• Miten opetella sietämään kaaosta?

    Miten opetella sietämään kaaosta?

    Elin lapsuuden kodissa, jossa meillä useimmiten oli siistiä. Olen 80 ja 90 -luvun lapsi ja silloin elettiin aikaa, jolloin ihmiset tupsahtelivat toistensa luo varoittamatta, (joka muuten nykypäivänä taitaa jo olla aika harvinainen tapa) enkä muista, että äitini olisi ikinä pahoitellut vieraille kotonamme vallitsevaa kaaosta.

    Omillani jo toistakymmentä vuotta asuneena olen aina pitänyt siisteyttä ja järjestystä tärkeänä, liekö jo lapsuudesta opittu tapa tai luonteenpiirre.

    En kuitenkaan koe olevani mikään himo siivoaja! En hinkkaa hammasharjalla kylppärin kaakeleita, en pese lattioita viikoittain ja mieluummin käännän ikkunoissakin sälekaihtimet kiinni kuin ryhtyisin niiden pesuun.

    Sen sijaan ylläpidän tai pitäisikö sanoa, haluaisin ylläpitää järjestystä, jossa tavarat olisivat omilla paikoillaan ja kotiin tullessaan ei ensimmäisenä kompastuisi märkiin ulkovaate kasoihin…

     

     

    AINAINEN SIISTEYS JA JÄRJESTYS + LAPSIPERHE = MAHDOTON YHTÄLÖ

    Teetänkö vaan itselleni ylimääräistä työtä poimimalla jatkuvasti olohuoneeseen kulkeutuneita leluja? -KYLLÄ! Huomaako kukaan muu kuin minä sitä kaaosta, tai onko se edes kaaosta? Missä menee lapsiperhe arjen ja kaaoksen raja? Miten ylipäätänsä määritellään kaaos? Kauneus tai tässä tapauksessa kaaos on katsojan silmissä.

    Olemme monesti ystävien kanssa pohtineet, että miksi me niille tutuille ja turvallisille läheisille ensimmäisenä aina tokaistaan, että en ehtinyt siivota ennen kuin tulit tai sori, meillä on vähän sekaista… Ystävät kuitenkin tulevat kylään vaihtamaan kuulumisia eikä tarkastamaan milloin viimeksi on imuroitu.

     

     

    Pitäisi osata nauttia tästä hetkestä, kun lapset ovat vielä pieniä ja leikkivät. Leikki on lapsen tapa olla olemassa ja ilmaista itseään.
    En myöskään halua, että poikien kasvaessa aikuisiksi, heillä on päällimäisenä muistikuvana äidistä sellainen Justiina tyylinen tiukkis, joka vaan seisoi kaulin kädessä paasaamassa järjestyksestä.

    Miten siis oppia hölläämään, unohtamaan edes hetkeksi ympärillä oleva sotku ja nauttimaan hetkestä? Taito, jota minä 34-vuotiaana vielä opettelen.

    -Sarianna

     

    Kommentit

    1. Avatar

      Aivan samoja ajatuksia täälläkin. Ajattelen että nyt höllään, ja silti huomaan jatkuvasti jankuttavani siitä, miten kaikki tavarat on levällään. Mutta sille ei vaan voi mitään, niin kauan kun tavarat on ympäri ämpäri oma sielu ei lepää. Pakko toki on ollut muuttaa jonkin verran ajatusmaailmaa, mutta kun asuu kolmen miespuolisen tyypin kanssa, jotka ei omaa samaa käsitystä siisteydestä niin ei ole helppoa ei 😉

      1. Avatar

        Huoh, ihana kuulla, että minulla on kohtalotovereita, vaikka toisaalta en haluaisi muiden joutuvan kokea tätä tunnetta. 😉 Huomaan kyllä, että kun julkaisin tästä aiheesta kirjoituksen, olen muutamaan otteeseen onnistunut imemään lauseeni takaisin, joten ehkä tämä asia tosiaan vaatii työstämistä. Tsemppiä sullekin!

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart