• Olisikin tissit, mitä joku katselisi!

    Olisikin tissit, mitä joku katselisi!

    Olisikin tissit, mitä joku katselisi. Tämä oli sitten vitsi. Oikeasti minulle on ihan sama, minkä kokoiset tai näköiset tissit minulla on. Ne on ihan hyvät tällaisenaan, sporttisina pieninä, sopivat minulle hyvin. (On ne ollut isommatkin, ne oli paljon kömpelömmät, aina tiellä.) Eipä olisi silti hullumpaa, jos joku niitä katselisi.

    Mutta nyt lipsun sivuraiteille, oli tarkoitus ottaa kantaa tähän kohuun siitä, kun naisten tissejä ei saisi enää huomioida. Naisen tissit eivät saisi olla seksuaaliset. Esimerkiksi Iltalehti kirjoittaa tänään tissiflashmobista ja naisten oikeudesta olla yläosattomissa. Koska miehetkin saavat. Huoh.

    Paidaton kiinnittää huomiota jokatapauksessa

    Ensinnäkin, hyvin harva  mies edes hilluu yläosattomissa. Lähinnä omalla pihallaan ja käsittääkseni nainenkin voi hyvin omalla pihallaan olla yläosattomissa, jos siltä tuntuu. Tuskin kukaan tuijottaisikaan. Melko tasa-arvoista minusta. No joskus sitten on miehiä yläosattomissa kaduillakin, mutta väitän kyllä, että huomiota herättävät hekin. Ihan taatusti moni paidaton mies kerää katseita. Syystä tai toisesta. Ja jos joku väittää, että tämä ei pidä paikkaansa, niin valehtelee. Vai miten sitten on muka huomannut niitä miehiä paidatta liikkuvan? Siksi en lainkaan ymmärrä tätä ajatusta, että yläosattomissa oletettaisiin kenenkään (naisen tai miehen) kulkevan ilman huomiota. Paitsi ehkä joissain heimoissa Afrikassa.

    Lue myös: Nainen, kasvata sinä karvoja. Minä en halua

    Entäs nainen (ja mies), joka tykkää huomiosta? Onko se sitten väärin? Aika moni nainen tykkää, kun saa huomiota. Myönnän itse tykänneeni, erityisesti nuorena. Saatoin pukeutua hyvinkin seksikkäästi, toki itsenikin takia, mutta ihan varmasti jossain määrin myös huomion takia. Huomiota halusin ihan kaikilta, sukupuoleen katsomatta. Olisi ollut aika pettymys, jos kenenkään pää ei olisi kääntynyt. Se kun oli tavoitekin. Ja se oli hauskaa, sekä omanlaistaan valtaa.

    Nyt en sitä enää kaipaa, mutta en minä huomiota pahaksenikaan pistä.

    Luonnollista on moni muukin, kuin tissit

    Tissit ovat luonnollista, mutta niin ovat pimppi ja pippelikin. Kuljetaanko nekin villinä ja vapaana jatkossa? Tai vaatteissa, missä ne näkyvät läpi? Kielletäänkö vaatteet? Minua ei itseäni haittaisi, vaikka vastaani tulisi nainen ilman paitaa. Ei kiinnostaisi tuon taivaallista. Enemmän katselisin luultavasti paidattoman miehen perään…erityisesti jos hän olisi hyvännäköinen. Aika seksististä. No mutta, olen seksuaalinen olento.

    Lue myös: Näillä tuotteilla onnistuin. Curly Girl Method

    Sitäpaitsi käsittääkseni tissit tarvitsevat tukea, ainakin omani tarvitsevat. Jos pyörisin ilman liivejä ja paitaa jatkuvasti, niin tissini olisivat jo navassa. Se puolestaan aiheuttaisi niska- ja hartiaseudun kipuja, luultavasti ylimääräistä tissihikeä ja vaikka mitä. On siis syynsäkin sille, miksi moni nainen käyttää rintaliivejä ja paitoja.

    Miksi kaikki on niin kauhean vaikeaa nykyään? Kulkekoot ilman paitoja ketkä haluavat, mutta huomiota siitä saa, halusi tai ei.

     

    Vastaa

    Sulje
    ×

    Cart