• Somen kiiltokuvaelämän pimeä puoli

    Somen kiiltokuvaelämän pimeä puoli

    Ajauduin taannoin hyvän ystäväni kanssa keskusteluun siitä, miten sosiaalisessa mediassa on mahdollista antaa elämästä ja arjestaan täysin totuudesta poikkeava kuva, somekulissi. Mutta mikä on somen kiiltokuvaelämän pimeä puoli?

    Elämä jossa kaikki on täydellistä ja aivan superihanaa, aivan parasta. Elämä, jossa koti kiiltää, tilillä on pätäkkää loputtomasti, parisuhde on pullillaan romantiikkaa ja rakkautta eikä lapsille koskaan suututa – koska nehän ovat aina kiltisti. Olenko katkera? No, en tiedä. Ehkä sen voi siihenkin muotoon vääntää. En vain usko, että kenenkään elämä on koskaan tuollaista. Ja näin näissäkin tapauksissa joista puhuimme, totesimme että asiat on saatu näyttämään vain ihanilta, vaikka niiden takaa löytyisi todella raskaitakin asioita. Joskus tuntuu siltä, että mitä enemmän hehkutusta somessa, sitä pahempi asia sen kiiltokuvan taakse on piilotettu. Välillä mietin, että ajattelevatko nämä ihmiset valehtelevansa? Onko some heille pakopaikka? Tapa jolla muovata omasta elämästä parempaa, edes pintapuolisesti? Uskon että jokainen on joskus edes hiukan huijannut tai värittänyt someen jakamiaan asioita, myös minä, mutta alkavatko nämä kokopäivätyökseen somen kulisseja ylläpitävät lopulta elää ainoastaan somen kautta, ruudun välityksellä? Sillä itse näen tämän melkeinpä vääjäämättömänä.

    Eikö oo ihan ok, että joskus arki on levinneitä muroja, kaatuneita maitolaseja ja polviin saakka ulottuvia silmäpusseja?

    Löytyisikö kultaista keskitietä?

    Ymmärrän, ettei esimerkiksi parisuhderiitoja puida somessa, se ei kuulu myöskään minun some-etikettiini. En tiedä onko siinä myöskään ideaa, että some olisi jonkinlainen ämpäri, johon oksennettaisiin pelkästään pahaa oloa. Mutta voisiko olla olemassa kultainen keskitie, sellainen ait0? Itse jaan elämästämme someen vähän. Jaan iloisia ja positiivisia juttuja, naurua, rakkautta ja yhdessäoloa – koska elämä on osittain sitä. Olen kuitenkin jakanut myös ah-niin-kauniin #silmäpussit kuvia aamuista joita edeltävinä öinä ei ole nukuttu, sotkuisista lastenhuoneista tai vaikkapa koirien tuhoamista tyynyistä. Jokainen toki luo somen sellaiseksi kuin itse haluaa, mutta haluaisin tietää, miksi täytyy ylläpitää somekulisseja? Kuvata uudet merkkivaatteet vaikka ruokaan ei ole rahaa, hehkuttaa parisuhdetta yltiöromanttisesti vaikka meno on hyvinkin nihkeää, iloita omaa energisyyttään vaikka jaksaminen on niin kortilla ettei oikeasti pärjää ilman apua? Jatkuvaa negativisuutta ja pessimistisyyttä ei jaksa kukaan, positiivisuus ja optimistisuus on houkuttelevampaa. Miten raskasta somekulissien ylläpitäminen on? Vai onko se jollain tavalla vakuuttelua itselleen, että  kaikki ihan hyvin, vaikka oikeasti menee ihan päin persettä? Uskon että tilanne ei ainakaan tule paranemaan, vaan somen kiiltokuvaelämän pimeä puoli synkkenee. Ja jos vielä mennään vähän pinnallisempaan osuuteen – mielestäni on paljon inspiroivampaa seurata vaikkapa Instagramissa ihmisiä jotka ovat aitoja, joiden elämä ei ole pelkkää hattaraa. Heihin voi samaistua, saada tarttumapintaa.

    Someriippuvuus uusi kansansairaus?

    Tässä ehkä lisäongelmana on myös jonkinlainen addiktio, luulisin. Vai onko se ihan normaalia, että jokainen hetki jaetaan IG-stooriin? Lapsen syöttämisestä iltapesuihin saakka ? Aamukuudesta iltakymmeneen? Työmatkasta alkaen, lounaat ja kuntosalireissut? Ystävien lounaat, treffit puolison kanssa? Tuntuu vieraalta, ja aika surulliselta. Jos vaikka ajattelee että omat vanhemmat olisivat lapsuudessani keskittyneet kuvaamaan kaiken eikä naamaa paljon ruudun takaa olisi näkynyt, niin eipä se olisi kovin hääppöistä ollut.

    Kuulisin mielelläni teidän ajatuksianne some-elämästä? Onko addiktio nykyään jo suuri ongelma? Oletteko törmänneet somekulisseihin?

    Kommentit

    1. Avatar

      Näkisin että jatkuvasti ollaan menossa sinne aidompaan suuntaan. Kulissit alkavat sortua. Yhä useampi ei enää usko sitä elämää mitä kuvaa koitetaan antaa, some on murroksessa. Mutta ymmärrys siitä, että tietyn kulissin takana voi olla ja onkin monesti kipeitä asioita, olisi tosi tärkeää. Ei ole hedelmällistä suhtautua arvostelevasti tai syyllistäen kenenkään somekäyttäytymiseen kun ei voi tietää, mitä siellä taustalla on. Aitous alkaa tulla someen, kun on tarpeeksi niitä rohkeita, jotka näyttävät itsestään myös hieman niitä varjoja, koska sehän on meidän jokaisen elämää. Arvon hakeminen itsensä ulkopuolelta on varmasti se yleisin syy antaa elämästään kiiltokuvavaikutelma. Arvoa haetaan ulkopuolelta silloin, kun sitä ei löydy omasta sisimmästä. Some on tähän tarkoitukseen loistava.

      1. Avatar

        Siis somehan on kokonaisuutena mahtava, sitä ei käy kieltäminen 😊 Ehkä se aitous tosiaan alkaa hiipiä sinnekin.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart