• Vihdoinkin toimiva olohuoneen sisustus!

    Vihdoinkin toimiva olohuoneen sisustus!

    Kun päivät saattavat olla yhtä hulabaloota ja täynnä aikatauluja, on iltaisin mukava käpertyä koko perheen voimin sohvalle katsomaan jotain ohjelmaa tai ihan vain juttelemaan päivän kuulumisia. Olohuoneen sisustus meidän perheen tarpeisiin sopivaksi on kuitenkin ollut jostain syystä haastava toteuttaa. Vai liekö siinäkin sitten ollut syynä se, etten ole oikein tiennyt mitä haluan.

    Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että viimeisetkin palaset ovat loksahtaneet paikoilleen ja olohuoneen sisustus on täydellinen. Juuri sellainen, mikä toimii meidän perheelle ja miellyttää vielä silmiänikin.

    Olen kokeillut retrotyyliä, tumman puhuvaa ja ties vaikka mitä, mutta kyllä nyt kuitenkin vaalea on se meidän perheen juttu. Niin ja hei muistinpa juuri, että myös kokovalkoinen kausi on tullut koettua!

     

     

    En kuitenkaan kadu viime vuosien sisustuskokeiluja, sillä ne kokeilut ovat vain entistä enemmän saaneet minut ymmärtämään, mitä en halunnut sisustukselta. Ne lukuisat kokeilut ovat myös johdattaneet minut löytämään tämän nykyisen, täydellisen olohuoneen sisustuksen. ♥

     

     

    Nautin myös aina aamukahvini olohuoneessa, useimmiten mieheni ja minun ideoiman DIY – ruokapöydän ääressä. Sohvalle uskallan kahvikupin kanssa mennä vain silloin, kun ei tarvitse pelätä yhden – kahden – kolmen pyörremyrskyn tai maanjäristyksen saapuvan paikalle aiheuttaen kahvin kaatumisen.

     

     

    Useiden tyylikokeiluiden lisäksi olen myös moneen otteeseen etsinyt sopivaa sävymaailmaa. Tätä sisustustyyliä rakentaessa tavoitteenani oli luoda olohuoneeseen rauhallinen tunnelma ja omasta mielestäni onnistuin siinä.

    Ja hei niinhän se onkin, jokainen saa ja jokaisen pitääkin sisustaa koti itselleen ja perheelleen. Juuri sellaiseksi, jossa itsellä on hyvä olla.  ♥

    Ihanaa alkavaa viikonloppua!

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart