• Ulkonäkörasismi on perseestä

    Ulkonäkörasismi on perseestä

    Ulkonäkörasismi on perseestä

    No siinähän se tulikin. Voisi luulla että ulkonäkörasismi on menneen ajan ilmiö, mutta ehei. Haluan jakaa oman, vielä melko tuoreen kokemukseni. Olin ehkä noin vuosi sitten lounasaikaan syömässä paikallisessa Amarillo-ravintolassa, yksin. Päivä oli ollut tosi jees, mulla oli sellainen hyvä boogie, you know. Nappasin tiskiltä Iltalehden ja löysin paikan vapaasta loosista. Nälkä kurnien tilasin itselleni muistaakseni kasvishampurilaisen, hain salaattia ja lueskelin lehteäni. Noteerasin jossain välissä viereisessä pöydässä istuvan miehen, ajattelisin että keski-ikäisen? En kiinnittänyt häneen suuremmin huomiota. En puhunut kenenkään kanssa, söin ihan tavalliseen tapaan ruokaani. Hetken kuluttua havahduin ”hyi vittu, katso tota”-tokaisuun. Nostin katseeni huomatakseni miten viereisen pöydän mies vinkkasi toverilleen minua. Toinen mies kääntyi ja nyökkäsi, ilmeisesti yhtyäkseen kaverinsa mielipiteeseen.

    Ensimmäinen fiilis oli hämmennys. Katsoin ensin taakseni, hakien syytä sieltä. Miehet vilkaisivat minua vielä uudelleen, en halua tietää mitä puhuivat. En ole erityisen hyvällä itsetunnolla varustettu. Kyyneleet kirvelivät silmissä, poskia kuumotti, kurkussa tuntui pala. Iloinen mieli jäi pöytään jäähtyvän aterian seuraksi, kun suuntasin vessaan jossa odotin näkeväni kasvoni täynnä majoneesia tai muuta ällöttävää. Kasvot olivat puhtaat, kevyesti meikatut. Tukka nutturalla, vaatteet siistit ja puhtaat. Vaikka nyt ajattelen että vaikka naamassani olisi ollut sitä itseään, heidän kommenttinsa oli luokatun. Mutta miehiä oli siis ällöttänyt ilmeisesti ulkonäköni. Olen pyöreä, lävistetty ja tatuoitu. Ilmeisesti en heidän mieleensä. Vuosien varrella kärkäs kieleni on vienyt minut ongelmiin yhden sun toisenkin kerran, mutta tämä on yksi niistä kerroista jolloin olen jäänyt sanattomaksi. Toisaalta pelkäsin että olisin syyllistynyt itse törkeisiin solvauksiin jos olisin marssinut miesten pöytään, toisaalta ehkä en uskaltanut ottaa riskiä että he olisivat kenties avautuneet ulkonäöstäni vielä lisää.

    Miksi, millä oikeudella?

    Mikä saa ihmisen tekemään noin? Millä oikeudella? Eihän tämä nyt liene edes kovin paha case, mutta vielä vuodenkin jälkeen se riipii mieltä. Tiedän, ettei noin luokattoman kommentin saisi antaa jäädä mieleen pyörimään. Mutta kun se jäi! Itse olen vain siitä onnekas, että olen ympäröitynä ihan mielettömän ihanilla ihmisillä, joiden kanssa paasasin asiasta. Entä kun vastaavasti kommentoidaan ihmistä, jolla ei ole ketään? Jonka itsetunto on valmiiksi aivan murskana? Eikä sillä – olipa kuka tahansa tai miten hyvällä itsetunnolla valettu, ulkonäkörasismi on aivan perseestä. Ulkonäkörasismi satuttaa, pahimmillaan saa ihmisen eristäytymään ja latistaa itsetuntoa. Yksi halveksuva sana, naurahdus ja arvosteleva katse ei ehkä pyöri antavan osapuolen vieressä minuuttia kauemmin – mutta vastaanottaja ei ehkä unohda sitä koskaan. Kaikki lähipiirissänikään olevat eivät tosin ole samoilla linjoilla kanssani – esimerkiksi oma äitini on sitä mieltä, että koska olen itse valinnut esimerkiksi hankkia tatuointeja ja lävistyksiä, minun tulee hyväksyä se että ulkonäköäni arvostellaan. Järjetöntä!

    Tämän tapahtuman jälkeen olen pyrkinyt muuttamaan ajatusmaailmaani myönteisemmäksi sekä itseäni että muita kohtaan, näyttäen mallia myös lapsille. Oletteko te törmänneet vastaavaan, ja miten olette reagoineet?

    Kommentit

    1. Avatar

      Voi ei kuin kuulostaa samanlaiselta mistä meillä aikanaan oli kokemuksia! Se raastava tunne kun tuntuu pettäneensä lapsen viemällä tuollaiseen paikkaan. Meillä meni aikaa asiasta ylipääsyyn myös, onneksi kesti vain hetken eikä vuosia ..

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart

    Ostoskori