• Jos kuolen yöllä, miten vauvani selviää?

    Jos kuolen yöllä, miten vauvani selviää?

    Tämä on sitten ihan hullu juttu, mutta kerron silti. Juteltiin juuri erään ystäväni kanssa siitä, että kuinka kamalaa on olla äiti ja pelätä aina, että lapsille sattuu jotain. Minä olen ollut tässä asiassa ehkä vielä astetta hullumpi. Nyt se hulluus vähän naurattaa minuakin, mutta silloin ei oikeasti naurattanut.

    Äitiys on kyllä hurjan ihanaa, mutta tämä pelkopuoli siitä on ollut ihan kamalaa. Onneksi tätä asiaa ei tarvitse nyt enää pelätä, kun lapset ovat jo isompia.

    Jos kuolen yöllä

    Kun poikani olivat tosi pieniä, pelkäsin aina, että jos kuolen yöllä, niin lapset eivät selviä. Erityisesti silloin kuin poikien isä oli yön töissä. Mieheni työvuorot ovat 24h ja usein todellisuudessa vielä paljon pidempiä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos mieheni lähti töihin ennen kuin me muut herättiin, niin hän tuli takaisin kotiin vasta seuraavana päivänä joskus klo 12 aikoihin. Eli jos olisin kuollut yöllä, pienet poikani olisivat olleet keskenään noin 30h.

    Noh, koska minä oikeasti mietin näin hullua asiaa, niin oman mielenterveyteni vuoksi minun piti järjestää asiat niin, että lapseni selviävät 30h ilman aikuisia. Laitoin pinnasänkyyn pienimmälle aina tuttipullossa vettä ja leluja viihdykkeeksi. Isommille nostin muropaketin niin alas, että voivat napsia niitä ja vesipulloja myös ympäri kämppää. Kaikki vaarallinen pois näköpiiristä ja käsien ulottuvilta. Sähkölaitteet kaikki kiinni, pistokkeet pois seinästä. Tämän tein aina illalla ennen nukkumaanmenoa.

    Aivan sekopäistä. Mutta pelkäsin oikeasti niin paljon tätä vaihtoehtoa, että oli pakko toimia. Meitin, että onko teillä yksinhuoltajilla tällaisia pelkotiloja? Mitä jos teille käy jotain ja lapset jää ties kuinka pitkäksi aikaa keskenään?

    Pelot muuttuvat

    Nyt en pelkää enää tämmöisiä juttuja, koska poikani ovat sen verran isoja, että osaavat soittaa apua, lähteä pois asunnosta ja pärjäävät  muutenkin itsekseen.

    Pelkoja on tullut uusia. Kun pojat ovat kavereillaan tai ulkona ja jossain soi ambulanssin sireenit niin aina henkeäni pidätellen toivon, että nämä sireenit eivät koske minun lastani. Kun poikani on myöhässä kotiintuloajastaan, mieleeni piirtyy mitä kamalampia skenaarioita siitä, mitä pojalleni on käynyt ja missä hän nyt on.

    Eiköhän tämmöinen pelkääminen ole melko tyypillistä äideille ja isille, mutta välillä mietin, olenko vähän hullu?

     

     

     

    Kommentit

    1. Avatar

      Juu. Olen monesti miettinyt jopa itkun partaalle asti sitä tilannetta jos kuolen. Viime kesänä ajoin aina tunnin matkan päähän töihin ja mietin usein ajaessa, että jos nyt ajan kolarin niin kuka lapseni sitten hakee hoidosta. Nuo tunteet on ihan hirveitä ja aiheuttaa oikeesti jopa pakokauhun tapaisia tuntemuksia. Toisaalta on lohduttavaa kuulla, että muillakin äideillä on samanlaisia mietteitä enkä olekaan ihan hullu

    2. Avatar

      Ihanaa lukea, että joku muukin ajattelee tämmöistä! Minäkin olen alkanut pelkäämään vaikka mitä kun tulin äidiksi ja ajatellut monesti sekoavani ajatuksistani. Nimenomaan yksin lapsen kanssa olemista pelkään, varsinkin jos on väsynyt ja muutenkin vähän heikko olo. Mutta kai tää on sitten ihan normaalia, vaikka tämmösiä pelkää:)

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart