• Mitä jos sinun lapsesi katoaisi?

    Mitä jos sinun lapsesi katoaisi?

    Katoaminen on kuolemaakin pahempi

    Olen ollut mukana erään kadonneen henkilön etsinnässä jokusen vuoden ajan.  Aluksi työn puolesta, nyt enemmänkin välittämisen ja auttamisen halun vuoksi. Henkilökohtaisesti en kadonnutta tunne, paristi olin ohimennen jossain nähnyt. Sen sijaan kadonneen omaisesta on tullut minulle tärkeä ja hyvä ystävä. On raadollista nähdä miten aika kuluu ja epätoivo säilyy – kun ei enää edes tiedä, mistä etsiä.

    Surupuku on pysyvä asu, kun oma lapsi tai oma rakas katoaa. On huutava ja julma vääryys nähdä, miten perhe etsii rakastaan kylmästä maasta vuosi toisensa jälkeen, toivoen vastausta kysymykseen: mitä tapahtui? Uskoen vielä löytävän rakkaansa, jotta saisivat antaa hänelle – ja itselleen – rauhan.  Katoaminen on kuolemaakin pahempi. Kun siihen liitetään varmuus siitä, että katoaminen ei ole omaehtoista ja lisätään vielä täydellinen epätietoisuus lähes kaikesta muusta, epätoivosta tulee omaisen varjo. Kun on tiedossa, että useampikin tietää kadonneen kohtalon, omainen alkaa epäillä kaikkia ja kaikkea. Tiedätkö sinä jotain? Entä tuo? Mistä vielä voimme etsiä?

    Se voi tapahtua minulle – tai sinulle

    Ja niin. Entä jos se olisikin minun poikani, joka katoaisi?  Katoaisi, eikä löytyisi vaikka vuodet kuluisivat. Lopulta kaikki muut luovuttaisivat, lakkaisivat etsimästä. Lukisivat lehtiä ja hokisivat että kauhea tapaus tämäkin,  kääntäisivät sitten sivua. Vaihtaisivat seuraavaan aiheeseen, vaikka olisi mahdollisuus muuttaa asioita, auttaa. ”Kuollut on kuitenkin”, sanovat monet kun selaavat lehtijuttuja kauan sitten kadonneista – ja ovat toki useimmiten oikeassa.  Mutta mitä sitten? Kadonnut on jonkun rakas, jonkun lapsi, jonka äiti sydämensä alla kantanut, iltaisin peitellyt nukkumaan ja halannut huolet pois.

    Omaisten on saatava antaa rakkalleen arvoisensa loppu. Mietin pitkään, kirjoitanko edes tätä. Lopputuloksen huomaatte, mutta ajatus näiden rivien takana on seuraava: kun seuraavaksi luette ilmoituksen kadonneesta, älkää ohittako, kääntäkö sivua seuraavaan. Miettikää, voisitteko auttaa. Aina ei voi, vaikka haluaisi. On kuitenkin mahdollista, että voisit aina tarjota auttavan kätesi tai vilpittömän tukesi – se ei ole tunkeilua. Tunkeilua on kertoa omaisille epämääräisiä ja perusteettomia juoruja vihjeeksi naamioituna, tunkeilua on olla mukana vain tiedonhalusta.

    Raskain taakka kaikista

    Tietenki rukoilen ja toivon, ettei minun poikani koskaan katoaisi, millään tasolla. Elämästä ei kuitenkaan koskaan tiedä. On musertavaa ajatella, että oma lapseni katoaisi joskus, mutta niin voi tapahtua. Tai se voi olla joku muu, hyvin rakas ja läheinen. Haluan uskoa, että en olisi silloin yksin, vaikka aika kuluisi.  En myöskään itse aio olla se, joka luovuttaa, kun toiselle rakas ihminen on kadonnut. Meistä jokaisella voi olla mahdollisuus auttaa, tavalla tai toisella.

    Kadonneen omaisen taakka on suunnattoman raskas kantaa.

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart