Kun äiti sairastuu…
Meidän perheessä on kaksi aikuista. Mulla on siis aviomies, ja hyvä mies onkin. Meillä on tietty sanaton työnjako, joka on molemmille osapuolille mieluisa, mutta tartutaan kuitenkin kumpainenkin kaikkiin hommiin jos tarvis. Tämän viikon seurauksena muistan kuitenkin jälleen, että miten vahvasti arki pyörii mun harteillani. Meillä kun äiti sairastuu, kaikki lahoaa. Mulla diagnosoitiin jokunen aika sitten Hortonin neuralgia, mutta sen kanssa ollaan jo opittu elämään ja olemaan. Nyt oli vuorossa vähän jotain muuta.
Lapsi kainalossa päivystykseen
Sunnuntaina noustessa tunsin oloni loistavaksi, ei kolotusta, ei vuotavaa nenää. Tapasin ystävää lounaalla, väsäsin iltapäivällä vuodekatosta ystäväni kanssa, käytiin jäätelöllä kesäkioskilla… Illan mittaa aloin äkisti yskiä, tuntui siltä kuin roska olisi mennyt kurkkuun. Mun ystäväkin siinä hämmästeli että mikä tuli, kun se kaikki alkoi niin äkisti. Mun mielestä se tuntui helpottavan kun menin nukkumaan.
Lue myös: Oodi oppivelvollisuuden pidentämiselle
Aamulla herätessäni tajusin heti, että nyt kaikki ei ole todellakaan kunnossa. Mun oli todella todella vaikeaa hengittää, ja olo ei ottanut helpottaakseen. En pystynyt enää puhumaan kuin sanan kerrallaan, tunsin että kuumetta on hurjasti. Soitin päivystykseen jonne koitin selittää asiaani, ja sain puhelimen päässä olevan ihmisen huolestumaan todenteolla. Hän olisi halunnut soittaa minulle ambulanssin mutta uumoilin voivani ajaa itse (mitä helvettiä?). En saanut lastenhoitajaa, isot pojat jäivät kavereiden luo mutta pienin lähti mukaani. Töissä olevaa miestäni en saanut ensin kiinni, ja hänellä on reilun tunnin matka työmaalta sairaalalle.
Perillä sairaalalla mut passitettiin heti petiin, kuopus pötkötti jalkopäässä katsomassa piirrettyjä. Kuumetta oli melkein 40. Otettiin labroja, käyriä, ultraa, näytettä valtimosta ja sit keuhkokuviin. Lopputulemana keuhkokuume, kymmenen päivän antibioottikuuri ja tsiljoona nappia päivässä. Päivän sairaalareissun jälkeen pääsin kotiin toipumaan sillä ehdolla, että kävin näytillä seuraavana päivänä ja lupasin pysyä pedissä.
Ei mahdollisuutta palkattomaan vapaaseen
Jälkimmäinen olikin helpommin sanottu kuin tehty. Mä olen yrittäjä, mun mies palkkatyöläinen. Rahasta on tiukkaa jatkuvasti, enemmän tai vähemmän. Ei oikein ole mahdollista että hän olisi jäänyt kotiin pitämään pakkaa kasassa, vaan töihin oli mentävä. Ja nyt täällä kyllä näyttääkin sitten siltä, että ei ihan oo homma ollut hanskassa. Tän kaiken päälle meillä on parhaillaan kylpyhuoneremontti kesken. Mies on kyllä siivoillut ja käynyt kaupassa, mutta tilanne tuli jotenkin niin äkisti että tässä on kaikki kaatunut niskaan. Itse teen päätyökseni toimittajan hommia, ja olen sängyn pohjalta hoitanut muutaman haastattelun. Täältä käsin kirjoittelen myös tätä bloggausta. Pölypallot pyörivät nurkissa, pyykkiä on kasaantunut ja aika voileipä-eines-linjalla mennään. Kauheasti en uskalla lähteä toikkaroimaan vielä, olo on aika voipunut.
Lue myös: Nainen isolla ännällä – sekä sen kolme muskettisoturia
Olisi “kiva” kuulla muiden fiiliksiä – miten pahasti arki nojaa teillä yhteen ihmiseen, tässä tapauksessa äitiin? En moiti mun miestä, hän on pitkien työpäivien päälle tehnyt parhaansa. Mun työpäivät ovat siis pääsääntöisesti lyhyempiä ja teen töitä myös kotoa, joten luonnollisesti olen hoitanut isomman osan kotihommista. Montaa asiaa en kaipaa ajassa ennen lapsia, mutta yksi niistä on ehdottomasti rauhassa sairastaminen. Ja kyllä – tiedän että monilla tilanne on paljon pahempi. On perheitä joissa aikuisia on vain yksi, eikä kukaan tule edes illan tullen kotiin auttamaan.
Voisko joku tarjota sellaista Kun äiti sairastuu-survival kittiä? Mitä se vois sisältää?
