Henkilökohtainen hatunnosto sinulle kotiäiti ja tietysti myös koti-isä.
Missä vaiheessa homma kääntyi niin, että kotona lastaan hoitava äiti ei ole upea asia? Ennen kotiäitejä arvostettiin, heidän tekemälle kasvatustyölleen osattiin antaa arvoa. Tuntuu, että tilalle on tullut rahan, titteleiden ja johtamisen arvostus. Minäkin sain kommentin blogikirjoitukseni alle, että taidan osata tehdä vain lapsia. Minulla ei varmaan ole oikeaa ammattiakaan. Löytyy kyllä, useampikin! Mutta jos ei olisi ammattia, niin tekisikö se minusta jotenkin huonomman ihmisen?
Aikamoiseen myllytykseen joutui tästä aiheesta taannoin Annika Saarikko, Keskustan varapuheenjohtaja. Saarikko kieltäytyi keskustan johtajakisasta ja valitsi äitiysloman. Feministinä Saarikon kai olisi pitänyt jäädä töihin ja vauvaa hoitamaan olisi pitänyt jäädä hänen sijastaan lapsen isän tai ehkä jonkun ulkopuolisen hoitajan? Harvaa tuntui kiinnostavan se, mitä äiti itse halusi. Tai se, mitä perhe oli keskenään sopinut. Kehujen sijaan, sateli arvostelua. Aiheesta lisää Helsingin Sanomissa.
Nämähän asiat eivät tietenkään sulje toisiaan täysin pois, mutta ilmoilla on selvästi sen sävyistä keskustelua, että meidän naisten on tärkeintä pyrkiä sinne, missä miehet ennen olivat. Johtajiksi ja uraohjuksiksi. Siten meistä tulee…mitä? En usko, että ainakaan onnellisempia. Samalla toivotaan, että miehet jäisivät enemmän kotiin, mutta emme kuitenkaan arvosta enää kotiin jäämistä. Miksi miehetkään sinne silloin haluaisivat? Ihmekös tuo, että syntyvyys tässä samalla koko ajan laskee.
Hatunnosto sinulle kotiäiti
Minä en ole ollut kotiäiti kovinkaan pitkään, olen palannut ainakin osittain työelämään aina, kun äitiysloma on päättynyt. Sitä päätöstä on sanellut pääasiassa raha ja ehkä ihan vähän vähän itsekkyyskin. On ollut kiva saada vähän ”omaa aikaa” töissä. Meillä lapsia on pystytty hoitamaan silti kotona, koska olen mennyt aina aluksi töihin osa-aikaisesti ja mieheni työajat ovat sellaiset, että hän on voinut hoitaa lapsia puolet viikosta. Meillä on ollut sillä tavalla tosi onnekas tilanne koko perhettä ajatellen. Siitä olen todella kiitollinen tänäkin päivänä.
Lue myös: Eka päiväkotipäivä… TAAS
Olen aina arvostanut kotiäitejä ja nostanut hattua niille äideille (ja isille), jotka ovat hoitaneet lapsiaan kotona pitkään. Puhtaasti lapsiaan ajatellen, itsensä sekä uransa jäähylle laittaen. Hattua nostan tietysti myös sille perheen toiselle aikuiselle, joka on tehnyt pitkää työpäivää, elättänyt yksin koko perheen ja sillä omalla panoksellaan mahdollistanut sen, että lapset voivat olla kotona pidempään. Molempien työ on arvokasta ja niitä pitäisi mielestäni edelleen arvostaa tasapuolisesti. Jäi kotiin sitten äiti tai isä, on lapsien kannalta hieno juttu, että ei tarvitse herätä aamulla aikaisin ja olla meluisissa päiväkotiryhmässä pitkiä päiviä. Erityisesti kun puhutaan pienistä lapsista.
On vähän hassua, että halutaan nostaa naisten asemaa yhteiskunnassa, mutta samalla painetaan maanrakoon kaikki se upea työ, mitä me naiset (meidän äidit, isän äidit ja äidin äidit) ollaan kaikki nämä vuodet tehty. Yhtäkkiä kotiäitys onkin vähän noloa, siitä voi naiselle huomautella ikävään tyyliin, koska se ei ole nykyaikaista. Tässä ikään kuin syljetään omille jaloillemme. Tavallaan tiputetaan naisen arvoa ja naisen tekemää työtä alaspäin.
Eniten saa se vanhempi joka jää kotiin
Tämä on sitten ihan oma henkilökohtainen mielipiteeni, eikä perustu mihinkään sen suurempaan. Ymmärrän täysin, että joku toinen on eri mieltä ja saa ollakin. Minusta se vanhempi, joka jää lapsen kanssa kotiin, on se onnekkaampi vanhempi. Se aika, kun saa noiden lasten kanssa olla arjessa, on sitä mahtavinta aikaa tässä elämässä. Se menee nopeasti ohitse, eikä sitä saa enää koskaan takaisin.
Lue myös: Poikien lempivärit yllättävät. Katso kyselyn tulokset
Kuka meidät oikeasti tulee muistamaan meidän työsaavutuksista tai uralla etenemisistä? Ei kukaan! Aina tulee niitä, jotka menestyvät paremmin ja kipuavat korkeammalle. Mutta lapsillemme ja lapsenlapsillemme olemme aina tärkeitä. He muistavat sen, miten paljon heidän kanssaan on vietetty aikaa. He muistavat kuinka kivaa oli olla kotona vanhempien kanssa ja elää kiireetöntä lapsuutta. Yhteiset kokemukset ja muistot rakkaidemme kanssa ovat niitä, mitkä jäävät jäljelle.
Siinä mielessä olisi reilua, jos jatkossa kotona olemisen aika jaettaisiin äidille ja isälle tasaisemmin. Ei siksi, että äidit voivat edetä urallaan, vaan siksi, että isätkin saavat tilaisuuden viettää aikaa lastensa kanssa enemmän. Se kun on sitä maailman parasta aikaa! Ja ainakin minä, jatkossakin, arvostan niitä äitejä ja isiä jotka hoitavat lapsiaan kotona. Enkä todellakaan sanallakaan vähättele kotiäitiyttä tai koti-isyyttä, mikä on maailman tärkeintä työtä.
