“Ei ole olemassa koulukiusaamista, on vain koulukiusaantumista”
Törmäsin netissä kommenttiin, joka sisälsi muun muassa tämän lauseen. Koulukiusaantuminen. Siinäpä vasta vastenmielinen termi. Tässä yhteydessä ainakin tällä tarkoitettiin sitä, että ongelma ei ole se, että ihmisiä kiusataan, vaan että ne kiusatut ovat niin herkkiä. Siis mitä?! Vastoin omia tapojani, otin screenshotin. Poistin tunnistetiedot, mutta koska kommentti oli julkaistu julkiseen yhteisöön, kerron sen että kyseessä on erään kunnan Perussuomalaisten hallituksen jäsen. Hänen mielestään konfliktit syntyvät siis siitä, että on olemassa asia, nimeltä koulukiusaantuminen.
“Toisekseen maailma ei ole mikään pumpulipallo, vaan iskuja pitää kyetä ottamaan vastaan.”
Ajattelin, että tällaisia ihmisiä ei enää olisi. Olen siis aidosti melko järkyttynyt. Miten nämä ihmiset reagoivat, kun kuulevat oman lapsensa kiusaavan? Käskevät lyödä ja kiusata kovempaa? Entä, jos heidän lapsensa “kiusaantuu”? Käskevät lakata itkemästä, lyödä takaisin? Tämä on pelottavaa. Tämä henkilö ilmeisesti perustelee aatettaan sillä, että lapsen on opittava kestämään. Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että kiusaamista valitettavasti tapahtuu. Tiedostan myös sen, että omasta lapsestaan ei aina haluaisi uskoa ikäviä asioita, ja joskus asian hyväksyminen ottaa aikansa. Mutta että joukossamme on sellaisia, joiden mielestä kaikki koulukiusaaminen on lähtökohtaisesti “koulukiusaantumista”, eli vika on kiusatussa?
“Ja jos ei kestä, niin se on voi voi.”
En tiedä onko tällä ihmisellä lapsia. Jos on, en tiedä olenko enemmän huolissani hänen lapsestaan, vai niistä lapsista joiden kanssa tämä lapsi käy koulu, opettelee ja kasvaa. Itsetunto-ongelmia, vihaa, ahdistusta, masennusta. Siinä vasta jäävuoren huippu siitä, mitä kiusaaminen voi aiheuttaa kiusatulle. Itse olen ollut kiusaaja sekä kiusattu, molemmat ovat jättäneet jäljet. En tiedä, mitä olisi tapahtunut jos kotoa olisi puskettu ylläolevan kaltaista asennetta. Miten tuollaisessa kasvuympäristössä kasvava lapsi kohtelee koulutovereitaan? Työkavereitaan? Muita kanssaeläjiä?
Kiusaaminen ei koskaan ole kiusatun vika, ei koskaan! Myös kiusaajalla saattaa olla paha olla, hän saattaa myös tarvita tukea sekä apua. Mutta en koskaan voisi vierittää kiusaamista uhrin niskaan, olipa se kiusaaja sitten vaikka oma poikani.
Haluaisin nyt kuulla, että oletteko te törmänneet vastaavaan kommentointiin. Miten olette reagoineet?
Kyllä tuossa jotain perää on. Toiset todellakin kiusaantuu ihan pienistä asioista, jopa niin ettei “kiusaaja” edes tiedä olevansa sellainen. Hän voi leikkiä parhaan kaverinsa kanssa autuaan tietämättömänä, että joku siitä kiusaantuu, sillä ettei tohdi itse pyytää päästä mukaan. Toki eri asia on sellainen, joka tiedostaa olevansa kiusaaja ja tekee niin tahallaan. Tärkeintä olisi jokaisen vanhemman/opettajan tukea itsetuntoa lapsella. Väkivalta on sitten asia erikseen ja siihen voi soittaa poliisit. Nykyään on hyvin vaikeaa elää normaalisti. Aina joku alkaa jostakin vinkumaan. Nykyihmiset eivät ole eläneet oikeasti rankkoja aikoja, niin ne kehittelee sen jostakin. On vaikeaa vain nauttia ja elää. Joku hermostuu siitäkin.