• Pärjäisinkö ilman ystäviä?

    Pärjäisinkö ilman ystäviä?

    Pärjäisinkö ilman ystäviä?

    En usko. Ilman ystäviä ehkä eläisin elämääni, mutta en usko että voisin kovinkaan hyvin. En osaa kuvitella minkälaista elämä olisi ilman ystäviä, olen mielettömän kiitollinen siitä että he ovat osa elämääni. Toisinaan ystäviltä saa konkreettistakin apua arjen kiireisiin, mikä on upeaa, mutta tärkein anti ei kyllä ole siinä. Ilman ystäviä en usko että elämässäni olisi näin paljon iloa, valoa ja naurua. Olen onnekkaassa asemassa siitä, että olipa kello oikeastaan ihan mitä tahansa, tiedän voivani soittaa heille. Tuemme toisiamme, iloitsemme yhdessä ja seisomme toistemme rinnalla surussa. Tai kuten tämän postauksen pääkuvassa, pukeudumme zombeiksi ja vietämme Halloweenia.

    Pisin ystävyyssuhteeni juontaa juurensa 28 vuoden taakse. Olin kaksivuotias, kun tapasin kaikkein vanhimman ystäväni. Vuosien varrella ystävyyssuhteita on tullut ja valitettavasti joitain myös mennyt, mutta uskon että jokaisella on ollut tarkoituksensa. Tiedän, että kaikki eivät ajattele aikuisten ystävyydestä samoin, kuin minä.

    Ilman ystäviä ei olisi ehkä ollut näitä ”fiinisti viiniä”-iltoja.

    Miksi aikuisuuden tulisi muuttaa ystävyyttä?

    Oma äitini oudoksuu minun ja ystävieni tiivistä yhteydenpitoa, viini- ja lautapeli-iltoja sekä etenkin sitä, että saatamme maata sängyssä tai sohvalla vieretysten, suklaakulhot sylissä ja katsoa elokuvaa. Hän ei käsitä tätä, ja olen hänen mielestään hieman lapsellinen. Se ei sinällään haittaa, tietyiltä osin on ihan ok kärsiä Peter Pan-syndroomasta. Mutta se jäytää hieman, että ilmeisesti joissain kohtaa ystävyyssuhteista tulisi (joidenkin ihmisten) mielestä tulla hirveän korrekteja? On siis ilmeisesti olemassa jokin veteen piirretty viiva, jonka ohi kasvettuamme yhteydenpitoa tulisi jollain tavalla rajoittaa ja yhdessä vietetyn ajan sisällön tulisi muuttua. Ei kiitos.

    Mieheni ei onneksi suhtaudu asiaan tällä tavoin. Minulla on enemmän ystäviä kuin miehelläni, osa ystävistä on yhteisiä. Mieheni ystävät eivät ehkä tule meille yökylään tai (yhtä lukuunottamatta) eivät köllöttele sängyssä katsomassa elokuvaa. Silti mun mies on onnellinen siitä että jälleen parin viikon päästä saan yhden kaukaisen ystäväni kylään – hän kantaa meille kaupasta viiniä ja suklaata, lämmittää paljun ja hankkii itselleen korvatulpat.

    Kuvalla oikealla olevan Hannan kanssa tapasimme vuonna 2010, IRC-gallerian elomasut-yhteisössä. Loppu onkin historiaa.

    Ystävien seurassa hiljaisuuksia ei tarvitse täyttää

    Olen pyrkinyt osoittamaan omille pojillemme ystävyyden arvoa. Uskon että se tulee hyvin pitkälti jo esimerkinkin kautta – sekä minun, mieheni että poikien ystävät ovat tervetulleita meille, ja ovat tuttu ja tavallinen näky kodissamme. Haluan poikien käsittävän sen, miten arvokas asia ystävyys on, sitä pitää vaalia. Ainakin tällä hetkellä pääasiassa vietän omien ystävieni kanssa aikaa pelaillen ja herkutellen, toisinaan on myös niitä viini-iltoja. Tykkään kutsua ystäviä kylään ja kokata ruokaa, arjen kiireissäkin ehditään lounaalle. Yhdessäolomme keskittyy pitkälti rauhalliseen alas istumiseen ja hyvään ruokaan. Ystävyydessä upeaa on myös se, että hiljaisuuksia ei tarvitse täyttää millään tavalla. Puhutaan tai ollaan puhumatta. Toisinaan kun iskee ihmisähky ja haluan vetäytyä muutamaksi päiväksi tavoittamattomiin, kukaan ei arvostele tai kummastele sitä.

    Ilman ystäviä…ei olisi laadukasta kuvamateriaalia selfietikun testauksesta!
    Ilman ystäviä meidän jokavuotiset Halloween-juhlat eivät olisi juuri mitään. Voi näitä muistoja!
    Ystävyyden merkitys on valjennut myös pojillemme – tässä he juhlivat syntymäpäiviä porukalla.

    Asiat riitelevät, ystävät eivät

    Etenkin viime vuosien aikana olen herännyt myös siihen, että ympärilläni on ihmisiä joiden kanssa voimme puhua todella vaikeista ja tunteita herättävistä asioista. Emmekä todellakaan ole niistä aina samaa mieltä. Muutamia aiheita mainitakseni: me too-kampanja, feminismi, lääkekannabis ja monet muut erikoiset sekä hieman arkisemmatkin aiheet. Eikä näistä saada aikaiseksi riitaa, koskaan. Edustamme joissain aiheissa täysin vastakkaisia mielipiteitä, emmekä millään muotoa annan sen tulla väliimme. Keskustelemme aiheesta ja molemmat / kaikki osapuolet saavat tilaa omille mielipiteilleen, suunvuoron niiden esittämiseen, mutta kukaan ei tuomitse. Saamme kysyä, oudoksua, hämmästellä – ja usein myös keskustelun päätteeksi oivaltaa jotain uutta.

    Omiin ystävyyssuhteisiini ei kuulu juurikaan draamaa. Vuosien aikana on kyllä mahtunut pari isompaa ja hyvin valitettavaa yhteenottoa, mutta riitely on harvinaista. Valehtelisin jos väittäisin ettei joskus ärsyynnytä puolin ja toisin, uskon että se on lähes väistämätöntä jos on paljon tekemisissä. Sekään ei kuitenkaan muodostu ongelmaksi – yleensä vedetään hetki henkeä ja sit voidaan sanoa et vähän ärsytti. Äärimmäisen harvinaista kyllä tämäkin.

    Ilman ystäviä elämäni olisi paljon köyhempää. Kiitos että olette olemassa, ystävät. Toisinaan sen muistan sanoa, mutta en tarpeeksi usein.

    Mitä ystävyys teille merkitsee?

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart