• Millainen äidin kuuluu olla?

    Millainen äidin kuuluu olla?

    Millainen äidin kuuluu olla?

    Äiti tuo hellä ja lämpöinen 
    uhrautuvainen ja jalo, 
    ahkera, pullantuoksuinen 
    kiiltää puhtauttaan koko talo. 
    Ei lie äidin sydäntä hellempää 
    kunnon äiti ei helposti suutu, 
    äiti aina jaksaa vain ymmärtää 
    ei viisautta äideiltä puutu. 

    Vitun stereotypiat, sanonpa vaan. Olen nyt 29-vuotias, kohta kolmekymmentä. Sain esikoiseni ollessani epävarma 21-vuotias, ja se epävarmuus kipitti helppoa aasinsiltaa pitkin suoraan tuoreen ja haavoittuvan äitiyteni syvimpään ytimeen. Kun se jäi sinne asumaan ja imi itseensä jatkuvasti lisää painolastia neuvoloiden lehtisistä, sosiaalisesta mediasta, lehdistä, uutisista ja toisista äideistä. Kun mietin, millainen äidin kuuluu olla, ainoa ajatus oli että ei ainakaan tällainen.

    Olenko vääränlainen äidiksi?

    Ulos se purkautui todella paskamaisena muiden arvosteluna, väsymyksenä, ahdistuksena.  Tunsin olevani täysin vääränlainen. Peiliin katsoessa koin, että en näyttänyt äidiltä. En kuulostanut äidiltä. En ajatellut kuin äiti.  Tarvitsin ja tarvitsen toisinaan tilaa, joskus väsyn hirveän helposti ja suusta pääsee sammakkojen lisäksi liuta kirosanoja.

    Minä istun, mietin ja käsitän 
    en mittoja noita täytä, 
    ja jos oikein asian ymmärrän 
    en kai äidiltä edes näytä. 
    Vajoan penkissä alaspäin 
    hymyn yritän esiin kaivaa, 
    en tunnista kehuista itseäin 
    yhä enemmän tilanne vaivaa. 

    Kai äitinä inhimillinen 
    on otteeni elämään tähän 
    minä aina jaksa rakastaa en 
    vaan vihaankin joskus vähän 
    Minä suutun joskus niin tosissaan, 
    että ihan ravistaa tekisi mieli 
    ja suuria tulia aikaan saa 
    tää liukas ja terävä kieli 

    Irti epävarmuudesta

    Yhdeksässä vuodessa sekin tilanne on luojan kiitos muuttunut. Toki pohdin ja peilailen omaa vanhemmuuttani, ja haluan kehittää itseäni tietyillä tavoilla. Mutta nyt kuitenkin tiedän, ettei ole normeja joita kuuluu täyttää. Että en ole huonompi siksi että suutahdan, tai sanon voi perkele. Tiedän varmaksi, että en ole ainoa, joka kokee epävarmuutta. Kaikkien suurten tekijöiden maalaama kokonaiskuva on iskostunut niin syvälle meihin, että sitä on vaikeaa kaivaa sieltä pois. On ahdistavaa ja kuluttavaa pyrkiä kohti jotain kaunista kuvitelmaa äitiydestä, vain siksi että sellainen kuuluu olla. Että äidin kuuluu näyttää tältä, pitää koti tällaisessa kunnossa, tehdä sellaista ruokaa ja kuluttaa aikaansa näin.

    Huono omatunto ja syyllisyys 
    meitä äitejä usein vaivaa 
    kehut silloin tuntuvat pahalle 
    ne arpia auki vain kaivaa 

    Ainoa, mitä äidin kuuluu, on rakastaa lastaan

    Hyvä äiti voi olla laiha, lihava, normaalipainoinen, kalju, tatuoitu, kiroileva, siivousfriikki, boheemi, sohvaperuna, liikunnallinen…you name it. Eikä aina tarvitse olla mitenkään hyväkään – mä oon ainakin semmonen ihan OK. Lasten kanssa ohimeneviä epävarmuuden hetkiä ei varmaan voi välttää – ainakin itse törmään tosi usein sellaisiin tilanteisiin, joissa joudun tosissani miettimään että mitä hemmettiä tässä pitäisi tehdä?! Mutta on liian suuri asia yrittää muuttaa omaa äitiyttään joksikin muuksi. Millainen äidin kuuluu olla- kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, ei tiettyjä raameja. Ainoa, mitä äidin kuuluu, on rakastaa lastaan – ja raskaimpina hetkinä senkin tunteen hakemiseen saa mennä hetki.

    Jospa kehujen ylitsevuotavien 
    sijaan sanoa vaikka voisi 
    jotain armollista ja pehmeää 
    se kuin musiikki korvissa soisi 
    Jos kuulisi hetkenä sellaisena 
    kun mieli ei taivaisiin yllä 
    että selviät ihan kivasti 
    ja äitinä riität kyllä.

    *osa Tuulikki Jääskeläisen runoa

    Oletteko te kokeneet epävarmuutta äitiydessänne? Olisi mukavaa kuulla teidän kokemuksia ja mielipiteitänne aiheesta – asetetaanko äideille raamit?

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart