• Miten ihmeessä uskallat?

    Yleisin kysymys mitä kuulen ei ole miksi tein lapsen yksin tai olenko väsynyt. Vaan miten uskalsin tehdä toisen lapsen yksin meidän taustojen jälkeen. Enkö pelännyt uutta allergista ja huono unista lasta? Sitä väsymystä kun oikeasti perheessä kukaan ei nuku. Miten ihmeessä uskallat?

    Pitkään ajattelin etten edes osaa vastata tuohon kysymykseen. Se tuntui niin oudolta. Miksi en uskaltaisi? Miksi antaisin pelon määritellä meidän elämää? En muutenkaan ole elämässäni antanut pelon vaikuttaa päätöksiini niin miksi nyt antaisin? Kunnes ymmärsin todella itsekkin miksi uskalsin. Miksi halusin ja miksi en epäröinyt päätöksen kanssa tehdä lapsi täysin yksin ollenkaan.

    Kun on käynyt pohjalla, kun on kokenut sen väsymyksen, unettomuuden ja ne huudot mitä me Juliuksen kanssa koettiin ja ennen kaikkea selvittiin niistä niin en pelännyt niitä enää. Oma tieto on potenssiin tsiljoona verrattuna Juliuksen vauva-aikaan, joten jo se tuo turvaa ja apua vaikeampina hetkinä. Kenenkään meistä tila ei menisi niin pahaksi enää koska tiedän enemmän ja osaan toimia. Mutta se kaiken a ja o on kappaleen ensimmäisen lauseen loppuosa. Me selvittiin siitä. Siihen kiteytyy osittain oma asenteeni elämää kohtaan.

    Yhden suhde viiteen

    Havahduin tähän ajatukseen tänään äitini kanssa puhuessani. Hän pohti mitä kaikkea hyvää Juliuksen allergiat on meidän elämään alkujärkytyksen jälkeen tuonut. Ystäviä, ruokarepertuaari on laajentunut ihan hurjasti jne. Usein ihmisen mieli pysähtyy siihen vaikeaan asiaan mitä elämässä on tapahtunut. Mieli keskittyy siihen ja samalla unohtaa sen kaiken hyvän mitä siitä on seurannut tai pelkästään se, että hei me selvittiin siitä. Ja loppujen lopuksi vain sillä lopputulemalla on väliä. Meidän ei pidä antaa vaikeiden aikojen määrittää meitä. Ne muovaa ja ne opettaa ja tekee meistä meidät, mutta ei ne ole kaikki mitä meillä on.

    Itselläni voimalauseena on kaiken sen jälkeen ollut nimenomaan tuo, että me selvittiin siitä. Nyt toisen lapsen kohdalla käsittelin asiaa usein mielessäni rimpsulla me on selvitty siitä kerran, me selvitään toistekin jos niikseen tulee. En anna mieleni jäädä niihin tunteisiin mitä ne vaikeat ajat aiheutti, en mä niiden olemassa oloa kiellä, mutta ne ei ole ainoa asia siinä ajankohdassa.

    Sitä sanotaan että jokaista ilkeää sanaa kohtaan toiselle pitäisi sanoa viisi hyvää, että ilkeyden voi hyvittää. Se mittasuhde kertoo elämässä paljon hyvän ja huonon välillä. Yksi vaikea aika ja asia voi kätkeä sisäänsä viisi hyvääkin asiaa mitä siitä on seurannut. Usein vain se vaikea/huono asia vie kaiken huomion. Kun oppii huomaamaan ne viisi hyvää sen kipeän jutun alla niin oppii myös kiitollisuutta vaikeita asioita kohtaan. Koska ne kätkee hyvin paljon sisäänsä.

    Mä en antanut pelon määritellä meidän elämänpolkua. Otin ohjat omiin käsiini ja nyt mulla on kaksi maailman kultaisinta aarretta, kaksi omaa pientä poikaa. Olen onnellisimmillani, vahvimmillani ja aidoimmillani juuri tässä hetkessä. Pelon sivuutus antoi mulle niin paljon enemmän kun edes Juliuksen allergia-ajat ottivat. Sen todellisen onnen löytää viirun verran sieltä oman mukavuusalueen takaa. Tavoitelkaa sitä!

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart