• Älä opeta lasta varomaan tai tottelemaan

    Älä opeta lasta varomaan tai tottelemaan

    Älä opeta lasta varomaan tai tottelemaan

    Hullu otsikko, eikös. Älä opeta lasta varomaan? Älä opeta lasta tottelemaan? Myönnän, olen itsekin kieltänyt lapsia tekemästä jotain asiaa ja heidän kysyessään syytä, olen todennut että se riittää kun sanon niin. Ja kuinka monesti näkeekään tilanteita joissa lapselle huudetaan varo, kun vahingon lopputuloksena olisi maksimissaan pieni naarmu polvessa. Kannustakaa lapsia kiipeilemään, oppimaan kehonsa hallintaa ja ylittämään itsensä.

    Lasta tulisi opettaa ajattelemaan, ei tottelemaan. Kiltteyskään ei ole silkka hyve. Meille molemmille mieheni kanssa on tärkeää, että pojista kasvaa itsellisiä aikuisia. Äidin syliin mahtuu aina, mutta haluamme että lapset ajattelevat itse, että he pärjäävät, tekevät päätöksiä ja kasvavat ratkaisukeskeisiksi ihmisiksi.

    Mun isä teki pojalle aivan ihanan majan tuonne korkeuksiin!

    Itsellisyys ja omin jaloin seisominen ei onnistu, jos olemme turvaverkkona jokaisessa pienessäkin elämän kolhussa, estämässä niiden syntymistä. Emme koskaan hylkäisi lapsiamme tai tekisi heidän oloaan turvattomaksi, mutta on eri asia antaa lapselle tilaa kasvaa. Kannustamme kiipeämään, innostamme temppuilemaan ja hulluttelemaan. Jos he ottavat projektiksi rakentaa huteran puumajan, katsomme ettei putoamismatka ole kovin korkea. Kun he halusivat järjestää ja organisoida telttabileet kolmelletoista kaverilleen, näytimme peukkua. Eilen keskimmäinen pojista pohti, voisiko pystyttää mehukioskin talon eteen. Kaverin äiti oli kuulemma sanonut että se on vähän noloa, ei niin voi tehdä. Minä tsemppasin ja suunniteltiin yhdessä kioskia. Huomenna avataan! 😄

    Opetan lapsen käsittelemään tekonsa seuraukset

    Kun pojat toimivat väärin, en nykyään enää kerro sitä heille itse välittömästi. Pyydän heitä pohtimaan toimintaansa hetken, ja tulla sitten kertomaan minulle, seisovatko edelleen tekojensa takana – jos eivät, miksi? Kun he tulevat toisinaan itkien kotiin kun kavereiden kanssa on ollut riitaa, ensin halataan kyyneleet pois ja sitten jutellaan – missä meni vikaan? Ei ole kerta tai kaksi kun pojat ovatkin huomanneet, että ovat itse olleet hölmöjä, ja lähteneet pyytämään anteeksi. Ilokseni olen huomannut että sama toimii myös kavereilta heidän suuntaansa.

    En todellakaan ole vuoden äiti, mutta tämä on asia jonka takana seison vankasti. Suutun edelleen toisinaan liian helposti, kiroilen ja teen liikaa töitä. Ristimme kullakin. En aseta lasta tietoisesti vaaraan, enkä tietenkään anna hänen ehdoin tahdoin loukatakaan. Joskus tulee kolhuja, naarmuja ja mustelmia, niistä oppii. Lapset tekevät virheitä, huonoja päätöksiä sekä tekoja, mutta oppivat itse ottamaan niistä vastuun.

    Toistaiseksi tämä mentaliteetti on yhdeksän vuoden aikana poikinut yhteensä kymmenisen tikkiä – eli tällä vauhdilla so far so good 😄

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart