhuoneeseen leikkimään kun me nopsasti syödään. Joskus olen itsekin joutunut tekemään näin jos ruokaa jostain syystä on tullut tehtyä tosi vähän, mutta lähes aina on tarjota muillekin. Odotan niin onnessani kesää, se lämmin fiilis tuntuu varpaissa saakka kun ne lippispäiset pojat ja tytöt käyvät koputtamassa ovelle ja pyytämässä poikia ulos, hyppivät meidän tramponiilla, käyvät kuuden hengen joukolla kippaamassa litran mehua helteellä ja jatkavat sora pyöränrenkaista pöllyten koko jengi seuraavaan paikkaan. Tai ne yökaverit! Popcornia, leffaa, myöhäisillan supatusta ja kikatusta, uhkauksia siitä ettei nukuta ollenkaan koko yönä. Rakastan näitä hetkiä, rakastan niitä hetkiä. Meille kaverit ovat tervetulleita melkein aina, enkä nyt tarkoita että ovet olisivat auki kuin majatalossa. Toistaiseksi kukaan ei ole vieraillut kukonlaulun aikaan tai yömyöhään. Ja joskus on ihan ok toivoa, että ollaanko oman perheen kesken. Nämä lapsuuden hetket luovat muistoja, sitovat ystävyyksiä lujiksi ja valavat luottamusta. Haluan antaa lapsilleni tilaa tämän kaiken tekemiseen.

     

    Kommentit

    1. Avatar

      :O Itsellä ei ole edes käynyt mielessä etteikö lasteni kaverit saisivat meille tulla. Ainoita tilanteita jolloin sanon lapsilleni että meille ei kaverit saa tulla on se jos joku perheenjäsenistä on kipeänä, ja tämäkin lähinnä suojelukseksi toisten perheille ettei sitä tartuntaa meiltä ihna niin helposti saisi. Melko vapaasti saavat pyytää kavereita ja kulkea meillä sekä kavereilla, pihoissa ja puistoissa. Ruokaa tarjoan aina, lukuunottamatta jos nyt sattuu olemaan sellainen ruoka tullut tehtyä että jokaiselle perheenjäsenelle on laskettu esim yksi kanapihvi tai vastaavaa. Yökylään meillä saa kaverit tulla viikonloppuisin, viikolla vain jos on joku hyvä syy, esim kaverin vanhemmat illan ja aamun töissä, aamullaennään suoraan johonkin erikoistapahtumaan yms… Ja ovat myös omat lapseni saaneet mennä yökyläilemään.

      1. Avatar

        Viikolla yökyläilyjä ei meilläkään juuri oo ollut, pojat eivät kyllä oo pyytäneetkään. Ne on tosiaan vähän eri asia, mutta nekin onnistuis tarpeen vaatiessa 🤗 Kiva kuulla että meitä on muitakin, joilla ovet ovat auki lasten ystäville ❤️

    2. Avatar

      Kyllä meille on aina lasten kaverit tervetulleita. Pienistä rahoista ison perheen ruoat, ja siitä saa kyllä riittämään kavereillekin. Koskaan ei tiedä onko sillä kaverilla vaikkapa jokin hätä, jota ei uskalla tai osaa kertoa, vai viihtyykö muuten vaan paljon mun mukuloitteni kanssa meillä. Yökylässä on ollut omien 4n lisäksi yhdeksänkin,ei tosin usein, mutta on ollut. Hyvin pärjättiin ja sopu sijaa antoi.

      1. Avatar

        Yhdeksän 😍😅 Juu, en tiiä oonko jotenkin pöhelö, mutta musta on oikeastaan aika ihanaa kun pöytä on piukassa muksuja 😄 Iso soppakattila tulille vaan😄

    3. Avatar

      Kamalalta tuntuisi sanoa ei! Pojat vielä pieniä, niin ei oo paljoa kysellyt. Mutta todellakin saa. Samat ajatukset kuin sinullakin 😍

      1. Avatar

        Niinpä, tuntuu jotenkin hassulta että automaattisesti lähtis kieltämään tämmösiä ❤️

    4. Avatar

      Meillä on joka päivä jollakin neljästä lapsesta kavereita kylässä ja miltei joka viikonloppu yökyläläisiä, laskeskeltiin huvikseen että 3kk aikana on ollut parikymmentä lasta yökylässä. Lisäksi olemme sijaisperhe.

      Meillä on ovet miltei aina auki lasten kavereille muutamia poikkeuksia (oma aikainen aamuvuoro) lukuunottamatta. Ruokaa tarjoillaan kaikille paikalla oleville, kalliiksi se kai tulee mutta tällä osoitan kiitollisuuteni siitä että lapsuuden ystäväni perheessä oli aina lämmin ruoka minullekin, jota ei kotiin odoteltu syömään.
      Haluan, että kotini on turvallinen paikka kaikille lapsille.

    5. Avatar

      Me olemme köyhiä, tai varattomia. Me olemme ulosotossa ja meitä on 6 hlöä ja tilaa on 70 m2. Kyllä, kavereita käy. Päivittäin 6 hlöä, toisinaan 7 hlöä lisää. Ja jotkut menevät itse jopa jääkaapille, koska muutenkin tulevat jo aamusta ja syövät meillä aamupalankin ennen kouluun lähtöä. Saamme kaupasta ”jämäruokaa”, joten periaatteessa ilmaiseksi heidät ruokin. Silti joskus tuntuu, että saisiko edes yhden päivän olla vain oman perheen kesken ja syödä itse miettimättä jääkö kaikille ja olla jättämästä itseään pois, että kaikki saa. Mutta sydämeni ei salli kieltää, koska näen kuinka paljon nämä lapset kaipaavat sitä, että joku välittää ja kysyy mitä kuuluu, antaa välipalaa, on läsnä, halaa, hymyilee. Toivon heille kaikille pelkkää hyvää.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart